Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (264)

Vauvakuumeinen

Me oltiin oltu 2v yhdessä kun päätettiin lopettaa ehkäisy. 5v yhdessä olon ja 1v naimisissa olon jälkeen syntyi ensimmäinen lapsi. Nyt 10v yhdessä olon jälkeen yritetään neljättä lasta :)
Ja melko nuoria ollaan edelleen (27v/28v)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Sitten, kun olet varma seuraavista kysymyksistä:

1. Haluatko lapsillesi tämän miehen geenit?

2. Oletko valmis kasvattamaan lapset yksin, jos mies häipyy?

Jos vastaus molempiin kysymyksiin on KYLLÄ, voitte aloittaa lapsentekopuuhat heti. 

Hattivattisaakeli

No ihan liian aikaisin aletaan tekemään kakaraa. Kaikilla eronneet vanhemmat, mietitään jälkikäteen että oltiinko liian nuoria tai ajoitus muuten väärä. Ei tunneta toista tarpeeksi hyvin, minkälainen isä tai äiti olisi.

Vaikea sanoa mutta ainakin 2v pitäs tuntea. Vähintään. Ja sekin aika tunnustella ja kuulostella. Muuten oot kohta joku YH ja useimmiten just se mies lentelee ties missä. Lapsella sitten aikuisena epävakaa persoonallisuushäiriö ja saat viedä sitä psykiatrille.

Jos kyseessä on iäkkäämpi nainen (tyyliin 37 +) niin aikaa ei ole vuosikausien tutustumiseen. Itse tutustuin nykyiseen miesystävääni 38-vuotiaana. Hän halusi lapsia, ja noin vuodessa minunkin mieleni oli muuttunut. Kuitenkaan mies ei ollut "valmis" vaan odotutti mua kaksi vuotta. Itseasiassa kohtalo puuttui asiaan ja tulin raskaaksi ilman yrittämistä kahden vuoden tuttavuuden jälkeen.

Jos katson asiaa taaksepäin, niin reilun vuoden kohdalla olin mielestäni tutustunut häneen riittävästi. Mitään kauhean radikaalia uutta tietoa ei ole sen jälkeen tullut. Eli noin vuosi, sanoisin. Jos on oikein tarkka psykologinen silmä ja asioista selvästi sovitaan, niin hieman vähempikin saattaa riittää.

Vierailija

Niin pitkä että tuntee toisen hyvin. Sanoisin että siihen menee useita vuosia jotta suhde on riittävän vakaalla pohjalla jotta lasten tekoa voi edes alkaa harkita. En käsitä kevytkenkäisiä tyyppejä jotka tekevät lapsia ilman kunnon suunnittelua ja vakaata parisuhdetta. Mitä järkeä tehdä lapsi jos suhde menee poikki heti kun vauva syntyy. Tulevan lapsen parasta pitäisi aina ajatella eikä hetken huumassa paukauttaa itseään paksuksi. Ja useinkaan ei ole mietitty onko lapsen hankkimiseen edes varaa. Sitten valitetaan kun ei ole rahaa tehdä tai ostaa sitä ja tätä. On itsekästä tehdä lapsi jos ei sille pysty tarjoamaan kokonaista perhettä ja turvaamaan kodin taloutta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niin pitkä että tuntee toisen hyvin. Sanoisin että siihen menee useita vuosia jotta suhde on riittävän vakaalla pohjalla jotta lasten tekoa voi edes alkaa harkita. En käsitä kevytkenkäisiä tyyppejä jotka tekevät lapsia ilman kunnon suunnittelua ja vakaata parisuhdetta. Mitä järkeä tehdä lapsi jos suhde menee poikki heti kun vauva syntyy. Tulevan lapsen parasta pitäisi aina ajatella eikä hetken huumassa paukauttaa itseään paksuksi. Ja useinkaan ei ole mietitty onko lapsen hankkimiseen edes varaa. Sitten valitetaan kun ei ole rahaa tehdä tai ostaa sitä ja tätä. On itsekästä tehdä lapsi jos ei sille pysty tarjoamaan kokonaista perhettä ja turvaamaan kodin taloutta.

Olimme yhdessä kuusi vuotta ennen lapsen yrittämistä, ja mies oli jo vanhempi. Silti tuli ero. Takuita ei vaan ole, sori.

Vierailija

Jos ikä lähentelee 40v niin silloin ei tosissaan kannata jäädä vuosiksi miettimään. Onneksi tuossa vaiheessa sitä sitten on naisena jo saanut asiansa työelämän suhteen kuntoon ja pärjää muutenkin itsenäisesti niin ettei mahdollisen eron myötä ole ihan avuton tilanne.

Muuten ajattelisin että sellainen vähintään 2-3 v kannattaisi olla ollut yhdessä ja yli puolet ajasta asuttu yhdessä. Niin että toisen tavat ja vastuunottaminen kotona on tullut tutuksi ja ensihuuma laantunut sen verran että tunnistaa jo toisessa niitä ärsyttäviäkin piirteitä. Ja ei missään tapauksessa lähde juttuun luottaen että kyllä se lapsi sitten saa miehen aikuistumaan ja ottamaan enemmän vastuuta kodista ja perheestä, yleensä käy juuri päinvastoin.

Me kerettiin olemaan yhdessä Vuosi kun jätettiin ehkäisy pois. Oltiin juuri muutettu yhteen, tosin koko seurusteluaika asuttu miltei naapureissa ja liki kaikki yöt vietetty yhdessä. Ikää mulla 25v ja miehellä 32v. Kesti puolisen vuotta ennen kuin tärppäsi.

Jälkeenpäin ajatellen en tuntenut miestä tarpeeksi eikä todella olisi pitänyt hänen kanssaan lapsia hankkia. Toisaalta nuo ikävämmät puolet eivät varmaan olisi tulleet esille ennen lapsia, mutta useamman vuoden odottelulla olisi voinut ensihuuma haihtua sen verran että olisi kenties herännyt muuten miettimään että onko tämä tosissaan se elämäni rakkaus. Tai olisi ollut mahdollista törmätä johonkin toiseen mieheen joka olisi herättänyt vahvempia tunteita ja näin voinut pelastua tilanteesta.

Vierailija

No meille sattui se vahinko, eli seurusteltu 3 kk kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Meillä meni hyvin, esikoinen täyttää kohta 20 ja naimisissa jo 20 vuotta. Kuopus on alakoululainen ja tekee tuossa läksyjä isän kanssa. En osaa sanoa mikä on se oikea aika, jotkut eroaa vaikka olisivat ollut yhdessä 10 vuotta ennen lapsia, toiset pysyvät yhdessä vaikka olisivat heti saaneet lapsen. En usko sääntöihin ajasta, lapsen saa kun itse päättää olla yksin vastuussa siitä, se koskee isää että äitiä, koska yksin voi jäädä ilman erojakin koska toinen voi menehtyä.

Vierailija

Minä tulin raskaaksi 3 kuukauden seurustelun jälkeen. Olin silloin 18 vuotias ja mies 21 v. Menimme naimisiin esikoisen ollessa parin kuukauden ikäinen.
Nyt meillä on kolme lasta ja yhteistä elämää takana 17 vuotta. Matkalle on tottakai mahtunut myös vastoinkäymisiä mutta olen edelleen onnellinen ja tyytyväinen mieheni kanssa. Meillä on rakkautta ja läheisyyttä edelleen.

Vierailija

Itsellä kävi semmonen juttu, että erosin miehestä jonka kanssa oltiin yhdessä muutamia vuosia. Eikä ollut ehkäisyä. Sitten tapasin komean ja älykkään miehen, jonka kanssa päädyin sänkyyn, tulin heti ensi panosta raskaaksi, blues osittautui, köyhäksi alkoholistiksi ja psykopaatiksi, meille syntyi yhteensä kolme lasta. Erottiin ja eikä kaduta lapsien hankkiminen yhtään. Kauniita ja älykkäitä ovat kuten isänsäkin. Tämä tapahtui kun olin nuori ja hullu. Lapset nyt aikuisia. Rahaa ei ollut, mutta elettiin päivä kerrallaan. Välillä meni hyvin, välillä huonosti. Semmosta se vaan oli, kun ei järkikään päätä pakottanut.

Vierailija

Oltiin oltu 8 kk yhdessä kun tulin raskaaksi. 10 vuotta yhdessä. Ei ole ollut helppoa, anoppi sekoitti pakkaa aikatavalla. Se asia kannattanee katsoa etukäteen, ettei ole ihan hirviö.

Vierailija

Meillä on ensitapaamisen vuosipäivä viikon kuluttua.
Ja ylhuomenna minulle tehdään ensimmäinen alkionsiirto joka toivottavasti etenee onnistuneeksi 9kk raskaudeksi ja vauvaksi ❤️

Ihan mahtavaa saada vihdoin oma perhe!

Vierailija

Olen samaa mieltä kuin joku tuossa edellä: jos on valmis menemään naimisiin, voi olla edellytyksiä sitoutua myös lapseen. Muuten ei.

Toinen asia on se, että sitten kun eletään rankkaa vauva- ja taaperoelämää, hormonit heittelee ja koti on kuin kaatopaikka, toisen naama alkaa ottaa aivoon ja läheisyys unohtuu äiti- ja isäroolien taakse. Silloin juuri olisi hyvä, että pariskunnalla olisi yhteistä historiaa, yhteisiä ihania muistoja, kokemusta siitä kumppanista muunakin kuin maidontuoksuisena sarjaimettäjänä tai äreänä verkkari-iskänä. Että sillon pystyttäisiin yhdessä palaamaan niihin muistoihin ja kokemuksiin ja valamaan uskoa siihen, että kun tästä raskaimmasta vaiheesta selvitään, voidaan taas tehdä yhdessä kaikkia niitä upeita juttuja mitä ennenkin ja olla rakastuneita.

Siksi joku parin kuukauden nopea kotileikki ennen perheen perustamista tuntuu jotenkin hätäiseltä ja riskialttiilta. Olen monesti miettinyt, osuvatko pikkulapsivaiheen erot yleensä juuri näihin nopeasti tutustumisesta perhe-elämään hypänneisiin useammin kuin muihin.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat