Jos 32-vuotiaana jää täysin tyhjänpäälle, voiko siitä vielä nousta?

Kyllä se siitä! Loppupeleissä toiveesi ovat aika hillittyjä, vähän kun säästät vaikka asp-tilille jos et ole aiemmin asuntoa ostanut, niin saat jo hommattua esimerkiksi asunnon jota pois maksamalla saat piankin rahat taloon pieneltä paikkakunnalta. Omakotitaloa ei kumminkaan kannata yksin ostaa ennen kuin on vähän puskuria, koska äkiliset kulut voi olla isoja vaikka asuminen sinänsä olisikin halpaa.

Ei muuta kuin budjetti kasaan ja eteenpäin. :)

Jos "työllistyminen on lähes varmaa", miten ihmeessä olet tyhjän päällä?

Hyvinhän sinulla on aikaa tehdä vaikka mitä. Itse olen 40 v ja ihan oikeasti tyhjän päällä. Koulutus löytyy kyllä, mutta työllistymismahdollisuudet 0. Ei minulta ideoita puutu, ja aion yrittäjäksi (no, se on oikeastaan ainoa mahdollisuuteni), mutta aika kurjaahan se on tehdä päätöksiä selkä seinää vasten.

Miksei voisi? Tuossa vaiheessahan vasta pääsee opintoveloista ja alkaa tienaamaan. 

34v olin eronnut, lähes varaton 3 lapsen yh.

30v myöhemmin takana on monta hyvää työpaikkaa, mielenkiintoinen ura, 27v parisuhde mikä jatkuu vieläkin, 4. lapsi, 3. itselle rakennettu talo ja kakkoskoti ulkomailla. Perushyvä toimeentulo. 

Sulla ei ole kuule mitää hätää. On myös ihmisiä, jotka miettivät kolmekymppisenä ja vanhempana mitä alkaisi opiskelemaan jotta työllistyisi joskus tulevaisuusessa. Eikä kyse ole koskaan pelkästään tienaamisesta vaan sen suhteuttamisesta kulutukseen. Täälläkin on ihmisiä (siis palstalla valittamassa) joille 4000/5000 euron kk tulot eivät riitä elämiseen, eli tuskin jää paljoa säästöönkään. Fiksut pärjää missä vain. Tsemppiä! :)

Vierailija wrote:

Jos "työllistyminen on lähes varmaa", miten ihmeessä olet tyhjän päällä?

Hyvinhän sinulla on aikaa tehdä vaikka mitä. Itse olen 40 v ja ihan oikeasti tyhjän päällä. Koulutus löytyy kyllä, mutta työllistymismahdollisuudet 0. Ei minulta ideoita puutu, ja aion yrittäjäksi (no, se on oikeastaan ainoa mahdollisuuteni), mutta aika kurjaahan se on tehdä päätöksiä selkä seinää vasten.

Aivan samassa tilanteessa itsekin, 39 v ja yrittäjyys käytännössä enää ainoa realistinen vaihtoehto. Todella toivoisin, että edes eläkkeelle mennessä olisi vähän parantunut tämä tulotaso.

Kyllä voi. Olin tuon ikäisenä toisesta avioliitosta eronnut ja työtön pätkätyöläinen. Yksi korkeakoulututkinto oli. Nyt nelikymppisenä olen johtotehtävissä, kuulun ylimpään tulodesiiliin ja minulla on omakotitalo. Tosin yksin edelleen. 

Kai sitä voi syvästäkin kuopasta nousta, jos on motivaatiota, osaamista ja välineitä.

Itse olen kaivanut vuosi vuodelta kuoppaani syvemmäksi eikä nousu ole enää mahdollista. Toisaalta helpottaa, kun ei ole koskaan nähnyt kuin kuopan pohjan niin ei osaa kaivata parempaa. 

Olen 44 vuotias eronnut, työtön ja pian rahaton. Töitä haen jatkuvasti ja halvempaa vuokrakämppää. Yksi lapsi.

Tarvitsisin toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Pelkään unelmoida, ettei tulisi pettymystä. 

Elämäni on ollut sarja vastoinkäymisiä, ja matkaankin lähdin takamatkalta hyvin köyhästä perheestä. Onko tämä tätä samaa loppuun asti, olen puolessa välissä elämääni ja aivan loppu.

Jos sulla on asunto, et ole tyhjän päällä. Suomessa Kela antaa rahaa, jos sitä muualta ei saa. Omistusasuminen ei ole vuosikausiin ollut enää mikään itseisarvo. Moni varakaskin asuu vuokralla 

Ap ei tiedä mitä tyhjän päällä oleminen tarkoittaa. Se että jää hetkellisesti työttömäksi, ei ole tyhjän päällä olemista nähnytkään. 

Vähän naurattaa kun joku kermaperse vinkuu olevansa tyhjän päällä, kun ei ole varaa ostaa omaa kämppää 

Voi. Mulla ei ollut kuin tuulenhuuhtoma tuossa iässä, tosin oli myös pienipalkkainen toimistotyöpaikka. Sen jälkeen on mennyt paljon paremmin -> työtä ja tuuria tarvitaan.

34-vee: tutkintoja on vaikka muille jakaa, opintolainaa noin 60 000 euroa yhteensä, luottovelkaa noin 3000 euroa, ei lapsia, ei miestä, ei omaisuutta, jotain pientä säästöä on. Olen elänyt aina hyvin reunalla taloudellisesti siitä iso kiitos impulsiivisuuden. Töissä käyn ja nautin työstäni. Ulkopuoliseksi tunnen itseni kun ei ole mitään, mitä muilla tuntuu olevan, mutta olenpa vapaa tekemään mitä haluan. 

Vierailija kirjoitti:

34-vee: tutkintoja on vaikka muille jakaa, opintolainaa noin 60 000 euroa yhteensä, luottovelkaa noin 3000 euroa, ei lapsia, ei miestä, ei omaisuutta, jotain pientä säästöä on. Olen elänyt aina hyvin reunalla taloudellisesti siitä iso kiitos impulsiivisuuden. Töissä käyn ja nautin työstäni. Ulkopuoliseksi tunnen itseni kun ei ole mitään, mitä muilla tuntuu olevan, mutta olenpa vapaa tekemään mitä haluan. 

Siis miten ilman säästöjä ja velkaisena olet jotenkin vapaampi kun ihminen kenellä on velat maksettu ja isot rahat sijoituksissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

34-vee: tutkintoja on vaikka muille jakaa, opintolainaa noin 60 000 euroa yhteensä, luottovelkaa noin 3000 euroa, ei lapsia, ei miestä, ei omaisuutta, jotain pientä säästöä on. Olen elänyt aina hyvin reunalla taloudellisesti siitä iso kiitos impulsiivisuuden. Töissä käyn ja nautin työstäni. Ulkopuoliseksi tunnen itseni kun ei ole mitään, mitä muilla tuntuu olevan, mutta olenpa vapaa tekemään mitä haluan. 

Siis miten ilman säästöjä ja velkaisena olet jotenkin vapaampi kun ihminen kenellä on velat maksettu ja isot rahat sijoituksissa?

Vapaus on muutakin kuin rahaa. Minulle vapaus on sitä, ettei tarvitse juosta oravanpyörässä suorittamassa elämää yhteiskunnan normien mukaisesti. 

eri

Ap on elellyt jossain kultapossukerhossa, jos kaikilla tutuilla on 32v iässä oma kämppä ja kymppitonneja säästössä. Täällä normielämässä suurella osalla on tuossa iässä kymppitonneja velkaa opintolainan, asuntolainan jne muodossa. 

Tuskinpa tässä maassa onnistuu seuraaviin vuosikymmeniin

Totta kai voi. 35 vuotta työikää jäljellä. Katso esimerkkejä ja opi niistä.

Eikä koulutus ole tärkeää mutta sitä voi hankkia hyvin tuossa iässä.