Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (2013)

Vierailija

En ole koskaan ollut vakituisessa kokopäivätyössä. Sitä ei moni usko, koska minulla on tapana tehdä useita ulkomaanmatkoja (lentomatkoja) joka vuosi. Eräänä vuonna tein 12 matkaa ja niistä yksikään ei ollut halpalentoyhtiöillä (Norwegian, Ryanair, yms). 

Mikä on salaisuuteni? Varakas mies, joka maksaa. 

N31, aseksuaali

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näytän aina rauhalliselta, asialliselta ja kiltiltä ulospäin, vaikka sisälläni myllertäisi todella paljon. Ihmiset pitää minua fiksuna, tasapainoisena ja kauniina ja ovat olleet ihan kateellisiakin. Oikeasti olen kärsinyt koko elämäni masennuksesta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Olen tehnyt pätkätöitä ja suorittanut erilaisia opintoja roikkuen jotenkin yhteiskunnassa mukana. Lisäksi mulla on ollut monia huonoja suhteita ja parisuhteita, koska itsetuntoni on ollut huono. Kaikesta tästä huolimatta ihmiset saavat minusta jotenkin sosiaalisen, menevän ja iloisen kuvan.

Mietin, että olenko voinut kirjoittaa tämän niin, etten muista. Olen juuri tällainen! Tosin mulla ei ole ollut monia parisuhteita vaan yksi teini-iästä asti jatkunut.

Nainen 22.v

Olen opiskelija ja elän tosi säästeliäästi opiskelijabudjetilla, asun solussa ym. ja kaikki kaverit ja tutut luulee varmasti vähävaraiseksi. Tosiasiassa minulla on 40 000 euroa säästöjä ilman mtn lainaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ajon päättää päiväni. Olen kamppaillut tämän masennuksen takia yli 30vuotta eikä oikein mikään päivä tunnu edelleekään siltä että voisin iloita juuri mistään. Olen loppu. Niin hemmetin loppu tähän elämään. Minulla ei ole lapsia, ei perhettä, ei ystäviä, ei ketään. Ei tämä ole elämää kun joutuu olemaan niin paljon yksin.
Terapiat, osastot, lääkkeet kaikki kokeiltu.
Hautapaikka on jo. Siitä ei siis tarvitse murehtia.
Toisaalta olen helpottunut että tämä loppuu pian. En toivo kellekään tälläistä elämää.

Ei minullakaan ole yhtään ystävää, ei edes kaveria.

Vierailija

Olen helpottunut että kumppanini kaveri tappoi itsensä, juoppo piripää aina vonkaamassa kumppaniani kännäämään ja pahoille teille.

Työnäni on luoda selkeitä organisoituja interiöörejä, oma kotini on kuin kaatopaikka.

Yksi sisaruksistani on narsisti, hän on kyykyttänyt minua pahasti ja vihaan kovaäänisiä raivoavia ihmisiä.

Silti kumppanini on kovaääninen ja raivoava, meillä on todella vaikea riitainen suhde. Välillä mietin kumpi meistä on hullu vai ollaanko molemmat. Ja kumpi käyttää enemmän henkistä väkivaltaa. Unelmoin hänen jättämisistään, mutta sitä ei vaan tapahdu.

Parikymppisenä varastelin.

Runkkaan kausittain paljon.

Kärsin ahdistuneisuudesta.

Olen sarkastisuuden takana ujo.

Minulla on erittäin hyvän vartalo, Miss maailma-tasoa mutta pukeudun niin ettei se näy.

Kuminaamari

Olen kaikkien tykkäämä henkilö. Osaan sanoa kaikille sopivan lämpimästi jokaisessa erilaisessa tilanteessa. Vaikutan suulaalta ja välittävältä. Mutta se kaikki on kuorta. Suoritan ihmissuhteita, koska niin kuuluu tehdä. Oikeasti istuisin kotiluolassani vaikka lopun elämäni piereskellen. Yksin. Tiedostan, että ihmiselle ei ole hyväksi eristäytyä yhteiskunnasta, joten jatkan esittämistä.

Vierailija

Varastan työpaikalta vessapaperia.

Käyn klo 21.00 jälkeen S-marketissa ostamassa oranssilappuisia kun ne on 60% alessa silloin

Masturboin päivittäin työpaikan vessassa.

Mökillä ollessani olen usein puettuna rintaliiveihin (siis olen mies) nin ulkona kuin sisälläkin

Ja olen ihan keski-ikäinen hyvin toimeentuleva johtotason henkilö teknologiayhtiössä.

Vierailija

O kirjoitti:
Sen että olen suorittanut yhden elinkautiseen tuomion.
Nyt on kelkka käännetty ja olen yrittäjä, 3 lasta
Ja asiat paremmin kuin koskaan

Murhasit jonkun vai teit törkeän valtiopetoksen? Kumpi?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
O kirjoitti:
Sen että olen suorittanut yhden elinkautiseen tuomion.
Nyt on kelkka käännetty ja olen yrittäjä, 3 lasta
Ja asiat paremmin kuin koskaan

Murhasit jonkun vai teit törkeän valtiopetoksen? Kumpi?

Älä tuollaisia merkityksettömiä asioita kysele. Pääasia on, että hänellä on nyt asiat hyvin ja vieläpä paremmin kuin koskaan.

Vierailija

Kukaan ei varmaan uskoisi, että minulla ei ole ollut kavereita yli 10 vuoteen. Kiusattiin koulussa, kun olin nuori ja jäin yksin.Sen jälkeen en ole enää ystäviä saanut. Joskus joitakin tuttuja vaan vähäksi aikaa ja mitään sen enempää ei koskaan. Ymmärrän tietenkin, että itsessäkin syytä tähän ja olen hyvin arka tutustumaan ja oikeastaan liian tottunut tähän. Muutenkin elämä mennyt niin etten ole nyt mihinkään päässyt opiskelemaan yms joten mitään kiinteää ryhmää ei ole vuosikausiin ollut. Töissäkin olen ollut hyvin vähän ja senkin vuoksi ei ihme, että tämä tilanne ei ainakaan parane yhtään. Tuntuu, että putoan kokoajan vain kauemmas sellaisesta ”tavallisesta” ihmisestä ja kuitenkin olen ainakin vielä ihan järjissäni, eikä minulla ole edes mitään diagnoosia. Muuten sitten elämäni todella erilaista kuin monen muun nuoren aikuisen. Kuitenkin kaipaan myös muiden seuraa välillä todella paljon ja se ulkopuolisuuden tunne on todella paha. Joskus taas tavallaan alistun tähän ja mietin, että jos kaiken sitten kuuluukin mennä näin ja en ansaitse ketään elämääni.

Muistan vaan sen häpeän, kun joskus menin paljastamaan yhdelle ihmisellä, ettei minulla ole kavereita. Hän ihmetteli niin paljon sitä ja oikeastaan ihmeellistä, kun hänellä ei itselläkään ollut niin paljon kavereita joten uskoin, että ymmärtää. Olen myös ihan pihalla koko somesta. En ole koskaan ollut facessa tai jostain instasta puhumattakaan. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa joku saattaa joskus kysyä olenko niissä ja itse en ole edes whatsappia koskaan käyttänyt ihan sen vuoksi, että eihän minulle kukaan laita mitään viestejä ja puhelin on niin vanha, että ei siinä edes toimia tuo. Ehkä pitäisi vaan olla rehellinen, mutta joskus sitä ei vaan pysty ja pelkään niin paljon, että nämä asiat paljastuvat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta aika tavallinen ihminen ja kohtelen muita hyvin niin en tahtoisi sellaista leimaa tästä kaikesta, vaikka tietysti myönnän sen, että sellainen jo saan valmiiksi. Nämä kaikki asiat vielä lisäävät kynnystä tutustua muihin, kun koen että lähes kaikkea pitäisi peitellä ja en meinaa pystyä siihen.

Minulla on myös dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ollut nuoresta asti. Oikeastaan pärjään silti niiden kanssa. En ole myöskään ( yllätys) koskaan seurustellut, enkä tiedä miten pystyn edes päästämään ketään niin lähelle. Olen myös aina tottunut siihen, että kukaan ei pidä minusta ja kaikki mitä muilta saan on aina jotain huonoa. En arvosta itseäni paljonkaan.Välillä ajatukset koko elämän suhteen erittäin ikäviä ja mietin, että miten oikeasti selviän kaikesta. Joskus saan hullun ajatuksen, että muutan jonnekin ulkomaille ( lähes sama minne turvalliseen maahan) ja aloitan alusta siellä. Rohkeus ja elämäntilanne muuten ei sitten tue tätä asiaa, mutta sen on jonkinlainen haave minulle ja usein se kaikki haaveilu auttaa muutenkin. Olen nuori nainen.

Vierailija

Olen 25-vuotias seurakunnan työntekijä ja olen korviani myöten ihastunut 60-vuotiaaseen kirkkoherraan. Ollut jo pitkään enkä tunnu syttyvän muista miehistä ollenkaan.. :D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei varmaan uskoisi, että minulla ei ole ollut kavereita yli 10 vuoteen. Kiusattiin koulussa, kun olin nuori ja jäin yksin.Sen jälkeen en ole enää ystäviä saanut. Joskus joitakin tuttuja vaan vähäksi aikaa ja mitään sen enempää ei koskaan. Ymmärrän tietenkin, että itsessäkin syytä tähän ja olen hyvin arka tutustumaan ja oikeastaan liian tottunut tähän. Muutenkin elämä mennyt niin etten ole nyt mihinkään päässyt opiskelemaan yms joten mitään kiinteää ryhmää ei ole vuosikausiin ollut. Töissäkin olen ollut hyvin vähän ja senkin vuoksi ei ihme, että tämä tilanne ei ainakaan parane yhtään. Tuntuu, että putoan kokoajan vain kauemmas sellaisesta ”tavallisesta” ihmisestä ja kuitenkin olen ainakin vielä ihan järjissäni, eikä minulla ole edes mitään diagnoosia. Muuten sitten elämäni todella erilaista kuin monen muun nuoren aikuisen. Kuitenkin kaipaan myös muiden seuraa välillä todella paljon ja se ulkopuolisuuden tunne on todella paha. Joskus taas tavallaan alistun tähän ja mietin, että jos kaiken sitten kuuluukin mennä näin ja en ansaitse ketään elämääni.

Muistan vaan sen häpeän, kun joskus menin paljastamaan yhdelle ihmisellä, ettei minulla ole kavereita. Hän ihmetteli niin paljon sitä ja oikeastaan ihmeellistä, kun hänellä ei itselläkään ollut niin paljon kavereita joten uskoin, että ymmärtää. Olen myös ihan pihalla koko somesta. En ole koskaan ollut facessa tai jostain instasta puhumattakaan. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa joku saattaa joskus kysyä olenko niissä ja itse en ole edes whatsappia koskaan käyttänyt ihan sen vuoksi, että eihän minulle kukaan laita mitään viestejä ja puhelin on niin vanha, että ei siinä edes toimia tuo. Ehkä pitäisi vaan olla rehellinen, mutta joskus sitä ei vaan pysty ja pelkään niin paljon, että nämä asiat paljastuvat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta aika tavallinen ihminen ja kohtelen muita hyvin niin en tahtoisi sellaista leimaa tästä kaikesta, vaikka tietysti myönnän sen, että sellainen jo saan valmiiksi. Nämä kaikki asiat vielä lisäävät kynnystä tutustua muihin, kun koen että lähes kaikkea pitäisi peitellä ja en meinaa pystyä siihen.

Minulla on myös dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ollut nuoresta asti. Oikeastaan pärjään silti niiden kanssa. En ole myöskään ( yllätys) koskaan seurustellut, enkä tiedä miten pystyn edes päästämään ketään niin lähelle. Olen myös aina tottunut siihen, että kukaan ei pidä minusta ja kaikki mitä muilta saan on aina jotain huonoa. En arvosta itseäni paljonkaan.Välillä ajatukset koko elämän suhteen erittäin ikäviä ja mietin, että miten oikeasti selviän kaikesta. Joskus saan hullun ajatuksen, että muutan jonnekin ulkomaille ( lähes sama minne turvalliseen maahan) ja aloitan alusta siellä. Rohkeus ja elämäntilanne muuten ei sitten tue tätä asiaa, mutta sen on jonkinlainen haave minulle ja usein se kaikki haaveilu auttaa muutenkin. Olen nuori nainen.

Jotain samaa. ♡
Ei somea.
Dissosoaatio&depersonaliaatio.
30v nainen.
Ei ystäviä.
Ulkomailla käyty jo. :)

Onko meitä paljonkin piilossa niiden ihmisten takkien alla joita näemme kaupassa käydessämme??

Soppa

Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt itsemurhaa ja sairastanut pitkään syömishäiriötä.

Hieman saman tyylistä itsellänikin. Lisäksi olen ollut hyvin sekaisin ja itsetuhoinen. Laihduttanut ja saanut kilot takaisin ja kieriskellyt itsesäälissä. Saapunut kotiin väsyneenä ja tuntenut vihaa koko elämää kohtaan ja ihmisiä kohtaan.
Ulkoapäin näitä eivät kaikki tiedä, mutta vaikeata aina tuoda esille,että koko ajan roiskuu kelkan perässä puoliksi jo pois pudonneena. Ulkoapäin katsottuna olen vain opiskelija,joka on kuta kuinkin ahkera.

Päänsisäisiä puheita

Pennitön uneksia kirjoitti:
Olen oikeasti kovissa veloissa ja köyhä, korttitalo on näillä hetkillä romahtamista vailla.

Joskus vaikuttaa siltä,että näitä korttitaloja voi yhdellä ihmisellä olla useita ja jokainen niistä romahtamaisillaan.

Toivottavasti korttitalosi muuntuu vaikkapa puutaloksi,joka ei romahda yhtä herkästi.

Vierailija

Paras ystäväni on ho mo, kutsun lastemme juhliin aina monikulttuurisia "ystäviä", watsupissa lähetän jopa kutsut useilla kielillä. Olen humanistisella alalla pääkaupunkiseudulla.
Todellisuudessa vihaan vähemmistöjä, niissä on jotain vikaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei varmaan uskoisi, että minulla ei ole ollut kavereita yli 10 vuoteen. Kiusattiin koulussa, kun olin nuori ja jäin yksin.Sen jälkeen en ole enää ystäviä saanut. Joskus joitakin tuttuja vaan vähäksi aikaa ja mitään sen enempää ei koskaan. Ymmärrän tietenkin, että itsessäkin syytä tähän ja olen hyvin arka tutustumaan ja oikeastaan liian tottunut tähän. Muutenkin elämä mennyt niin etten ole nyt mihinkään päässyt opiskelemaan yms joten mitään kiinteää ryhmää ei ole vuosikausiin ollut. Töissäkin olen ollut hyvin vähän ja senkin vuoksi ei ihme, että tämä tilanne ei ainakaan parane yhtään. Tuntuu, että putoan kokoajan vain kauemmas sellaisesta ”tavallisesta” ihmisestä ja kuitenkin olen ainakin vielä ihan järjissäni, eikä minulla ole edes mitään diagnoosia. Muuten sitten elämäni todella erilaista kuin monen muun nuoren aikuisen. Kuitenkin kaipaan myös muiden seuraa välillä todella paljon ja se ulkopuolisuuden tunne on todella paha. Joskus taas tavallaan alistun tähän ja mietin, että jos kaiken sitten kuuluukin mennä näin ja en ansaitse ketään elämääni.

Muistan vaan sen häpeän, kun joskus menin paljastamaan yhdelle ihmisellä, ettei minulla ole kavereita. Hän ihmetteli niin paljon sitä ja oikeastaan ihmeellistä, kun hänellä ei itselläkään ollut niin paljon kavereita joten uskoin, että ymmärtää. Olen myös ihan pihalla koko somesta. En ole koskaan ollut facessa tai jostain instasta puhumattakaan. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa joku saattaa joskus kysyä olenko niissä ja itse en ole edes whatsappia koskaan käyttänyt ihan sen vuoksi, että eihän minulle kukaan laita mitään viestejä ja puhelin on niin vanha, että ei siinä edes toimia tuo. Ehkä pitäisi vaan olla rehellinen, mutta joskus sitä ei vaan pysty ja pelkään niin paljon, että nämä asiat paljastuvat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta aika tavallinen ihminen ja kohtelen muita hyvin niin en tahtoisi sellaista leimaa tästä kaikesta, vaikka tietysti myönnän sen, että sellainen jo saan valmiiksi. Nämä kaikki asiat vielä lisäävät kynnystä tutustua muihin, kun koen että lähes kaikkea pitäisi peitellä ja en meinaa pystyä siihen.

Minulla on myös dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ollut nuoresta asti. Oikeastaan pärjään silti niiden kanssa. En ole myöskään ( yllätys) koskaan seurustellut, enkä tiedä miten pystyn edes päästämään ketään niin lähelle. Olen myös aina tottunut siihen, että kukaan ei pidä minusta ja kaikki mitä muilta saan on aina jotain huonoa. En arvosta itseäni paljonkaan.Välillä ajatukset koko elämän suhteen erittäin ikäviä ja mietin, että miten oikeasti selviän kaikesta. Joskus saan hullun ajatuksen, että muutan jonnekin ulkomaille ( lähes sama minne turvalliseen maahan) ja aloitan alusta siellä. Rohkeus ja elämäntilanne muuten ei sitten tue tätä asiaa, mutta sen on jonkinlainen haave minulle ja usein se kaikki haaveilu auttaa muutenkin. Olen nuori nainen.

Jotain samaa. ♡
Ei somea.
Dissosoaatio&depersonaliaatio.
30v nainen.
Ei ystäviä.
Ulkomailla käyty jo. :)

Onko meitä paljonkin piilossa niiden ihmisten takkien alla joita näemme kaupassa käydessämme??

Kiitos sinulle viestistä. Itse en ole vielä ulkomailla edes ollut, kun oikeasti ei ole rahaa lähteä ja pakko sanoa, että jännittäisi todella paljon mennä yksin ja senkin takia varmaan pakko kokeilla mennä, vaikka äitini kanssa ensin kun en muuten uskalla. Ikäsikin puolesta saisit kyllä minusta ystävän ja ikävää, kun oikeat ihmiset eivät koskaan kohtaa.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat