Minä opiskelin AMK:ssa ja kävin iltaisin töissä. Kävin koska oli pakko. Opintotuki ja laina kattoivat juuri ja juuri välttämättömät kulut. Jos halusin tehdä ruokaostoksia ja muuta ylimääräistä, oli vain käytävä töissä. Koulupäivät ainakin tekniikan puolella oli pitkiä. Tein oman alani töitä iltaisin ja koulun projektiviikoilla kokopäiväisesti. Viikonloppuisin ei toimistolle päässyt. Silloinkin toki vastailin sähköposteihin, valmistelin esityksiä ja tein kotikoneella sen minkä pystyin. Usein aikataulutin viikonlopun niin, että lauantain tein töitä ja sunnuntain rästiin jääneitä koulujuttuja. Työssä olin ehkä 20-30 tuntia viikossa. Tähän tuntimäärään lasken myös kotona tehdyn työn. Sosiaalisia tarpeita sain ihan hyvin tyydytettyä koulussa ja erityisesti töissä. Minun helpotti paljon myös se, että tiesin saavani opiskelujen päätyttyä vakituisen työn opiskeluaikaisesta työpaikastani. Näin ollen pystyin hyvällä mielellä suorittamaan osan kursseista hieman rimaa hipoen. Tästä puhuimme esimiehenikin kanssa. 

Olihan tuo rankkaa aikaa. Ennen opiskelujen alkua olin pitänyt välivuoden ja tehnyt 22 tunnin työviikkoa vuoden. Pelkäsin jo että miten tulen jaksamaan edes 40 tunnin työviikkoja kun tuo 22 tuntiakin tuntui välillä rankalta. :D Pian kuitenkin huomasin että ihminen sopeutuu valtavan hyvin. Ehkä ei kannata etukäteen maalailla piruja seinille. Nyt myöhemmin olen vasta tajunnut kuinka väsynyt tuolloin opiskeluaikana olin. Pitkien päivien lisäksi se oli muutenkin stressaavaa aikaa. Koulutyöt stressasi ja erityisesti taloudellinen tilanne stressasi. Paljon huolta ja lyhyitä yöunia... Lohdutuksena voin kuitenkin sanoa että ei sitä silloin ymmärtänyt. Se vallitseva tilanne tuntui ihan normaalilta. Katselin juuri alkukesästä opiskeluaikaisia valokuvia. Näytin niissä kaikissa zombilta. 

Nykyään teen kyllä tuntimäärältään pitkiä työviikkoja (50-70 h). Pitkä työviikko ei ole niin rankka. Minua väsytti aika paljon ihan vain se kulkeminen työpaikan, koulun ja kodin välillä. Bussiaikataulujen vahtaaminen ja stressi siitä että ehtiikö. Nyt menen aamulla konttorille ja istun  siellä iltaan asti. Kotona tehtävä työ on vähentynyt valtavasti. Toki sitä edelleen on mutta ei niin paljon. Näin ollen koti on pääosin pyhitetty rentoutumiselle. Jos minä selvisin, selviää kuka vain! En ole tosiaan sellainen tyyppi jonka vuorokaudessa on 29 tuntia. Tsemppiä kaikille rankassa tilanteessa oleville!