Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (142)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kun kolmas oli mahassa, niin kahden ensimmäisen lapsen diagnooseja ei vielä ollut vai ? Miksi et jättänyt lasten hankintaa siihen ekaan ongelmaiseen ? kysympä vaan.

Ei adhd-diagnooseja ja muita lieviä yleensä tehdä ennenkuin lapsi on eskarissa, joskus pitää odottaa jopa kouluun asti.

Silti kaikki näkee, että lapsessa on jotain vialla ja yleensä näiden äidit sanoo, että lapsi on vilkas ekstrovertti.

Nyt on pakko sanoa näille ilkeille kuspäille tällainen asia:

itsekin sain ADHD-diagnoosin vasta 30+ iässä, vaikka jälkikäteen katsottuna oireet oli selvät aivan lapsuudesta asti. 

Mutta tunnistettiinko niitä ADHD-oireiksi? Ei tietenkään. Miksi ne tunnistettiin? Ikäväksi luonteeksi ja tottelemattomuudeksi. Kuten lähes kaikilla ADHD-ihmisillä on tehty.

Sain diagnoosin samaan aikaan nuorimman lapseni kanssa. Onneksi hän on perheessämme lisäkseni ainoa. 

Mutta kun tässä pällistellään, että miten ei muka asiaa tajunnut: itse kuvittelin, että mulla on kaksi toooodellla rauhallista lasta ja yksi normaali. Koska kuvittelin sen, millainen itse olin ollut, normaaliksi.

No, olikin sitten kaksi tavallista ja yksi ADHD.
 

Saanko kysyä missä sait tämän dg:N? Ihan vain sillä että minulle sanotaan tkssa että ei semmoisia tutkimuksia olekaan! En siis tiedä mistä voisin saada kyseisen tutkimuksen ,ja tarvisin tähän apua. Niin jos millään voisitte kertoa mistä olette diagnoosin saaneet, ja miten sinne pääsitte?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoista alettiin epäillä 4-vuotiaana autistiseksi mutta emme olleet tässä vaiheessa vielä huolissaan. ADD todettiin kun oli ensimmäisellä luokalla mutta emme  ajatelleet, että kaikilla lapsillamme voisi olla ongelmia. Kun jälkikasvulle toisensa jälkeen sitten ropisi diagnooseja hakeuduin samalla itsekin tutkimuksiin, mieheni kehoituksesta (oletko sä huomannut että teissä on Einon kanssa tosi paljon samaa..) ja sain oman diagnoosini.

Ap

Älä välitä, ap, noista ilkeisä vastauksista! Olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä mitä autisminkirjon häiriöihin yms kuuluu ja miten ne näkyvät. Täällä kaikki hiemankin normista poikkeavat halutaan leimata erityislapsiksi. Kuitenkin enemmistö vilkkaista lapsista on "vain vilkkaita lapsia", vaikka osa vilkkaista saakin diagnoosin.

Ei sillä edelleenkään ole mitään merkitystä mitä nimeä ap käyttää, vaan sillä, että on mennyt hankkimaan liikaa lapsia omiin rahkeisiinsa nähden. Se ei ole hyväksyttävää.


No. Niitä voimavaroja kun ei voi etukäteen tietää. Mullakin on useampi ”normaali” lapsi ja olemme totaalitukiverkottomia. Pärjäsimme loistavasti 12 v katraamme kanssa, itse hoidimme sina, yhtä ainoa kertaa ei saatu lastenhoitoapua koskaan mistään.
Mutta sittenpä tuli hirveä kasa tiukkaan tahtiin vastoinkäymisiä missä meni rahat, terveys, jaksaminen, vastoinkäymisten määrä oli aivan järkyttävä. Siinäpä uuvuin ja pahasti ja nyt täydessä burnoutissa ilman mitään apua on rämmitty jo toista vuotta. Kukaan ei auta, ketään ei kiinnosta, terveys pettää.
Ei tätä voi tietää ETUKÄTEEN silloin kun on vahva, jaksava, hyvinvoiva. Tällaisia taphtuu, ne joilla on apua ja tukea selviää hyvin. Ne ketkä on yksin ilman sukua ja apua selviää huonosti.

Eikä elämässä mitään asiaa voi täysin suunnitella. Kaikille tulee eteen yllättäviä hankalia paikkoja, joista sitten on selvittävä jollakin tapaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Miksi oletetaan, että isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia? Ei se ole mikään selviö.


Niin no minä oletin kun ne LUPASIVAT NIIN. Toivoivat lapsenlapsia ja maalailivat kuvia miten autetaan ja hoidetaan.
No ei autettu. Into loppui ristiäisiin. Eivät tapaa ollenkaan lapsenlapsia. Haluavat vaan valokuvia.
Valokuvien avulle kaikille tutuilleen ja sukulaisille VALEHTELEVAT miten koko ajan hoidetaan ja autetaan ja miten on niin rakkaat lapsenlapset. Oikeasti tätä ei sitten tapahdu vaan ne lapsenlapset haluttiin koska se on status ja pätemisen aihe muille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä esimerkki että idioottien/heikkolahjaisten ei kannattaisi lisääntyä, lol. Keskinkertainen kalkkusten perhe, olette salee kaikki sellasia semi-ylipainoisia ja rumia, joista likaisuus paistaa läpi. :D 

Aika ironista, että tämän kommentin kirjoittaja ei itse edes ymmärrä olevansa hieman tyhmä.

-ohis

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoista alettiin epäillä 4-vuotiaana autistiseksi mutta emme olleet tässä vaiheessa vielä huolissaan. ADD todettiin kun oli ensimmäisellä luokalla mutta emme  ajatelleet, että kaikilla lapsillamme voisi olla ongelmia. Kun jälkikasvulle toisensa jälkeen sitten ropisi diagnooseja hakeuduin samalla itsekin tutkimuksiin, mieheni kehoituksesta (oletko sä huomannut että teissä on Einon kanssa tosi paljon samaa..) ja sain oman diagnoosini.

Ap

Älä välitä, ap, noista ilkeisä vastauksista! Olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä mitä autisminkirjon häiriöihin yms kuuluu ja miten ne näkyvät. Täällä kaikki hiemankin normista poikkeavat halutaan leimata erityislapsiksi. Kuitenkin enemmistö vilkkaista lapsista on "vain vilkkaita lapsia", vaikka osa vilkkaista saakin diagnoosin.

Ei sillä edelleenkään ole mitään merkitystä mitä nimeä ap käyttää, vaan sillä, että on mennyt hankkimaan liikaa lapsia omiin rahkeisiinsa nähden. Se ei ole hyväksyttävää.


No. Niitä voimavaroja kun ei voi etukäteen tietää. Mullakin on useampi ”normaali” lapsi ja olemme totaalitukiverkottomia. Pärjäsimme loistavasti 12 v katraamme kanssa, itse hoidimme sina, yhtä ainoa kertaa ei saatu lastenhoitoapua koskaan mistään.
Mutta sittenpä tuli hirveä kasa tiukkaan tahtiin vastoinkäymisiä missä meni rahat, terveys, jaksaminen, vastoinkäymisten määrä oli aivan järkyttävä. Siinäpä uuvuin ja pahasti ja nyt täydessä burnoutissa ilman mitään apua on rämmitty jo toista vuotta. Kukaan ei auta, ketään ei kiinnosta, terveys pettää.
Ei tätä voi tietää ETUKÄTEEN silloin kun on vahva, jaksava, hyvinvoiva. Tällaisia taphtuu, ne joilla on apua ja tukea selviää hyvin. Ne ketkä on yksin ilman sukua ja apua selviää huonosti.

Eikä elämässä mitään asiaa voi täysin suunnitella. Kaikille tulee eteen yllättäviä hankalia paikkoja, joista sitten on selvittävä jollakin tapaa.

Kyllä vanhemmuuteen kuuluu vastuullisuus.

Kolme lasta maksaa helvetisti. 

Ja jos ei ole ketään auttamassa, ei pidä tehdä sitä kolmatta.

Varsinkaan jos itsekin on jo erityinen ja vanhimmassa lapsessa on jo häikkää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi kasvottomat ihmiset täällä huutelevat jollekin, että ”Mitäs teit niin monta ähäskutti”. Mikä teitä vaivaa? Meillä on kaksi lasta, joista toinen erityinen. Luulimme mieheni kanssa, että esikoiselle olisi hyväksi, kun saisi sisaruksen. Esikoisen kanssa oli hankalaa alusta lähtien, mutta eihän sitä kukaan tiennyt moneen vuoteen, mistä kiikastaa.

Miksi pitää tehdä toinen lapsi jos ensimmäisen kanssakin on jo hankalaa alusta lähtien? Mun on tosi vaikea ymmärtää näitä tuttavapiirin äitejä jotka valittavat facessa miten rankkaa on kokoajan kun ei ikinä nuku ja silti sitten neljättä lasta pukkaa...

Ja jos ei onnittele siitä viidennestä, niin sitten muut on törkeitä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Minun äitini jopa ystävällisesti soitti neuvolaan, jaaritteli liirumlaarumit minusta ja perheestäni ja "vaati" meillä kodinhoitajaa.

Hän itse oli kotirouva vielä senkin jälkeen kun nuorinkin oli 25, meillä kävi sekä siivooja että lastenhoitaja ja silti hän sai kunnaltakin kodinhoitajan halutessaan.


Sama juttu, myös se mun kotisisaresta tiuskiva äiti oli samanlainen. Joka viikonloppu vei meidät lapset mummolaan, monta kertaa vuodessa kävi isäni kanssa kahden etelässä (mummot hoiti), kaikki kesät oltiin mummolassa, joskus jopa se aikuistenkin loma-aika, mummot hoiti kun lapset tai vanhemmat sairastui.
Sitten tämä boomeri mummo ilmoitti että ei aio hoitaa lapsenlpsiaan koska jokainen hoitaa omansa. Sai itse apua satojatuhansia tunteja ja omaa lastaan on auttanut nolla sekuntia!

Sellainen sukupolvien auttamisketju tosiaan. Viimeksi olen kuullut näistä ”isovanhemmista” pihauksen 3 v sitten. Lapsenlapset ei tunne ollenkaan koko ihmisiä.

Tismalleen samankaltainen kuvio täällä. Äitini on auttanut nolla sekuntia. Hänellä itsellään oli koko kylä täynnä sukulaisia, johon kärräsi meitä muiden huollettavaksi. Tykkäsin kyllä olla mummolla ja serkuilla. Luulin, että äitini ottaisi lapset edes kaksi kertaa vuodessa huomaansa päiväksi tai pariksi. Ikää alle 60 vuotta. Vähänpä tiesin!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Puhut täyttä paskaa! Isovanhemmat hoitavat lastenlapsia nykyään enemmän kuin koskaan ennen! Silti itsekkäät, laiskat ja ahneet lapsiperheet vain valittavat ja valittavat!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä esimerkki että idioottien/heikkolahjaisten ei kannattaisi lisääntyä, lol. Keskinkertainen kalkkusten perhe, olette salee kaikki sellasia semi-ylipainoisia ja rumia, joista likaisuus paistaa läpi. :D 

Sulla kyllä kusi lainehtii ja paska tekee patoja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kasvottomat ihmiset täällä huutelevat jollekin, että ”Mitäs teit niin monta ähäskutti”. Mikä teitä vaivaa? Meillä on kaksi lasta, joista toinen erityinen. Luulimme mieheni kanssa, että esikoiselle olisi hyväksi, kun saisi sisaruksen. Esikoisen kanssa oli hankalaa alusta lähtien, mutta eihän sitä kukaan tiennyt moneen vuoteen, mistä kiikastaa.

Miksi pitää tehdä toinen lapsi jos ensimmäisen kanssakin on jo hankalaa alusta lähtien? Mun on tosi vaikea ymmärtää näitä tuttavapiirin äitejä jotka valittavat facessa miten rankkaa on kokoajan kun ei ikinä nuku ja silti sitten neljättä lasta pukkaa...

Ja jos ei onnittele siitä viidennestä, niin sitten muut on törkeitä. 

Siinä on ollut hyvin monia syitä ja ulottuvuuksia ainakin omalla kohdalla. Yksi pointti oli sellainen, että rakastin omaa hieman erilaista esikoistani niin paljon, että halusin hänelle vierellekulkijan elämään. Kun en voi tietää, että millaista hänen elämänsä tulee olemaan. Hänelle voi olla vaikeaa löytää esim pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Sukulaisten kanssa emme ole juurikaan tekemisissä. Oli järkyttävä ajatus, että mitä jos lapseni jää jotenkin yksin elämässä. En halunnut myöskään, että hän joutuu joskus hautaamaan minut yksin. Ajattelin, että kyllä minussa sen verran sisukkuutta on, että saan kaksi lasta hoidettua. Onko niin, että en saisi nyt ääneen sanoa, että joskus on raskasta, kun olen tehnyt nämä valinnat. En minä mitään kadu. Raskasta on paikoin, mutta valintaa en kadu. Neljättä ei muuten tänne tule, eikä kolmatta. Kaksi riittää. On levollinen olo, kun tiedän, että lapsillani on aina toisensa. Erityinen voi olla sitä mieltä, että veljensä on usein rasittava, mutta hänellä on myös aina joku, jonka kanssa leikkiä! Kavereita ei hänellä ole muuten jonoksi asti.

Vierailija

Minulla on yksi neurotyypillinen ja yksi nepsy ja voin sanoa että neurotyypillinen tyttö hoitaa kaikki asiansa moitteetta, on kunnianhimoinen, säästeliäs, joustava ja tulee toimeen muuuttuvissa tilanteissa, jopa paineen alla stressissä. Nepsy taas.. Noh, hän ei koskaan todennäköisesti aikuistu, hanki koulutusta, perusta perhettä (adhd/asperger/ahdistushäiriö ym ym). Oma työkyky on mennyt vaativan lapsen myötä ja nyt psykiatri epäilee minulla olevan myös adhd. Ikää 42.
Molempia rakastan yhtä paljon, enkä kadu. Kumpikaan ei ole valinnut syntyä, mutta silloin 20+ kun lapset sain, en todellakaan osannut aavistaa mitä tuleman pitää. Oma adhd oireili hyvin tytöille tyypilliseen tapaan, en siis joutunut sen vuoksi vaikeuksiin kouluiässä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En usko hetkeäkään ettetkö itse olisi huomannut itsessäsi ongelmia, vaikkei diagnoosia olisi ollutkaan.

Ja kolme lasta vaatii isot tulot ja tukiverkot jne.

Eli siinäkin laskettu persiilleen.

Minä sain 36-vuotiaana diagnoosin. Oli minulla ongelmia, mutta kaikki laitettiin trauman ja lapsuuden piikkiin. Ei tosiaankaan käynyt koskaan mielessä, että olisi adhd. Tutkimuksiin on vaikea päästä. Siksi monet aikuiset saavat myöhään diagnooseja ja monet lapsetkin esimerkiksi vasta yläkoulussa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kasvottomat ihmiset täällä huutelevat jollekin, että ”Mitäs teit niin monta ähäskutti”. Mikä teitä vaivaa? Meillä on kaksi lasta, joista toinen erityinen. Luulimme mieheni kanssa, että esikoiselle olisi hyväksi, kun saisi sisaruksen. Esikoisen kanssa oli hankalaa alusta lähtien, mutta eihän sitä kukaan tiennyt moneen vuoteen, mistä kiikastaa.

Miksi pitää tehdä toinen lapsi jos ensimmäisen kanssakin on jo hankalaa alusta lähtien? Mun on tosi vaikea ymmärtää näitä tuttavapiirin äitejä jotka valittavat facessa miten rankkaa on kokoajan kun ei ikinä nuku ja silti sitten neljättä lasta pukkaa...

Ja jos ei onnittele siitä viidennestä, niin sitten muut on törkeitä. 

Siinä on ollut hyvin monia syitä ja ulottuvuuksia ainakin omalla kohdalla. Yksi pointti oli sellainen, että rakastin omaa hieman erilaista esikoistani niin paljon, että halusin hänelle vierellekulkijan elämään. Kun en voi tietää, että millaista hänen elämänsä tulee olemaan. Hänelle voi olla vaikeaa löytää esim pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Sukulaisten kanssa emme ole juurikaan tekemisissä. Oli järkyttävä ajatus, että mitä jos lapseni jää jotenkin yksin elämässä. En halunnut myöskään, että hän joutuu joskus hautaamaan minut yksin. Ajattelin, että kyllä minussa sen verran sisukkuutta on, että saan kaksi lasta hoidettua. Onko niin, että en saisi nyt ääneen sanoa, että joskus on raskasta, kun olen tehnyt nämä valinnat. En minä mitään kadu. Raskasta on paikoin, mutta valintaa en kadu. Neljättä ei muuten tänne tule, eikä kolmatta. Kaksi riittää. On levollinen olo, kun tiedän, että lapsillani on aina toisensa. Erityinen voi olla sitä mieltä, että veljensä on usein rasittava, mutta hänellä on myös aina joku, jonka kanssa leikkiä! Kavereita ei hänellä ole muuten jonoksi asti.


Todella omituista hankkia lapsi esikoiselle kaveriksi läpi elämän! Aika harva sisarus bondaa keskenään sillä tavalla läpi elämän, etenkään jos eivät ole edes samaa sukupuolta.

Vierailija

Olen keski-ikäinen, yksinäinen  adhd-täti ja kirjoituksesi potkaisi minua ottamaan yhteyttä Adhd-liittoon voinko olla jonkun teidän kaltaisen perheen tai ainakin yhden lapsen tukihenkilö. Olen miettinyt asiaa monet kerrat, joten uskoisin että kun joku hieman vanhempi ja jo työkalut omaan oireyhtymäänsä löytänyt tyyppi saattaisi olla sullekin nyt yksi ratkaisu. Ettet kanna kaikkea vastuuta yksin ja joku, joka tajuaa mikä helvetti siellä pääsi sisällä voi pyöriä aivojen mennessä koko ajan ylikierroksilla. Lapsiperheessä et voi jarruttaa ja vetäytyä joksikin ajaksi kuoreesi, mikä olisi se adhd-ihmisen pelastus. 

Voimia , voimia ja voimia. Nyt laitat sen tukihenkilöpyynnön sossuun tai ADHD-liittoon. Sinun ei tarvitse jaksaa koko ajan niin paljon. Koeta jaksaa selvittää päässisittekö jonnekin valmennusviikonloppuun tai mihintahansa sellaiseen, jossa saisit edes pari päivää puhista itsestäsi ulos.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kasvottomat ihmiset täällä huutelevat jollekin, että ”Mitäs teit niin monta ähäskutti”. Mikä teitä vaivaa? Meillä on kaksi lasta, joista toinen erityinen. Luulimme mieheni kanssa, että esikoiselle olisi hyväksi, kun saisi sisaruksen. Esikoisen kanssa oli hankalaa alusta lähtien, mutta eihän sitä kukaan tiennyt moneen vuoteen, mistä kiikastaa.

Miksi pitää tehdä toinen lapsi jos ensimmäisen kanssakin on jo hankalaa alusta lähtien? Mun on tosi vaikea ymmärtää näitä tuttavapiirin äitejä jotka valittavat facessa miten rankkaa on kokoajan kun ei ikinä nuku ja silti sitten neljättä lasta pukkaa...

Ja jos ei onnittele siitä viidennestä, niin sitten muut on törkeitä. 

Siinä on ollut hyvin monia syitä ja ulottuvuuksia ainakin omalla kohdalla. Yksi pointti oli sellainen, että rakastin omaa hieman erilaista esikoistani niin paljon, että halusin hänelle vierellekulkijan elämään. Kun en voi tietää, että millaista hänen elämänsä tulee olemaan. Hänelle voi olla vaikeaa löytää esim pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Sukulaisten kanssa emme ole juurikaan tekemisissä. Oli järkyttävä ajatus, että mitä jos lapseni jää jotenkin yksin elämässä. En halunnut myöskään, että hän joutuu joskus hautaamaan minut yksin. Ajattelin, että kyllä minussa sen verran sisukkuutta on, että saan kaksi lasta hoidettua. Onko niin, että en saisi nyt ääneen sanoa, että joskus on raskasta, kun olen tehnyt nämä valinnat. En minä mitään kadu. Raskasta on paikoin, mutta valintaa en kadu. Neljättä ei muuten tänne tule, eikä kolmatta. Kaksi riittää. On levollinen olo, kun tiedän, että lapsillani on aina toisensa. Erityinen voi olla sitä mieltä, että veljensä on usein rasittava, mutta hänellä on myös aina joku, jonka kanssa leikkiä! Kavereita ei hänellä ole muuten jonoksi asti.


Todella omituista hankkia lapsi esikoiselle kaveriksi läpi elämän! Aika harva sisarus bondaa keskenään sillä tavalla läpi elämän, etenkään jos eivät ole edes samaa sukupuolta.

Pidä aivan vapaasti omituisena. Lapsistani nään, että valinta ei ole ollut huono. Ovat molemmat muuten poikia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kasvottomat ihmiset täällä huutelevat jollekin, että ”Mitäs teit niin monta ähäskutti”. Mikä teitä vaivaa? Meillä on kaksi lasta, joista toinen erityinen. Luulimme mieheni kanssa, että esikoiselle olisi hyväksi, kun saisi sisaruksen. Esikoisen kanssa oli hankalaa alusta lähtien, mutta eihän sitä kukaan tiennyt moneen vuoteen, mistä kiikastaa.

Miksi pitää tehdä toinen lapsi jos ensimmäisen kanssakin on jo hankalaa alusta lähtien? Mun on tosi vaikea ymmärtää näitä tuttavapiirin äitejä jotka valittavat facessa miten rankkaa on kokoajan kun ei ikinä nuku ja silti sitten neljättä lasta pukkaa...

Ja jos ei onnittele siitä viidennestä, niin sitten muut on törkeitä. 

Siinä on ollut hyvin monia syitä ja ulottuvuuksia ainakin omalla kohdalla. Yksi pointti oli sellainen, että rakastin omaa hieman erilaista esikoistani niin paljon, että halusin hänelle vierellekulkijan elämään. Kun en voi tietää, että millaista hänen elämänsä tulee olemaan. Hänelle voi olla vaikeaa löytää esim pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Sukulaisten kanssa emme ole juurikaan tekemisissä. Oli järkyttävä ajatus, että mitä jos lapseni jää jotenkin yksin elämässä. En halunnut myöskään, että hän joutuu joskus hautaamaan minut yksin. Ajattelin, että kyllä minussa sen verran sisukkuutta on, että saan kaksi lasta hoidettua. Onko niin, että en saisi nyt ääneen sanoa, että joskus on raskasta, kun olen tehnyt nämä valinnat. En minä mitään kadu. Raskasta on paikoin, mutta valintaa en kadu. Neljättä ei muuten tänne tule, eikä kolmatta. Kaksi riittää. On levollinen olo, kun tiedän, että lapsillani on aina toisensa. Erityinen voi olla sitä mieltä, että veljensä on usein rasittava, mutta hänellä on myös aina joku, jonka kanssa leikkiä! Kavereita ei hänellä ole muuten jonoksi asti.

Ja tuo on muuten törkeintä mitä olen ikinä lukenut!

terveisin se näkymätön lapsi, jonka elämäntehtävä oli kannatella äidille rakkainta erityistä

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ❤️ Osittain sama tilanne täällä, eli itsellä sekä toisella lapsellani diagnooseja. Arki on hyvin hankalaa. En ole löytänyt mitään viisastenkiveä, että miten tämä alkaisi sujua paremmin. Olen joka päivä lopenuupunut.

Yksi hyvä keino on elämän yksinkertaistaminen, usko pois!
Aloita siitä ettei kodissa ole liikaa tavaraa. Heitä liiat koriste-esineet , vaatteet, huonekalut, kengät, lelut, pelit, lehdet sekä muut turhakkeet Veke. Tämä jo selkeyttää kummasti, äläkä osta sitä tavaraa!
Vanha viisaus: olet mitä syöt! Nuppi menee kaikilta sekaisin jos hiilarit on pääruoka-aine.

Nämä muitten ja omia kokemuksia. Tsemppiä!

Vierailija

70 ja 80 lukujen "kurittomat kakarat" alkavat saada diagnooseja vasta  omien lasten myötä. Siksi vaikuttaa siltä  kuin ADHD ym olisivat yleistyneet.

Vierailija

62-synt isälläni on todennäköisesti adhd. Pääsi töihin tehtaalle ja nai äitini joka on aina hoitanut käytännön asiat. 

Minä synnyin 80, koulun käynti takkusi alusta asti ja jouduin teininä ensin  tarkkikselle, sitten koulukotiin. Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsin, tai jouduin 25vuotiaana. Niin ei todennäköisesti olisi käynyt jos olisi ollut oikea diagnoosi ja lääkitys!

Ensimmäinen lapseni syntyi 07 ja hänellä alettiin epäillä jotain häikkää eskarissa, sai adhd-diagnoosinsa tokaluokalla.  Pääsi mukautettuun opetukseen ja sai  sopivan lääkityksen, pärjää oikein hyvin.

Toinen lapseni syntyi 12 ja hänellä aloitettiin toimintaterapia sekä tutkimukset jo 4-vuotiaana. Aloitti myös koulun pienluokassa ja pärjää hyvin.

Voisi sanoa, että tämä on sukupolvien ketju jota nyt vasta aletaan purkaa.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla