Mjaa'a, onhan tuossa pointtia. Oli vain aika ylimielisesti ja tökerösti muotoiltu. Tarkoitus lienee ollut olla provokatiivinen?

Joskus ihminen on henkisesti niin verille raavittu, että saa sitä suolaa haavoihinsa niissäkin tilanteissa, joissa kukaan ei sitä ole hieronutkaan. Eli ylitulkitsee ja loukkaantuu varmuuden vuoksi kaikesta mahdollisesta. Siitä mitä sanotaan ja mitä ei sanota, siitä mitä tehdään ja mitä ei tehdä. Tällaisessa tilanteessa tuo ap:n kuvaama ajatus saattaisi olla apu eteenpäin pääsemisessä.

Mä en ole koskaan ollut kovin herkkä loukkaantumaan, tai no, se on väärin sanottu. Mä olen loukkaantunut, mutta en ole tehnyt asian vuoksi mitään. Ns kääntänyt toisen posken. Olen sitten hillonnut niitä loukkauksia sisälläni ja kerännyt niitä sinne "muistolaatikkooni". Tästä on ollut seurauksena se, että olen jossain kohtaa hermostunut kun kuppi on mennyt nurin ja muille on tullut puskista, että mistä tuo nyt sekos? Olen saanut hieman sekopään ja epävakaan maineen. Ikävintä tässä on ollut se, että osa ihmisistä on tullut näin turhaan syytetyiksi, mutta ne ikävimmät ihmiset ovat pitäneet mua kynnysmattoja. En ole osannut asettaa rajojani.

Paljon rakentavampi suhtautuminen sen sijaan on ollut se, että otan etäisyyttä tilanteeseen ja tarvittaessa reagoin nopeammin. Jos en tunnista loukkausta selkeästi vaan vaikuttaa piilokettuilulta niin edelleenkään ei tarvitse heti tehdä mitään. Joskus ihminen voi ajattelemattomuuttaan sanoa tökerösti, turhaa siitä loukkaantuu. Jos niitä rupeaa tulemaan useampia tai selkeä loukkaus, niin tilanne ratkeaa sillä, että heittää yhtä pahasti takaisin tai kysyy ihan suoraan tyynenä mutta pistävän vakavalla sävyllä, että "anteeksi mistä tässä nyt on kyse?". Vastapuoli reagoi sitten sen mukaan, mistä on ollut kyse. En enää hilloa loukkauksia, jos ihminen syystä tai toisesta haluaa oikeasti loukata, niin jatkossa pyrin olemaan olematta sen suuremmin tekemisissä.

Tämä on tuonut paljon tasapainoa elämääni.