Sivut

Kommentit (232)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Lapsen voi jättää yksin kotiin...

- tunniksi ehkä noin 6 vuotiaana

- puoleksi päiväksi (3-5 tuntia) noin 8-10 vuotiaana

- yoksi noin 13-15 vuotiaana

- viikonlopuksi noin 15-17 vuotiaana

Kyllä siinä siis aika kiinni on, vaikka se osaisikin lukea hiljaa yksin huoneessaan samalla kun vanhemmat on kotona. Lisäksi lapsesta voi tulla vanhempiensa vastakohta, eli esim lukutoukkien lapsesta riehuja perskärppä, tai se voi olla jopa ei-tavanomainen eli vaatii tukea huomattavasti normaalia tervettä lasta enemmän. 

Sun käsitys "vapaudesta" taitaa siis olla ihan erilainen kuin kommentoimallasi kirjoittajalla, tai useimmilla lapsivapailla ihmisillä ylipäätään...

Vaikuttaahan tähän ihan valtavasti myös se, millaiset turvaverkot perheellä on. Ja niitä voi myös itse rakentaa toisten turvaverkottomien kanssa.

ELi kyllä sitä omaa vapaata aikaa saa paljonkin, jos on aktiiviset isovanhemmat tai on itse valmis myös ottamaan toisten lapsia hoitoon vastavuoroisesti. Ja itse ainakin olen aina kokenut sen vain helpottavaksi, kun lapsilla on kavereita kylässä, eivät senkään vertaa kaipaa minun seuraani. Ei siis sillä, ettenkö haluaisi lasteni kanssa viettää aikaa, mutta  sitä vaan ei heidän puolestaan kaivata silloin kun on kavereita kylässä.

Käytän tässä taas tyovertausta - tyontekijä ei ole vapaalla, vaikka hän saisikin kollegan tuuraamaan itseään kahvitauon ajaksi. Ei ole aidosti omaa rauhaa, jos on riippuvainen muiden hoitoavusta. Voihan sitä muuten väittää että vastasyntyneen vanhemmillakin on rajattomasti omaa aikaa, senkun palkkaa 24/7 nannyn. Ihan eri asia kuin lapsivapaan ihmisen vapaa-aika, joka ei riipu siitä suostuuko joku hoitamaan lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minä en ymmärtänyt sitä vastuun määrää, vieläkin ihmettelen miten kujalla olin. Kai kuvittelin, että kun nyt tämän lapsen pyöräytän maailmaan, niin jatkan elämääni entiseen tapaan. Olin sellainen biletyttö nuoruudessani ,joten vauva-arki oli kauhea shokki, en pärjännyt hyvin siinä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.


En ole sama jolle vastasit, mutta itse en allekirjoittaisi tuota väitettä että lapset sopeutuu spontaaniin elämään. Riippuu tietysti lapsesta. Mutta varsinkin erityislasten kanssa rutiinit saattavat olla todella tarkkoja. Omatoimisuus lapsella saattaa myös olla olematonta. Esim. 10 vuotias ei muista tehdä itselleen välipalaksi leipää, vaikka siitä on keskusteltu monesti ja osaa kyllä. Ulkovaatteiden pukeminen, kouluun lähteminen, yms. asiat saattavat vaatia päivittäin samat muistuttamiset. Ja vaatia sen että aikuinen vahtii aina vieressä että lapsi saa tehtyä tämän.
Tämä tuli aikanaan itselleni yllätyksenä, jopa järkytyksenä, kun
itse olen jo lapsena ihan heti kouluiästä alkaen joutunut olemaan hyvin omatoiminen ja sopeutumaan spontaaniin elämään. Vanhemmat tuli aina illalla myöhään kotiin, eikä ollut hoitajaa. Eikä ollut kännyköitä silloin.

Vierailija

Kuvittelin että olisi raskaampaa ja jotenkin kituuttamista. Ei ole, vaan nautin todella kahden pienen lapsen äitinä. Myös parisuhteelle jäänyt paljon aikaa, ja parisuhde voi loistavasti.

Ajattelin myös että omista harrastuksista joutuisi tinkinään. Todellisuudessa näin ei oikeastaan ole. Joskus jää treenaamaan menemättä, jos vain ei raaski olla pois lasten luota. Olen myös paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan. Energiaa riittää, ja todella halua pitää huolta itsestäni, jo lastenkin takia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Yöheräämisiin en osannut varautua mitenkään, kun lapset olivat pieniä. Se miten rankkaa yöheräily on.

Mikä yöheräily? Meillä on nukuttu syntymästä saakka yöt ihan hyvin. Vauva tietty imi tissiä mutta eihän se nyt kestä kuin muutaman minuutin ja sinäkin aikana voi nukkua. 4kk jo nukkui 4-5h kerralla eli kahdella 5min heräämisellä meni. Ei kait aikuinen ihminen "kuole" jos joutuu pari kertaa yössä heräämään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Riippuu niin paljon lapsesta. JOnkun kanssa saa omaa rauhaa alusta asti, jos lapsi on tosi hyvä nukkuja. Mulla kaksi ekaa oli, ja vetelivät ( vauva ja 2-v) 2-3h  päikkäreitä yhtä aikaa, ja minä siinä samalla tylsistyin ja mietin että mitähän tekisi.

Normaalit lapset myös oppivat leikkimään itsekseenkin 2-3v iässä, paitsi jos vanhempi suostuu jatkuvan viihdyttäjän rooliin. Toki siis lapsille pitää pitää seuraakin ja leikkiäkin heidän kanssaan, mutta ei tarvitse koko ajan.

5-6-vuotias on jo varsin omatoiminen, ja jos lähellä asuu kavereita, tuon ikäinen on jo pidemmillä leikkireissuilla kavereiden kanssa.

Eli tuo sun 10 vuotta on aika hurja visio. Mutta vaativan erityislapsen kanssa tietysti niinkin voi olla.

Kyse on erilaisista tulkinnoista "omassa rauhassa" termille. Minä en laske mitään noista esittämistäsi skenaarioista "omassa rauhassa" olemiseksi, sen enempää kuin päivystävä lääkäri on vapaalla potilaiden välissä.

Oma rauha = voi tehdä mitä tahansa ja esim. poistua kotoa. Missään noissa sun tapauksissa näin ei ole. Esim. päiväunien aikana ei vanhempi voi itse nukkua tulpat korvissa haluamaansa aikaa, vaan pitää olla koko ajan valmis hoitamaan heräävää lasta. Kaverin luona leikkimässä olevan vanhempi ei voi lähteä ex tempore katsomaan 3 tunnin elokuvaa teatteriin. Ei ole omaa rauhaa jos ei voi vapaasti päättää mitä tekee tai jättää tekemättä.

Minä taas en ennen lastakaan pitänyt mistään ex-tempore -riennoista, että olisi parin minuutin varoitusajalla pitänyt lähteä jonnekin konserttiin, elokuviin tai baariin. Puistattaa ajatuskin. Ei kaikki kaipaa kokoajan äksöniä elämäänsä vaan ovat tyytyväisiä hidastempoisempaankin ja ennalta-arvattavaan elämään. Työelämässa saa juosta ihan tarpeeksi. Jos haluamme lähteä mieheni kanssa elokuviin, sovimme päivän ja viemme lapsen tädille tai mummolle hoitoon siksi aikaa. Ei mitään ongelmaa, ellei välttämättä halua nähdä ongelmia joka pikkuasiassa.

Ja kyllä minä ainakin nukuin päiväunia silloin kun lapsikin. Ja hyvin uni maittoi molemmille. Lapsi vieläpä nukkui paljon pidemmät päikkärit kuin minä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.

Ei, vaan vanhemmat on kokonaan unohtaneet kuinka iso ero on olla oikeasti vapaa, vs. "vapaa" niin että pitää olla lapsen käytettävissä muutaman minuutin varoajalla. He puhuvat jälkimmäisestä, kun taas velat näkevät tuon "vapauden" yhtä vapaana kuin avovankilan iltavapaan panta nilkassa. Vanhemmat puutuvat tähän koska heillä ei oikeastaan ole muuta mahdollisuuttakaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.

Ei, vaan vanhemmat on kokonaan unohtaneet kuinka iso ero on olla oikeasti vapaa, vs. "vapaa" niin että pitää olla lapsen käytettävissä muutaman minuutin varoajalla. He puhuvat jälkimmäisestä, kun taas velat näkevät tuon "vapauden" yhtä vapaana kuin avovankilan iltavapaan panta nilkassa. Vanhemmat puutuvat tähän koska heillä ei oikeastaan ole muuta mahdollisuuttakaan.

No kun ei sen 8-vuotiaan kanssa tarvitse olla käytettävissä muutaman minuutin varoitusajalla, ei edes eskarilaisen kanssa täydy olla.

Lapsiperhe-elämän kaksi muutos kohtaa ovat kun nuorin on n. 4v ja kun nuorin aloittaa koulun. 4v ei yleensä ole vaikea ja jatkuvaa valvontaa vaativa lapsi ja koululaisen kanssa ei enää täydy olla fyysisesti jatkuvasti läsnä.

Tietenkin lapsiin ollaan sitoudutta ja elämä ei ole samanlaista enää kuin ilman lapsia. Mutta ei se idea olekaan että olisi. Kyllä lapset hankitaan ensisijaisesti edelleen sen vuoksi, että niiden halutaankin muuttavan omaa elämää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole (vielä) lapsia.
Oletan, että elämä olisi aikataulutettua, aluksi ehkä vähäunista ja omaa rauhaa (jota tarvitsen) ei tulisi olemaan vähintään ainakaan kymmeneen vuoteen.

Myös omanlaiselle huolettomuudelle ja spontaaniudelle saisi heittää hyvästit.
Näiden syiden takia ei miehen kanssa harkita lapsia lähitulevaisuuteen tai välttämättä ollenkaan.

Korjatkaa jos olen väärässä.

Myös vanhemmat ovat huolettomia ja spontaaneja, jos ovat sen luontoisia yleensäkin. Jokainen vanhempi tekee vanhemmuuden omalla tyylillään, ja toki jokainen lapsi perheen sisälläkin on erilainen yksilö. Ei kaikki vanhemmat halua mitään aikataulutettua elämää, ja lapsi sitä ei vaadi, lapsi sopeutuu vanhempiensa elämään, hekin ovat ihmisiä, ja vieläpä samoista geeneistä tehtyjä kuin vanhempansa.

Alle kymmenvuotiaatkaan eivät tarvitse vanhempien jatkuvaa läsnäoloa, kun lapsi menee kouluun hän alkaa entistä enemmän liikkua yksin ja kavereiden kanssa ulkona. Ja viettävät aikaa omassa huoneessaan, ja sinne ei vanhempia kaivata sekaantumaan asioihin.

Minä itse esimerkiksi luin kirjoja paljon siitä asti kun opin lukemaan. Kävin polkupyörällä kirjastossa kaverin kanssa hakemassa läjän kirjoja ja luin niitä kotona (tietokoneita ja kännyköitä ei ollut viemässä aikaa) Ei minusta ollut mitään haittaa vanhemmille ja heidän ajankäytölleen, päinvastoin, välillä tarpeen vaatiessa vahdin nuorempia sisaruksia.

Nykyään on lapsista jotenkin omituisia ajatuksia. Toisaalta pidetään lapsia täysin avuttomina hoidokkeina ties miten vanhoiksi, ja toisaalta 8-vuotiaasta asti voidaan osallistua telkkarissa kokkikisaan, jota on tietysti edeltänyt kotona kokkailun harjoittelu.

Tämä! Veloilla on aivan käsittämättömiä kuvitelmia lasten kanssa elämisestä Hyvä vaan, että jättävät lisääntymättä.

Ei, vaan vanhemmat on kokonaan unohtaneet kuinka iso ero on olla oikeasti vapaa, vs. "vapaa" niin että pitää olla lapsen käytettävissä muutaman minuutin varoajalla. He puhuvat jälkimmäisestä, kun taas velat näkevät tuon "vapauden" yhtä vapaana kuin avovankilan iltavapaan panta nilkassa. Vanhemmat puutuvat tähän koska heillä ei oikeastaan ole muuta mahdollisuuttakaan.

No kun ei sen 8-vuotiaan kanssa tarvitse olla käytettävissä muutaman minuutin varoitusajalla, ei edes eskarilaisen kanssa täydy olla.

Lapsiperhe-elämän kaksi muutos kohtaa ovat kun nuorin on n. 4v ja kun nuorin aloittaa koulun. 4v ei yleensä ole vaikea ja jatkuvaa valvontaa vaativa lapsi ja koululaisen kanssa ei enää täydy olla fyysisesti jatkuvasti läsnä.

Väitätko että esim. sen eskarilaisen vanhemmat voivat halutessaan milloin vain päättää jäävänsä ylitoihin, tai että jos koulusta soitetaan että se 6v on kipeä niin vanhempi voi sanoa vain "too bad, sano sille että menee yksin kotiin, tulen seiskan jälkeen illalla"? Jos näin, olisi kyllä lasun paikka.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla