Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kommentit (9)

Vierailija

On vaikea kuvitella, että vanhempaa ei kiinnostaisi oman lapsensa mielenmaailma: intuitiivinen yhdessäoloon heittäytyminen. Sitähän leikki on, puhdasta itsensä ilmaisua, oli se sitten yksin tai toisen tuntemuksista vaikutteita ottaen.

 ”Aikuiset eivät leiki, lapset leikkivät” on kuin sanoisi: minä en sinun maailmaasi osallistu, koska se on erilainen! Aikuisen tapa nähdä leikki teknisenä suorituksena on suorastaan käsittämätön. Ehkä oma lapsi tuntuu yksinkertaiselta, eikä kiinnosta? Rakkaus ei ole niin suurta, että keskinkertaisenkin mielelle tahtoisi olla läsnä, ja kunnioittaa sitä sellaisena kuin se on?

Leikki on yhdessäoloa lapsen tavalla, aivan kuten lapsi joutuu välillä yhdessäoloon aikuisen tavalla. Mitä jos aina kun aikuinen yrittäisi sulloa lasta muottiin ja puhuisi aikatauluista, lapsi sanoisi: "lapset eivät suorita, aikuiset suorittavat". Ei mikään kovin mukava lähtökohta yhteiselle elämälle.

Jos aikuinen "ei osaa" leikkiä, se on kuin sanoisi: "en osaa rakastella. En kykene vastavuoroisesti eläytymään toiseen. Teknisesti kyllä asian suoritan ja sitä kautta mielihyvääkin koen, kun ensin esileikillä tarpeeksi mieltäni herättelen." Samalla tavalla leikkiminenkin voisi yhtäkkiä olla hauskaa, jos siinäkin harrastaisi "esileikkiä", koska yhtäkkiä mieli saattaisikin keskittyä olennaiseen.

Vierailija

En voi ymmärtää, miten joku aikuisena kadottaa kyvyn leikkiä? Kuinka köyhä silloin on oma sisäinen maailma? Mitä se kertoo eläytymiskyvystä tai siitä, onko valmis eläytymään lapsen maailmaan?

Leikkiminen on hauskaa. Se on tarinankerrontaa. Eräänlaista improvisointia esineteatteria. Voit keksiä mitä vain. Toisaalta, ei tarvitse keksiä mitään ihmeellistä. Ei tarvita edes kaupan muovileluja. Ota kauniin muotoinen kivi. Se voi olla pupu tai peikko tai avaruusalus. Ota pala kaarnaa, se voi olla pupun vene, peikon pesä tai avaruusaluksen peitto. Mitä sitten tapahtuu?

Joo, aikuinen ei aina ehdi leikkiä, se on kurjaa. Mutta se, että ei halua leikkiä, kertoo henkisestä laiskuudesta.

Ja ei, pelin pelaaminen ei korvaa luovaa leikkiä. Pelissä on ulkopuolelta tulevat säännöt, se on valmiiksi raamitettu eikö korvaa strukturoimatonta mielikuvitusleikkiä. Vaikka pelitkin ovat kivoja, niillä on oma pedagoginen merkityksensä, luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta, jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ihanaa, että mä en ole ainoa! En vaan jaksa! Mä ihan oikeesti teen melkein mitä vaan mieluummin ku työntelen jotain autoja edestakasin. Kommenttien perusteella ollaan huonoja äitejä, mut jos muut speksit on kunnossa, ni voisko tästä vähän luistaa? Koska ei vaan jaksa.

Vierailija

Kylllä se tieteellisten tutkimustenkin mukaaan menee niin että ellei lapselle tarjota riittävästi vrikkeitä niin aivot eivät kehity täyteen mittaansa. Legot on aika kiva keksintö. Siinä yhdiiistyy luovuus ja ongelmanratkaisu. Se on varmaaan selvää että pelkillä pikkuautoilla leikkiminen ei paljoa virikettä tarjoa. Täytyy ollla ympäristö jossa eteeen tulee monia haasteita vaikkapa puutyöverstaaalla. Tarjoaaako esim pääkauunkiseutu kehitttyvälle lapselle ja nuorelle sellaista mijööta ja selllaisia haasteita arkitoiminnan tiiimoilta että joutuu erinäisteen kysymysten ja haaasteiden eteen.

Vierailija

Tässä on jälleen yksi niistä noin miljardista syystä, miksen tee lapsia.

Miksi hankitte lapsia, jos niiden kanssa oleminen ja leikkiminen ei kiinnosta?

Bb-8

Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko leikkiä. Mutta sen sijaan ihmettelen, miksi joku ei halua leikkiä lapsensa kanssa?

Ehkä siksi ettei ihan oikeasti ehdi ja silloin kun ehtisi ei enää jaksa. Se aika mikä lähtee omista pienistä latautumistuokioista johonkin epämieluisaan kostautuu kaikille väsyneenä ja kireänä vanhempana, joten mieluumin otan lapsen vaikka ruuanlaittoon tai leipomiseen taikka vaikka saunanlämmitykseen mukaan. Kyllä lapsikin sen sitäpaitsi huomaa jos aikuista ei oikeasti kiinnosta pätkääkään se leikki. Feikkaamistako ja uhrautumistako tässä pitäisi alkaa opettaa?

Vierailija

Jos et jaksa, niin ota amfetamiinia. Niin ne kotiäidit teki kolmannessakin valtakunnassa ja nuorisosta kasvoi kunniallista kansaa, eikä mitään hulivili-sakkia.

Vierailija

Rakastin lapsena leikkiä omien kavereiden kanssa ja olin jo silloin sitä mieltä, että paljon pienempien lasten kanssa leikkiminen on maailman tylsin juttu. Se käsitys ei ole muuttunut minnekään. Rakastaakseni lapsiani minun ei tarvitse rakastaa pikkulasten leikkejä. Leikin aikanaan jos muuta seuraa ei ollut ja näin että he kaipaavat tätä saadakseen leikin alkuun, mutta ensisijassa leikit hoituivat siskojen, kaverien, jopa isovanhempien kanssa. Sen sijaan vietiin kyllä aktiivisesti harrastuksiin, luettiin, käytiin puistoissa, retkillä yms, meillä saivat kaverit juosta ja sovittiin leikkitreffejä. Lapsilla aina ruokaa, apua läksyihin ja turvallinen koti. Vanhemmuus siis hoidettu aivan riittävän hyvin -ja nyt teinien kanssa on hienoa tehdä asioita yhdessä, kun käsitys hauskasta alla olla samantapainen. Milloin jostain lapsentasoisesta auto-tai barbileikistä NAUTTIMISESTA tuli mikään mittari vanhemmuudelle? Tai siitä, että on lapselleen ykkösleikkikaveri? Hienoa jos joku siitä nauttii, toki.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat