Sivut

Kommentit (1880)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Joku käveli juuri hautasi ylitse, silloin sattuu sieluun

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KM, olet muistaakseni kertonut, että olet aikoinaan keskustellut erilaisten henkiolentojen kanssa, ilmeisesti myös "summonoinut" paikalle entiteettejä? Kiinnostaisi tietää, keitä tai mitä nämä henget olivat, tai jos et halua sitä paljastaa, niin millaisia ne kokemukset olivat? Jos nyt oikein muistan, niin osa oli hyvinkin pelottavia ja ahdistavia. Mutta ymmärrän kyllä, jos et halua vastata ainakaan kovin seikkaperäisesti

Kyllä. Oli aika jolloin olin hyvin kiinnostunut meditaatiossa tutkimaan erilaisia tietoisuuden tiloja ja niissä avautuva uusia todellisuuksia. Pääosa kokemuksista oli miellyttäviä. Esimerkiksi huomasin että luonnossa kaikki on elävää, kaikki on henkeä, kaikella on henki. Aloin aistia näitä luonnon ja elementtien henkiä ja vuorovaikuttaa niiden kanssa tietoisesti. Huomasin myös että ns. ajan verho joka peittää edesmenneet näkyvistä on lähinnä illusorinen ja muodostuu erilaisista uskomusfilttereistä, joille on muodostunut pitkän ehdollistumisen aikana hermostolliset rakennevastineet. Opin näkemään riippumatta näistä, tarkoittaa myös edesmenneiden näkemistä, mutta ei rajoitu ns. elävien sieluihin vaan tarkoittaa myös paikkojen näkemistä kuten ne oli menneessä ajassa. Sekä sellaisten olentojen todellisuuksia, joista useimmilla ei ole mitään hajua, vaikka ne ovat tässä meidän keskellämme, mutta ei aistittavissa ihmisten normaalissa tietoisuudentilassa. Moni esim. ufohavainto on oikeasti näiden toisten "taajuuksien" olentojen havaintoja, jotka sitten tulkitaan nykyisessä teknologisessa maailmassa avaruusaluksiksi tai avaruusolennoiksi. 

Ongelmat muodostuu yleensä siitä, jos yrittää jotenkin hyödyntää henkiolentoja, ymmärtämättä oikeasti syvästi mitä tekee. Olin jossain vaiheessa melko ylimielinen, ajattelin että minulla on aina valta vaan palata ns. normaaliin tietoisuuden tasoon ja sitten mahdolliset epämiellyttävät entiteetit katoaa kokemuksestani. Ihan uteliaisuudesta otin kontaktia sellaisin henkiinkin joita on tapana sanoa demoneiksi.  Ja luulin että kontaktin jälkeen vaan palaan entiseen eikä niitä "otuksia" enää näy ellen virittäydy tietoisesti niiden taajuudelle. Mutta siinä vaiheessa kun normaali tietoisuuden tiilassa alkaa nähdä varjohahmoja, tuntea ulkopuolelta tulevia hyvin vieraita ajatuksia ja tuntea läsnäolon omassa kodissaan, ei olekaan enää kivaa. Monenlaisia henkiä voi kutsua, mutta kannattaa muistaa, että se ei välttämättä ole yksipuolista. Nekin voivat kutsua sitten itseä omassa arjessa, tavoilla joita ei toivoisi.

Voimakkaimmat henkiolennot ei ole jotain kiinnostavia objekteja tutkittavaksi vaan niille ihminen voi olla objekti hyödynnettäväksi. Siinä mielessä ymmärrän hyvin esim. kristinuskon kielteisyyden sille, että henkiin etsitään yhteyttä. Kyllä, niiltä voi saada tietoa omaan arkeensa josta on hyötyä, mutta jos törmää ikävämmänpuoleiseen henkeen, niin se yleensä haluaa maksun palveluksestaan.


Kiitos vastauksesta. Jos vielä jaksat vastata uteluihin, niin pyysitkö hengiltä missään vaiheessa palveluksia tai jotain spesifiä tietoa/vastauksia? Saitko niitä?
Entä miten pääsit lopulta eroon negatiivisista olennoista/demoneista? Teitkö jotain konkreettisia, materiaalisia rituaaleja vai turvauduitko esim. rukouksiin, mielikuvaharjoitteluun, meditaatioon?

Pyysin tiettyjä tietoja liittyen edesmenneeseen sukulaiseen ja sain niitä. Sen jälkeen minulle tarjottiin erilaisia asioita kuten kykyä olla yliluonnollisen karismaattinen ja viehättävä tai apua siinä, että henki voisi "ajaa hulluuteen" ne, joista minä sanoisin että heille pitää kostaa tai rangaista. Tuossa vaiheessa ymmärsin sen, millaisen hengen kanssa ihan oikeasti olin tekemisissä. En ottanut tarjouksia vastaan, mutta eipä se heti loppunut se varjohahmon näkeminen milloin missäkin ja omituiset houkutukset ikään kuin suoraan sisäiseen puheeseen ujutettuina. 

Yksi osa mikä entisenä fundamentalistikristittynä ahdisti oli se, että jouduin turvautumaan meedioon ja erään magiaperinteen harrastajaan päästäkseni eroon siitä että tuo energia oli kiusanani jatkuvasti. Pelkäsin, että näinköhän sekaannuin johonkin vielä pahempaan päästäkseni eroon yhdestä pahasta. Lähinnä pelkäsin sitä, jos voima rituaalien yms takana on jokin vielä ikävämpi henkiolento kuin se minua vaivannut. Mutta onneksi asia saatiin pois päiväjärjestyksestä eikä tullut enää jatkoseuraamuksia. 

Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, miten pääsit ylipainosta eroon?

Heh...minäkin haluan tietää.

Tuo asia oli minulle alkupään Vetovoiman laki kokeiluja. Olin sitä etten harjoitellut pienillä asioilla tyyliin löydä höyhen, saa joku tarjoamaan itselle kahvit seuraavana päivänä, löydä parkkipaikkoja paikasta josta löytäminen yleensä on epätodennäköistä. Sitten aloin miettiä, että mihin oman elämän parantamiseen tätä voisi käyttää. Ymmärsin olevani aloittelija ja sen, että en todennäköisesti vielä saisi aikaan mitään, mikä vaatisi ns. yliluonnollisen tai äärimmäisen epätodennäköisen muutoksen. Usko ei vaan riittäisi vaikka psyykkaisin kuinka. Mutta ylipaino, siitä pääseminenhän ei vaadi ihmettä ja se häiritsi elämääni melkoisesti, joten lähdin työskentelemään sen kanssa. 

Visualisoin itseäni päivittäin hoikkana, liikunallisena ja hyvinvoivana, tekemässä asioita kevyesti ja energisesti, kun lihavana kaikki oli raskasta ja uuvuttavaa. Teippasin vaa'an näytön päälle tavoitepainoni, joka oli paino jonka olin parikymppisenä painanut. Katselin kuvastoista vaatteita ja rakensin ikään kuin tyyliä itselleni olettaen olevani jo hoikka.  Pääasia oli elää valtaosa ajasta uskomuksessa, että olen jo saanut sen mitä tavoittelen - satunnaiset epäilykset lihavuuden haittojen muistutellessa itsestään ei haitanneet, kunhan ne kuittasi heti sillä, että joka päivä uusi minä manifestoituu mielikuvituksen ja intuition maailmasta fyysiseeen maailmaan hieman lisää, ei tässä hätää. Vakuutin itselleni että uusi todellisuus on jo olemassa sillä merkittävimmällä tasolla, ja manifestoituminen olisi varma.

