Kommentit (11)

Väsynyt Äiti

Mitenköhän silloin kannattaa toimia, jos lapsi lyö, heittää astioita, repii ja rikkoo ilman kiukkua? Kun 2,5-vuotias hymyillen silittelee kuusi viikkoa vanhan pikkusiskon päätä kunnes yhtäkkiä tarttuu otsaan ja yrittää vääntää niskat nurin? Ruokapöydässä täysin kesken rauhallisen ruokailun heittää lusikallisen makaronilaatikkoa äidin naamaan. Tai kesken leikin ottaa lempilelunsa ja heittää sen seinään tai päin äitiä/isää/siskoa/ kuka nyt sattuu olemaan lähellä ja on sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olemme yrittäneet rauhallisesti kertoa, ettei noin saa toimia, koska siskoa sattuu /tavarat rikkoutuvat jne, ja olemme yrittäneet löytää ja sanoittaa taaperon tunnetilaa, mutta tilanne tuntuu kovin vaikealta. Olemme koittaneet sanoa tiukkaan äänensävyyn ja kertoa lempeästi. Mikään ei tehoa. Ihan kuin yleensä ihana taaperomme olisi psykopaatti. Tiedän, ettei niin pienellä ole vielä empatiakykyä, mutta turhauttaa, kun hän ei noudata ollenkaan kehoituksia ja kieltoja ja elämme jatkuvassa hälytystilassa. Toki näiden tilanteiden lisäksi on normaalit uhmakiukuttelut pukemisen, syömisen, lähtemisen, nukkumaanmenon ym suhteen. Uhmakohtaus-tilanteissa toimiminen on jotenkin helpompaa, kun on se kiukku, jota nimetä.

Vierailija

Väsynyt Äiti kirjoitti:
Mitenköhän silloin kannattaa toimia, jos lapsi lyö, heittää astioita, repii ja rikkoo ilman kiukkua? Kun 2,5-vuotias hymyillen silittelee kuusi viikkoa vanhan pikkusiskon päätä kunnes yhtäkkiä tarttuu otsaan ja yrittää vääntää niskat nurin? Ruokapöydässä täysin kesken rauhallisen ruokailun heittää lusikallisen makaronilaatikkoa äidin naamaan. Tai kesken leikin ottaa lempilelunsa ja heittää sen seinään tai päin äitiä/isää/siskoa/ kuka nyt sattuu olemaan lähellä ja on sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olemme yrittäneet rauhallisesti kertoa, ettei noin saa toimia, koska siskoa sattuu /tavarat rikkoutuvat jne, ja olemme yrittäneet löytää ja sanoittaa taaperon tunnetilaa, mutta tilanne tuntuu kovin vaikealta. Olemme koittaneet sanoa tiukkaan äänensävyyn ja kertoa lempeästi. Mikään ei tehoa. Ihan kuin yleensä ihana taaperomme olisi psykopaatti. Tiedän, ettei niin pienellä ole vielä empatiakykyä, mutta turhauttaa, kun hän ei noudata ollenkaan kehoituksia ja kieltoja ja elämme jatkuvassa hälytystilassa. Toki näiden tilanteiden lisäksi on normaalit uhmakiukuttelut pukemisen, syömisen, lähtemisen, nukkumaanmenon ym suhteen. Uhmakohtaus-tilanteissa toimiminen on jotenkin helpompaa, kun on se kiukku, jota nimetä.

Tunnekasvatus auttaa tuohonkin. Pakottaa tai muuten fyysisesti rajoittaa ei saa, sillä se on väkivaltaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsynyt Äiti

Kyllä, on itsestään selvää ettei väkivalta kuulu kasvatukseen enkä sellaiseen ratkaisuun mielestäni kommentissani viitannutkaan?

Tarkennan vielä kysymystäni: Miten ohjaan lapsen tunnetaitoja tilanteessa, jossa lapsen aggressiivisen toiminnan taustalla ei vaikuta olevan mitään tunnetilaa? Uhmailevan/kiukuttelevan lapsen tunnetilaa on yleensä helppo kartoittaa. Mutta silloin, kun aggressiivinen toiminta alkaa ikäänkuin tyhjästä ja lapsi on sen aikana rauhallinen eikä osoita mitään tunnetta, tuntuu tilanteen ratkaiseminen vaikealta. Sisaruksen kohdistuvaan väkivaltaan liittyy todennäköisimmin turhautumista ja mustasukkaisuutta. Mutta esimerkiksi ruokapöydässä ilmenevään yhtäkkiseen tavaroiden/ruuan paiskomiseen seinille ja muita päin en ole löytänyt syytä, vaikka asiasta on koitettu lapsen kanssa keskustellakin.

Sen verran vielä palaan tuohon, ettei fyysisesti saa rajoittaa, että kyllä silloin lapsi otetaan lempeän päättäväisesti syliin ja viedään pois tilanteesta tai estetään kädestä kiinni pitämällä (lempeästi jälleen ilman riuhtomista tai turhaa voimankäyttöä) jos hän toiminnallaan vahingoittaa ympäristöään, muuta ihmisiä tai itseään.

Vierailija

Väsynyt Äiti kirjoitti:
Kyllä, on itsestään selvää ettei väkivalta kuulu kasvatukseen enkä sellaiseen ratkaisuun mielestäni kommentissani viitannutkaan?

Tarkennan vielä kysymystäni: Miten ohjaan lapsen tunnetaitoja tilanteessa, jossa lapsen aggressiivisen toiminnan taustalla ei vaikuta olevan mitään tunnetilaa? Uhmailevan/kiukuttelevan lapsen tunnetilaa on yleensä helppo kartoittaa. Mutta silloin, kun aggressiivinen toiminta alkaa ikäänkuin tyhjästä ja lapsi on sen aikana rauhallinen eikä osoita mitään tunnetta, tuntuu tilanteen ratkaiseminen vaikealta. Sisaruksen kohdistuvaan väkivaltaan liittyy todennäköisimmin turhautumista ja mustasukkaisuutta. Mutta esimerkiksi ruokapöydässä ilmenevään yhtäkkiseen tavaroiden/ruuan paiskomiseen seinille ja muita päin en ole löytänyt syytä, vaikka asiasta on koitettu lapsen kanssa keskustellakin.

Sen verran vielä palaan tuohon, ettei fyysisesti saa rajoittaa, että kyllä silloin lapsi otetaan lempeän päättäväisesti syliin ja viedään pois tilanteesta tai estetään kädestä kiinni pitämällä (lempeästi jälleen ilman riuhtomista tai turhaa voimankäyttöä) jos hän toiminnallaan vahingoittaa ympäristöään, muuta ihmisiä tai itseään.

Vierailija

Melko pitkiä selityksiä jos miettii jotain 1-2 vuotiasta lasta, ei varmasti ymmärrä. Jollekin plus neljä vuotiaalle vois mennä koteloon.

AKKaroliina

Onko näitä "viskomistilanteita" muualla kuin kotona, esim päiväkodissa, kerhossa, mummolassa ja voisiko olla mustasukkaisuus pikkusisarukseen, huomio haku?

Tulngx

Väsynyt Äiti kirjoitti:
Mitenköhän silloin kannattaa toimia, jos lapsi lyö, heittää astioita, repii ja rikkoo ilman kiukkua? Kun 2,5-vuotias hymyillen silittelee kuusi viikkoa vanhan pikkusiskon päätä kunnes yhtäkkiä tarttuu otsaan ja yrittää vääntää niskat nurin? Ruokapöydässä täysin kesken rauhallisen ruokailun heittää lusikallisen makaronilaatikkoa äidin naamaan. Tai kesken leikin ottaa lempilelunsa ja heittää sen seinään tai päin äitiä/isää/siskoa/ kuka nyt sattuu olemaan lähellä ja on sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olemme yrittäneet rauhallisesti kertoa, ettei noin saa toimia, koska siskoa sattuu /tavarat rikkoutuvat jne, ja olemme yrittäneet löytää ja sanoittaa taaperon tunnetilaa, mutta tilanne tuntuu kovin vaikealta. Olemme koittaneet sanoa tiukkaan äänensävyyn ja kertoa lempeästi. Mikään ei tehoa. Ihan kuin yleensä ihana taaperomme olisi psykopaatti. Tiedän, ettei niin pienellä ole vielä empatiakykyä, mutta turhauttaa, kun hän ei noudata ollenkaan kehoituksia ja kieltoja ja elämme jatkuvassa hälytystilassa. Toki näiden tilanteiden lisäksi on normaalit uhmakiukuttelut pukemisen, syömisen, lähtemisen, nukkumaanmenon ym suhteen. Uhmakohtaus-tilanteissa toimiminen on jotenkin helpompaa, kun on se kiukku, jota nimetä.

Meillä oli samanlaista 2 veen kanssa. Olin tosi väsynyt ja huolissani. Mietin välillä onko lapsi terve, onko jokin vialla.. se meni ajan kanssa ohi, nyt on ihana 3v joka ei käyttäydy noin. Meillä auttoi se, että tilanteeseen puututtiin vakavasti ja koka kerta. Tehtiin selväksi että niin ei saa tehdä. Otettiin syliin jäähylle, oltiin sylissä kunnes rauhoittui ja selitettiin miksi ei saa tehdä niin ja mitä voi tehdä (esim. ei saa lyödä koska se sattuu, mutta voi silittää jos haluaa koskettaa yms). Tunnetta oli meilläkin usein vaikea nimetä, aina ei näkynyt mitään syytä. Tsemppiä teille paljon!!

Väsynyt äiti

Tulngx kirjoitti:
Väsynyt Äiti kirjoitti:
Mitenköhän silloin kannattaa toimia, jos lapsi lyö, heittää astioita, repii ja rikkoo ilman kiukkua? Kun 2,5-vuotias hymyillen silittelee kuusi viikkoa vanhan pikkusiskon päätä kunnes yhtäkkiä tarttuu otsaan ja yrittää vääntää niskat nurin? Ruokapöydässä täysin kesken rauhallisen ruokailun heittää lusikallisen makaronilaatikkoa äidin naamaan. Tai kesken leikin ottaa lempilelunsa ja heittää sen seinään tai päin äitiä/isää/siskoa/ kuka nyt sattuu olemaan lähellä ja on sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olemme yrittäneet rauhallisesti kertoa, ettei noin saa toimia, koska siskoa sattuu /tavarat rikkoutuvat jne, ja olemme yrittäneet löytää ja sanoittaa taaperon tunnetilaa, mutta tilanne tuntuu kovin vaikealta. Olemme koittaneet sanoa tiukkaan äänensävyyn ja kertoa lempeästi. Mikään ei tehoa. Ihan kuin yleensä ihana taaperomme olisi psykopaatti. Tiedän, ettei niin pienellä ole vielä empatiakykyä, mutta turhauttaa, kun hän ei noudata ollenkaan kehoituksia ja kieltoja ja elämme jatkuvassa hälytystilassa. Toki näiden tilanteiden lisäksi on normaalit uhmakiukuttelut pukemisen, syömisen, lähtemisen, nukkumaanmenon ym suhteen. Uhmakohtaus-tilanteissa toimiminen on jotenkin helpompaa, kun on se kiukku, jota nimetä.

Meillä oli samanlaista 2 veen kanssa. Olin tosi väsynyt ja huolissani. Mietin välillä onko lapsi terve, onko jokin vialla.. se meni ajan kanssa ohi, nyt on ihana 3v joka ei käyttäydy noin. Meillä auttoi se, että tilanteeseen puututtiin vakavasti ja koka kerta. Tehtiin selväksi että niin ei saa tehdä. Otettiin syliin jäähylle, oltiin sylissä kunnes rauhoittui ja selitettiin miksi ei saa tehdä niin ja mitä voi tehdä (esim. ei saa lyödä koska se sattuu, mutta voi silittää jos haluaa koskettaa yms). Tunnetta oli meilläkin usein vaikea nimetä, aina ei näkynyt mitään syytä. Tsemppiä teille paljon!!

Kiitos tsemppauksesta ja helpottavaa kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Meillä toimitaan täsmälleen samoin kuin teillä, joten ehkä se on sitten hyvä tapa toimia 🙂

Väsynyt Äiti

AKKaroliina kirjoitti:
Onko näitä "viskomistilanteita" muualla kuin kotona, esim päiväkodissa, kerhossa, mummolassa ja voisiko olla mustasukkaisuus pikkusisarukseen, huomio haku?

Tilanteita on joka paikassa, mutta eniten tutuimpien ihmisten seurassa, ja heittelemistä on jatkunut jo varmaan vuoden verran. Varmasti mustasukkaisuus ja huomionhaku ovat ainakin sisareen kohdistuvan toiminnan taustalla.

Saman läpi käynyt

Hei!

Hän on varmasti mustasukkainen uudesta sisaruksesta ja sitä voi kestää useamman kuukauden. Pikku hiljaa helpottaa. Tämä mustasukkaisuus näkyy kaikessa, vaikka vauva ei olisi läsnä. Hänellä saattaa yhtäkkiä tulla mieleen vauva, joka on juuri pilannut hänen elämänsä. Siltähän se aluksi tuntuu, ennen kuin sisaruussuhde etenee ja vauva kasvaa!

Lakkoilu pöydässä, potalla, kiukuttelu ns tyhjästä ja vaikkapa viive puheenkehitynsessä ovat ihan normaaleja juttuja, kun on tullut uusi vauva ja lapsi on itse vielä pieni taapero.

Meillä nimeän sen vain, että harmittaa. Sitähän se on. Pyydä verkostoa avuksi, jos mahdollista. Tuo on rankka vaihe ja aikanaan helpottaa. Nyt olisi hyvä saada vaikkapa mummia tms käymään tiheämmin arkeen ja perhekahvilat tai kerhot (yhdessä tai erikseen) ovat hyviä.

Tsemppiä kovasti!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat