En tiedä mistä sinä ja muut löydätte teksteitäni asioita, joita en sinne laita. En minä ole yli-ihminen, en ole sellaista sanonutkaan enkä todellakaan tunne niin. Päinvastoin, tunnen olevani heikompi kuin monet muut. En ole asettanut itseäni toisten yläpuolelle, en voisi ikinä niin tehdä, koska olen aina tuntenut olevani erilainen (huonompikin) kuin muut. Olen tehnyt paljon töitä saadakseni itseni ymmärtämään olevani yhtä hyvä kuin muutkin ihmiset. Tiedän oikeen hyvin miten raskasta elämä vammaisen kanssa voi olla. Tunnen suurta myötätuntoa ja olen usein huolissani vammaisen äidin ja isän jaksamisesta. Ainoa asia, jota täällä yritän sanoa on se, että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja oikeutettu elämään sen oman ainutkertaisen elämänsä. En voi sanoa kenellekkään että hyväksyn päätöksesi abortoida esim down-lapsi, koska en todellakaan voi. Olen valmis keskustelemaan ja auttamaan sellaista, joka on vaikeuksissa. Vaikkapa sitten tuntee surua abortin takia. Aivan varmasti osaan lohduttaa syyttelemättä, en tietenkään sano kenellekkään päin naama mitä mieltä sydämessäni olen sen lapsen puolesta. Sitä lasta minä ajattelen, hänen oikeuttaan elää. Tasa-arvon pitäisi alkaa jo kohdussa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin juuri tällaisia perinnöllisestä syystä sairaustuneita, vaikeasti vammaisia. Tunnen heidän vanhempiaan kohtaan myötätuntoa ja iloitsen suuresti, jos joku saa myöhemmin terveen lapsen. Minua ei oikeastaan suututa mikään, ainoastaan surettaa jotkut asiat.