Koko perheemme harrastaa musiikkia, kukin mieltymyksensä mukaan.
Itse soitan koskettimia ja laulan. Vanhin tyttäremme soittaa rumpuja ja urkuja. Keskimmäinen tyttö soittaa rumpuja ja sähkökitaraa. 4-vuotias on ihastunut rumpuihin ja huuliharppuun, mies soittaa sähkökitaraa.
Eli sukupuolella ei ole ollut merkitystä siihen, mitä kukin on mieltynyt harrastamaan. Meillä on kotona sähköpiano, ilmapoljettava urkuharmoni, akustinen kitara, sähkökitara, rummut, elektroniset rummut, xylofoni, nokkahuilu, huuliharppu ja todella avoin mieli musiikkiin.
Jokaisella on vapaat kädet soitinta valitessaan tai jättäessään valitsematta. Ketään ei ole pakotettu, mutta jokainen on mieltymyksensä mukaan innostunut jostakin. Varmasti tilanteet vielä vaihtuvat, ovat jo muutaman kerran vaihtuneetkin.
Meillä on lyömäsoittimista ehdottomasti paras elektroniset rummut. Niitä voi soittaa kuulokkeiden kanssa, joten meteli ei huumaa koko talossa yötä päivää. Etenkin silloin, kun isompien lasten kaverit harjoittelevat kimpassa meillä. Samoin ihana on sähkökitara ja -piano. Voi harjoitella myös hiljaa.