Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (232)

Yh

Ajattelin että olisi ihanaa olla äiti, viettää aikaa kotona ja puistoissa vauvan kanssa. Muuten sainkin niin tehdä mutta äitinä minua vihattiin, ei väistetty suojatiellä, bussi jätti kun ei voinut ottaa kolmistaan vaunuja pakkasella ( yleensä ottivat), pahoja katseita kaupoissa, pahoja puheita miten tuokin on jollekin antanut ja tehnyt pennun, miksi meitä äitejä vihataan? Luulin että saisin olla äitinä onnellinen mutta tämä ulkopuolinen paha olo sai minut masentuneeksi äidiksi jonka vuoksi myös paha olo näkyi lapsessa. Todella surullista.

Vierailija

Ajattelin ennen perheytymistä, että lapsiperhearki on jotain joka pysäyttää kaiken henkisen kehityksen, imee jokaisen murun ajallisia ja taloudellisia resursseja, sekä muuttaa ihmiset katkeriksi ja väsyneiksi ihmisraunioiksi.

Valitettavasti ennakkoaavistukseni osui oikeaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kuvittelin, että minulla on melko realistinen käsitys vauva-ajasta. Periaatteessa olikin, mutta en osannut odottaa sitä ahdistusta heti synnytyksen jälkeen. Ahdisti, että vauva on niin riippuvainen juuri minusta, tuntui että en saa koskaan olla yksin koska aina piti olla valmiina imettämään. Ja se vastuu pienestä ihmisestä oli yksin minulla. Kadehdin miestä joka sai vain lähteä töihin.Neuvolassa käskettiin ottaa pieniä ulkoilu ym. hetkiä yksin mutta silloinkin ahdisti kun tiesin että pitää palata kotiin aika pian. Oudolta kuulostaa näin monen vuoden jälkeen muistella niitä tunteita, kun lapsi oli niin kovasti toivottu. mutta ahdistus loppui heti kun lopetin imettämisen, vaikka vauvan kanssa olin yhtä paljon kuin ennenkin niin tiesin että teoriassa voisin olla kauemminkin erossa vauvasta ja tuo tieto helpotti vaikka sitä ei tarvinnutkaan toteuttaa.

Oman ajan tarve yllätti myös myöhemmin. Olin kuvitellut että koti ihmisenä en sitä mukamas tarvitse mutta eihän se ollut sama asia olla yksin kotona vs. kotona lapsen kanssa.

Miehen toiminta yllätti. Tähän liittyy varmasti myös tuo vauva-ajan ahdistus mutta olin asennoitunut siihen että vastuu lapsesta on minun ja lapsen isä auttaa jos auttaa (oma lapsuuden kokemus). Nyt kun lapsi on iso niin voin todeta että mies on yllättänyt positiivisesti ja ottanut isän roolin ihan täysin haltuun.

Ja koska lapsi oli isoin toive koskaan niin kuvittelin että sitten vaan elellään loppuelämä onnellisena :D Raskausaikana näin mielessäni sarjan kuvia vaunujen työntämisestä ja yhdessä leipomisesta. Kyllä, olihan se sitäkin mutta kuinka nopeasti tuo aika sitten menikään! Ja on aika luontevaa ihmiselle että sitten tulee niitä uusia unelmia..

Vierailija

Synnytyksen jälkeinen masennus yllätti. Se että mieliala oli niin alavireinen noin kaksi vuotta lapsen syntymän jälkeen. Se miten lapsi muutti suhteitani muihin ihmisiin. Se miten ulkopuoliseksi tunsin itseni muiden perheettömien rinnalla. Se miten hauskoja juttuja voi lapsella olla. Se että olin heti tosi luonteva äiti huolimatta omista ongelmallisista suhteista omiin vanhempiini. Se että ihmettelen edelleen onko tuo oikeasti minun lapseni. Se ettei vauva itke juuri ollenkaan ja on aina tyytyväinen. Se miten hermoja raastavaa uhma voi olla. Se miten totaalisen paljon mies voi ärsyttää. Se miten luontevaksi osaksi elämää lapsi nopeaa tulee. Se miten paljon stressiä lapsi aiheuttaa. Se kuinka paljon paineita äidille kasautuu, missä isän vastuu? Se miten kipeää tekee tajuta kuinka itsekkäitä omat vanhemmat olivat vaikka itse tekee kaikkensa lapsiensa eteen. Se ettei lapsi tuonutkaan valmiina mitään suurta onnea mutta sitäkin enemmän merkitystä elämään. Se ettei ehdi tai jaksa miettiä tai suunnitella mitään. Se miten paljon herkkä introvertti voi uupua pelkästä normaalista perhe- elämästä. Se miten paljon voi tuntea huonoa omaatuntoa jos ei jaksakaan hankkia enempää lapsia...

Vierailija

Hmm siitä on 10 vuotta...
-Ajattelin että olisin aktiivisemmin kodin ulkopuolelle suuntautuva. En arvannut etten jaksakaan aina olla jossain rennoissa.
-Luulin että käyttäisin lapsella kestovaippoja. En arvannut että kestovaipoista on niin hankala suihkuttaa maitokakkaa pois. Tuo oli alkuun este kestojen käytölle. En jaksanutkaan.
-Luulin että koska oma lapsi on maailman suloisin, en väsyisi. En arvannut että oman pikkulapsen seura voi olla väsyttävää ja että kaipasin niin paljon omaa aikaa.
-En arvannut että musta tulee niin hyvä äiti (no omasta mielestäni ainakin 😊). Luulin että olisin epävakaampi, mielialat heittelisivät ja univelka tekisi hulluksi. Mä oon pärjännyt oikein hyvin.

Vierailija

Aika samanlaista kuin ajattelin. Suunnittelin paljon kaikkea, miten kasvattaisin lapsia ja mitä tekisimme tms. Kauheasti oli ideoita ja ajatuksia silloin. Lapset nyt 7, 6 ja 4. Olen saanut pidettyä siitä kiinni suunnilleen ja elettyä sen perheidyllin jonka kuvittelinkin, mutta se on ollut vaikeaa! Kuopuksen kohdalla kärsin raskaudenjälkeisestä masennuksesta ja silloin oli vaikeaa olla pullantuoksuinen kotiäiti joka on läsnä, leikkii ja pitää sylissä.

Osin se idyllinen ajatusmaailma vaikeutti kaikkea ja teki monesta asiasta vaikeaa kun tunsin että pitää tehdä asioita, mutta samalla puski tavoittelemaan unelmia ja olemaan hyvä äiti. Äiti-ideaalin toteuttaminen on myös tuottanut tulosta: olen energisempi kuin ennen lapsia ja innostun kaikesta. Ilman mitään ideaalia ja haaveilua olisin varmaan ollut aika laiska äiti ja istunut telkun edessä (kuten ennen lasten saantia).

Vierailija

Tässä ketjussa yllättää se, että kukaan ei ole maininnut seksin loppumisen syyksi yöheräilyjä ja väsymystä 😳 Jos herää läpi yön 1-2h välein niin ei todellakaan illalla tee mieli tehdä muuta kuin mennä ajoissa nukkumaan. Esim. itsellä kuopus 9kk ja viime yön omat unet meni 1h+3h+2h. Toki seksiä voi suorittaa, mutta mieli sitä ei kyllä tee. Nukkumista tekee mieli.

Vierailija

Typerää, mutta en tajunnut miten yksin jäämme miehen kanssa. On vain minä, mies ja lapsi, meidän tiimi. Olosuhteiden vuoksi kukaan ei juuri koskaan ota lasta hoitoon. Kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan, vaikka lapsi onkin ihana.

Vierailija

Ei ollut hattarakuvitelmia, mutta onhan tämä aika kaaosta usein. En tajunnut, miten vähiin oma aika käy ja sellainen rento ja huoleton olo katoaa.

Vierailija

Kuvittelin/kuviteltiin että mies ois lasten kanssa kotona ja minä teen uraa. Ennen lapsia mies oli kotona aikaansaavempi ja viihtyi kotihommissa, tosin kuin minä. Ja p*skat, se on ollut kotona tasan ne isyysvapaat, ja kotona ollessa saa just ja just lapset ruokittua ja joskus kerran viikossa ehkä käyvät jossain lähipuistoa kauempana. On kuulemma mieluummin töissä kun se on niin paljon helpompaa, eikä mitenkään voi olla poissa sieltä kauempaa muutenkaan kun ura voisi kärsiä 🙄 kuvittelin lukevani vauvoille paljon, esikoisen kohdalla jaksoin yrittää mutta ei sitä kiinnostanut yhtään, kuopusta vielä vähemmän. Nyt sit isompana toki luetaan. Kaveripiiri on laajentunut lasten myötä ja olen saanut paljon itsevarmuutta lisää, mutta osin se on tullut varmasti myös iän myötä. Olen myös rennompi äiti kuin kuvittelin aiemmin, en jaksa nipottaa monestakaan asiasta. Muita asioita ei nyt tuu mieleen, en enää edes muista mitä ajattelin ennen lapsia 😅

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa yllättää se, että kukaan ei ole maininnut seksin loppumisen syyksi yöheräilyjä ja väsymystä 😳 Jos herää läpi yön 1-2h välein niin ei todellakaan illalla tee mieli tehdä muuta kuin mennä ajoissa nukkumaan. Esim. itsellä kuopus 9kk ja viime yön omat unet meni 1h+3h+2h. Toki seksiä voi suorittaa, mutta mieli sitä ei kyllä tee. Nukkumista tekee mieli.

Mulla ainakin imetyshormonit oli suurin syypää seksin puutteeseen. Ihan täydellinen haluttomuus joka loppui siihen paikkaan kun oma kuukautiskierto alkoi. Toki väsymys kuopuksen nukkuessa juuri kuvaamallasi tavalla teki sen, ettei todellakaan kiinnostanut edes yrittää miehen mieliksi. Onneksi mies ymmärsi ja oli vonkaamatta, nykyään meillä on taas oikein aktiivinen seksielämä kun 1,5v kuopus nukkuu yöt ja oma hormonikierto toimii normaalisti 😊

Vierailija

Onnellista ja ihanaa. Että lapset vaikuttaisivat onnellisilta ja tyytyväisiltä, ja mies haluaisi ohjata heitä jämäkästi ja auttaa minua samoin. Luulin myös, että lapsen kanssa olisi kivaa ja helppoa tavata muita äitejä.
Todellisuus: onni ja ihanuus on lasten kanssa elämisestä kaukana. Lapset vaikuttavat kitiseviltä, ärsyttäviltä ja tyytymättömiltä, oli heitä kohtaan miten hyväntahtoinen tahansa. Miestä ei kiinnosta ojentaa lapsia ja vaatia käytöstapoja, eikä tukenut minua äitinä missään. Auttoi onneksi hoitamaan lapsia, mutta sivusta seuratessa tuli vain paha olla siitä lepsuudesta.
Jos näki muita aikuisia lasten kanssa, ei voitu koskaan puhua mistään asioista, joten sekin jäi.

Vierailija

Kuvittelin, että vauvojen kanssa on hirveän raskasta. Onhan se ollut välillä raskasta, mutta ei oikeasti ylitse pääsemättömän rankkaa. Enemmänkin onnellisuus siitä vauvasta ja vauva-arjesta yllätti kuin mikään muu. Meille piti tulla vain yksi lapsi, mutta äitiys olikin positiivinen yllätys, minkä takia meille tuli 3 lasta. Neljäskin oli tulossa, mutta kuoli kohtuun raskauden puolivälissä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa yllättää se, että kukaan ei ole maininnut seksin loppumisen syyksi yöheräilyjä ja väsymystä 😳 Jos herää läpi yön 1-2h välein niin ei todellakaan illalla tee mieli tehdä muuta kuin mennä ajoissa nukkumaan. Esim. itsellä kuopus 9kk ja viime yön omat unet meni 1h+3h+2h. Toki seksiä voi suorittaa, mutta mieli sitä ei kyllä tee. Nukkumista tekee mieli.

Minulla ainakin on tehnyt mieli. Ei ole yöheräilyt vaikuttaneet. Sen sijaan nykyisin kun esikoinen on 12 v., ei ikinä saada miehen kanssa rauhaa.

Esim. tänä viikonloppuna: vonkasin perjantai -iltana klo 22 alkaen mieheltä, kun nuorimmat lapset oli nukkumassa omassa huoneessaan. Mies lupasi, että ok, hän katsoo vielä hetken telkkua ja tulee sitten puuhiin. Esikoisen huone on meidän makkarin vieressä, ja klo 22.30 hän seisoi makkarin ovella kysymässä, joko me aiotaan mennä nukkumaan. Minä väitin nukkuvani jo. Esikoinen vielä ravasi vessassa, haki vettä, kävi taas vessassa, kävi sanomassa, että hän lukee vielä hetken sängyssä akkaria. Minä nukahdin ennenkuin esikoinen sai itsensä unten maille.

Lauantaiaamuna heräsin klo 7.30 ja herätin miehen. Sanoin, että nyt touhut äkkiä käyntiin ennen lasten heräämistä. Kas kummaa, juuri kun ehdin riisua itseni alasti, perheen kuopus (5 v) liidähti huoneeseen pyytämään aamupuuroa.

Viime yönä meillä oli yökylässä esikoisen kaveri. Silloin ei voi ajatellakaan mitään touhuja.

Äsken mieheni meni nukkumaan ja esikoinen taas ravasi vessassa ja valitti, että ei saa unta. Ei varmaan saakaan, kun valvoivat kaverin kanssa puolille öin ja nukkuivat aamulla kymmeneen. Miehen kuorsaus kuuluu makkarin oven läpi.

Että näin aktiivista tämä sukupuolielämä meillä.

Samanlaista kuin se onkin 😊 Toivoin perusturvallista arkea, että minulla on aikaa huolehtia lapsesta ja kaikkea on mitä lapsi tarvitsee. Arki onkin mukavaa ja lapsella on hyvät kaverit ja on harrastuksia. Se kenties tuli yllätyksenä, että lapsen kanssa tulee monesti sellaisia menoja jotka on tavallaan "ylimääräisiä", kun haluaa ilahduttaa lasta ja tehdä jotain mukavaa yhdessä.

Ostoksilla tai hoplop käynneissä menee usein turhaa ylimääräistä rahaa, ja tekisi mieli säästää osa siitä rahasta. Olenkin ajatellut toteuttaa jatkossa edullisia askarteluja lapsen kanssa, kivaa ilmaista liikuntaa kodin lähellä ja esim yhdessä leipomista. Perheen yhteinen aika ja puuhat on minulle tärkeitä, mutta olisi kiva järkevöittää, kuinka paljon rahaa vapaa-ajan huvituksiin menee :)

Miriam Dopp

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aika realistinen kuva ja siksi keskustelinkin lapsia ensisijaisesti halunneen mieheni kanssa pitkään ja hartaasti siitä, miten lapsenhoito ja työnjako tasa-arvoisesti meillä järjestettäisiin. Yllätyksenä tuli se, että näiden keskustelujen sisältö lensi ikkunasta sillä siunaaman hetkellä kun lapsi tuli sairaalasta kotiin ja miestä lakkasi huvittamasta.

Voi ei. :(

Arvaapa, mä vieläkin muistan kun pelasimme mieheni kanssa jotain "hauskaa" peliä ennen esikoista, kysymyksiä ja vastauksia: kumpi puolisoista hoitaa heräilevän lapsen yöllä, mies vastaa että hän. Joo-o, ei nähty sitä yöhoitamista kyllä kertaakaan. Mä sain ravistella miestä (isää) tosi tilanteessa hereille että ota jo välillä vauva syliin että saisin nukkua edes kaksi tuntia putkeen ja siihen samaan mies käänsi kylkeään ja nukahti. Tällaista tämä on.... todellisuus.


Syy miksi en halua lapsia. Valitettavasti se vastuu kaatuu lähes poikkeuksetta äidille. Toki on poikkeuksia mutta en halua ottaa riskiä että vastaan käytännössä yksinhuoltajana lapsen asioista koska isää ei huvita. Lapsen hoito ja kasvatus on aivan sairaan työlästä.

Luovutatko muissakn tärkeissä asioissa? Et hae töitä, koska voit kuitenkin jäädä työttömäksi? Ei tuollaisella asenteella saa elämässä mitään. 

Vierailija kirjoitti:
Typerää, mutta en tajunnut miten yksin jäämme miehen kanssa. On vain minä, mies ja lapsi, meidän tiimi. Olosuhteiden vuoksi kukaan ei juuri koskaan ota lasta hoitoon. Kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan, vaikka lapsi onkin ihana.

Tämä on totta monissa perheissä, varsinkin kun suku asuu kauempana. Suosittelen tutustumaan hyvin lapsen päiväkoti ja koulukavereihin. Kyläilkää tuttujen perheiden luona, että tunnette toisenne kunnolla.

Se on ollut meille yksi hyvä tapa lisätä ystäväverkostoa. Kun perheet on hyvinkin tuttuja, on helppoa sopia että oma lapsi voi olla kylässä vaikka arki iltana tai viikonloppuna ystäväperheessä. Siten lapsi saa seuraa ja vanhemmat omaa aikaa. Vastavuoroisesti muut lapset voi kyläillä teillä ja heidän vanhemmat saa omaa aikaa. Paras paikka lapselle olla hoidossa on tuttu paikka, jossa on luotettavia ihmisiä ja oman ikäistä leikkiseuraa 😊

Miriam Dopp

Vierailija

No ajattelin että paljon seesteisempää. Ajattelin että takapenkillä istuu kolme pientä sievää tyttöä laulamassa kun ajetaan kesälomareissulle.

Heh, tulikin kolme poikaa jotka on hiljaa ja paikoillaan vain nukkuessaan. Eipä se niiden vika ole, ihania ovat silti.

Vanhempani erosivat kun olin kymmenen korvilla, isä häipyi ja äiti masentui. Nyt vanhin lapsi on 12, ja tuntuu ihmeelliseltä elää onnellista perhe-elämää kun itselläni oli niin ankeaa tuossa iässä. En oikein osannut kuvitella perhettä jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä ja tukemassa lapsia, itse kun olin ihan tuuliajoilla ja jouduin pärjäämään omillani. Eli tuntuu mahtavalta antaa omalle lapselle sellaista mistä itse jäi paitsi.

Vierailija

Lapset ovat jo teinejä ja ensimmäinen muuttaa kohta pois. Aika kultaa muistot, ajatuksissani tehdään lasten kanssa seppeleitä ja leikitään nätisti puistossa, päivät menevät kuin leikkien iltaan ja nukkumaan meno kestää hetken.
Ihan samoin kuin ajattelin ennen lapsia, näinhän se menee :)

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla