Sivut

Kommentit (406)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ihmisistä käyttäytyy kyllä kaduilla ja kaupoissa niin kuin pandemiaa ei olisi olemassakaan, johtuuko sitten pelosta josta seuraa koko asian kieltäminen, en tiedä.

Nämä henkilöt syyttävät hysteerikoiksi kaikkia, jotka toimivat ohjeiden mukaan ja noudattavat suosituksia. 

Muiden mielipiteisiin en voi vaikuttaa, mutta toivoisin että kaikki kunnioittaisivat kehotuksia sen verran, etteivät esimerkiksi lenkkeilisi ohi nenää viistäen tai valtaisi koko jalkakäytävän leveyttä, vaan väistäisivät pitäen sen parin metrin välin.

Aivan sama miten itsenne altistatte, mutta ottakaa huomioon myös me, jotka haluamme pitää sen turvavälin. Maskin käyttö  oikein hyvä tapa ottaa muut huomioon, saisi lisääntyä!
 
Ei kyse ole pelosta vaan tilastollisista todennäköisyyksistä. Omalla ikäryhmälläni on astronomisen pieni mahdollisuus ylipäätään saada koronavirus tartunta ja vielä pienempi mahdollisuus joutua sen takia sairaalaan. Siihen kuoleminen vaatii jo omalla kädellä auttamista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mua pelottaa maskien käyttäjä, koska sehän kertoo siitä, että perheessä on koronaa. Väistän.

Hyvä, että väistät. Se hyöty maskista ainakin on, että useampi pitää turvaväliä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kävin eilen ruokakaupassa, olin ainoa joka piti maskia. Huusin kun palotorvi kun joku vanhempi nainen työnsi kätensä kyynärpäätä myöten suojattuun piirakkalaatikkoon ja valikoi paljain käsin piirakoita. Oli varmaan kuuro kun ei lopettanut vaikka sanoin.

Olisin syöttänyt sinulle maskisi kun olisin epäillyt epilepsiakohtausta. "PURE SITÄ MASKIA!!"

Miksi? Niitä piirakoita ei kuulu ronkkia paljain käsin. Vaikka ei koronaa pelkäsikään, en mä silti halua syödä jonkun tuntemattoman käpälöimiä tuotteita. Yök.

Vierailija

rauhottukaa nyt! itse en ymmärrä näitä paniikissa maski naamalla kulkevia, jotka hyppii käytävältä toiselle jos tulee kaupassa vastaan. Joskus menen ihan kiusatakseni lähelle , kun nämä juoksee suunnilleen karkuun. Jos teillä on maski, niin ei se teitä pelasta. Lääkärin mukaan tarttuu ihan vaikka silmien kautta, jos sulla ei mitään suojalaseja ole. Ja sen maskin tulee olla oikeasti tiivis kun usealla näkee että se on miten sattuu. Nyt järki käteen ja valoja tauluun. 

Ei mullakaan maskia ole, mutta ei tulisi mieleenikään kiusata menemällä lähelle. Minulle on kotona opetettu kunnioitus muita ihmisiä kohtaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
rauhottukaa nyt! itse en ymmärrä näitä paniikissa maski naamalla kulkevia, jotka hyppii käytävältä toiselle jos tulee kaupassa vastaan. Joskus menen ihan kiusatakseni lähelle , kun nämä juoksee suunnilleen karkuun. Jos teillä on maski, niin ei se teitä pelasta. Lääkärin mukaan tarttuu ihan vaikka silmien kautta, jos sulla ei mitään suojalaseja ole. Ja sen maskin tulee olla oikeasti tiivis kun usealla näkee että se on miten sattuu. Nyt järki käteen ja valoja tauluun. 

Sairas yksilö, jos sinusta on kiva kiusata pelokkaita ihmisiä. Mene hoitoon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
rauhottukaa nyt! itse en ymmärrä näitä paniikissa maski naamalla kulkevia, jotka hyppii käytävältä toiselle jos tulee kaupassa vastaan. Joskus menen ihan kiusatakseni lähelle , kun nämä juoksee suunnilleen karkuun. Jos teillä on maski, niin ei se teitä pelasta. Lääkärin mukaan tarttuu ihan vaikka silmien kautta, jos sulla ei mitään suojalaseja ole. Ja sen maskin tulee olla oikeasti tiivis kun usealla näkee että se on miten sattuu. Nyt järki käteen ja valoja tauluun. 

Laitappa itse valoja tauluun. Miksi pelottelet muita ihmisiä, auttaako se jotenkin tätä tilannetta? Sinulle ei maksa mitään olla huomaavainen toista ihmistä kohtaan, olitpa eri mieltä maskista tai ei. Itse pidän huolta siitä, että etenkin nämä pelokkaat saavat kunnon turvavälin jotta heille tulisi sellainen olo että kaupassa on taas turvallista olla. Uskaltavat sitten joskus ehkä luopua maskistakin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mua pelottaa maskien käyttäjä, koska sehän kertoo siitä, että perheessä on koronaa. Väistän.

Jos korona perheestä, joku mahdollisesti altistunut käy kaupassa, tulee maskia ehdottomasti käyttää!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ihmisistä käyttäytyy kyllä kaduilla ja kaupoissa niin kuin pandemiaa ei olisi olemassakaan, johtuuko sitten pelosta josta seuraa koko asian kieltäminen, en tiedä.

Nämä henkilöt syyttävät hysteerikoiksi kaikkia, jotka toimivat ohjeiden mukaan ja noudattavat suosituksia. 

Muiden mielipiteisiin en voi vaikuttaa, mutta toivoisin että kaikki kunnioittaisivat kehotuksia sen verran, etteivät esimerkiksi lenkkeilisi ohi nenää viistäen tai valtaisi koko jalkakäytävän leveyttä, vaan väistäisivät pitäen sen parin metrin välin.

Aivan sama miten itsenne altistatte, mutta ottakaa huomioon myös me, jotka haluamme pitää sen turvavälin. Maskin käyttö  oikein hyvä tapa ottaa muut huomioon, saisi lisääntyä!
 
Ei kyse ole pelosta vaan tilastollisista todennäköisyyksistä. Omalla ikäryhmälläni on astronomisen pieni mahdollisuus ylipäätään saada koronavirus tartunta ja vielä pienempi mahdollisuus joutua sen takia sairaalaan. Siihen kuoleminen vaatii jo omalla kädellä auttamista.

Pelottavinta tässä koronatilanteessa on se, että osa kansasta olisi valmis samanlaiseen valtion määräysvaltaan kuin Pohjois-Koreassa. Mihin Suomi vielä joutuu?

Pohjois-Koreaan vertaaminenhan ei ole yhtään hysteeristä...

Vierailija

Katson ihmeissäni, jos joku ei pidä maskia kaupassa. Naiset käyttävät useimmin, mutta nämä keski-ikäiset ylipainoiset ukot ovat kuolemattomia,eivät välitä turvaväleistäkään. Heille virus on kuitenkin kaikkein tappavin. No, ehkä heillä ei ole elämässä mitään odotettavaakaan enää. Istuvat kauppojen edustalla, yhdessä, ilman turvavälejä, naureskellen muille, jotka käyttävät suojaimia. Tänään K-market Korsossa nähtyä.

Liberaali

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ihmisistä käyttäytyy kyllä kaduilla ja kaupoissa niin kuin pandemiaa ei olisi olemassakaan, johtuuko sitten pelosta josta seuraa koko asian kieltäminen, en tiedä.

Nämä henkilöt syyttävät hysteerikoiksi kaikkia, jotka toimivat ohjeiden mukaan ja noudattavat suosituksia. 

Muiden mielipiteisiin en voi vaikuttaa, mutta toivoisin että kaikki kunnioittaisivat kehotuksia sen verran, etteivät esimerkiksi lenkkeilisi ohi nenää viistäen tai valtaisi koko jalkakäytävän leveyttä, vaan väistäisivät pitäen sen parin metrin välin.

Aivan sama miten itsenne altistatte, mutta ottakaa huomioon myös me, jotka haluamme pitää sen turvavälin. Maskin käyttö  oikein hyvä tapa ottaa muut huomioon, saisi lisääntyä!
 
Ei kyse ole pelosta vaan tilastollisista todennäköisyyksistä. Omalla ikäryhmälläni on astronomisen pieni mahdollisuus ylipäätään saada koronavirus tartunta ja vielä pienempi mahdollisuus joutua sen takia sairaalaan. Siihen kuoleminen vaatii jo omalla kädellä auttamista.

Pelottavinta tässä koronatilanteessa on se, että osa kansasta olisi valmis samanlaiseen valtion määräysvaltaan kuin Pohjois-Koreassa. Mihin Suomi vielä joutuu?

Pohjois-Koreaan vertaaminenhan ei ole yhtään hysteeristä...

Ei olekaan. Onhan tälläkin palstalla vaikka kuinka porukkaa minkä mielestä ilman maskia liikkuvat pitäisi sakottaa vähintään sekä naapureita ilmiantaa jos heillä on ”liikaa vieraita” joten osa hysteerikoista vaatii DDR menoa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Suuri osa ihmisistä käyttäytyy kyllä kaduilla ja kaupoissa niin kuin pandemiaa ei olisi olemassakaan, johtuuko sitten pelosta josta seuraa koko asian kieltäminen, en tiedä.

Nämä henkilöt syyttävät hysteerikoiksi kaikkia, jotka toimivat ohjeiden mukaan ja noudattavat suosituksia. 

Muiden mielipiteisiin en voi vaikuttaa, mutta toivoisin että kaikki kunnioittaisivat kehotuksia sen verran, etteivät esimerkiksi lenkkeilisi ohi nenää viistäen tai valtaisi koko jalkakäytävän leveyttä, vaan väistäisivät pitäen sen parin metrin välin.

Aivan sama miten itsenne altistatte, mutta ottakaa huomioon myös me, jotka haluamme pitää sen turvavälin. Maskin käyttö  oikein hyvä tapa ottaa muut huomioon, saisi lisääntyä!
 
Yksinkertaisena ihmisenä sinä et käy salaliittosivustoilla ja uskot kaikki illuminaattien propagandan

Vierailija

Hölmöt tuijottavat, mutta antaa tuijottaa. Itse olen huomannut, että täällä pidetään hyvin turvaväliä, niin Tokmannilla kuin Lidlissä. Lidlissä on paistopisteen tuotteet valmiina pussissa, niitä ei siis itse laiteta pussiin. Kymenlaaksossa asun ja ei valittamista.

Vierailija

He miettivät onko sinulla korona vai oletko vain hysteerinen. Saattavat myös miettiä etkö ole pitänyt itseäsi ajan tasalla koronan suhteen.

Vierailija

En välitä tuijottajista. Kävin toissapäivänä tutkimuksessa Meilahdessa (ei liittynyt koronaan) ja olen tietoinen siitä, että huonolla onnella saatoin saada tartunnan siellä päin Helsinkiä liikkuessani. Kasvomaski estää levittämästä mahdollista tartuntaa eteenpäin.

Enemmän häiritsee se, miten kaupoissa oli taas liikkeellä kokonaisia perheitä aivan kuin epidemia olisi ohitse.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla