Narndan:

Meille neuvolasta kyllä sanottiin, että kun seulonnassa on nimeenomaan kyseessa downin syndroomasta ja sitä tutkitaan, niin lapsivesipunktiossa SE PYSTYTÄÄN 100% selvittämään.

Se, että miksi me emme voi ottaa riskiä downin suhteen on, että mieheni ammatin takia muutamme paikasta toiseen. Olemme korkeintaan 3 vuotta samassa paikassa. Nytkin edessä on ulkomaille muutto, että jos vaan on mahdollista suodattaa mahdolliset poikkaevuudet, niin se meidän ON VAIN TEHTÄVÄ!!!

Kaikilla ei ole mahdollista rakentaa ja asettua yhdelle paikkakunnalle. Jos asia olisi näin, olisinhan minäkin punktioon menemättä, mutta kun seuraavat ainakin vielä 10 vuotta tulemme menemään YMPÄRI MAAILMAA, joten onko mielestäsi parempi, että sairas lapsemme jäisi jonnekkin hoitokotiin kun ei voi paikka noin vain vaihdella. Sairaan lapsen syntyessä meidän perheeseen, meidän perhe tulisi hajoamaan aina tityksi ajaksi vuodesta, joten mahdollisuuksi meillä ei vain ole!!!! Kannattaisi otta sekin huomioon ennen kuin suututtaa...

On pakko kommentoida tämän kirjoituksen herättämänä. Tämä siis ei ole henkilökohtaisesti juuri tämän kirjoittaneelle vaan tästä herännyt ajatus/mielipide...

Maailmassa on asioita joita ei voi ennakoida. Osan voi nähdä etukäteen jos tietää mitä etsii. On olemassa erittäin harvinaisia dna poikkeavuuksia joita ei löydetä jos niitä ei osata epäillä. On aika iso riski kuitenkin näihinkin jo. Lisäksi vielä se että vaikka saisi kromosomeiltaan täysin terveen lapsen ei se takaa yhtään sitä että lapsi olisi muuten terve.

Itsellä on adhd tyttö, tällä hetkellä hän on 5v. Joudumme elämään täysin hänen ehdoillaan. Asumis, huone, työjärjestelyineen kaikkineen. Mies tekee vuorotyötä joten minä en voi ottaa epäsäännöllistä työtä, koska lapsemme tarvitsee erittäin säännöllisen päivärytmin. HÄn on päiväkodin pienryhmässä kuntoutuksellisista syistä, joka päivä 9-12 ja siitä on oikeasti ollut hänelle hyötytä todella paljon.

Jos meillä olisi ollut se tilanne että mies matkustelee tms, olisimme joutuneet todella miettimään alan vaihtoa elämän säännölliseksi saamisen takia, eli mies olisi joutunut jättämään työnsä tai sitten olisi tullu joku muu järjestely kysymykseen jossa minä ja lapset pysymme samalla paikkakunnalla.

Mitäkö haluan siis sanoa tällä kirjoituksella. Mikään tässä maailmassa ei ole yhtään ennakoitavissa, se kannattaa ottaa huomioon. Hyvällä tuurilla saa terveen lapsen joka sairastaa vain normaalit lasten taudit, mutta aina asiat eivät mene niin. Suosittelen lukemaan Leijonaemojen tarinat kirjan että voi nähdä miten kipeä asia on lapsen sairaus ja kuinka paljon erityistä lastaan voi jokainen rakastaa..

Itse down ei mieletäni ole mikään vakava asia, tämä vain minun mielipide, mutta jos lapsella todettaisiin ultrassa jokin vamma tai vika jonka takia hän kuolisi heti synnyttyään tai jo mahassa, päätyisin varmasti aborttiin.

Iltasanomien sivuilla on hyvä blogi juuri tästä asiasta ja siellä olevia kommentteja luin kyyneleet silmissä. Ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa tapaa toimia, eikä toisen jollain nettipalstalla esittämää mielipidettä kannata pitää ohjenuorana ja sääntönä jonka mukaan toimia, vaan jokaisen täytyy tehdä nämä ratkaisut omasta näkökulmastaan ja ihan itse! Sen ratkaisun kanssa nimittäin joutuu elämään lopun ikänsä.

Paljon voimia kaikille erityisten lasten vanhemmille!