Sivut

Kommentit (82)

Vierailija

Teinit panevat päivälläkin varmaan kun ovat keskenään mutta se ei ole minun valintani. Minun valintani on se että en päästä alaikäisiä lapsiani yökyläilemään poika- tai tyttöystäviensä kanssa tai mm. saunomaan tai kylpemään yhdessä kun minä olen kotona. En jaksa kuunnella mitään seksiääniä, mielestäni todella huonoa käytöstä jos sekstailee muiden ja varsinkin oman perheensä kuullen. Lapseni ymmärtävät tämän ja osaavat käyttäytyä.

Vierailija

Poliisi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikäköhän. Oletko valmis teini-isäksi?

Ehkäisy on keksitty. Tulee varmaan monelle palstan mammoille yllätyksenä että omat lapset aloittavat seksin harrastuksen jo 14-vuotiaana.

Tiedä sitten miksi jo vähän varttuneemmat ihmiset eivät puhu avoimesti siitä kuinka aikasin aloittivat. Keskustelu on aina niin "shokeraavaa".

Nuorisotutkimuksen mukaan iso osa ekakerroista on täysi-ikäisillä ja nuo 14v iässä aloittaneet on sitä porukkaa, josta sossu on tehnyt huoli-ilmoituksen aikaa sitten. Eikä siinä varhaisessa seksin aloittamisessa ole mitään hohdokasta, se ei esimerkiksi indigoi taloudellisesti turvattua elämää tai onnellisuutta. Sen sijaan se on usein merkki alhaisesta sosiaaliluokasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette hyväksy 17-vuotiaan seksielämä? Nyt tiedän millaiset ihmiset tekevät niitä "aikuinen lapsi katkaisi välit en ymmärrä"-ketjuja.

Itse näin aikuisena mietin, että kumpa äitini olisi asettanut kunnon rajat menemisilleni ja tekemisilleni. Olisin mahdollisesti säästynyt mm. Raiskaukselta ja abortilta.

Mitä tarkoittaa ”kunnon rajat”? Kyllä 17-vuotiaalle pitää antaa vapauksia tehdä ja kokea. Eri asia tietysti on, että jos äitiä ei kiinnosta ollenkaan enää huolehtia ja kysyä mitä kuuluu ja miten tytöt voi. Mutta jos pelkästään rajoittaa ja kieltää, niin silloin luultavasti nuori tekee niitä kuitenkin ja valehtelee päin naamaa.

Itse olin 15-vuotias kun minut raiskattiin. Ymmärrän, että 17-vuotiaalle onkin hyvä antaa vapauksia, mutta mielestäni ihanne olisi, että Ap kävisi vain alkuun kahvittelemassa tytön kotona ja tutustuisi ensin tyttöön, sekä näihin vanhempiin.

Jos on lompsimassa heti yökylään niin antaa mielikuvan, että se pim psa ekana mielessä, eikä mitään muuta. Itse en myöskään alkaisi majataloa pitämään paneville teineille. Pankoot sitten jossain muualla. Mieluiten hankkikoot oman asunnon, kunhan seurustelu on vakavammalla pohjalla.

Ehkä olen väärä ihminen sanomaan näiden traumojeni kera, mutta vähintä mitä voin tehdä, niin on kertoa lapselleni mitä olen joutunut kokemaan hormonihuuruisten teinipoikien toimesta. Ei se mene vain niin, että muna sisään ja muna ulos. Nuorille on iskostettava, että kuinka helposti myös raskautuu jos ehkäisy ei ole kunnossa.

Ei omia traumoja kannata projektoida koko maailmaan.

Vierailija

Tossa iässä voi hyvin muuttaa omeen asuntoon. Kyllä minäkin ihmettelen tätä nykyajan menoa, ettei nuoret saa seurustella, Seksiä voi harrastaa missä vaan. Ei sillo tarvi yö olla. Ite oon aikoinaan seurustelly eka kerran 15v ja iha olin sillosen poikaystävän kotona aika paljon viikonloppusin. Sen verran oli älliä päässä, että pillerit käytössä. 

Vierailija

Jestas mitä porukkaa täällä oikein on. Haluaisitteko oikeasti, että lapsenne jotka on käytännössä kuukausien päästä aikuisia harrastaa seksiä (mahdollisesti jopa ensimmäistä kertaa) mielummin julkisilla paikoilla kuin turvallisesti omassa kotona?

Poliisi

Vierailija kirjoitti:
Poliisi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikäköhän. Oletko valmis teini-isäksi?

Ehkäisy on keksitty. Tulee varmaan monelle palstan mammoille yllätyksenä että omat lapset aloittavat seksin harrastuksen jo 14-vuotiaana.

Tiedä sitten miksi jo vähän varttuneemmat ihmiset eivät puhu avoimesti siitä kuinka aikasin aloittivat. Keskustelu on aina niin "shokeraavaa".

Nuorisotutkimuksen mukaan iso osa ekakerroista on täysi-ikäisillä ja nuo 14v iässä aloittaneet on sitä porukkaa, josta sossu on tehnyt huoli-ilmoituksen aikaa sitten. Eikä siinä varhaisessa seksin aloittamisessa ole mitään hohdokasta, se ei esimerkiksi indigoi taloudellisesti turvattua elämää tai onnellisuutta. Sen sijaan se on usein merkki alhaisesta sosiaaliluokasta.

Ne tytöt jotka minun luokallani aloittivat alkoholin juomisen ja seksin harrastamisen jo 12-13 vuotiaana elävät ihan normaalia elämää. Tiedän kyllä tilastot ja kuinka esim. akateeminen koulutus korreloi pienemmän lapsimäärän kanssa, mutta kaikki ei ole niin mustavalkoista. Itse olin ylä-asteella nörtti joka istui kotona joka viikonloppu... mutta se ei tarkoita että kaikki ovat. En nää mitään syytä pitää itseäni parempana.

Vierailija

Etätyöaikana on hankalaa mutta ainakin itse kotona asuessani harrastin seksiä esim. alkuiltapäivlllä kun vanhemmat vielä töissä ja pikkusisarus harrastuksessa. En yökyläillyt kotona asuessani poikaystävillä tai päinvastoin.
Eikä kyllä tullut mieleeni seksiä harrastaa julkisella paikalla tai kotibileissä yms.

Vierailija

Minusta tehty mitään huoli ilmoja ikinä. Nyykään nuoret ei saa olla nuoria. Helvetillistä kyttäämistä koko aika. Yritetään pitää jossain kuplassa ja sitte se kupla ( kuuppa sekoo aikuisena ) hajoo jossain kohtaa aikusena ja sitte onki ongelmat. Täällä ei saa nykyään tehdä virheitä, joista voi ihan itse oppia. Heti on sossoutantta ovella. 

A) Olen juonut alkoholia ala-ikäisenä

B) Olen ollut ravintolassa ala-ikäisenä 

C) Olen säätänyt/riidellyt humalassa kavereiden kanssa

D) Seurustellut ja harrastanut seksiä 14v

E) Ja ei, äitini ei ole alkoholisit, huumeiden käyttäjä tai mielenvikainen. Vaan antoi mun elää omaa nuoruutta. 

Ja kas saatana. Olen ihan työssäkäyvä aikuinen. En alkoholisti, huumeveijari, milenterveysongelmainen. Lapsiakin on. Ai, kuheeta. OLIPA MAHTAVAA OLLA NUORI  90_LUVULLA! Sillo ei kytätty, eikä sossut ollu joka käänteessä ovella. Ei koskaan itseasiassa vaikka jopa poliisien kanssa oltiin välillä tekemisissä. Humalaisia nuoria nääs. 

Vierailija

Ei muuta ku jatkakaa sitä helvetin vouhotusta ja tehkää niitä lasuja ihan sikana koko aika. Onnea teille. Ite ajattelin elää ja käyttää maalaisjärkee 

Vierailija

Muistuttaa mammoja ikävästi jo haihtuneesta nuoruuden ja siittä kuinka sutinaa ei ole enää nimeksikään.

Poliisi

Vierailija kirjoitti:
Muistuttaa mammoja ikävästi jo haihtuneesta nuoruuden ja siittä kuinka sutinaa ei ole enää nimeksikään.

Pakko olla tämä. En ymmärrä mistä tämän kaltainen puritanismi syntyy.

Vierailija

Kahden aikuisen nuoren bonusäitinä kerron miksi minä en halunnut teinien yökyläilyä sallia. 

1. 15v on liian nuori, minusta henkilöistä riippuen noin 17v satunnaisesti ok.

2. siitä tulee tapa. minusta oli sietämätöntä, että teinimäärä talossa tuplaantui. sitä oltiin aina sitten meillä, kaikki viikonloppuyöt vähintään.

3. tuplamäärä nälkäisiä teinejä ruokapöydässä ja voi sitä suihkussa viihtymisen määrää. meillä loppui lämmin vesi jouluna kun teinit oli panneet siellä puolisen tuntia päivällä. sisareni perhe saapui 24 h lentomatkan jälkeen ja pääsivät saunaan, mutta boilerista oli kaikki lämmin vesi loppu.

Minä muutin 16-vuotiaana kotoa ja menetin 17-vuotiaana neitsyyteni. Ei olisi tullut mieleenkään paneskella lapsuudenkodissa vanhempien kuunnellessa seinän takana. Mikä nykyajan nuoria vaivaa, kun ei ole enää alkeellistakaan häveliäisyyttä, yksityisyydentarvetta tai kunnioitusta muita perheenjäseniä kohtaan?

Vierailija

Mä en päästäisi 16-v. teinipoikaa tytön luo yöksi ja hyvä, kun ei vielä kauheesti tyttöjä vakavasti katselekaan. Menee urheillessa ja e-urheillessa vapaa-aika. Ei kannata jumittaa oman paikkakunnan tyttöihin, kun kuitenkin lähtee armeijaan ja opiskelemaan ja ehtii elää vähän aikaa vapaata nuoruutta, ilman, että joku tytsy valvoo ja kyselee joka askelta ja miksi olit siellä opiskelijabileissä ja miksi ei olla koko ajan yhdessä ja jos et tuu armeijasta lomalle niin jätän sut. Harvalla ne yläkoulun tai lukion suhteet kestää ja turha vakiintua niin aikaisin. Ja etenkään en halua lapsenlapsia vielä ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Tästä on ehdoton ukaasi omille pojille annettu. Kun heidät saan kotoa omilleen en halua kuulla lapsen inahdustakaan pitkään, pitkään aikaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Poliisi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaa mammoja ikävästi jo haihtuneesta nuoruuden ja siittä kuinka sutinaa ei ole enää nimeksikään.

Pakko olla tämä. En ymmärrä mistä tämän kaltainen puritanismi syntyy.

Minä muutin 16-vuotiaana kotoa ja menetin 17-vuotiaana neitsyyteni. Ei olisi tullut mieleenkään paneskella lapsuudenkodissa vanhempien kuunnellessa seinän takana. Mikä nykyajan nuoria vaivaa, kun ei ole enää alkeellistakaan häveliäisyyttä, yksityisyydentarvetta tai kunnioitusta muita perheenjäseniä kohtaan?

Sun logiikan mukaan vanhemmatkaan ei saisi harrastaa seksiä kotonaan. Siitä alapeukkuja sulle.

Vierailija

Nussintaa ei voi ikuisesti estää mutta ei sitä kukaan halua kuunnelle saatika nähdä omassa kodissaan.

Ja se haju, hyi hitto!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kahden aikuisen nuoren bonusäitinä kerron miksi minä en halunnut teinien yökyläilyä sallia. 

1. 15v on liian nuori, minusta henkilöistä riippuen noin 17v satunnaisesti ok.

2. siitä tulee tapa. minusta oli sietämätöntä, että teinimäärä talossa tuplaantui. sitä oltiin aina sitten meillä, kaikki viikonloppuyöt vähintään.

3. tuplamäärä nälkäisiä teinejä ruokapöydässä ja voi sitä suihkussa viihtymisen määrää. meillä loppui lämmin vesi jouluna kun teinit oli panneet siellä puolisen tuntia päivällä. sisareni perhe saapui 24 h lentomatkan jälkeen ja pääsivät saunaan, mutta boilerista oli kaikki lämmin vesi loppu.

Toisaalta joskus ne teinit on taas siellä toisen luona, joten silloin vettä ja ruokaa säästyy.

Vierailija

itse olen 17v (kesällä 18) enkä saa jäädä yhdelle pojalle/miehelle yöksi. voitte kuvitella kuinka paljon toi ärsyttää mua etten saa jäädä ja välimatkaakin on reilu tunti suuntaansa junalla.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla