Sivut

Kommentit (4221)

portland kirjoitti:
[ vanhemmaksi kasvaa sen lapsen kanssa, ei kukaan ole siihen oikeasti ennalta valmis. Paras vanhempi on se, joka luottaa itseensä ja osaa tarkkailla ja kuunnella sitä ihmistainta. Ei siihen oppaita tai sääntöjä tarvita.
Näin minä yritän muistutella itseäni kun tulee niitä tenkkapoo-hetkiä.

Portland on niin oikeassa😊
Oikeastaan se, kun lapsi syntyy, niin sitä automaattisesti laittaa lapsen etusijalle, oman itsensä jälkeen. Geenit ja luonto ohjaa ihan ilman, että itse sitä huomaa, ja että on alkanut kasvamaan oman lapsen vanhemmaksi.

Hetken päästä osaat jo ennakoida, että mitä lapsi tarvitsee ja mitä mikäkin ääntely tarkoittaa😅

Tästä yhtenä esimerkkinä se, että lapsen yölliseen ääntelyn havahtuminen on niin syvälle geeneihin rakentunut juttu, että pienikin ääntely herättää heti siten, että on jo heti tietoisuus siitä mitä lapsi tarvitsee, vai onko hätää.

.
Mä herään vieläkin välittömästi, jos taaperoa alkaa sängyssään vähän pyöriä ja osaan ennakoida sen, että hetkisen päästä sängystä kuuluu "äiti"! Melkeimpä vastaan hänelle jo ennen, kuin hän on herännyt!😅

Myös lapsen mielenliikkeet päivisin on nopeasti tiedossa ja jotenkin tuntuu siltä, että oman lapsen tuntee, kuin omat taskut!😅

Jokainen lapsi on erilainen, eikä siten voi olla käyttöopasta - eikä sitä tosiaan tarvitakaan!😊🎶🎶🎶🎶

Tähti 47v., esikko 4v.
Toinen toiveissa, yritystä kohta 3-vuotta. Tehty lukematon määrä inssejä ja yksi IVF. Hoidot Suomessa ohi iän takia. En osaa/(haluaisi) luovuttaa. Naimisissa/kihloissa yli 30-vuotta.

Täällä alotellaan yrittämistä, vähän jännittävin mielin, kun itsellä todettu endo...

Toiveissa olisi vauva vuodelle 2021🥰
En jaksa uskoa, että nyt heti tärppäis, kun jätän e-pillerit pois, mutta toivotaan, että tämän vuoden aikana😍

Vauvakuume on kyllä niiiin kova!🙂

Oiskohan ovulaatiotestesteistä hyötyä🤔 näkis, että tuleeko ovulaatiota esim ensi kuussa, kun pillereiden lopettamisesta kuukausi🤔 mitenköhän pian oma elimistö palautuu...siis siihen, että kuukautiset alkaa🤔

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täällä taas kyselyikään päässyt äitykkä...lupaan hiljentyä, ihan kohta.

Nyt jännittää nuo Terot niin vietävästi, jotta ottaisin enemmän kuin mielelläni vastaan kaikki kokemukset, ne hyvät ja huonot ja mihin tässä pitää varautua.... Miestähän jo varoitin että hurrikaania tiedossa, mutta hän vain totesi että eikös nuo auta raskautumaan kun saadaan keltarauhashormoni tasapainoon 🤦‍♀️

Lähinnä nyt mietin.... Joo menen asioiden edelle...että vaikuttaako nuo esim ovulaatioon huonontavasti? Tosin ovisplussan sain nytkin kp 10 ja jos ovis on tuossa vaiheessa ja kuuri alkaa kp 14, niin ei kai se ainakaan ekassa kierrossa mitään auta tuon asian suhteen, tai huononna sitä 🤔
Ja kun kuuri loppuu kp 24, niin kuin nopsaan siitä sitten voi odottaa menkkoja? Ja mahtaako nuo hillitä tätä niagaraa ja näitä kipuja?

Eli nyt saisi tyydyttää tämän kyselyikäisen tiedon tarpeen.... Ei oikein ehtinyt puhelimessa lääkäriä tentata ja tietysti kaikki kysymykset tulee mieleen vasta jälkikäteen.

P.S tilasin apteekkiin ne Inocapsitkin, ne saan perjantaina 🤗

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille tasapuolisesti, vaikka nyt elo ja jutut pyöriikin vahvasti vain oman navan ympärillä

Lapset 3/98, 6/02, 4/06, 5/19, km 6/05 ja 02/20

Melinda kirjoitti:
Täällä alotellaan yrittämistä, vähän jännittävin mielin, kun itsellä todettu endo...

Toiveissa olisi vauva vuodelle 2021🥰
En jaksa uskoa, että nyt heti tärppäis, kun jätän e-pillerit pois, mutta toivotaan, että tämän vuoden aikana😍

Vauvakuume on kyllä niiiin kova!🙂

Oiskohan ovulaatiotestesteistä hyötyä🤔 näkis, että tuleeko ovulaatiota esim ensi kuussa, kun pillereiden lopettamisesta kuukausi🤔 mitenköhän pian oma elimistö palautuu...siis siihen, että kuukautiset alkaa🤔


Pikaista plussaa Melinda!❤👍🎶🎶🎶🎶

Jospa tärppää pikaisesti, kun asialle on varannut paljon aikaa heti lähtökohtaisesti👍😘

Tähti 47v., esikko 4v.
Toinen toiveissa, yritystä kohta 3-vuotta. Tehty lukematon määrä inssejä ja yksi IVF. Hoidot Suomessa ohi iän takia. En osaa/(haluaisi) luovuttaa. Naimisissa/kihloissa yli 30-vuotta.

Äitykälle tsemppiä ja pikaista plussaa!👍❤🎶🎶🎶🎶

Ihanan aikuista - kyselyikää😅

Tähti 47v., esikko 4v.
Toinen toiveissa, yritystä kohta 3-vuotta. Tehty lukematon määrä inssejä ja yksi IVF. Hoidot Suomessa ohi iän takia. En osaa/(haluaisi) luovuttaa. Naimisissa/kihloissa yli 30-vuotta.

No niin sain sen testituloksen. Raskaushormonitaso oli viitteissä. Ihmettelin miksi se piti mitata, niin epäilivät kohdunulkoista. Huh, onneksi ei ollut. Kivut ovat vähentyneet ja tuhruttelukin loppui aamulla. Ehkä se oli sitten kemiallinen. Kaikkea sitä...

Tsemppiä kaikille <3

47/46; tytär 2014; abortti 11/1999; km 10/2017 & 6/2018 & 3/2020; tm 9/2018 & 6/2019

Niin paljon viestejä, ettei ehdi kaikille mitenkään nyt kommentoida, vaikka mieli tekisi! Tervetuloa uusille kuitenkin ja osanotot kaikista negoista ja menkoista ja ylipäänsä hankaluuksista.😑

Tähti, kiitos samoin!😍

Äitykkä, mulla oli niin, että Terojen aloitus 3.päivänä ovisplussasta tai 15-24. Mä söin sitä 6kk ja ovuloin joka kierrossa eli mulla ei vaikuttanut ovikseen negatiivisesti. Tosin ei auttanut tiputteluunkaan. Toivottavasti sulla auttaa! 😍 ps. Inocapsien sanotaan parantavan munasolujen laatuakin..☺

Yk18(16kk)

Ikäneito❤
Onneksi kaikki hyvin. Nyt uutta yritystä ja pian se palkitaan👍❤🎶🎶🎶

Tähti 47v., esikko 4v.
Toinen toiveissa, yritystä kohta 3-vuotta. Tehty lukematon määrä inssejä ja yksi IVF. Hoidot Suomessa ohi iän takia. En osaa/(haluaisi) luovuttaa. Naimisissa/kihloissa yli 30-vuotta.

Kaneli78❤❤

Tähti 47v., esikko 4v.
Toinen toiveissa, yritystä kohta 3-vuotta. Tehty lukematon määrä inssejä ja yksi IVF. Hoidot Suomessa ohi iän takia. En osaa/(haluaisi) luovuttaa. Naimisissa/kihloissa yli 30-vuotta.

Uusi täällä moi! ☀️

Äitykkä, toivottavasti selviät ilman pahempia hurrikaaneja!😊 Miulla terot aiheutti vain pieniä muutoksia mielialaan, joten välillä oli enemmän pinna kireällä. Ei mitään dramaattista. Terot auttoi kuukautiskierron säännöllistymistä, mutta tarvitsin vielä letrotsolia avuksi, koska en ovuloinut. Miulla todettiin pcos juuri ennen ensimmäistä yrityskertaa raskautua, joten ehkä sekin vaikutti mielialoihin terojen aikana.. Onneksi puoliso tuki ihanasti joka hetki 🥰

Noin pari vuotta meillä ehti olla yritystä ja oltiin jo varaamassa aikaa Felicitakselle, mutta viime viikolla kävikin ilmi että olen raskaana! Terojen ja letrotsolin napsimisesta oli vierähtänyt jo useampi kuukausi ja tappiomielialalla oltiin, että eihän tästä mitään tuu.

Tähti☆ kirjoitti:
Nanna626 kirjoitti:
mutta itse juuri myöskin ahmin tietoa, mietin raskautta ja jopa vauvan hoitoa ja käytännönasioita etukäteen, ja mies taas ei oikein edes jaksa/halua puhua asiasta vielä.
Oon vähän höpissyt hänelle ja kertonut mietinnöistäni ja innostuksestani, mutta se enemmänkin loi hälle painetta siitä, että entä jos me ei pystytä saamaan lasta niin petytkö sitten kun oot noin innoissaan.
Mutta onneks on tää palsta ja te, että sit kun tarvii avautua näistä innostuksista ja mietinnöistä tai mistä vaan asiaan liittyvästä, niin voi tulla tänne! ❤️ Saan jo kamalasti hyvää mieltä kun luen tätä!
Nanna626, tää palsta on kyllä niin tärkeä ja ihan huippu❤❤👄 Kaikkein paras!💝🎶🎶🎶

Mä oon niin yllätttynyt miten ihania naisia täällä onkaan ja ajatuksen vaihto on niin helppoa😘

Nanna626, mä myös lueskelin nuorena kaikkea vauvoista, siis raskaus ja lapsenhoito. Mutta sitten kävi niin onnekkaasti, että sisarukselle tuli lapsia, niin sain hoitaa yhteensä viittä (5) lasta vuosien varrella, ennen omaa lasta.

Siinä sain rutkasti hyvää harjoitusta vauvojen ja taaperoiden kanssa. Kaikkea ei oikeastaan voi kirjoista oppia.

Mutta eniten mua opetti (edelleen opettaa😅) kuitenkin tuo oma lapsi, enkä olisi koskaan uskonut, että miten erilaista on olla äiti, kuin täti! Tosin yllätyin äitiydestä niin positiivisesti, että uusi vauvakuumehan iski heti samantien, kun esikoinen sairaalasta kotiin tuotiin❤

Mä jotenkin rakastan kaikkia lapsia❤, oli ne sitten omia tai jonkun muun, sillä ei ole merkitystä.... Nyt oon onnekas siinä, että sisaruksen lapsien kanssa on läheiset välit, osa on jo aikuisia. Elämä on rikkaampaa, koska sain olla ns. "varaäiti" ja lapsuudessa kehittyneet siteet eivät häviä minnekkään. Sukuun on tullut jo lapsia lisää, näille lapsille ja sekin on rikkaus, kun omalla lapsella on serkkuja, mutta muös serkkujen lapsia, joiden kanssa voi leikkiä ja on mukavaa❤
Siinä mielessä meidän ainokaisella lapsella on ns. "sisaruksia", vaikka onkin meidän ainokainen, niin ei ole yksin❤

Ooops...
tulipas tähän nyt oikein ruuneberit, mutta kiitos, että sain avautua!!❤❤🎶🎶🎶
.

Pikaista plussaa sinulle!❤👍🎶🎶🎶🎶

Voi miten ihana kuulla❤️ Odotan niin kovasti sitä kun on oma lapsi jolta voi oppia niin paljon asioita ja kasvaa äidiksi samalla, kun kasvattaa ja opettaa häntä tähän elämään ❤️
Itsellä ei kauheasti ole kokemusta lapsista, vaikka on pieniä lapsia tälläkin hetkellä enolla ja tädillä. Tietenkin leikitty ollaan, mutta hoitamisesta ei niinkään ole kokemusta saatikka vauvoista. Mutta tiedän kyllä, että kyllä se luonnistuu ja sitä oppii nopeasti lukemaan omaa vauvaansa ☺️ Voi että en malta oottaa äitiyden kokemista 😍

Kiitos ja pidän sulle plussan merkeissä peukkuja pystyssä!!❤️ Ja kaikille muille myös!

Onpas täällä palstalla vilkasta! Toivottavasti kesäkausi tuo paljon plussia.

Minulla follikkeleiden kontrolli-UÄ viikon päästä, samalla allekirjoitetaan hoitosuostumus (inseminaatioon, mutta sama kai ruksia useampi hoitovaihtoehto kerralla).

En itse oikein jaksa uskoa, että letrot toimisivat nytkään. Jos eivät toimi, riippuu kuulemma tilanteesta (kohdun limakalvon paksuudesta vs. follikkeleiden koosta), voiko samassa kierrossa hypätä pistoksiin.

Miestä ahdistaa varailla näitä aikoja ja selitellä poissaoloja. Vasta ensi viikon käynnillä tiedetään, voidaanko tehdä inseminaatio ja kuinka monen päivän päästä.. Yritin sanoa, että on kuitenkin aikataulullisesti aika joustavaa verrattuna julkiseen. ;)

Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Joku kyseli (Äitykkä?) voiko Terolutin kanssa käyttää Inocapsia. VOI. Minä raskauduin juurikin silloin, kun käytössä oli ollut 2 kiertoa Terolut ja 2,5 kiertoa Inocaps (+gelee royale). Aloitin geleet ja inocapsin kesken kierron. Lisäksi ikinä, siis ikinä, minulla ei ole ollut sellaisia ovulaatiotuntemuksia, kuin näissä kierroissa ennen raskautta. Enkä samanlaisia viivoja ollut saanut ovistesteihin ikinä. Joten rohkeasti vain! Niin ja minullahan on pcos ja endoepäily.

Omia kuulumisia: np-ultrassa käyty, kaikki hyvin, pikkuinen liikkuu runsaasti. Supistelee todella usein ja joudun jo hellittään tahtia töissä. Lisäksi olen alkanut tuntea vauvam liikkeitä silloin tällöin,jos sattuu kovin potkimaan kohdun pohjaa. Istukka edessä ja kohtu niin voimakkaasti eteen työntynyt, että vauvamaha näkyy jo. 😊 14.raskausviikko menossa. Ja kyllä, elämäni kunnossa olisin ellei supistelisi!

Teille jokaiselle tsemppiä, etenkin vanhoille tutuille pidän peukkuja että vihdoin saisitte plussan ❤ hymynaamoja näytti muutama sivu takaperin olevan useita vahvaa plussatuulta 🌬➕🌬➕❤❤

yli 30v. Taustalla endo ja pcos sekä 4 varhaista keskenmenoa. Esikoista odotellaan, la 12/20 (Yk 28 🤰🏻)

Melinda kirjoitti:
Kiitos Tähti😊
Toivotaan, että tärppäisi. Gynen mukaan aikaa ei kannata hukata mun tilanteessa, ettei endo leviä.

Toivotaan plussaa tälle vuodelle ja sinulle myös.

Ollaan samassa tilanteessa Melinda! Mullakin reilu viis vuotta sitten todettu endometrioosikasvua, joten nyt kun ei ole hormonaalista ehkäisyä, sais se ipana tulla mahd. nopeasti 😄 Toistaiseksi endo-kasvua vielä vähän, mutta saas nähä mihin äityy, jos homma pitkittyy..

N 28v., M 33v. | Lievä endometrioosi | Esikoinen haaveissa |
Yritys aloitettu 3/20

Maha on vähän kasvanut ja hormoonit jyllää aina vain pahemmin. Ei varmaan ole kohdunulkoinen raskaus vai näkyisikö se testissä? Tänään päästin sellaiset itkut että en voinut lopettaa 🤔 mielialat vaihtelee aika rajusti että ihmettelen suuresti...

NeitiJupiter, kohdunulkoinen raskaus näkyy myös raskaustestissä ja siihen liittyy vuotoa sekä kipuja.
Onko sinulla menkat kuinka paljon myöhässä? Tähti taisikin jo mainita veritestistä, eli kannattaa varmaan olla yhteydessä tervesasemalle että saat lähetteen verikokeeseen.

Ihana Villahuivi kuulla sinun kuulumisia ❤️ Toivottavasti supistelutkin helpottavat, että saat todenteolla nauttia raskaudesta, kasvavasta massusta ja voimistuvista liikkeistä

Lapset 3/98, 6/02, 4/06, 5/19, km 6/05 ja 02/20

kp 40/32, rfsu antoi taas haamun. Nyt kaks päivää edellisestä testistä. Mielestäni tuo on kyl vahvempi kuin edellinen haamu, mutta silti aika hailura? Tedti ehti kyllä kuivua tuos kunnolla, mutta viivan näkyi melko heti kun enimmät kuivui. Täytyy ehkä seurata ja hakea vaikka semmonen digitesti. Mitään oireita ei kyllä ole, että voi olla kemiallinen. Seurataan 😳

Alle 30v. Kilpirauhasen vajaatoiminta. Esikoinen toiveissa.

tititü kirjoitti:
kp 40/32, rfsu antoi taas haamun. Nyt kaks päivää edellisestä testistä. Mielestäni tuo on kyl vahvempi kuin edellinen haamu, mutta silti aika hailura? Tedti ehti kyllä kuivua tuos kunnolla, mutta viivan näkyi melko heti kun enimmät kuivui. Täytyy ehkä seurata ja hakea vaikka semmonen digitesti. Mitään oireita ei kyllä ole, että voi olla kemiallinen. Seurataan 😳

Voisko olla että ovis ollut arveltua myöhemmin ja siks noin myöhäisillä kiertopäivillä vasta haamu? Minustakin paljon selvempi viiva nyt näkyvissä!

Täällä tuskaista piinailua, dpo2 vasta. Oletetun ovispäivän yönä oli niin kova alavatsakipu/kramppi/polttelu että epäilin jo jonkun kystan puhkeamista. Nännit kuitenkin kipeytyi heti seuraavana aamuna mikä vois viitata että ovis tapahtui, näin kävi viimeksikin letrokierrossa oviskipujen jälkeen, ei vaan ollut läheskään näin kipeää silloin. Ensviikolla progesteronilabraan niin siinähän se selviää. Miten nää pari viikkoa saisi kulumaan reippaasti ja niin ettei ajattelisi sitä että tapahtuuko sisuksissa jotakin!?

28v | Esikoinen toiveissa | PCOS | Yritystä 6/19 alkaen | OI-hoito 2/20 alkaen

tititu, voisko olla vaan, että ovis on ollut myöhemmin? Tsemppiä ja toivotaan viivan vahvistumista :)

Mulla muuten oli  nyt kans se "horror-viiva" ovistestissä ja oon syönyt viikon geleetä, ei kai sentään voi siitä johtua näin lyhyellä ajalla :D

Viime kierrossa mulla oli ovisplussasta lähtien ties mitä oireita ja tuntemuksia. Voisinkin listata ne tähän itselleni muistutukseksi, että mitkä eivät ole raskausoireita, niin ei tarvitse tässä kierrossa kuvitella:

- huonovointisuutta oviksesta alkaen enemmän tai vähemmän

- menkkajomotteluja, vihlontoja ja nippailuja dpo 5-7

- röyhtäily, närästys, "tyhjän nieleskely"

- painontunne alavatsalla piinailun loppuvaiheessa

- vauhdikkaita unia, sydämen lisälyöntejä

- kipeät ja arat rinnat loppukierrosta

En suostu kuuntelemaan tai tulkitsemaan mitään oireita tässä kierrossa :P

Dpo 2.

N38 ja kolmas lapsi toiveissa, ensimmäinen yhteinen. Yk 3.
Menneisyydessä käyty läpi lähes koko hoitokimara keskenmenoineen.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla