Vastaus

Pää edellä
Liittynyt17.8.2016

Ikävää että tuotin pettymyksen. Ja kyllä, lapsen kuuleminen on todella tärkeää!
Kirjoitukseni otsikko on provosoiva (itsellänikin on aika ristiriitainen suhde tähän klikkibisnekseen), mutta toivoin, että kirjoituksesta välittyy, etten kannata mitään itku kurkussa pakottamista.
Lapset ovat myös hyvin yksilöllisiä. Toiset itsesäätelytaidoiltaan kypsempiä kuin toiset. Toiset (pika)pakintohakuisempia kuin toiset. Erityisesti digiviihteestä keskusteltaessa törmään monesti siihen, että kaikki vanhemmat eivät näe lainkaan tarvetta rajoittaa lapsen pelaamista tai edes hyväksy, että sitä pitäisi rajoittaa. Tällöin käykin monesti ilmi, että lapsi pystyy siihen hienosti itse, jolloin vanhemman on helppo ajatella, että lapsen sisäinen säätelykyky on kehittynyt, koska häntä ei olo ohjattu ulkoa. Mutta on myös lapsia, joiden omaan säätelykykyyn luottaminen (liian aikaisin) johtaa siihen, ettei lapsi todella tee juuri muuta kuin pelaa.
Varsinaisista harrastuksista oma kokemukseni on se, että pari kokeilukertaa ei aina riitä. Meillä on yleensä (monia on kokeitu) tarvittu puolisen vuotta "patistamista" ennen kun homma on lähtenyt lentoon. Joskus se on vaatinut sitä, että olen itse tukena korkeintaan metrin etäisyydellä lapsesta. Eikä kivaksi todettuunkaan harrastukseen lähtö ole aina huvittanut, mutta kuitenkin sieltä on palattu lähes aina silmät innosta loistaen.
Innostamisen/kannustamisen ja lahjonnan ero on mielestäni veteen piirretty viiva. Onko lahjontaa se, että lupaa lapselle, että kun kitaraläksy on soitettu pari kertaa läpi, etsitään YouTubesta joku kiva biisi ja soitellaan yhdessä? Tai että sääntö on, että jos haluaa pelata Pleikkaa puoli tuntia, ensin luetaan puoli tuntia? Ilman ulkoisia motivaattoreita lyhytjänteiset lapset eivät ehkä ikinä pääse hitaasti palkitsevissa puuhissa sinne asti, että voivat aidosti valita, pitävätkö puuhasta vai eivät.
Olen samaa mieltä, että lopulta vain sisäinen motivaatio kantaa, mutta joskus sen löytämiseksi tarvitaan myös ulkoisia motivaattoreita.  Lähinnä sitä tarkoitin pakottamisella. Tunnustan, että käytin moista voimasanaa ihan huomion vuoksi.
Kiitos joka tapauksessa arvokkaasta kommentista!  Itse liikun blogiympäristössä ja somekeskusteluissa omalla epämukavuusalueellani. Kärjistän, vaikka en pidä siitä itsekään ja sitten selittelen sanomisiani :)  Kirjaa on paljon helpompi kirjoittaa, kun saa rauhassa perustella näkemyksensä.
Tiina