Kun näin elin ajatuksessa jossa olin hoikka ja  urheilullinen ja hyvinvoiva, syöminen alkoi itsestään muuttua. Aloin tehdä smoothieita ja syödä ruokaisia salaatteja, käyttää paljon kasviksia ruoanlaitossa. Aterioiden kuittaaminen leivillä, einespizzoilla tai jopa suklaalevyllä jne jäi pois - eihän hoikka, terve ja energinen ihminen joka visualisoin olevani, sellaista juurikaan harrasta. Aika pian alkoi tehdä mieli myös lähteä usein kävelemään ja katselemaan luontoa. Energiaakin alkoi pian olla sen verran enemmän että jaksoi kävellä nopeammin eikä se ollut enää hikistä uuvuttavaa puhisemista kuten alussa. Aloin myös käydä uimassa, koska olin aina siitä nauttinut mutta jossain iässä vaan oli jäänyt pois. Näin kalorien saanti tippui ja kulutus lisääntyi, ihan ilman kalorien laskentaa tai tarkkojen ruokavalioiden miettimistä. Minä vaan jo elin sellaista elämää kun ajattelin tavoitepainoiseni ihmisien elävän, ja se painokin sitten tippui vähitellen tavoitteeseen. 

Mutta jos oma kehokin on illuusio, niin miksi painoa ei voisi pudottaa jatkamalla samoja elämäntapoja, mutta visualisoimalla itsensä hoikkana? Ihmismielen helpompi uskoa laihtuvansa, kun tekee niiden ohjeiden mukaan mitä kaikki lehdet/tv-ohjelmat/hyvinvointivalmentajat toitottavat?

Liittyykö tähän kun laihduttaminen on vaikeaa? Terveelliset elämäntavat helppoja ja päivittäinen kalorivaje on (tai ainakin pitäisi olla) 500-800kcal luokkaa, mutta mitään ei tapahdu vuosienkaan kuluessa? Ja kun taas aina hoikkana pysyvällä on mielentila "en liho millään" ja vetää herkkuja jatkuvasti, mutta pysyy samassa painossa.

Kyse on juuri tuosta, että useimmille ei ole mahdollista ns. pohjia myöten uskoa laihtuvansa ilman ruokavalion kevennystä ja/tai liikunnan lisäämistä, vaikka kuinka tietoisessa pintamielessä visualisoisi ja toistelisi uskonvahvistuksia. Ei ainakaan ilman erityiskeinoja, joilla alitajuntaan voi vaikuttaa suorempaan. Itsekin kun käytin Vetovoiman lakia laihtumiseen, tarvitsin siinä vaiheessa vielä vakuutuksen siitä että ei tämän tarvitse olla yliluonnollista, tämä voi mennä ihan fysiikan lakien rajoissa, niin että alan samalla parantaa elämäntapojani. 

Mutta kyllä, jos joko luonnostaan, käyttämänsä tekniikan takia tai pitkän harjoittelun kautta pystyy uskomaan siihen ettei liho vaikka syö paljon kaloreita, tai toisaalta jos sitkeästi uskoo vaan olevansa luonnostaan lihava ihminen ja sellainen jonka aineenvaihdunta ei toimi normaalisti, niin se manifestoituu mihin uskoo. Niin kuin Jeesus sanoi, että jos joku käskisi vuoren heittäytymään mereen todella uskoen että se tapahtuu, niin se tapahtuisi. Se vaan on useimmille nykyisessä tietoisuudentilassa käytännössä mahdotonta oikeasti uskoa vuoren heittäytyvän ihmisen käskystä mereen, ja siksi onnistuminen on epätodennäköistä.

Vierailija kirjoitti:
KM, Mitä tehdä kun tietoinen manifestointi "ei toimi"? Olet tätä asiaa välillä keskustelussa kommentoinutkin. Otteita omasta elämästä:

1. Minulla oli ollut vain "huonoja" työpaikkoja, jonka jälkeen olin pitkään työttömänä. Olin jo tottunut siihen, että töissä ei ole kivaa, mutta toisaalta hävetti olla työttömänä vuodesta toiseen. Sitten ihan yhtäkkiä sain määräaikaisen kivan työpaikan. Oikeasti uskoin monen kuukauden ajan, että saan jatkosopimuksen, mutta lopulta esimies kertoi, että se ei olekaan mahdollista. Velloin kuukausia sen jälkeen siinä kauhussa kuinka joudun taas työttömäksi tai johonkin huonoon työhön. Ja täysin yllättäen minulle tarjottiinkin jatkosopimusta. Elin siis jo ihan sitä työttömän arkea mielessäni, mietin mitä sanon viimeisenä työpäivänä, miten palautan avaimet jne. En todellakaan elänyt siinä todellisuudessa tai uskonut että olisin taas työssäkäyvä.

2. Näin itseni yhdessä erään henkilön kanssa ja meillä olikin suhdeviritystä. Tämä henkilö sitten käyttäytyi aika vaihtelevasti, mutta aina mietin, että se ei haittaa, koska lopulta päädytään kuitenkin yhteen. Visualisoin/kävin keskusteluja hänen kanssaan ikään kuin olisimme seurustelusuhteessa, tämän kaiken tein suurimmaksi osaksi sen takia, että olin niin ihastunut ja nuo visualisoinnit olivat kivaa ajanvietettä. Juuri kun kaiken piti olla hyvin, hän katosi kokonaan elämästäni (siis ihan kuin katkaisimesta vaihtamalla kaikki muuttui) ja nyt vuosien jälkeen on jo ollut pakko myöntää itselleen, että takaisin ei taida enää olla tulemassa. Ja tämä sama kuvio toistuu tietynlaisena muissakin rakkaussuhteissa, mutta niissä olen selkeästi nähnyt sen polun, jossa asiat alkaa mennä huonosti jne ja johtaa eroon.

Esimerkkejä on tietysti vaikka kuinka, mutta pääpointti on se, että vaikka miten paljon visualisoin/uskon joko siitä syystä että yritän tietoisesti manifestoida tai siitä syystä että se on kivaa, niin elämässäni tietyt jutut eivät muutu. Sitten on toisaalta tuo työasia, mikä muuttui kuin katkaisimesta vaihtamalla ja kaikki asiat siinä menivät putkeen, vaikka en muuttanut ajatuksissani/uskomuksissani omasta mielestäni mitään.

Käytännössä kukaan ei manifestoi tietoisesti koko elämäänsä, vaan suurin osa siitä menee "tämän maailman lakien" mukaan, eli melkoisen sattumanvaraisen oloisesti. Ja tämä on useimmille myös hyvä asia, koska se tarkoittaa ettei pessimismi aina johda siihen että kaikki menee pieleen eikä mikään onnistu. Voi kuitenkin onnistuakin välillä, koska henkilöllä on pohjalla se perususkomus, että sattuma ja todennäköisyydet asian lopulta ratkaisee, ja että huolimatta pinnallisen mielen pessimistisestä kuvittelusta, syvempi mieli tietää että todennäköisyys positiiviseen lopputulokseen ei ole läheskään nolla.

Ihmissuhteissa on aina se, että mukana on toinen ihminen jolla on valta luoda oma elämänsä. Ei manifestoimalla voi pakottaa tiettyä ihmistä omaan tahtoonsa muuta kuin joissain poikkeustapauksissa, ja sittenkään pitkän tähtäimen lopputulos ei ole hyvä vaikka kohteen "saisikin" itselleen joksikin aikaa. Onkin ihmissuhdeasioissa parempi manifestoida tietynlaista henkilöä, eikä juuri tiettyä ihmistä, koska voi olla että se tietty ihminen etsii ja tietoisesti tai tiedostamattaan manifestoi itselleen jotain ihan muuta, eikä sitä käy kumoaminen ellei mene mustan magian osastolle, ja sittenkin tosiaan lopputulos harvoin on "he elivät onnellisena elämän loppuun asti" vaan toisen lyhytaikainen "saaminen" ja myrskyisä onneton suhde.

Vierailija

Laittakaa toivonne Kristukseen ja ottakaa pelastus vastaan! Luin vain muutaman kommentin, mutta oikeasti leikittelette aika vakavilla asioilla (pahat henget ym).

Vierailija kirjoitti:
Koen ettei oikein muuta paikkaa tuntojen purkamiselle tällä hetkellä ole, joten kirjoitan nyt tänne.  Tuntuu kuin koko elämä vain luhistuisi ja kaikki murenee käsiin. Suurimman osan ajasta en edes jaksa välittää, välillä itken hysteerisenä. 

Parisuhde, jota pidin todella tärkeänä ja sitä ihmistä elämäni rakkautena katkesi aivan yht äkkiä ja minun toimestani. Miehellä oli päihdeongelma, joka oli kesän aikana vain pahentunut. Tilanne aiheutti minulle kyllä paljon ahdistusta ja ikäviä tilanteita. Mutta jotenkin ajattelin, että en sen takia halua luopua niin rakkaasta ihmisestä. Oli taas yksi ahdistuksen täyteinen päivä ja mies oli toista viikkoa humalassa. Rukoilin, että joku ratkaisu tilanteeseen tulisi ja "saisin oikeat sanat suuhuni". Muistan vielä ajatelleeni, että ihan sam mitä tulee, syteen tai saveen. Ja pari tuntia sen jälkeen huomasin olevani laittamassa suhdetta poikki. Olo oli pitkään sen jälkeen aivan kuin ei mitään, vaikka olin monesti ajatellut, että en ko ihmisen menettämisestä selviä. Tavallaan olen selvinnyt yllättävän hyvin, mutta kaipuu on nostanut päätään, koska kaikki muukin tuntuu valuvan kankkulan kaivoon.

Terveys (mitä se on). No, joka paikkaa kolottaa, vatsaa särkee, astma on tehnyt paluun, huimaa ja tuntuu, että jaksan juuri ja juuri käydä töissä, siinä kaikki. Haluaisin vain maata sängyssä. Olen niin katki poikki, että en jaksa edes ajatella lääkäriin menoa. Ja jotenkin ei edes huvita mennä. 

Unesta en kuitenkaan saa oikeen mitään lepoa, koska meno käy niin villiksi. Yleensä herään unessa uudestaan uneen, jotka ovat painajaisia, ja pian huomaan jostain kummallisesta yksityiskohdasta, että en edelleenkään ole hereillä. Lopulta raivoa unessa, että on se kumma kun ei saa rauhassa nukkua, vaan pitää sietää tällaista jaskaa.  Saatan siis herätä unessa 5-10 kertaa huomatakseni, että enpäs herännytkään. Ja kun lopulta herään, en voi sitä enää ihan varmaksi uskoa. Nämä ovat siis selkouni tyyppisiä unia, eli tiedän kyllä, että kyseessä on uni. Välillä menee todellisuuden kanssa sekaisin nämä unet. Viime yönä kävin juomassa ja pistin merkille, että jääkaapissa on 2 avattua koiranmakkaraa. Mietin, että pitääpä aamulla muistaa tarkistaa kumpi on ensin avattu. Paitsi että aamulla kun tarkistin, ei ollut yhtään avattua koiranruokaa jääkaapissa. Olin vain herännyt unessa, käynyt juomassa ja mennyt sen jälkeen takaisin nukkumaan (ja sen jälkeen herännyt tietoisemmin vielä monta kertaa ennen kuin kello soi. Aamuisin olen näiden unien takia aivan rättiväsynyt. 

Huonosti on käynyt myös kaikille unelmille ja haaveille, jotka ehkä jotenkin pitivät kasassa. Viemäristä alas nekin, eikä jaksa sekään oikeen edes kiinnostaa. En nyt jaksa tässä kaikista asioista kirjoittaa, mutta tuntuu tosiaan, kuin ne viimeisetkin oljenkorret vaan vedettäisiin pois.

Hetken lohdutusta sain, kun tietyssä rauhallisessa mielentilassa löysin neliapiloita. Oli sellaisen löytämisestä haaveillut jo vuosia. Koitin moista jopa manifestoida siinä onnistumatta. Kun ajattelin, että antaa olla koko juttu, niitä alkoi löytyä(samoin kävi reilu vuosi sitten höyhenten kanssa). Nyt olen niitä parin viikon aikana löytänyt yli 20 milloin mistäkin. Tosin mieli keksi tästäkin alkaa urputtamaan, että täällä on vaan joku paikallinen mutaatio joka on levinnyt, että tässä ole mitään ihmeellistä tai jännää. Että olkoon. 

En tiedä miten tämä on tällaiseksi mennyt, eikä jollain tasolla edes kiinnosta. Mutta jos voisin mystikolta pyytää rukousta, että jaksaisin edes jotenkin, tapahtui mitä tapahtui. Kiitos.

T.1424

Rukoilen. Hyvä, että noissakin syvissä vesissä vielä jaksat ilahtua neliapiloiden kaltaisista asioista <3 Siinäkin tapauksessa, että niitä ei olisi erityisesti sinne "laitettu" sinulle merkiksi, niin niiden huomaaminen on merkki omalta sielultasi, että toivoa on, ulospääsy on olemassa.

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Joku käveli juuri hautasi ylitse, silloin sattuu sieluun

Yksi ahdistuksen ja syvän surun lähde on, että nykyisessä materialistisessa maailmassa ihmisen sielu ei aina pääse esiintymään tässä maailmassa niin kuin se tahtoisi, ei kasvamaan. On kaksi suuntaa kasvaa: "alamaailma" eli oman sielun syvyydet ja toisaalta "korkeudet" eli Jumala, valaistuminen, tietoisuus jne. Nämä eivät ole toisistaan erillisiä, vaan sielu on Jumalan yksilöitymä ihmiseksi. Mutta ihmisen olisi hyvä paitsi etsiä korkeuksia meditaation, rukouksen, uskonnon tms. kautta, tutustua myös sielunsa syvyyksiin ja antaa niiden ilmetä elämässä oman näköisenä elämänä. Tästä aiheesta on olemassa hyvä kirja "Nature and the Human Soul" (Bill Plotkin) joka keskittyy tuon sielullisen puolen terveeseen kasvuun elämän aikana. Paljon on niitä, joiden hengellisen tienkin on tukkinut se, että on juttunut sielullisesti murrosikään mikä on tavallista nykyaikana.

Vierailija

Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

No miksi sitten pitää pyrkiä "valaistumaan", jos tämä on jo tässä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

No miksi sitten pitää pyrkiä "valaistumaan", jos tämä on jo tässä?


Koska mitään "valaistumista", johon pääsisi kovalla työllä ja pyrkimyksillä, ei ole olemassakaan. Tämä on tässä.

Valaistuminen ei ole esim. uuden tietoisuuden tason saavuttamista vaan aivan päinvastainen kokemus.

Vierailija

Mystikolle kysymys. Osaatko sanoa mitään tästä viime oudosta makuaistiin liittyvästä öisestä kokemuksestani. Aamuyöstä pariin otteeseen

havahduin kummalliseen makuun suussani, joka liittyy johonkin menneeseen tapahtumaan tai muistoon. Yhtäkkiä maku hävisi suustani ja jatkoin nukkumista. Hetken päästä heräsin uudestaan tuntien tuon oudon maun suussani ja koitan samalla hetkellä yhdistää, mihin tapahtumaan tuo liittyy, mutta onnistumatta siinä. Tunnistan hallusinaation tavoin , että tuossa on jotain tuttua, mutta voinut nyt yhdistää sitä mihinkään.  Siis kyse ei ole mistään ruokatorvesta nousevasta ruuasta, pesemättömistä hampaista tai edes vatsalaukusta vaan josstain mielen tasolta nousevasta tuntemukesta joka resonoituu makuaistin tasoll asti. Näin uskoisin.  Voisin verrata tätä hypnoottiseen kokemukseen, joka tuntuu makuastin tasolla asti. Tiedän että hypnoossissa ihminen voidaan saada kokemaan erinäisiä asioita. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua, koska en löytänyt yhteyttä menneisyydestä, missä olen tuon tutun maun/hajun joskus kokenut ja miksi juuri viime yönä tuollainen kokemus. Omistuista. Keksistkö mitään sanottavaa tästä?

Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Ei Jeesus tarkoita että maailma on illuusio vaan sanoo että kun Pyhä Henki tekee uudeksi asenteen ja mielen ja sielun niin silloin on jUmalana valtakunnassa jO sisällä tässäkin elämässä. Ja tulevassa. Kun Hän sanoo ettei hänen valtakuntansa ole tästä materiaalisesta maailmasta puhuu Hän Isänsä voimien vallassa olevasta kaiken olevaisesta jonka on luonut ei sitä että tämä maailma olisi pelkkä illuusio ihmiselle täällä.

Samasta asiasta puhutte, eri sanoilla vain. ”Illuusio” on vain mystikon käsite tehdä ero sen välillä, miten ego näkee maailman ja sen välillä, miten pyhä henki näkee maailman.

Näinpä. Taivasten valtakunta on tässä, eikä siinä ole kuolemaa eikä surua, ei itkua eikä parkua, mutta ihmisen nykyisen tietoisuudentilan läpi katsottuna siitä tulee "tämä maailma", jossa kaikenlaista kärsimystä ja kuolemaa on paljon. Ei ole kahta maailmaa, taivasten valtakuntaa ja maallista todellisuutta, vaan taivas on tämä tässä, tämä ainoa, nähtynä ilman ehdollistumia ja egon filttereitä, illuusioista vapaana.

No miksi sitten pitää pyrkiä "valaistumaan", jos tämä on jo tässä?

Koska suurin osaa on ikään kuin hypnoosissa, näkevät sen mikä on tiedostamattomien filtterien läpi vääristyneenä. Tämä tila näyttää sen mikä on taivas kärsimyksen laaksona, ja tuottaa ihmiselle erilaista kärsimystä. Tämä kärsimys on useimmiten se, mikä johtaa valaistuksen tai totuuden tai Jumalan etsimiseen. Ei se aina auta, miten asiat on, jos ei tiedä miten ne on. Vähän kuin jos olisit perinyt ison määrän rahaa mutta et olisi saanut siitä tietoa, sinua ei olisi tavoitettu. Ei se perintö mitään auttaisi niin kauan kuin siitä ei tiedä vaan luulee olevansa normaalien tulojensa varassa.

Kuin tietoisuus ihe kirjoitti:
Onko eläin arvottomampi kuin ihminen, koska se ei ole koskaan sanonut uskovansa jumalaan?

Ei. Eläimet on yhtä lailla Jumala iilmentyneenä muodossa kuin ihmisetkin. Vain ihmiselle uskolla Jumalaan on mitään merkitystä, koska vain ihminen voi kokea olevansa sillä tavalla erossa Olemisen kokonaisuudesta, että siihen lääkkeeksi tarvitaan erityisiä älyllisiä vastauskomuksia. Eläimet vain ovat mitä ne ovat (Jumalan nimi Raamatussa: Minä olen (se joka olen) )eikä niillä ole erillisyyttä Olemisesta eikä siis myöskään tarvetta ylittää koetun erillisyyden kuilua.

Vierailija kirjoitti:
Mystikolle kysymys. Osaatko sanoa mitään tästä viime oudosta makuaistiin liittyvästä öisestä kokemuksestani. Aamuyöstä pariin otteeseen

havahduin kummalliseen makuun suussani, joka liittyy johonkin menneeseen tapahtumaan tai muistoon. Yhtäkkiä maku hävisi suustani ja jatkoin nukkumista. Hetken päästä heräsin uudestaan tuntien tuon oudon maun suussani ja koitan samalla hetkellä yhdistää, mihin tapahtumaan tuo liittyy, mutta onnistumatta siinä. Tunnistan hallusinaation tavoin , että tuossa on jotain tuttua, mutta voinut nyt yhdistää sitä mihinkään.  Siis kyse ei ole mistään ruokatorvesta nousevasta ruuasta, pesemättömistä hampaista tai edes vatsalaukusta vaan josstain mielen tasolta nousevasta tuntemukesta joka resonoituu makuaistin tasoll asti. Näin uskoisin.  Voisin verrata tätä hypnoottiseen kokemukseen, joka tuntuu makuastin tasolla asti. Tiedän että hypnoossissa ihminen voidaan saada kokemaan erinäisiä asioita. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua, koska en löytänyt yhteyttä menneisyydestä, missä olen tuon tutun maun/hajun joskus kokenut ja miksi juuri viime yönä tuollainen kokemus. Omistuista. Keksistkö mitään sanottavaa tästä?

Unessa ja unen ja valveen rajamailla aika yleisesti ei-tietoista materiaalia nousee pintaan. Tuossa tapauksessa nouseminen on luultavasti tapahtunut täydellisemmin unen aikana, mutta herättäessä on jäljelle jäänyt vain psykosomaattinen muisto, ilman muistoa kokemuksen herättäjästä. Se muisto pyrkii nyt pintaan tietoiseen mieleesi, ja luultavasti jossain vaiheessa sinne nouseekin, mutta toisaalta jo pelkkä unimaailmassa käsittely ilman hereillä tietoista muistamista järjestelee asioita mielessä tavalla, joka on sinulle hyväksi. Ja siis tuo että koit hereillä uneen liittyvän harha-aistimuksen ei ole mitenkään epätavallista, yleistä noissa unen ja valveen siirtymävaiheissa.

Vierailija kirjoitti:
Mystikko. Elämmekö tekoälyn luomassa simulaatiossa, joka matkii alkuperäistä orgaanista fyysistä maailmaa? Matrix-elokuvan tapaan.

Ei tekoälyn, vaan oman erillisyyttä Olevaisesta kokevan tietoisuudemme kollektiivisesti luomassa. Alkuperäinen todellisuus ei ole fyysinen, materian ja kappaleiden todellisuus on ihmisten joukkoilluusio.

Vierailija

Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?

Joku käveli juuri hautasi ylitse, silloin sattuu sieluun

Yksi ahdistuksen ja syvän surun lähde on, että nykyisessä materialistisessa maailmassa ihmisen sielu ei aina pääse esiintymään tässä maailmassa niin kuin se tahtoisi, ei kasvamaan. On kaksi suuntaa kasvaa: "alamaailma" eli oman sielun syvyydet ja toisaalta "korkeudet" eli Jumala, valaistuminen, tietoisuus jne. Nämä eivät ole toisistaan erillisiä, vaan sielu on Jumalan yksilöitymä ihmiseksi. Mutta ihmisen olisi hyvä paitsi etsiä korkeuksia meditaation, rukouksen, uskonnon tms. kautta, tutustua myös sielunsa syvyyksiin ja antaa niiden ilmetä elämässä oman näköisenä elämänä. Tästä aiheesta on olemassa hyvä kirja "Nature and the Human Soul" (Bill Plotkin) joka keskittyy tuon sielullisen puolen terveeseen kasvuun elämän aikana. Paljon on niitä, joiden hengellisen tienkin on tukkinut se, että on juttunut sielullisesti murrosikään mikä on tavallista nykyaikana.


Mitä tarkoittaa sielulliseen murrosikään juuttuminen?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla