Vierailija kirjoitti:

Niin..... Usein upouudet äidit julistavat suureen ääneen sitä ikuista onnea ja meuhkaavat, etteivät tarvitse enää mitään/ketään muuta ihmistä nyt kun heillä on oma lapsi!

Sitten kun uutuuden viehätys lakkaa ja tulee tarve olla aikuisten kanssa niin oletetaan, että entiset "rakkaat ystävät" varaavat innolla aikaa sellaiselle ihmiselle, joka on jättänyt kaikki taakseen vanhat kaverit raskauden ja vauva-arjen vuoksi. Jos erehtyy suostumaan tapaamisen pienen lapsen äidin kanssa saa varautua siihen, että ainoa puheenaihe on se lapsi ja äitiyden ihanuus/kamaluus!

Siinä vaiheessa kun on kykeneväinen olemaan kiinnostunut muistakin ihmisistä ja kuuntelemaan heidän kuulumisia ja elämäntapahtumia, niin seuran löytyminen voi olla helpompaa. 

Tässäkin on kyllä osa totuutta. Itselläni ei ole lapsia, mutta kokemusta kyllä kavereista, jotka unohtavat, kun:

a) saavat uuden parisuhteen

b) saavat lapsen

Ensimmäinen näistä johtaa yleensä aina kaverisuhteen päättymiseen. Lapsen saannin ymmärrän paremmin.

Esimerkki: Ystäväni on äiti lapselle, jonka isä ei juurikaan osallistu lapsen hoitamiseen. Eipä siinä jää vaihtoehtoja, kuin liimautua 24/7 äidiksi lapselleen, joka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni. Ymmärrän myös, ettei hänen elämässään voi olla vaikea keksiä muita puheenaiheita kuin lapsi. Toki minun kuulumiseni kuuntelee, mutta niin minä myöskin hänen - ja ne liittyvät yleensä lapseen.

Ihannetilanteessa toki molemmilla vanhemmilla olisi myös omaa aikaa ja omaa elämää.

Myönnän, että välillä ärsyttää. Mutta olen todella iloinen että haluaa olla hyvä äiti lapselleen, on ainakin yksi turvallinen vanhempi olemassa.