Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (72)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lapsilla ole nykyään mitään rajoja? Kyllä lapset ottavat omavapauksia jos koskaan ei rajoiteta. Oma 12-vuotias poika olisi varmaan koko ajan kännykällä tai pelaamassa jos vanhemmat eivät rajoittaisi tätä toimintaa. Kännykkään on asennettu sovellus  (familylink) johon on määritelty tunti kännyaikaa per päivä. Enempää aikaa ei tule ilman hyvää syytä ja tämän ajan puitteissa on suunniteltava oman puhelimen käyttö. Pelipäivä on kerran viikossa, silloin saa pelata rajattomasti. Toisinaan joustetaan, jos on ollut ahkera esim. kotitöissä, niin sillä voi ansaita lisää peliaikaa jollekin toiselle päivälle. Tietokoneella ei vapaa-ajalla juurikaan ole, sitä käytetään lähinnä hyödylliseen puhaan, koulutöihin tms. 

Nykylapset ovat niin herkkiä. Elinikäinen trauma tulee pienestäkin vastoinkäymisestä. Tämän vuoksi ei ole esimerkiksi syytä noudattaa isovanhempien kasvatusohjeita, koska heidän aikanaan ihmiset olivat erilaisia.


Ai. Minä olin jo 30 vuotta sitten ap:n lapsen kaltainen, joskin yksinäinen, salaa syövä kirjatoukka. Syy: ahdistus, masennus ja traumaattinen lapsuus. Olisipa joku puuttunut silloin ja auttanut.

Vierailija

Kun luin aloituksen, tuli mieleen, että taidat itsekin olla hiukan ehdoton. Että lapsi ei lähde uimaan, jos sinne ei viedä autolla. Vie hänet sitten autolla. Jos tavoitteena on saada tyttö pois ruudun ääreltä ja herkkuja syömästä, niin miksi pitää olla noin ehdoton, että nyt mennään pyörällä ja auto ei käy, ollaan sitten menemättä, jos et suostu pyöräilemään. Kysyisit välillä siltä tytöltä, mitä hän haluaisi tehdä kodin ulkopuolella. Ehkä se kokee pyöräilyn liian raskaaksi, jos kunto on huono. Haluaisiko se mieluummin vaikka mennä autolla uimaan tai käydä talleilla ratsastamassa?

Joku kertoi aiemmin sup-lautailusta. Minä muistan itseni tuossa iässä 12-13-vuotiaana, kun en olisi millään halunnut lähteä mökille. Isä osti sinne minulle oman pienen jollan ja jopa alkoi mökkeily innostaa. Siitä on niin kauan, ettei ollut mitään sup-lautoja tai vesiskoottereita, mutta ideana se, että houkuttelee jollakin sellaisella, mikä kiinnostaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kun luin aloituksen, tuli mieleen, että taidat itsekin olla hiukan ehdoton. Että lapsi ei lähde uimaan, jos sinne ei viedä autolla. Vie hänet sitten autolla. Jos tavoitteena on saada tyttö pois ruudun ääreltä ja herkkuja syömästä, niin miksi pitää olla noin ehdoton, että nyt mennään pyörällä ja auto ei käy, ollaan sitten menemättä, jos et suostu pyöräilemään. Kysyisit välillä siltä tytöltä, mitä hän haluaisi tehdä kodin ulkopuolella. Ehkä se kokee pyöräilyn liian raskaaksi, jos kunto on huono. Haluaisiko se mieluummin vaikka mennä autolla uimaan tai käydä talleilla ratsastamassa?

Joku kertoi aiemmin sup-lautailusta. Minä muistan itseni tuossa iässä 12-13-vuotiaana, kun en olisi millään halunnut lähteä mökille. Isä osti sinne minulle oman pienen jollan ja jopa alkoi mökkeily innostaa. Siitä on niin kauan, ettei ollut mitään sup-lautoja tai vesiskoottereita, mutta ideana se, että houkuttelee jollakin sellaisella, mikä kiinnostaa.

Monilla riippuvaisilla on se ongelma, että mikään muu ei kiinnosta kuin se riippuvaisuuden kohde. Siksi ainut tapa on hankkiutua eroon siitä riippuvaisuudesta, jotta voi alkaa parantaa elämäänsä.

Vierailija

Kerro tytölles, että voisi itse aloittaa tubettamisen. Nuorena on hyvä aloittaa tämä tubetus, esim. pinkku pinsku aloitti 11-vuotiaana tubettamisen ja 16-vuotiaana oli vuositulot jo yli 50 000 euroa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.


Ei vanhemman tehtävä ole rangaista lasta siitä, että tämä on kyvytön vastustamaan nykypäivän helppoja mielihyvänlähteitä, jotka on tarkalleen viritetty koukuttamaan ihmisaivot. Lapsi on lapsi eikä osaa itse. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa ja kannustaa.

Jos puhelin otetaan vaan pois niin pahimmillaan sen käyttö riistäytyy käsistä heti tilaisuuden tullen.

Viisas vanhempi opettaa lapsensa rajoittamaan ja ohjaamaan omaa puhelimenkäyttöään ilman rangaistuksia. Digihyvinvoinnista huolehtiminen on kasvavalle sukupolvelle elintärkeä taito, eikä sitä opita ottamalla puhelin pois ja huudattamalla lasta, vaikka ennenkin hiihdettiin kesäisin marjatilalle pelkät kävyt jalkojen suojana. Käytön rajoittaminen on vain osa pakettia; esim. Ap:n lapsella on selvästi muutakin meneillään kuin pelkkä puhelimen käyttö (esim. yksinäisyys). Niihinkin pitää vanhemman puuttua. Huudattaminen on laiskan vanhemman tie.

Mitä "rajaa" ei ole olemassa mikäli lapsi pystyy kävelemään sen yli siten, että alkaa huutaa. Oikea raja vaatii myös sen kurinpidon millä sen ylittäminen estetään.

Yksinäisyyteenkään ei voi puuttua käytännössä muuten kuin siten, että pakolla ohjaa lapsen muuhun käytökseen kuin siihen nettiriippuvaisuuteen. Ei vanhempi voi pakottaa ketään toista lasta omalle lapselleen kaveriksi.


Pointti onkin siinä, että lapsen tukeminen ja kasvatus ei ole sillä hoidettu, että vanhempi ottaa puhelimen pois ja lapsi huutaa aikansa. Siitä se työ vasta alkaa. Ap:n lapsella lienee sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta, jota pakenee syömällä ja puhelimella roikkumalla. Ne eivät katoa, vaikka puhelin lähtisi. 12-vuotias on vielä lapsi ja tarvitsee aikuisen tukea näiden solmujen avaamiseksi. Pelkkä huudattaminen ja puhelimen poisottaminen ei riitä.

Etkö ymmärrä, että netti- ja herkkuriippuvuus itsessään synnyttävät "sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta"? Aika todennäköistä on, että ne itseasiassa ovat näiden lapsen ongelmien ainut syy.


Toki, mutta riippuvuutta tarvitsee hoitaa kokonaisvaltaisesti lasta ja arjen rutiineja tukemalla, pelkkä puhelimen ottaminen pois ei riitä. Jos 12-vuotias käyttäisi huumeita, sinäkin varmaan ymmärtäisit ettei pelkkä fyysisen riippuvuuden hoitaminen riitä lapsen hoitamiseksi kuntoon.

Vierailija

En osaa edes ajatella, miten tuskaista olisi esiteinin kanssa, jos tällä ei olisi harrastusta. Nyt kesällä suurin osa ajasta menee treeneihin, jotka on päivällä. Treenien jälkeen on usein kotona juurikin puhelimella ja käy hakemassa joskus jotain herkkuja kaupasta. Käyttää paljon somea ja varmaan olisi enemmänkin puhelimensa kanssa,ellei olisi tuota harrastusta, joka melkein joka päivä.

Vien tämän 13-vuotiaan kanssani uimaan, joskus käydään yhdessä kävelyllä tai pyöräilyllä. Nyt koronan jälkeen joskus kaupoillakin. Viime kesänä pakotin luontoretkillekin vielä. Kavereiden kanssa on silloin, kun nämä kaupungissa ovat. Suurin osa tosin on mökeillään jo. Mekin odotellaan lomaa, jotta päästään mökille, teini mukaan. Käy uimassa, vahtii puhelintaan, koska se nyt osa hänen elämäänsä. Minusta on mukavaa katsoa, kun lapset kasvavat, ja vielä saan olla mukana heidän elämässään.

Joo, siis voisko sen 12-vuotiaan kanssa tehdä jotain? Onko jotain, jota haluaisi harrastaa?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on jälleen hyvä esimerkki pieleen menneestä kasvatuksesta. Minkäänlaisia virikkeitä ja yhteisiä harrastuksia vanhempien kanssa ei lapsuudessa ole ollut ja nyt sitten niitetään sitä viljaa, mitä on lapsuudessa kylvetty. 

Jaa meidänkö lapsuudessa vanhemmat harrasti lasten kanssa yhdessä ja huolehti virikkeistä? Lol!

No kun ei ollut nettiä eikä älypuhelimia, oltiin kavereiden kanssa ulkona koko ajan. Kyllä nämä älylaitteet on aika saa**nan keksintöä itse kullekin.
-eri

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.


Ei vanhemman tehtävä ole rangaista lasta siitä, että tämä on kyvytön vastustamaan nykypäivän helppoja mielihyvänlähteitä, jotka on tarkalleen viritetty koukuttamaan ihmisaivot. Lapsi on lapsi eikä osaa itse. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa ja kannustaa.

Jos puhelin otetaan vaan pois niin pahimmillaan sen käyttö riistäytyy käsistä heti tilaisuuden tullen.

Viisas vanhempi opettaa lapsensa rajoittamaan ja ohjaamaan omaa puhelimenkäyttöään ilman rangaistuksia. Digihyvinvoinnista huolehtiminen on kasvavalle sukupolvelle elintärkeä taito, eikä sitä opita ottamalla puhelin pois ja huudattamalla lasta, vaikka ennenkin hiihdettiin kesäisin marjatilalle pelkät kävyt jalkojen suojana. Käytön rajoittaminen on vain osa pakettia; esim. Ap:n lapsella on selvästi muutakin meneillään kuin pelkkä puhelimen käyttö (esim. yksinäisyys). Niihinkin pitää vanhemman puuttua. Huudattaminen on laiskan vanhemman tie.

Mitä "rajaa" ei ole olemassa mikäli lapsi pystyy kävelemään sen yli siten, että alkaa huutaa. Oikea raja vaatii myös sen kurinpidon millä sen ylittäminen estetään.

Yksinäisyyteenkään ei voi puuttua käytännössä muuten kuin siten, että pakolla ohjaa lapsen muuhun käytökseen kuin siihen nettiriippuvaisuuteen. Ei vanhempi voi pakottaa ketään toista lasta omalle lapselleen kaveriksi.


Pointti onkin siinä, että lapsen tukeminen ja kasvatus ei ole sillä hoidettu, että vanhempi ottaa puhelimen pois ja lapsi huutaa aikansa. Siitä se työ vasta alkaa. Ap:n lapsella lienee sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta, jota pakenee syömällä ja puhelimella roikkumalla. Ne eivät katoa, vaikka puhelin lähtisi. 12-vuotias on vielä lapsi ja tarvitsee aikuisen tukea näiden solmujen avaamiseksi. Pelkkä huudattaminen ja puhelimen poisottaminen ei riitä.

Etkö ymmärrä, että netti- ja herkkuriippuvuus itsessään synnyttävät "sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta"? Aika todennäköistä on, että ne itseasiassa ovat näiden lapsen ongelmien ainut syy.


Toki, mutta riippuvuutta tarvitsee hoitaa kokonaisvaltaisesti lasta ja arjen rutiineja tukemalla, pelkkä puhelimen ottaminen pois ei riitä. Jos 12-vuotias käyttäisi huumeita, sinäkin varmaan ymmärtäisit ettei pelkkä fyysisen riippuvuuden hoitaminen riitä lapsen hoitamiseksi kuntoon.

Huumeriippuvuus on kemiallinen riippuvuus. Ei se ole rinnastettavissa tähän.

Muutenkin on aistittavissa, että ihmeellisesti pelkäät sitä, että lapsella on paha mieli. Ikään kuin lapsi menisi rikki siitä tai että pahan mielen tuottaminen lapselle olisi jonkin "lapsen oikeuden" vastaista. Tilalle tarjoat sitten liibalaabaa ja hienoja sanoja.

Vierailija

Meillä on rajat netinkäytölle. Koko päivää ei voi pelata tai olla puhelimella. Joka päivä tunnin ulkoilu jos ei sada vettä, ja kannustan menemään kavereiden kanssa tekemään asioita. 12v voi hyvin mennä jo kavereiden kanssa rannalle uimaan, jos on hyvä uimataito. 

Edellytän myös päivittäin tiettyä osallistumista kotitöihin, kuten astianpesukoneen tyhjennystä, roskien vientiä, kerran viikkoon oman huoneen siivous ja imurointi.

Lasteni mielestä olen varmasti ärsyttävä ja ikävä, mutta on pakko vaatia ettei mene siihen että maataan pimeässä huoneessa kännykän kanssa katselemassa videoita koko päivä. Joskus voi käyttää aikaa youtubessa ja laiskotella mutta ei voi opettaa siihen että elämä on sellaista.  Livenäkin pitää tavata ihmisiä, eikä pelkästään whatsappissa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
"Leikkipuistoihin ei tahdo mennä kun ei halua ajaa pyörällä " ?
Ei kai 12v enää käy leikkipuistoissa?

Kylläpä ne käy puistoissa vieläkin, koska siellä on pokestopit. Porukalla menevät "tappelemaan" siihen peliin.

Vierailija

Nyt on 12-vuotias löytänyt totuuden siemenen. Pakko myöntää että itsekin tykkään surffailla netissä tai tuijottaa netflixiä sipsikulhon kanssa ja kissa sylissä. Ei nuo turhaan ole koukuttavia toimintoja.

Ap:n kuvailema kuulostaa kyllä huolestuttavalta, lapsella on mennyt vähän yli ja jo riippuvuuden puolelle. Sosiaaliset suhteet karsiutuneet, muut aktiviteetit jääneet, kiukku jos laite on poissa, jne. Avuksi ruutuaika, (koulu)psykologi, koulukuraattori, joku nettiriippuvaisten tukiohjelma? Mässytyksestä seuraa perässä vielä ylipaino ennemmin tai myöhemmin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.


Ei vanhemman tehtävä ole rangaista lasta siitä, että tämä on kyvytön vastustamaan nykypäivän helppoja mielihyvänlähteitä, jotka on tarkalleen viritetty koukuttamaan ihmisaivot. Lapsi on lapsi eikä osaa itse. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa ja kannustaa.

Jos puhelin otetaan vaan pois niin pahimmillaan sen käyttö riistäytyy käsistä heti tilaisuuden tullen.

Viisas vanhempi opettaa lapsensa rajoittamaan ja ohjaamaan omaa puhelimenkäyttöään ilman rangaistuksia. Digihyvinvoinnista huolehtiminen on kasvavalle sukupolvelle elintärkeä taito, eikä sitä opita ottamalla puhelin pois ja huudattamalla lasta, vaikka ennenkin hiihdettiin kesäisin marjatilalle pelkät kävyt jalkojen suojana. Käytön rajoittaminen on vain osa pakettia; esim. Ap:n lapsella on selvästi muutakin meneillään kuin pelkkä puhelimen käyttö (esim. yksinäisyys). Niihinkin pitää vanhemman puuttua. Huudattaminen on laiskan vanhemman tie.

Miksi alkoholistille ei käytännössä tu ohje toimi alkoholin suhteen. Alkoholisti pystyy elämään normaalia elämää ainoastaan absolutistina.

Tuossa iässä osa lapsista on jo täysiä addikteja. Pahinta tässä on jopa alkoholismiin verrattuna se, että tämä riippuvuus syntyy kehitysiässä, jolloin riippuvuuden vaikutukset aivoissa ovat suuremmat ja mahdollisesti pysyvämmät.

Digihyvinvoinnilla voi pyyhkiä ahteriaan.

Vierailija

Nyt rajat siihen puhelimen käyttöön! Kyllä lapsille saa ja pitää sanoa EI. Kummallista miten avuttomia ja miellyttämishaluisia nykyvanhemmat ovat. Mikä siinä lapsen raivoamisessa pelottaa niin paljon? Siinäpähän raivoaa, kyllä se huuto jossain vaiheessa laantuu. Sinä olet aikuinen, sinä päätät miten teidän kodissa eletään, ei lapsesi. Ja tytölle olisi kyllä todella hyvä löytää joku mieluinen harrastus. Tutustukaa yhdessä alueenne harrastustarjontaan. Harrastukset pelastavat monen nuoren itsetunnon, jos koulussa ei ole kavereita.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nyt rajat siihen puhelimen käyttöön! Kyllä lapsille saa ja pitää sanoa EI. Kummallista miten avuttomia ja miellyttämishaluisia nykyvanhemmat ovat. Mikä siinä lapsen raivoamisessa pelottaa niin paljon? Siinäpähän raivoaa, kyllä se huuto jossain vaiheessa laantuu. Sinä olet aikuinen, sinä päätät miten teidän kodissa eletään, ei lapsesi. Ja tytölle olisi kyllä todella hyvä löytää joku mieluinen harrastus. Tutustukaa yhdessä alueenne harrastustarjontaan. Harrastukset pelastavat monen nuoren itsetunnon, jos koulussa ei ole kavereita.

Useimmat ovat tottuneet ajattelemaan, että lapsi saa traumat jos se ei saa tahtoaan läpi tai varsinkin jos sitä rangaistaan. Lisäksi pelätään, että tulee lasu jos joku näkee, että lapsi raivoaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.


Ei vanhemman tehtävä ole rangaista lasta siitä, että tämä on kyvytön vastustamaan nykypäivän helppoja mielihyvänlähteitä, jotka on tarkalleen viritetty koukuttamaan ihmisaivot. Lapsi on lapsi eikä osaa itse. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa ja kannustaa.

Jos puhelin otetaan vaan pois niin pahimmillaan sen käyttö riistäytyy käsistä heti tilaisuuden tullen.

Viisas vanhempi opettaa lapsensa rajoittamaan ja ohjaamaan omaa puhelimenkäyttöään ilman rangaistuksia. Digihyvinvoinnista huolehtiminen on kasvavalle sukupolvelle elintärkeä taito, eikä sitä opita ottamalla puhelin pois ja huudattamalla lasta, vaikka ennenkin hiihdettiin kesäisin marjatilalle pelkät kävyt jalkojen suojana. Käytön rajoittaminen on vain osa pakettia; esim. Ap:n lapsella on selvästi muutakin meneillään kuin pelkkä puhelimen käyttö (esim. yksinäisyys). Niihinkin pitää vanhemman puuttua. Huudattaminen on laiskan vanhemman tie.

Mitä "rajaa" ei ole olemassa mikäli lapsi pystyy kävelemään sen yli siten, että alkaa huutaa. Oikea raja vaatii myös sen kurinpidon millä sen ylittäminen estetään.

Yksinäisyyteenkään ei voi puuttua käytännössä muuten kuin siten, että pakolla ohjaa lapsen muuhun käytökseen kuin siihen nettiriippuvaisuuteen. Ei vanhempi voi pakottaa ketään toista lasta omalle lapselleen kaveriksi.


Pointti onkin siinä, että lapsen tukeminen ja kasvatus ei ole sillä hoidettu, että vanhempi ottaa puhelimen pois ja lapsi huutaa aikansa. Siitä se työ vasta alkaa. Ap:n lapsella lienee sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta, jota pakenee syömällä ja puhelimella roikkumalla. Ne eivät katoa, vaikka puhelin lähtisi. 12-vuotias on vielä lapsi ja tarvitsee aikuisen tukea näiden solmujen avaamiseksi. Pelkkä huudattaminen ja puhelimen poisottaminen ei riitä.

Etkö ymmärrä, että netti- ja herkkuriippuvuus itsessään synnyttävät "sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta"? Aika todennäköistä on, että ne itseasiassa ovat näiden lapsen ongelmien ainut syy.

Itse olen ollut teininä samanlainen kuin oletan ap:n lapsen olevan ja minua uhkailtiin, kiristettiin jne aina käytössäni olleilla hyödykkeillä (pleikkari, tietokone, käyttöraha) ilman mitään porkkanaa toimia paremmin. Tämä johti ainoastaan katkeroitumiseen ja näin aikuisiällä välien katkaisemiseen vanhempiin. Vanhempieni päämäärä ajaa minut väkisin pois tietokoneen edestä ulos ihmisten pariin epäonnistui täysin. Nyt lähempänä kolmeakymppiä istun edelleen tietokoneella yksin kotona (käyn töissä kyllä, ja olen opiskellut sekä saanut jotain muutakin aikaiseksi) enkä näe tätä minkäänlaiseksi ongelmaksi. Osa ihmisistä on kaltaisiani, jotka viihtyvät yksin ja eivät kaipaa ihmisseuraa. Tätä ei monetkaan vanhemmat lastensa kohdalla ymmärrä ja itse olisin halunnut teininä vain olla rauhassa pelaamassa pelejäni ja istua tietokoneella, sitä olen tehnyt aikuisenakin ja olen elänyt mielestäni varsin mielekästä ja onnellista elämää tähän asti. Jos minun olisi annettu olla rauhassa (toki mielestäni on fiksua kysyä, haluatko tehdä muuta ja tarjota mahdollisuutta, mutta ei missään nimessä pakottaa) niin tuskin olisin katkeroitunut omaa isääni kohtaan niin vahvasti.

Älkää ihmiset pakottako lapsianne samaan muottiin mihin itse haluatte. Se puhelimella roikkuminen ei ole automaattisesti negatiivinen asia vaan siinä voi olla lapsenne tuleva elinkeino.

Vierailija

Niinhän mekin, joista suurin osa on viettänyt lapsuutensa ilman somea, istumme kesäisenä tiistaiaamuna klo 9:30 täällä kirjoittamassa tai lukemassa viestejä, tutkimassa onko joku yläpeukuttanut, alapeukuttanut, kommentoinut, haukkunut tai kehunut.

Jos tämä on aikuisen ihmisen toimintaa, niin kuinka läpsi tästä voisi paljoakaan erota edukseen.

(toivottasti tiktok kansa ei valtaa vauvapalstaa. heh)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.


Ei vanhemman tehtävä ole rangaista lasta siitä, että tämä on kyvytön vastustamaan nykypäivän helppoja mielihyvänlähteitä, jotka on tarkalleen viritetty koukuttamaan ihmisaivot. Lapsi on lapsi eikä osaa itse. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa ja kannustaa.

Jos puhelin otetaan vaan pois niin pahimmillaan sen käyttö riistäytyy käsistä heti tilaisuuden tullen.

Viisas vanhempi opettaa lapsensa rajoittamaan ja ohjaamaan omaa puhelimenkäyttöään ilman rangaistuksia. Digihyvinvoinnista huolehtiminen on kasvavalle sukupolvelle elintärkeä taito, eikä sitä opita ottamalla puhelin pois ja huudattamalla lasta, vaikka ennenkin hiihdettiin kesäisin marjatilalle pelkät kävyt jalkojen suojana. Käytön rajoittaminen on vain osa pakettia; esim. Ap:n lapsella on selvästi muutakin meneillään kuin pelkkä puhelimen käyttö (esim. yksinäisyys). Niihinkin pitää vanhemman puuttua. Huudattaminen on laiskan vanhemman tie.

Mitä "rajaa" ei ole olemassa mikäli lapsi pystyy kävelemään sen yli siten, että alkaa huutaa. Oikea raja vaatii myös sen kurinpidon millä sen ylittäminen estetään.

Yksinäisyyteenkään ei voi puuttua käytännössä muuten kuin siten, että pakolla ohjaa lapsen muuhun käytökseen kuin siihen nettiriippuvaisuuteen. Ei vanhempi voi pakottaa ketään toista lasta omalle lapselleen kaveriksi.


Pointti onkin siinä, että lapsen tukeminen ja kasvatus ei ole sillä hoidettu, että vanhempi ottaa puhelimen pois ja lapsi huutaa aikansa. Siitä se työ vasta alkaa. Ap:n lapsella lienee sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta, jota pakenee syömällä ja puhelimella roikkumalla. Ne eivät katoa, vaikka puhelin lähtisi. 12-vuotias on vielä lapsi ja tarvitsee aikuisen tukea näiden solmujen avaamiseksi. Pelkkä huudattaminen ja puhelimen poisottaminen ei riitä.

Etkö ymmärrä, että netti- ja herkkuriippuvuus itsessään synnyttävät "sosiaalisia haasteita ja jonkinlaista ahdistusta"? Aika todennäköistä on, että ne itseasiassa ovat näiden lapsen ongelmien ainut syy.

Itse olen ollut teininä samanlainen kuin oletan ap:n lapsen olevan ja minua uhkailtiin, kiristettiin jne aina käytössäni olleilla hyödykkeillä (pleikkari, tietokone, käyttöraha) ilman mitään porkkanaa toimia paremmin. Tämä johti ainoastaan katkeroitumiseen ja näin aikuisiällä välien katkaisemiseen vanhempiin. Vanhempieni päämäärä ajaa minut väkisin pois tietokoneen edestä ulos ihmisten pariin epäonnistui täysin. Nyt lähempänä kolmeakymppiä istun edelleen tietokoneella yksin kotona (käyn töissä kyllä, ja olen opiskellut sekä saanut jotain muutakin aikaiseksi) enkä näe tätä minkäänlaiseksi ongelmaksi. Osa ihmisistä on kaltaisiani, jotka viihtyvät yksin ja eivät kaipaa ihmisseuraa. Tätä ei monetkaan vanhemmat lastensa kohdalla ymmärrä ja itse olisin halunnut teininä vain olla rauhassa pelaamassa pelejäni ja istua tietokoneella, sitä olen tehnyt aikuisenakin ja olen elänyt mielestäni varsin mielekästä ja onnellista elämää tähän asti. Jos minun olisi annettu olla rauhassa (toki mielestäni on fiksua kysyä, haluatko tehdä muuta ja tarjota mahdollisuutta, mutta ei missään nimessä pakottaa) niin tuskin olisin katkeroitunut omaa isääni kohtaan niin vahvasti.

Älkää ihmiset pakottako lapsianne samaan muottiin mihin itse haluatte. Se puhelimella roikkuminen ei ole automaattisesti negatiivinen asia vaan siinä voi olla lapsenne tuleva elinkeino.

En kyllä ymmärrä, miten Youtube-videoiden katselu ja herkkujen syöminen voisivat olla joku tuleva elinkeino.

Sitäkään en ymmärrä, että miten päivänselvä riippuvaisuus, eli koko vapaa-ajan keskittyminen näihin juttuihin ja raivoaminen jos niitä ei saa tehdä, voisi olla jotenkin lapsen hyvinvoinnille eduksi.

Se, ettei lapselle sallita tuollaista on aivan normaalia kurinpitoa. Ylivoimainen enemmistö aikuisista on kiitollisia siitä, että heille on lapsena pidetty kuri eikä siis sallittu huonoa tekemistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.


Ei vanhemman tehtävä ole rangaista lasta siitä, että tämä on kyvytön vastustamaan nykypäivän helppoja mielihyvänlähteitä, jotka on tarkalleen viritetty koukuttamaan ihmisaivot. Lapsi on lapsi eikä osaa itse. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa ja kannustaa.

Jos puhelin otetaan vaan pois niin pahimmillaan sen käyttö riistäytyy käsistä heti tilaisuuden tullen.

Viisas vanhempi opettaa lapsensa rajoittamaan ja ohjaamaan omaa puhelimenkäyttöään ilman rangaistuksia. Digihyvinvoinnista huolehtiminen on kasvavalle sukupolvelle elintärkeä taito, eikä sitä opita ottamalla puhelin pois ja huudattamalla lasta, vaikka ennenkin hiihdettiin kesäisin marjatilalle pelkät kävyt jalkojen suojana. Käytön rajoittaminen on vain osa pakettia; esim. Ap:n lapsella on selvästi muutakin meneillään kuin pelkkä puhelimen käyttö (esim. yksinäisyys). Niihinkin pitää vanhemman puuttua. Huudattaminen on laiskan vanhemman tie.

Miksi alkoholistille ei käytännössä tu ohje toimi alkoholin suhteen. Alkoholisti pystyy elämään normaalia elämää ainoastaan absolutistina.

Tuossa iässä osa lapsista on jo täysiä addikteja. Pahinta tässä on jopa alkoholismiin verrattuna se, että tämä riippuvuus syntyy kehitysiässä, jolloin riippuvuuden vaikutukset aivoissa ovat suuremmat ja mahdollisesti pysyvämmät.

Digihyvinvoinnilla voi pyyhkiä ahteriaan.


Alkoholi ei ole pakollista, mutta puhelimen, netin ja tietokoneen käyttöä et voi loputtomiin vältellä, johan niitä käytetään jo alakoulussa osana koulutyötä. Niitä on pakko opetella käyttämään ja sääntelemään käyttöä niin, että se pysyy terveen rajoissa.

Vähän tulee sellainen fiilis, että itse someen ja nettiin addiktoituneet aikuiset projisoi täällä omia epäonnistumisen ja riippuvuuden tunteitaan 12-vuotiaaseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on jälleen hyvä esimerkki pieleen menneestä kasvatuksesta. Minkäänlaisia virikkeitä ja yhteisiä harrastuksia vanhempien kanssa ei lapsuudessa ole ollut ja nyt sitten niitetään sitä viljaa, mitä on lapsuudessa kylvetty. 

Jaa meidänkö lapsuudessa vanhemmat harrasti lasten kanssa yhdessä ja huolehti virikkeistä? Lol!

No kun ei ollut nettiä eikä älypuhelimia, oltiin kavereiden kanssa ulkona koko ajan. Kyllä nämä älylaitteet on aika saa**nan keksintöä itse kullekin.
-eri


Mulla ei vanhoina hyvinä aikoina ollut kavereita. Nyhjäsin sisällä kirjojen kanssa ja äiti repi hiukset päästään kun ei saanut passitettua ulos kavereiden pariin. Mistä niitä kavereita repii, jos niitä ei ole. Onneksi oli kirjoja.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla