Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisen meikäläisen sosiaaliturvan jossa rahan saa hengittämällä ongelma näkyy tällä palstalla: ihmiset näkevät itsensä objekteiksi joille pahaa tapahtuu, paskaa sataa niskaan eikä kukaan auta. Se subjektiksi mieltäminen olisi järkevämpää: minä valitsin tällaisen koulutuksen/kouluttamattomuuden, valitsin asuinpaikkani (en muuttanut vaikka oli mahdollisuus), valitsin tehdä paljon lapsia, valitsin puolison jonka tiesin vastuuttomaksi ja jos yhtään olisin ajatellut olisin tiennyt suhteen johtavan yksinhuoltajuuteen. Missään yhteiskunnassa ei ole mekanismia joka suojaisi ihmisiä heidän omilta tyhmiltä ja vastuuttomilta päätöksiltään. Ruotsi oli välillä lähimpänä tuollaista holhousyhteiskuntaa mutta nyt sielläkin systeemiä puretaan. Josko sen hirveän "kun yhteiskunta ei järjestä" valituksen sijaan käännettäisiin katseet itseen: mitä voi tehdä oman elämäni hyvinvoinnin eteen. Jos vastaus on en mitään, ollaan kyllä jo hyvin syvällä passiivisen holhousyhteiskunnan syövereissä, menneessä maailmassa joka katoaa nopeasti ympäriltä. Yhteiskunta auttaa jatkossakin mutta minulla on vastuu: haluan tuota, menen tuonnepäin, saanko hetkellisesti apua siihen.

Näihin valinnanmahdollisuuksiin: olisikin helppoa, jos valinnat olisivat noin selkeitä hyvien ja huonojen valintojen tekemistä. 

Esimerkki: Ihminen, sanotaan vaikkapa Tiina, valitsee alan X, joka koulutusaikana tiedettiin hyvin työllistävänä alana. Hän saa lupaavan työn, ja sen turvin ottaa asuntolainan puolisonsa kanssa. Talo rakennetaan turvalliselle lähiöalueelle lähelle molempien työpaikkaa. Tiina saa kolme lasta. 

Sitten tämä Tiinan valitsema ala kokee romahduksen, ja lukuisat yritykset - mukaan lukien hänen työpaikkansa - laittavat lapun luukulle. Tiina ei enää löydä töitä lähipaikkakunnilta. Muutto ei tule kyseeseen, koska miehellä on vielä työtä alueella. Tiina ei myöskään koe olevansa valmis lähtemään töihin ns. viikkokuntaan, koska lapset ovat vielä pieniä. Hän haluaisi kouluttautua uudelleen, mutta opintotuelle palaamiseen hänellä ei ole rahaa, eikä Kela myönnä hänelle lupaa omaehtoiseen opiskeluun, ei edes avoimen yliopiston kursseihin. Tiina kokeilee hetken työskentelyä 0-sopimusperiaatteella matalapalkka-alalla. Hän joutuu luopumaan työstä, koska hän ei pysty sopimaan lastenhoitoa satunnaisten, tunnin varoajalla ilmoitettavien työtuntien mukaan. Luopuessaan työstä Kela rankaisee Tiinaa karenssilla, mikä ajaa koko perheen hetkellisesti ahdinkoon.

Tarina ei ole omani, mutta se on aika tyypillinen valintojen verkosto. Joo, Tiina olisi alun alkaenkin voinut valita lukea "oikealle alalle", jos hänellä olisi ollut kristallipallo. Asuinkunta valittiin vallitsevien olosuhteiden perusteella, jolloin se oli optimaalinen työskentelyä ja perheen perustamista ajatellen, ja laina otettiin sen hetken tilanteen perusteella. Pienet lapset tekivät osan valinnoista hankaliksi sekä Tiinaa, että hänen perhettään ajatellen, ja joihinkin valintoihin ei ollut taloudellisia resursseja. 

Tarkoitukseni on sanoa, että puntaroidessa "niiden muiden" valintoja tulee usein sorruttua jälkiviisauteen. Tokihan itse olisi aina selvinnyt paremmin, ja löytänyt paremmat ratkaisut kaikkeen. Vai olisiko?

Ihan hyvä esimerkki. Tiina on it-alan ammattilainen? Ala notkahti, mutta paikkoja alkaa tulla takaisin, erityisesti juuri osaajille kun hieman itseään lisäkouluttaa. Tiinalla kolme lasta - tuo oma valinta. Kaikkien jälkeen monta vuotta kotona? Toinen valinta joka laskenut omaa ammattitaitoa. Haluaa hoitaa lapsia vieläkin kotoa käsin niin kauan kuin mahdollista? Sekin oma valinta. Pystyn kirjoittamaan näistä valinnoista koska itse olen valintoja tehnyt elämäni aikana: työskennellyt usemman kerran ulkomaan komennuksella, lasten syntymän jälkeen toinen vanhempi työskenteli useita vuosia toisella paikkakunnalla jne. Nuo valinnat ovat tehneet mahdolliseksi nykyisen hyvän elintason lamasta huolimatta, ammattitaidon ja aseman joka ei ensimmäisiin yt:ihin häviä ja muualle siirtyminenkin olisi helppoa. Mutta nyt loppuu huvittelu kahvin ääressä ja takaisin töihin.