Sivut

Kommentit (57)

Vierailija

Entinen vaimoni oli loppuaikoina hyvin väkivaltainen.

Löi minua useamman kerran metallisella lattiaharjalla.

Muutaman kerran jouduin poistamaan siltä veitsen käsistä.

Yritti kerran ampua minua vatsaan, mutta sain viime tipassa otteen aseesta ja iskuri napsahti peukaloni hankaan.

Yritti lyödä rikotulla kaljapullolla, jonka estin viime hetkellä sitomisotteella.

Inhottaa vieläkin muistella tapausta, sillä en halunnut lyödä häntä, joten jouduin pyytämään lapsilta apua, että he ottavat pullon pois hänen kädestään, sillä ei riittänyt käsiä sidontaotteeseen ja pullon poisottamiseen.

Sain rikotusta pullosta haavoja kaulaani, mutta onneksi vain pintanaarmuja.

Pian viimeisen tapauksen jälkeen keräsin henk.koht. tavarani ja häivyin siitä suhteesta.

Vierailija

Henkinen väkivalta parisuhteessa, tekijällä todennäköisesti antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. On ollut myös fyysistä väkivaltaa aiemmassa parisuhteessa, esim kuristaminen, mutta silti pahin on ollut henkinen väkivalta tuossa suhteessa.

Joku kirjoitti viranomaisten kyvystä puuttua lähisuhdeväkivaltaan, niin yksinkertaisiin fyysisen väkivallan tapauksiin Suomessa osataan kyllä puuttua. Mutta esim henkisen väkivallan ja sen seurausten uhrille ja kompleksit väkivaltatapaukset, näissä osaaminen on heikompaa ja on täysin mahdollista (vrt. Eerikan tapaus) että kirjoittajan kohdalla ei ole menetelty sosiaali- ja terveydenhuollossa parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei johdu viranomaisten haluttomuudesta auttaa vaan yksinkertaisesti tietotaidon puutteesta kompleksien lähisuhdeväkivaltatapausten kohdalla. Näin on usein myös sillon jos kyseessä on henkinen väkivalta, siihen vain ei ole osaamista puuttua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Lyöminen, vakavalla väkivalla uhkailu ja pelottelu.. jälkikäteen ajatellut, olikohan mies psykopaatti kun puhui niin viileästi julmasta väkivallasta. onneksi ex, onneksi onneksi...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanha sanonta kuuluu: se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa-vai oletko kenties niin naiivi, ettet tiedä, mitä yhteiskunnassamme tehdään puolustuskyvyttömille? Veikkaan ensimmäistä. On halventavaa, että epäilet minua tai asiaamme lainkaan tuntematta yhteistyökykyäni tai asiallisuuttani-päinvastoin-lukuisissa tapaamissa se on ollut nimenomaan viranomainen joka on ryhtynyt huutamaan  ja kaikin tavoin hankaloittanut asioiden hoitamista hyvässä hengessä sekä tietäessään toimiensa lainvastaisuuden ja rikoksen pitkäkestoisen luonteen sekä siitä aiheutetut haitat minulle ja lapsilleni,on ryhtynyt salaamaan asiakirjatietoja,väärentämään oikeustoimikelpoisia asiakirjoja ja sitä rataa-tästä minulla on todistuaineisto, että se siitä sinun yrityksestäsi leimata minut "hulluksi" ja "yhteistyöhakuttomaksi"-vuosien ajan on minusta kirjoitettu niin uskomatonta tuubaa asiakirjoihin, että sen uskoo vasta,kun on omalle kohdalle tullut. Lakimiesten mukaan vankeusrangaistuskin on mahdollinen siitä, mitä meille on viranhaltijoiden toimesta tehty- Virka-aseman väärinkäytökset ovat  niin yleisiä maassamme, koska kiinnijäämisen ja syytteeseen joutumisen riski on hyvn pieni ja kansalaisen oikeusturva olematon. Viitaten edelliseen viestiini-jos olet alan ammattilainen, mene itseesi ja kysy, kykenetkö kyseenalaistamaan tai millään todeksi varmistamaan kollegoidesi väittämät tai oletko itse ennakkoasenteellinen, kuten viestistäsi tulee selkeä vaikutelma ja oletko todella perillä siitä, mitä asiakkaallesi on tapahtunut? Lastensuojelun ja terveydenhuollon kanssa asiointi on nykypäivänä samanlaista, kuin poliisikuulusteluissa istuminen. Aivan mielivaltaista toimintaa. Mukavaa, jos sinä tunnet vain ja ainoastaan lainkuuliaisia, riittävän päteviä ja virheettömiä ihmisiä-minä en tunne yhtäkään. Joka muuta vväittääkäittää, valehtelee.

Yllä siis vastaus tähän allaolevaan todella loukkaavaan kommentiin-mikäli tämän kirjoittaja on töissä terveydenhuollossa,lastensuojelussa tai muulla sosiaalisella alalla, toivottavasti ymmärtää vaihtaa alaa-

"Ihan hirveää kuraa sinä suollat kyllä. Ei pidä paikkaansa, mikäli olet täyspäinen ihminen ja yhteistyökykyinen niin asiat sujuvat kyllä." 

Tää tyyppi on ihan kujalla, just sellainen joka itkee vääryyttä lastensuojelun uhrit-palstoilla. Mikä tässä nyt on epäselvää. Minä elin väkivaltaisessa suhteessa ja mukana oli lapsia. Sain voimia lasten vuoksi hakea apua ja pääsimme avun piiriin. Erittäin hyvin kaikki sujui. Menimme oikeuteen ja mies sai ehdottoman tuomion ja minä lasten kanssa apua vielä pitkään. Ei koskaan ollut mitään huolta, ettäkö lapset olisi minulta viety tms. Tietysti lasten kuuluu elää äitinsä kanssa, jos hän osoittaa olevansa lapsille hyvä äiti. Ihme settiä.

Ihan ihme settiä tulee kyllä sinulta- oletko niin tietämätön että uskot kaikkien saavan samalla tavalla apua,mitä itse olet saanut?! Meidän kohdallamme näin ei todellakaan tapahtunut, mutta yksityiskohtia en tänne tietenkään kerro. Mikä sinä luulet olevasi,kun uskot tietäväsi tuntemattomien asiat paremmin? Missä väitin lasten ( ei ollut kuin yksi)katselleen väkivaltaa vuosia? Luet teksteistäni asioita,joita siellä ei ole- mies sai kyllä vankeustuomion, mutta ei todellakaan kaikesta,mitä teki. Ja minä puhuin siitä,etten saanut asianmukaista apua/hoitoa ajoissa tai niihin asioihin joihin olisin/ olisimme tarvinneet,(ihan erikoislääkäreiden/ terapeuttien jne lausunnot on tästä olemassa) vaikka sitä itse etsin ja pyysin. Ilman minua lapsi olisi joutunut kärsimään, vastuuta ei ottanut kukaan muu ja sen johdosta että halusin tukea ja apua, minua ryhdyttiin mustamaalaamaan. Minusta tehtiin ongelma, vaikka vaikeuksien aikaansaaja oli lapsen isä. Ole uskomatta jos tahdot,se ei todellisuutta muuta,sinä et todella edelleenkään tiedä meistä/ viranomaisten toiminnasta kohdallamme mitään. Solvaava kirjoitustyylisi sensijaan kertoo, etteivät sinulla asiat kovin hyvin taida itselläsikään olla. Aloituksen kysymys koski väkivallan kokemuksia, ei sinun vääriä näkemyksiäsi tuntemattomien ihmisten todellisista elämänkohtaloista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex kuristi.

Niin, tuo vielä unohtui listauksestani, kuin myös palavalla tupakalla silmään tökkääminen ja puhelimen varastaminen ja henkistä väkivaltaa nyt en edes jaksanut kaikkea mainita, se oli sitä jokapäiväistä huorittelua yms. Teki tätä myölPs ennen lapsen syntymää ja lapsen nähden ja jatkui tosiaan vuosia. Yhteiskunnan "apu" minulle oli lapsen huostaanotto, koska hain apua psykiatriselta osastolta. Traumaterapia minulle myönnettiin vasta lähes kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen, että sellaista "tukea" tässä maassa naiset ja äidit saavat. Jos joku, joka on samassa tilanteessa tai ei edes niin pahassa, mitä itse aikoinani olin, ole hyvä ja älä koskaan ikinä milloinkaan pyydä apua viranomaistahoilta, jos tahdot pitää lapsesi vaan käänny ystäviesi puoleen. 

Siis vuosia joutuivat lapset näkemään tuota väkivaltaa ja sinä äitinä päädyit hakemaan apua psykiatriselta. Olisiko ollut hyvä kerätä lapset mukaan ja mennä turvakotiin? Onhan sitä ihminen hukassa tuossa tilanteessa toki, mutta on siinävarmaanhuoli herännyt jos isä hakkaa ja äiti haluaa psykiatriselle.

Kuule, siitähän ne todelliset ongelmat vasta alkoivatkin, kun ammattitaidottomat viranomaiset ryhtyivät meitä ' auttamaan'. Kun ei osata/ haluta nähdä sitä,mikä on todellinen avun tarve vaan ihmisen puolesta hänelle perustelematta päätetään, että me toimimme nyt näin siitä huolimatta,että usealta taholta on jo todettu,että vanhemmuus on täysin riittävää ja kohdallamme on toistuvasti toimittu väärin, kiusantekoa ja vainoamista jatketaan vuosia yhä siitä huolimatta,silloin en voi kuin ihmetellä,mikä on lastensuojelun toiminnan perimmäinen tarkoitus? Ei ainakaan vanhemmuuden tukeminen tai väkivaltaa pakenevien naisten auttaminen.

Ja vielä; mm. Vilja Eerika tapauksessa mukana ollut hlö on ollut sekaantuneena asioihimme- kuten myös n. 200 muuta sosiaalityöntekijää ja n. 1000 terveydenhuollon työntekijää about 8 vuoden aikana, että sellaista toimintaa meidän kohdallamme. Kyllä tuntuu mukavalta tietää, että luottamuksella kerrout erittäin arkaluontoiset tiedot ovat luotettavien vaitiolovelvollisten 'ammattilaisten' käsissä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosia jatkunut henkinen väkivalta ja manipulaatio, mikä paheni lopulta fyysiseksi väkivallaksi. Mies hakkasi, kuristi, löi, heitti tavaroilla, sylki kasvoilleni, repi hiuksista, töni, poltti tupakalla ihoani, uhkaili ja pelotteli. :( Olin nuori enkä tiennyt paremmasta, elin niin pelossa että en uskaltanut ajatella lähtemistä enkä edes tajunnut kaikkea väkivallaksi kun sokaistuin sille. 27-v. pääsin vihdoin pois kun mies ihastui toiseen.. Meni monta vuotta itsesyytösten vallassa. Miksi en lähtenyt aiemmin? Terapia auttoi onneksi paljon.

Hyvä että pääsit pois ja vielä noin nuorena, elämä edessä❤️

Ei tunnu siltä vieläkään että elämä olisi edessä.. sinnittelen vain.

Oletko saanut apua riittävän ammattitaitoisesta taholta tai self- help kirjallisuudesta,sivustoilta yms? Kärsit mahdollisesti ptsdstä jos yhä tapahtumat kiertävät mielessäsi,näet painajaisia,olet ylivireystilassa,olet kärsimätön,ärsyynnyt helposti jne tutustu aiheeseen trauman synnystä kertoilla sivustoilla,hakusana esim PTSD Post traumaattinen stressihäiriö

En ole saanut, miten sellaiseen edes pääsee?

Vierailija

Raiskaus kun yritin lähteä väkivaltaisesta suhteestani. Oli ollut pitkään väkivaltainen ja lopulta sain rohkeuden lähteää. Isäni oli tulossa hakemaan minua pois turvaan, tilanteen selvittyä hänelle.
Noh, ei ehtinyt, kun mies sekosi aikeistani lähteä täysin ja otti minut väkisin.

Vierailija

En tiedä lasketaanko tätä väkivallaksi ja kehtaisiko edes mainita, kun nämä muut kokemukset täällä on niin kamalia! :( Mulla oli lapsena ihan hyvä perhe ja lapsuus, mutta silti käytettiin ruumillista kurittamista eli piti laskee housut ja sitten kymmenkunta kertaa vyöllä. Sellaisista syistä, joista nykyään ehkä tulisi arestia tai kännykkäkieltoa.

N30

Vanhempasi eivät ole osanneet toimia oikein,selvästikään. Olen pahoillani puolestasi. Lapselle tuollainen jättää vielä syvemmät arvet.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla