Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (227)

Vierailija

Meidän mummu kaappasi meidän 2-vuotiaan esikoisen sillä aikaa kun olin synnyttämässä. Mies jäi isyysvapaille ja hoitamaan esikoista mun sairaalassa olon ajaksi. Olin viisi päivää ja vasta kotiin tultua sain tietää että esikoinen oli ollut koko tuon ajan mummulla ja mies viettänyt lomaa! Anoppi oli tullut meille, pakannut esikoisen kamat ja lapsen ja vienyt kotiinsa. Mies kyllä kävi pari kertaa katsomassa meitä sairaalassa, mutta vei lapsen sen jälkeen takaisin äidilleen ja mulle ei sanottu asiasta sanaakaan. Tästä tempauksesta maksettiin sitten melkoinen hinta että sain tuon 2-vuotiaan takaisin raiteilleen. Ensin raukka pieni viisi päivää mummulla ja erossa äidistä ja isästä (oli ollut vain pari kertaa tuota ennen yhden yön yökylässä), pari kertaa äitiä katsomassa oudossa paikassa ja sitten kotiin päästessä siellä onkin uusi ihminen, vauva, joka on koko ajan äidissä kiinni, ja joka on vienyt esikoisen paikan. :(

Vierailija

Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Juuri näin!
Ja alaoeukutus alkaa!
😄

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Aivan loistava kirjoitus, kaikki totta.
Nykyihminen, ei vain nainen, voisi istahtaa hetkeksi alas ja miettiä miten hyvin kaikki on ja olla kiitollinen, suurin osa onkin. Sitten on näitä marisijoita, jotka eivät koskaan näe itsessään mitään korjattavaa ja ovat etääntyneet elämästä jonkun ihme kuplan sisään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Taisi kolahtaa!
Loistava kirjoitus, totta joka sana!
Elämässä ei voi aina olla saamapuolella, joskus pitää myös antaa, arvostaa ja ymmärtää!
Kiitos kirjoituksesta!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Olet katkeran kuuloinen ihminen. Hyi!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kun sua on siell synnärillä leikelty, ommeltu, revitty, runneltu, tungettu alapäähäsi ties mitä instrumentteja, moni henkilö käynyt tutkimassa ja kopeloimassa, peräsuoli revennyt (paska valuu), tissit rikki jne. Olet valvonut sairaalassa vuorokausitolkulla etc. Et ehkä halua ketään ylimääräistä lähellesi vähään aikaan kotona.

Huh. Ei mikään ihme, että syntyvyys vähenee...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meidän mummu kaappasi meidän 2-vuotiaan esikoisen sillä aikaa kun olin synnyttämässä. Mies jäi isyysvapaille ja hoitamaan esikoista mun sairaalassa olon ajaksi. Olin viisi päivää ja vasta kotiin tultua sain tietää että esikoinen oli ollut koko tuon ajan mummulla ja mies viettänyt lomaa! Anoppi oli tullut meille, pakannut esikoisen kamat ja lapsen ja vienyt kotiinsa. Mies kyllä kävi pari kertaa katsomassa meitä sairaalassa, mutta vei lapsen sen jälkeen takaisin äidilleen ja mulle ei sanottu asiasta sanaakaan. Tästä tempauksesta maksettiin sitten melkoinen hinta että sain tuon 2-vuotiaan takaisin raiteilleen. Ensin raukka pieni viisi päivää mummulla ja erossa äidistä ja isästä (oli ollut vain pari kertaa tuota ennen yhden yön yökylässä), pari kertaa äitiä katsomassa oudossa paikassa ja sitten kotiin päästessä siellä onkin uusi ihminen, vauva, joka on koko ajan äidissä kiinni, ja joka on vienyt esikoisen paikan. :(

Miksi sitten hankit sen toisen lapsen, jos se vie esikoisen paikan? Olet itse ihan yhtä syyllinen kuin anoppisi ja miehesi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Taisi kolahtaa!
Loistava kirjoitus, totta joka sana!
Elämässä ei voi aina olla saamapuolella, joskus pitää myös antaa, arvostaa ja ymmärtää!
Kiitos kirjoituksesta!


Ei kolahtanut. Minulla on fiksu anoppi, jolla itsellään oli ollut painajaisanoppi. Tästä omasta kokemuksestaan viisastuneena hän ei päsmäröinyt lastensa perheissä.
Etenkin poikien äideillä tuntuu olevan vaikeaa, halu toimia pojan perheessä samoin kuin oman tyttären perheessä on vahva. Jos tytär on vielä sellainen, joka ei edes aikuisena pysty asettamaan rajoja äidilleen on myrsky valmis myös pojan perheessä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Olet katkeran kuuloinen ihminen. Hyi!


Voi meitä mummoja vuodatus on malliesimerkki martyyrinä olemisesta. Siinä on katkeruus kovin lähellä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Taisi kolahtaa!
Loistava kirjoitus, totta joka sana!
Elämässä ei voi aina olla saamapuolella, joskus pitää myös antaa, arvostaa ja ymmärtää!
Kiitos kirjoituksesta!


Tässä puhutaan nyt vasta synnyttäneistä. Heidän ei siinä tilanteessa todellakaan tarvitse mitään antaa kuin vauvalle. Sitä paitsi mummonhan vaivat siinä säästyy, kun ei tarvitse olla auttamassa. Ja kyllä, ihmissuhteiden tulee olla vastavuoroisia ja antaa jotain molemmille osapuolille, mutta se maksun paikka ei kyllä ole juuri synnäriltä kotiutuneella äidillä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Taisi kolahtaa!
Loistava kirjoitus, totta joka sana!
Elämässä ei voi aina olla saamapuolella, joskus pitää myös antaa, arvostaa ja ymmärtää!
Kiitos kirjoituksesta!


Millä tavoin tuo kirjoitus osoitti arvostamista ja ymmärrystä?

Vierailija

Esikoisen mummo on siis sinulle vieras ihminen, ja sinä halusit olla perheen kesken, ymmärrän.

Mummo ehkä itse aikanaan olisi toivonut ja tarvinnut apua synnäriltä palattuaan. Sitä niin helposti ajattelee, että toiselle olisi hyvä sama kuin itselle. Siksi piti itsestään selvänä, että sinäkin tarvitset apua, tai ainakin seuraa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi meitä mummoja, emme osaa väistyä heti palkattoman työmme tehtyä kiitollisena takavasemmalle. Meidän pitää petrata, etenkin miniöittemme suhteen, olla aina valmiina, omista nenoistamme välittämättä, auttamaan miniää. Muistaa, että meillä ei saa olla mielipidettä mistään, ja jos on, sitä ei saa sanoa. Kuunnella kaikki miniän mielipiteet (arvostelut) huolella ja tallettaa ne sydämeen ja ennenkaikkea ottaa opiksemme.
Lastenlapsiamme, niitä miniästä tulleita, pitää käsitellä silkkihansikkain, muistaa, että se ilo ja rentous, joka vallitsee tyttärestä putkahtaneitten kanssa, ei tule kuuloonkaan. Tytär, joka ymmärtää, että olen kohtalaisen onnistuneesti kasvattanut ja terveenä pitänyt omat lapseni, siis suurella todennäköisyydellä onnistun myös lastenlasten kanssa, on ehdottomasti väärässä, se pitää muistaa ja muistaa myös torua tytärtä lepsusta asenteesta.
Sukujuhlissa on pitää muistaa vältää katkeruutta, vaikka huomaa, ettei se poikani anoppi, ole niin kovin kaksinen sekään, vähän sinnepäin nenee kaikki asiat lastenhoidon suhteen, eikä kasvatustyö ole miniänkään kohdalka ollut kovin kaksista.
Miniä on erehtymätön, osaa ja tietää kaiken, muistakaamme sitä kunnioittaa.
Yleensä ne siitä rentoutuu kun lapsiluku kasvaa ja huomaavat, ettei ihan kaikkea jaksa pingottaa. Niin taisi olla omallakin kohdallamme.
Synnytys lienee nykyään paljon kovempi juttu kun meidän ja esiäitiemme kohdalla. Minulla jo oli äitiyslomaa 8 kk, äidilläni taisi olla 3 viikkoa, mummoni meni navettaan varmaan seuraavana päivänä. Ei ollut puudutuksia, eikä synnäreitä, mummoilla ei siteitäkään. Puhumattakaan pesukoneista, suihkuista, juoksevasta vedestä ja muista turhakkeista. Nykyäideillä ne on ja mitä kaikkea lisäksi, silti veri ja paska lentävät viikkotolkulla, onneksi voivat olla kotona 3 vuotta, että ehtivät toipua moisesta täysin luonnottamasta jutusta.

Jotenkin kuulostaa siltä, että et itse ole toipunut vieläkään.

Taisi kolahtaa!
Loistava kirjoitus, totta joka sana!
Elämässä ei voi aina olla saamapuolella, joskus pitää myös antaa, arvostaa ja ymmärtää!
Kiitos kirjoituksesta!


Ei kolahtanut. Minulla on fiksu anoppi, jolla itsellään oli ollut painajaisanoppi. Tästä omasta kokemuksestaan viisastuneena hän ei päsmäröinyt lastensa perheissä.
Etenkin poikien äideillä tuntuu olevan vaikeaa, halu toimia pojan perheessä samoin kuin oman tyttären perheessä on vahva. Jos tytär on vielä sellainen, joka ei edes aikuisena pysty asettamaan rajoja äidilleen on myrsky valmis myös pojan perheessä.

Te rajojen asettelijat toivottavasti muistatte ostaa tarvitsemanne palvelut. Yhä useampi mummo on päättänyt, ettei ala ilmaiseksi sylkykupiksi, siis hoitamaan lastenlapsia, olkoonpa ne miniästä tai tyttärestä maailmaan tulleita. Osa porukasta, siis naisista, on niin jäätäviä marisijoita, ettei niitä jaksa.
Aika harva isä on moiseen räksytykseen hurahtanut, se on jännä juttu.
Olen miettinyt, että missä on vikaan menty, samaa sukua tuo marina perse- ja tissikuvien jakamIsen kanssa, kuulema voimaannuttaa.
Ilmeisesti on niin, että entisaikojen pornolehtien kuvien naiset olivat sitten niitä voimaantuneita.
Me ei sitä tajuttu, pidettiin niitä surkeina huo rina ja säälittävinä ihmisinä.
Niin sitä elämässä oppii!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meidän mummu kaappasi meidän 2-vuotiaan esikoisen sillä aikaa kun olin synnyttämässä. Mies jäi isyysvapaille ja hoitamaan esikoista mun sairaalassa olon ajaksi. Olin viisi päivää ja vasta kotiin tultua sain tietää että esikoinen oli ollut koko tuon ajan mummulla ja mies viettänyt lomaa! Anoppi oli tullut meille, pakannut esikoisen kamat ja lapsen ja vienyt kotiinsa. Mies kyllä kävi pari kertaa katsomassa meitä sairaalassa, mutta vei lapsen sen jälkeen takaisin äidilleen ja mulle ei sanottu asiasta sanaakaan. Tästä tempauksesta maksettiin sitten melkoinen hinta että sain tuon 2-vuotiaan takaisin raiteilleen. Ensin raukka pieni viisi päivää mummulla ja erossa äidistä ja isästä (oli ollut vain pari kertaa tuota ennen yhden yön yökylässä), pari kertaa äitiä katsomassa oudossa paikassa ja sitten kotiin päästessä siellä onkin uusi ihminen, vauva, joka on koko ajan äidissä kiinni, ja joka on vienyt esikoisen paikan. :(

Olisko ollut vähän miehessäkin vikaa? Viettänyt lokoisan loman.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Esikoisen mummo on siis sinulle vieras ihminen, ja sinä halusit olla perheen kesken, ymmärrän.

Mummo ehkä itse aikanaan olisi toivonut ja tarvinnut apua synnäriltä palattuaan. Sitä niin helposti ajattelee, että toiselle olisi hyvä sama kuin itselle. Siksi piti itsestään selvänä, että sinäkin tarvitset apua, tai ainakin seuraa.


Ihan oikeastiko arvelet mummojen olevan osa perhettä? Vai arvioimassa onko lapsen koti riittävän hyvin siivottu? Sisustettu? Näitä arviointimummoja riittää ihan joka sukuun... omalla äidilläni on jostain syystä tyylinä suunnitella ihan itse päiväohjelma koko seurueelle. Emme enää lomaile yhdessä. Piipahdamme joskus kahvilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tästä syystä en mennyt hoitamaan pojan esikoista, kun toinen lapsi syntyi. Mitä tahansa olisin tehnyt, niin väärinhän se olisi ollut. Eikä kiitoksen sanaa olisi kuulunut, vaikka olisin yötä myöten ollut esikoista hoitamassa.
Välit pysyvät parempina, kun ei mene hoitamaan lapsenlapsia ja pitää oman elämänsä.

Niin ja lapsenlapsiin pysyy välit mukavan etäisenä, kun ei opi kunnolla tuntemaan😀

Kyllä mä olen miettinyt tän palstan akkojen juttuja lukiessa, että jos mulle tulisi just tuollainen kaikesta ahdistuva märisijä-miniä, niin ihan saisivat sitten olla keskenään ja hoitaa lapsensa keskenään.

En mä alkaisi kenenkään pillin mukaan hyppelemään ja mielialoja arvailemaan, varsinkaan omassa kodissani. Mielelläni tutustun lapsenlapsiin ja olen mukana elämässä, mutta en pelkästään miniän säännöillä.

Onneksi mulle ei biologia ole mitenkään erityisen tärkeää. Jos omien lasten perheisiin tulisi hankalat suhteet, niin onneksi maa on täynnä lapsia, jotka kaipaa varamummoa, ryhtyisin sitten sellaiseksi. Tai golfaisin vaan ympäri maailmaa.

Jotenkin täällä aina tuntuu, että naiset ja äidit ei itse ollenkaan ymmärrä olevansa myös osallisia siinä, millaiset välit isovanhempiin syntyy. Ihan turha kuvitella, että ne isovanhemmat jotenkin kieli pitkällä jaksaa odotella, milloin sen äitylin mieli muuttuu ja sitä lapsenlasta saakin etäältä ihailla - kunhan muistaa tehdä oikeanlaiset tanssahdukset miniän mielen tahtiin, ja lukea tämän ajatukset siitä, miten juuri hänen mielestään jokaisen pitäisi olla sen pienen pershedelmän kanssa.

PS. Mulla itselläni on aina ollut hyvät välit anoppiini. Hän oli ihana ihminen, nyt jo muistisairaus vienyt kauas nykyhetkestä. Annoin myös hänelle tilaa olla mummi, enkä lähtenyt typeriin valtataisteluihin, vaikka joskus se olisi ollut helppo vaihtoehto. Lapsilla oli aina hyvät ja läheiset välit kaikkiin mummeihinsa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoisen mummo on siis sinulle vieras ihminen, ja sinä halusit olla perheen kesken, ymmärrän.

Mummo ehkä itse aikanaan olisi toivonut ja tarvinnut apua synnäriltä palattuaan. Sitä niin helposti ajattelee, että toiselle olisi hyvä sama kuin itselle. Siksi piti itsestään selvänä, että sinäkin tarvitset apua, tai ainakin seuraa.


Ihan oikeastiko arvelet mummojen olevan osa perhettä? Vai arvioimassa onko lapsen koti riittävän hyvin siivottu? Sisustettu? Näitä arviointimummoja riittää ihan joka sukuun... omalla äidilläni on jostain syystä tyylinä suunnitella ihan itse päiväohjelma koko seurueelle. Emme enää lomaile yhdessä. Piipahdamme joskus kahvilla.

On ainakin helppo päätellä millainen mummo susta on tulossa. pahinta muista ajattelee aina ne, joiden mieli itse toimii samalla tavalla.

Vierailija

Minä olin erittäin kiitollinen kun anoppi asui meillä pari viikkoa lapsen syntymän jälkeen. Olin täysin autettava, en saanut edes lasta itse nostettua. Mies joutui olemaan töissä niin en olisi pärjännyt mitenkään.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla