Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, ap, vaikka itselläni ei noin laajaa ongelmaa olekaan.

Minä voisin jutustella miehen kanssa samalla kun pilkon salaattia, kuorin perunoita, laitan tiskejä ym ei-keskittymistä vaativaa, mutta silloin hänellä ei ole mitään asiaa mielessä, tai ei edes näy mailla ei halmeilla. Heti, kun istun alas, ja aloitan lukemisen, tai laitan Areenasta tmv pyörimään jonkun oman jutun, johon haluan keskittyä, mies on salamana paikalla! On kuin taivaasta tippuisi selostamaan, kyselemään ja vaatimaan huomiota. Ja olen vääntänyt tästä VUOSIA. Aivan todella, todella raivostuttava tapa ja ne asiat ovat 99 % sellaisia, että ne voisi odottaa tai jättää vaikka kokonaan kertomatta.

Ah, täytyypä vielä mainita tämän lisäksi toinen, joka tuli just mieleen: vessan oven läpi juttelu. Taas sama tilanne. Miehellä ei ole ollut yhtään mitään asiaa mulle, mutta kun menen vessaan, ilmestyy kahdessa sekunnissa kyselemään tai selostamaan jotain oven taakse. Ihan kuin ei voisi odottaa sitä paria minuuttia ja puhua sitten, kun tulen ulos. Jos erehdyn jättämään oven rakoselleen, avaa oven ja tulee oven pieleen nojailemaan ja selostamaan.

Heti kun katoan jotenkin "silmistä", syvennyn omiin juttuihini, niin miehellä on joku tarve "kaivaa" mun huomio esille. Ei ole muuten missään määrin määräilevä tai kontrolloiva.

Kuulostaa tutulta kyllä kovastikin! Samoin jos minä yritän puhua samalla kun käydään ruokakaupassa/ollaan autossa/syödään ruokapöydässä, miehellä ei ole oikein mitään sanottavaa mihinkään. Usein tuntuu siltä että puhun itsekseni kun mies ei oikein kommentoi tai jatka juttua. Mutta kun yritän tehdä jotain itse hän on heti juttelemassa. 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi lapsi, 12v poika. Nykyään mulla on valtavasti omaa aikaa. Kun hän oli pieni, ei ollut. Mies on hänen kanssaan nykyään jatkuvasti jossain. Jos sinullakin tilanne helpottaa kun lapset kasvavat.

Meillä on 3 lasta, kaikki kouluikäisiä. Kuten kirjoitin lasten kanssa saan myös omaa aikaa. Mies on se joka ei minulle sitä omaa aikaa suo.

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää vääntäkö niitä kakaroita kun ette sitten jaksa. Jättäisi mies tuollaisen ruikuttajan.

Kuten kirjoitin, lasten kanssa olo ei ole ongelma kun heidän kanssa on mukavaa (vaikka toki se on myös sitovaa) eikä se ole väärin että välillä kaipaa myös yksinoloa. Ongelma on mies, joka on kotona kokoajan juttelemassa, haluaisi olla kokoajan yhdessä, tehdä kaikkea yhdessä eikä ymmärrä että välillä haluaisin olla myös yksin.

Lapset eivät ole ongelma ja heidän kanssa olet valmis touhuamaan päivät pitkät ja lähtemään reissuun. Mutta mies on sinulle ongelma, kun on "koko ajan juttelemassa" (vaikka on ollut koko viikon töissä eikä siellä reissussakaan ollu teidän kanssa)?

Se että mies keskeyttää tekemiseni kokoajan ja haluaa jutustella joka ilta tuntikausia on minulle suuri ongelma. Se että mies on kotona samaan aikaan kun minä ei vaan toimi koska mies ei osaa olla omissa oloissaan. Miehen työpäivät ovat olleet lähiaikoina tosi lyhyitä mikä varmaankin on kiristänyt välejä (kuten korona-aika). Lapset ovat koululaisia eivätkä enää jatkuvasti niin tarvitsevia kuin pikkulapset (tai mieheni). Tosi vaikea tätä selittää. Ei kukaan tuttu oikein tunnu uskovan tätä että lapset antavat minun myös levätä, tehdä omia juttuja, mies ei. Jos sanon lapsille että teen nyt seuraavat 2h koulutehtäviä he eivät tule keskeyttämään. Ainakaan montaa kertaa.

ap

Kyllä mä ymmärrän sua ihan täysin. Lapsille ei tarvi reagoida ihan samalla tavalla kuin aikuisille, ne vie ennemminkin fyysistä energiaa.

Miehesi ei jostain syystä halua tajuta että sen jatkuva huomionhaku väsyttää sut. Sen pitää muokata oma käytöstään, ei sun.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ero. Suhteenne on selvästi päätepisteessä. Ollut jo jonkin aikaa.

Kyllä tätä olen miettinyt. Toki voisin asiaa ratkoa niin että menen aina kirjastoon katsomaan areenaa/lukemaan/opiskelemaan ja kotona ollessa olen aina miehen seurana. Mutta onko ihan reilua tämäkään? Vai olisiko tämä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ero? Ongelmana on myös se että miehellä ei ole mitään omia menoja eli jos hän ei ole töissä, hän on aina kotona. Ja töitä hänellä ei paljoa ole ollut lähiaikoina. Olen moneen kertaan ehdottanut hänelle, että jos hän voisi vaikka 3 krt viikossa harrastaa jotain (esim kävely, kuntosali, pyöräily) ja olla harrastuksessa pari tuntia ja sitten kerran viikossa nähdä jotain kaveria vähän pidemmän illan. Etenkin jos tämän lisäksi olisin itse välillä kirjastossa, ongelma olisi varmaankin ratkaistu ja saisin myös omaa aikaa (ja toistan tässä että oma aika myös lasten kanssa on minulle ok jos joku ei jaksa kaikkia viestejäni lukea). Mies sanoo keskustellessamme että sopii, käy yhtenä iltana kävelylle ja sitten palaa takaisin vanhaan toimintamalliin. 

ap

Vierailija

Varmaan tosi inhottavaa Ap:lla jos haluaisi olla yksinkin. Mut itselle tuli harmitus kun tajusin et miksen koskaan kohtaa itse tuollaista miestä joka oikein haluaisi mun seuraa ja olla kokoajan yhdessä 😩 Tuntuu että ne on aina niitä oman ajan haluajia ja harrastuksissa juoksijoita.

Vierailija

Kuulostaa tutulta.  Tein elämäni pahimman virheen kun muutin ensirakkauteni kanssa yhteen. Suhde toimi tasan siihen asti, mutta sen jälkeen meillä oli ihan sama tilanne. Mies koki aina loukkauksena jos sanoin haluavani olla yksin, tai edes kaipaavani hetken hiljaisuutta. Jatkuvaa pälätystä ihan yhdentekevistä asioista, hänen työkaveriensa terassin laitosta, naapurin autosta kuuluvista äänistä (ihan varmana kytkinremonttitulossa, sano mun sanoneen), lähikaupan tarjouksista, uutistenlukijan sanoissa sekoamisesta kesken lähetyksen... Ja kyllä, hän seurasi kuin koira perässäni ja tuli parhaimmillaan vessaan perässä, ei riittänyt edes ovenläpi huutelu.

Jossain kohtaa olin niin turhautunut, että valehtelin lähteväni työpaikan tarjoamaan koulutukseen kahdeksi päiväksi. Todellisuudessa otin pari päivää vapaata ja menin ihan omalle paikkakunnalle hotelliin nauttimaan hiljaisuudesta. Silloin tajusin, että ero on ainoa oikea ratkaisu.

Nykyään olen hyvässä parisuhteessa. Emme asu yhdessä, mutta mies on paljon luonani. Usein olemme yhdessä hiljaa ja sen on parasta.

Vierailija

Ymmärrän ap sinua erittäin hyvin. Ei auta kuin tavalla tai toisella ottaa sitä omaa aikaa kun toinen on noin huomionkipeä. Kyllä jokaisella on oikeus omaan aikaan. Itse ratkaisin asian hankkimalla nimenomaan itselleni yksiön, jossa vietän aikaa. Toisinaan enemmän, välillä vähemmän, mutta minulla on ihan pakko olla jokin paikka jossa minulla on tilaa ajatella ja saan puuhastella ihan omiani, omaan tahtiin.

Vierailija

Jos ensin otat asian uudestaan puheeksi napakkaan, mutta mahdollisimman vähän syyllistävään sävyyn. Sanot esimerkiksi että kun opiskelen, luen jne, tarvitsen täyden rauhan, koska muuten keskittyminen herpaantuu ja joudun aloittamaan asian alusta. Selität kunnolla asian ihan rautalangasta.
Silti keskeyttäminen ei varmasti tuolla vielä lopu, koska mies varmasti tekee sen aika ajattelematta. Eli seuraavalla kerralla kun mies keskeyttää voisit sanoa napakasti että puhutaan tästä sitten kun olen tehnyt tämän asian loppuun, nyt kaipaan sen oman rauhan mistä me puhuttiin. Toistat niin usein kun on tarve. Veikkaisin että tuolla alkaa oppia, jos pysyt päättäväisenä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, ap, vaikka itselläni ei noin laajaa ongelmaa olekaan.

Minä voisin jutustella miehen kanssa samalla kun pilkon salaattia, kuorin perunoita, laitan tiskejä ym ei-keskittymistä vaativaa, mutta silloin hänellä ei ole mitään asiaa mielessä, tai ei edes näy mailla ei halmeilla. Heti, kun istun alas, ja aloitan lukemisen, tai laitan Areenasta tmv pyörimään jonkun oman jutun, johon haluan keskittyä, mies on salamana paikalla! On kuin taivaasta tippuisi selostamaan, kyselemään ja vaatimaan huomiota. Ja olen vääntänyt tästä VUOSIA. Aivan todella, todella raivostuttava tapa ja ne asiat ovat 99 % sellaisia, että ne voisi odottaa tai jättää vaikka kokonaan kertomatta.

Ah, täytyypä vielä mainita tämän lisäksi toinen, joka tuli just mieleen: vessan oven läpi juttelu. Taas sama tilanne. Miehellä ei ole ollut yhtään mitään asiaa mulle, mutta kun menen vessaan, ilmestyy kahdessa sekunnissa kyselemään tai selostamaan jotain oven taakse. Ihan kuin ei voisi odottaa sitä paria minuuttia ja puhua sitten, kun tulen ulos. Jos erehdyn jättämään oven rakoselleen, avaa oven ja tulee oven pieleen nojailemaan ja selostamaan.

Heti kun katoan jotenkin "silmistä", syvennyn omiin juttuihini, niin miehellä on joku tarve "kaivaa" mun huomio esille. Ei ole muuten missään määrin määräilevä tai kontrolloiva.

Kuulostaa tutulta kyllä kovastikin! Samoin jos minä yritän puhua samalla kun käydään ruokakaupassa/ollaan autossa/syödään ruokapöydässä, miehellä ei ole oikein mitään sanottavaa mihinkään. Usein tuntuu siltä että puhun itsekseni kun mies ei oikein kommentoi tai jatka juttua. Mutta kun yritän tehdä jotain itse hän on heti juttelemassa. 

ap

Vähän ripottain tulee näitä tilanteita mieleen, mutta yksi on vielä halaaminen. Esimerkiksi kun illalla katsotaan vaikka telkkaria yhdessä, molemmat makaa usein omilla sohvillaan, eikä miehellä ole mitää tarvetta silloin nyhjätä kyljessä kiinni, vaikka aikaa olisi ja tilaisuuskin olisi hyvä. Mutta sitten kun mulla on ne seitsemän asiaa työnalla tai on kiire lähteä jonnekin, roikkuu kuin takiainen halailemassa. Voin kyllä viimeiseksi ennen lähtöä halata, mutta en silloin kun säntäilen sinne ja tänne ja yritän saada itseäni kuntoon ja haalia tarvittavia asioita kasaan. Tai jos on tulossa vaikka vieraita ja pikaimuroin ja heittelen tiskejä koneeseen ja tavaroita paikoilleen tai muuten haluan saada jonkun homman nopsaan tehtyä.

Mun miehen vanhemmilla oli maatila ja olen kyökkipsykoloinu tätä niin, että mun kiire tai omiin ajatuksiin uppoutuminen laukaisee miehessä jonkun lapsuuden trauman. Ehkä vanhemmat olivat aina niin kiireisiä ja kiinni tilan töissä, että aikaa ja huomiota ei lapsille jäänyt?

Vierailija

Tiettyyn rajaan saakka kannustan aina luonnollisesti puhumaan, selvä se. Mutta siinä vaiheessa kun miestä tai vaimoa pitää alkaa kasvattaa kuin lasta (toistoa toiston perään), ollaan metsässä. Itse en sellaiseen ryhdy.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, ap, vaikka itselläni ei noin laajaa ongelmaa olekaan.

Minä voisin jutustella miehen kanssa samalla kun pilkon salaattia, kuorin perunoita, laitan tiskejä ym ei-keskittymistä vaativaa, mutta silloin hänellä ei ole mitään asiaa mielessä, tai ei edes näy mailla ei halmeilla. Heti, kun istun alas, ja aloitan lukemisen, tai laitan Areenasta tmv pyörimään jonkun oman jutun, johon haluan keskittyä, mies on salamana paikalla! On kuin taivaasta tippuisi selostamaan, kyselemään ja vaatimaan huomiota. Ja olen vääntänyt tästä VUOSIA. Aivan todella, todella raivostuttava tapa ja ne asiat ovat 99 % sellaisia, että ne voisi odottaa tai jättää vaikka kokonaan kertomatta.

Ah, täytyypä vielä mainita tämän lisäksi toinen, joka tuli just mieleen: vessan oven läpi juttelu. Taas sama tilanne. Miehellä ei ole ollut yhtään mitään asiaa mulle, mutta kun menen vessaan, ilmestyy kahdessa sekunnissa kyselemään tai selostamaan jotain oven taakse. Ihan kuin ei voisi odottaa sitä paria minuuttia ja puhua sitten, kun tulen ulos. Jos erehdyn jättämään oven rakoselleen, avaa oven ja tulee oven pieleen nojailemaan ja selostamaan.

Heti kun katoan jotenkin "silmistä", syvennyn omiin juttuihini, niin miehellä on joku tarve "kaivaa" mun huomio esille. Ei ole muuten missään määrin määräilevä tai kontrolloiva.

Kuulostaa tutulta kyllä kovastikin! Samoin jos minä yritän puhua samalla kun käydään ruokakaupassa/ollaan autossa/syödään ruokapöydässä, miehellä ei ole oikein mitään sanottavaa mihinkään. Usein tuntuu siltä että puhun itsekseni kun mies ei oikein kommentoi tai jatka juttua. Mutta kun yritän tehdä jotain itse hän on heti juttelemassa. 

ap

Vähän ripottain tulee näitä tilanteita mieleen, mutta yksi on vielä halaaminen. Esimerkiksi kun illalla katsotaan vaikka telkkaria yhdessä, molemmat makaa usein omilla sohvillaan, eikä miehellä ole mitää tarvetta silloin nyhjätä kyljessä kiinni, vaikka aikaa olisi ja tilaisuuskin olisi hyvä. Mutta sitten kun mulla on ne seitsemän asiaa työnalla tai on kiire lähteä jonnekin, roikkuu kuin takiainen halailemassa. Voin kyllä viimeiseksi ennen lähtöä halata, mutta en silloin kun säntäilen sinne ja tänne ja yritän saada itseäni kuntoon ja haalia tarvittavia asioita kasaan. Tai jos on tulossa vaikka vieraita ja pikaimuroin ja heittelen tiskejä koneeseen ja tavaroita paikoilleen tai muuten haluan saada jonkun homman nopsaan tehtyä.

Mun miehen vanhemmilla oli maatila ja olen kyökkipsykoloinu tätä niin, että mun kiire tai omiin ajatuksiin uppoutuminen laukaisee miehessä jonkun lapsuuden trauman. Ehkä vanhemmat olivat aina niin kiireisiä ja kiinni tilan töissä, että aikaa ja huomiota ei lapsille jäänyt?

Ei kuulosta kovin tasapainoiselta tuo homma eli miehen käytös. Kyse on muustakin kuin rupattelun tarpeesta. Jotain omituista vallankäyttöähän tuo on, kun pitää sabotoida sinun omia hetkiäsi ihan systemaattisesti. Ymmärsi hän sitä itse tai ei.

Vierailija

Meillä mies on se, joka kaipaa omaa aikaa. Minäkin kyllä, mutta selvästi vähemmän mieheen verrattuna. Aiemmissa suhteissani taas olin se omaa aikaa tarvinnut osapuoli, joten ymmärrän miestä varsin hyvin. Minulla on tietoisesti tapana tehdä aina väliin niin, että suorastaan vaadin miestä ottamaan omaa aikaa, jopa siten että itse vetäydyn. Tiedän, että hän arvostaa sitä. Kun miehellä ei ole ollut pulaa omasta ajasta, on monesti käynyt jopa niin että hän kömpii miesluolastaan ennakoitua aiemmin ja haluaa halia kanssani, kun tuli ikävä. 

Ap:lle vinkkinä: koita saada mies lukemaan vaikka tätä ketjua tai muuta vastaavaa, joissa käy ilmi ettet todellakaan ole ainoa oman ajan tarvitsija. Miehen tehtävä on teidän yhteisen hyvän nimessä nyt laittaa oma ylpeytensä narikkaan ja antaa sulle sitä omaa aikaa. Pikku vinkki miehellesi (jos saat hänet lukemaan tämän keskustelun): laittaisi sut vaikka "yllätyksenä" jonnekin viikonlopun kylpylähotellimatkalle, jolla saisit olla aivan yksinäsi. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tiettyyn rajaan saakka kannustan aina luonnollisesti puhumaan, selvä se. Mutta siinä vaiheessa kun miestä tai vaimoa pitää alkaa kasvattaa kuin lasta (toistoa toiston perään), ollaan metsässä. Itse en sellaiseen ryhdy.

Ymmärrän kyllä tuon ajatuksen että ei haluttaisi kouluttaa aikuista ihmistä, se voi tietyllä tavalla kuulostaa nöyryyttävältä. Kuitenkin pienimuotoista koulutusta tulee tehtyä ihan huomaamattakin, ja se usein parantaa parisuhteiden laatua todella paljon.

Jos esimerkiksi toivoo arjen palveluksia kumppanilta enemmän, on usein tehokkain tapa kiitellä todella paljon oikein iloisesti, kun kumppani tekee edes pienen palveluksen. Sillon helpommin tekee mieli tehdä palveluksia, kun saa palkkioiksi oikein iloisen vastaanoton. Ja jos toinen jättää aina likaiset alushousut lattialle lojumaan, niin sitä tulee koulutettua ihan ajattelemattakin, kun pyytää että koittaisitko muistaa laittaa ne pyykkikoriin. Jokaisella ihmisellä on jotain vikoja mihin mahdollisen kumppanin on pakko puuttua, eli vähän kouluttaa toista, että yhteiselo sujuu mahdollisimman hyvin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiettyyn rajaan saakka kannustan aina luonnollisesti puhumaan, selvä se. Mutta siinä vaiheessa kun miestä tai vaimoa pitää alkaa kasvattaa kuin lasta (toistoa toiston perään), ollaan metsässä. Itse en sellaiseen ryhdy.

Ymmärrän kyllä tuon ajatuksen että ei haluttaisi kouluttaa aikuista ihmistä, se voi tietyllä tavalla kuulostaa nöyryyttävältä. Kuitenkin pienimuotoista koulutusta tulee tehtyä ihan huomaamattakin, ja se usein parantaa parisuhteiden laatua todella paljon.

Jos esimerkiksi toivoo arjen palveluksia kumppanilta enemmän, on usein tehokkain tapa kiitellä todella paljon oikein iloisesti, kun kumppani tekee edes pienen palveluksen. Sillon helpommin tekee mieli tehdä palveluksia, kun saa palkkioiksi oikein iloisen vastaanoton. Ja jos toinen jättää aina likaiset alushousut lattialle lojumaan, niin sitä tulee koulutettua ihan ajattelemattakin, kun pyytää että koittaisitko muistaa laittaa ne pyykkikoriin. Jokaisella ihmisellä on jotain vikoja mihin mahdollisen kumppanin on pakko puuttua, eli vähän kouluttaa toista, että yhteiselo sujuu mahdollisimman hyvin.

Kyllä kyllä, mutta jos samasta asiasta joutuu aikuiselle ihmiselle sanomaan enemmän kuin kerran, max. kaksi, luovutan.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla