Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

Näkymättömyys on koulun syy. Koulun tulisi huolehtia lasten turvallisuudesta. Se, ettei puututa siihen, että lapsi on yksin, on laiminlyöntiä ja välinpitämättömyyttä koulun osalta. Kun mietitään syytä yksittäisiin sekoamisiin, kannattaisi miettiä koulun osuutta enemmän eikä yrittää kaivella lapsen kehitushistoriasta kaikkia muita kiviä.

Vierailija

~Meri~ kirjoitti:
Jotkut tekee tuota tahallaan että jättää yksin ja sanoo että on muka hyväksi olla hiljaa ja yksin (tälläkin sivustolla on ollut sellaisia kommentteja) mutta eihän sellainen ole hyväksi ja sehän aiheuttaa depressiota ja myös se että väittää jonkun joka jätetty yksin olevan introvertti mutta oikeasti ei ja sitäkin sanotaan että jätettäisiin yksin kun oikeasti toiset eivät edes tunne yksinäistä eivätkä halua edes tutustua

Hirveimpiä koulumuistojani ovat ne, jolloin olin menestynyt jossain aineessa ja se oli kuin polttoainetta eristäjille eristämisen perusteeksi. Yksi näistä eristäjistä peräti kouluttautui opettajaksi lukion jälkeen.

Minulla oli siinä mielessä onnea, että lyöttäydyin yhteen toisen eristetyn kanssa ja hänestä tuli paras ystäväni. Ikävä kyllä hänelle eristäminen jätti vahvan sosiaalisten tilanteiden pelon koska kouluruokalassakin kuiskuteltiin ja huudeltiin perään ilkeyksiä kun eristetyt veivät ruokatarjottimensa takaisin. Nykyään ystäväni on ollut jo kauan sairauseläkkeellä mielenterveyssyistä johtuen. Minulla mieliaine vei unelmieni opintojen pariin ja selvisin siten kauheista vuosista. Toki minullekin on jäänyt ainainen epäluulo ihmisten tarkoitusperien suhteen ja vaatii aikaa tutustua toiseen ihmiseen luottamuksen saavuttamiseksi.

Kiusaaminen ja eristäminen siis tulevat maksamaan jokaiselle veronmaksajalle kun laskee sen aiheuttamat terveydenhuolto-, eläke- ja muut kulut yhteensä. Koska poliitikot puhuvat rahasta niin eikö olisi ensimmäinen askel ja valtava säästö jos nämä ihmisten elämää häiritsevät tavat kitkettäisiin pois jo pienestä pitäen? Jokainen tavallinen kaduntallaajakin voi olla hyvänä esikuvana lapsille ja nuorille ihan omalla käytöksellään ja lapsiaan kasvattaessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On erittäin ikävää, että niin moni kokee jäävänsä ulkopuolelle. Sosiaalisia taitoja pitäisi opetella jo pienenä kotona. Vanhemmilla on tässäkin asiassa vastuunsa. Koulussa voisi olla oppiaine nimeltä elämäntaito, jossa opiskeltaisiin mm. juuri ihmisiksi olemista, empatiaa sekä arjen taitoja kaupassakäynnistä vaatteiden silitykseen, koska näiden taitojen opettaminen ei näytä enää monilta vanhemmilta luonnistuvan. Jutussa puhutaan koulusta ja opettajiin kohdistuvista odotuksista. Opettajan työ on nykyisin niin vaativaa, ettei voida olettaa, että hän vielä huomioisi kaikki puhumattomat ja auttaisi yksinäisiä. Ryhmät ovat isoja jo peruskoulussa, lukiossa vielä suurempia. Lisäksi mukana on integroituja erityisoppilaita, joista yhdellä on adhd, toisella dysfasia, kolmannella sopeutumisongelmia jne. Yhden opettajan aika tai halu ei riitä enää sen luokan hiljaisen asioihin puuttumiseen. Usein nämä vetäytyjät ovat sellaisia, että kun heille puhuu, saa vastaukseksi hartioiden kohautuksen. Kontaktia ei synny yrityksistä huolimatta. Ryhmätöissä he istuvat sivussa eivätkä osallistu keskusteluun. Jokaisella on omakin vastuu siitä, että saa kavereita ja tulee huomatuksi. Kukaan ei voi väkisin olla kenenkään kaveri eikä sellaiseen voi pakottaa. Uhrin roolista on mahdollista nousta suhtautumalla muihin ihmisiin positiivisesti eikä torjuvasti.

No jopas tuli taas myrkyllistä höpöhöpöä.

Vierailija

"Kun päiväkotilapsilta on tutkimuksissa kysytty, mikä heistä on pahinta kiusaamista, he vastaavat: ulkopuolelle sulkeminen, Niina Junttila sanoo."

Tämä on varmaankin ns. kilttien ja sosiaalisesti taitavien tyttöjen yleinen kiusaamistapa. Kun olin peruskoulussa, luokan "johtajatyttö" määritteli, kuka pääsee mukaan. Minua hän ei hyväksynyt. Joskus hän sanoi harkitsevansa, että saatan päästä mukaan juttuihin, joissa olivat kaikki muut luokan tytöt. Lopulta hän aina päätyi siihen, etten pääse mukaan. Aloin pitämään ulkopuolisuutta normaalina ja ansaittuna. Nykyään tuo luokan "johtajatyttö" on opettaja, minä syrjäytynyt ja sosiaalisesti eristäytynyt no-lifer.

Vierailija

Olin näkymätön koko lapsuuden ja nuoruuden. Aikuisena aloin päästä siitä pikkuhiljaa eroon, nykyään olen ihan sosiaalinen ja tulen helposti juttuun ihmisten kanssa. edelleen menneisyys silti nostaa päätään välillä. Juuri kun olen kokenut että tulen hyväksytyksi vaikka työyhteisössä, mieleeni hiipii ajatus, että muut oikeasti inhoavat minua, puhuvat pahaa selän takana, toivoisivat että olisin hiljaa. Hirveä häpeän tunne valtaa mielen, kun olen kokenut jostain onnistumista. Häpeä sanoo, etten oikeasti ollut mitenkään hyvä, vaan oikeastaan jopa todella huono. Koen ettei minulla ole oikeutta odottaa, että muut kohtelisivat minua hyvin, tai kuuntelisivat mitä haluan sanoa. Kerron asiani nopeasti, Ettei huomio keskity minuun liian pitkään. Positiivinen huomio tuntuu häkellyttävältä, enkä tiedä miten sen ottaisi vastaan. Yritän ajatella näitä tilanteita järjellä, ja työntää lamauttavan häpeän pois. Olen yhtä arvokas kuin muutkin, eikä kukaan tiedä tästä menneisyydestäni mitään. Jos luimistelen, se se vasta outoa on. Joskus onnistun tsemppaamaan, joskus taas päätän etten enää ikinä puhu mitään.

Vierailija

Se, että ihmistä ei oikeasti huomata ja hänet tahattomasti unohdetaan, on eri asia kuin se että jätetään tahallaan ulkopuolelle eikä olla näkevinään. Ikäviä ilmiöitä molemmat, mutta eri tavalla.

Vierailija

Huomiotta jättäminen on kouluissa myös yksi opettajien käyttämä "kasvatuskeino". Kun luokkakoot ovat suuret, muuta vaihtoehtoa ei ehkä ole. Ylivilkas tai jollain tavalla normeihin sopeutumaton lapsi voidaa helposti sulkea ulkopuolelle opettajan toimesta. Hänen vastauksiaan "ei kuulla". Hänen viittaamistaan ei nähdä. Helposti tällaisesta lapsesta tulee luokassa pelle, jonka vastauksia väheksytään tai niille nauretaan aina. Toiset lapset oppivat nopeasti, että yksi voidaan ignorata, yhden vastaukset ovat aina hölmöjä. Vaikka hän yrittäisi omalla tavallaan parhaansa, hänen paikkansa ja roolinsa luokassa on opettajan johdolla lukittu.

Vierailija

Mun mielestäni näitä syrjäytymisriskissä olevia pitäisi määrätietoisesti yrittää saada toistensa seuraan. Yksinäiseksi itsensä kokevia on paljon. Vertaistuki ja toisten samassa tilanteessa olleiden ymmärrus ja hyväksyntä voisivat viedä kohti täysipainoista osallisuutta.

Waluigi

Olen koulukiusaamisen ja ujon luonteeni johdosta kokenut enemmän tai vähemmän näkymättömyyttä jo ihan pienestä asti, mutta pahinta oli, kun vaihdoin luokkaa amiksessa aikuisena.

Luokassa oli jotain 12 22-24-vuotiasta ikäistäni tyttöä, jotka olivat jo ryhmäytyneet tiiviiksi porukaksi, eikä heillä ollut niin väliä, tuliko kolmastoista heidän porukkaansa, vai jäikö kolmastoista yksin. Yritin alussa tehdä tuttavuutta ja osallistua keskusteluihin, mutta päälleni puhuttiin ja kommenttini jätettiin huomiotta. Välillä vastattiin yhdellä sanalla ja se oli jo saavutus.
Muistan, kun luokkani suunnitteli innoissaan Halloween-bileitä suoraan nenäni edessä. Kukaan heistä ei kysynyt, haluanko mukaan, eikä ketään näyttänyt myöskään nolottavan minun ulkopuolelle sulkemiseni, tai jännittävän reaktioni. Olivat varmaan jo unohtaneet, että olin paikalla, eikä kukaan heistä vain huomannut minua. Heille oli luonnollista, että jäisin ainoana pois

Ilkeitä he eivät minulle olleet, minusta ei tykätty, eikä oltu tykkäämättä. Minulle ei juteltu, mutta ei pidetty mykkäkouluakaan ja kuinka edes sellaista, joka ei ole kukaan, olisikaan joku osannut kohdella muuten, kuin neutraalisti. Olin vain siellä taustalla, vähän niin kuin lamppu, tai kaappi. Kun nimeäni huudettiin, en koskaan vastannut, tai edes nostanut päätäni, sillä tiesin, että he kutsuivat samalla luokalla ollutta kaimaani.

Ryhmätyöt oli kaikkein kiusallisimpia. Neljän hengen ryhmästä kolme muuta hassutteli ja kälätti sisäpiirinjuttujaan ja yhteisiä viikonloppusuunnitelmia ja minun kanssani puhuttiin asiallisella äänellä työhön liittyvät seikat samalla, kun yritin vain sulautua tapettiin
Vuoden sitä jaksoin ja sen jälkeen lopetin koko koulun. Oli kyllä lannistavin ja yksinäisin vuosi ikinä

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On erittäin ikävää, että niin moni kokee jäävänsä ulkopuolelle. Sosiaalisia taitoja pitäisi opetella jo pienenä kotona. Vanhemmilla on tässäkin asiassa vastuunsa. Koulussa voisi olla oppiaine nimeltä elämäntaito, jossa opiskeltaisiin mm. juuri ihmisiksi olemista, empatiaa sekä arjen taitoja kaupassakäynnistä vaatteiden silitykseen, koska näiden taitojen opettaminen ei näytä enää monilta vanhemmilta luonnistuvan. Jutussa puhutaan koulusta ja opettajiin kohdistuvista odotuksista. Opettajan työ on nykyisin niin vaativaa, ettei voida olettaa, että hän vielä huomioisi kaikki puhumattomat ja auttaisi yksinäisiä. Ryhmät ovat isoja jo peruskoulussa, lukiossa vielä suurempia. Lisäksi mukana on integroituja erityisoppilaita, joista yhdellä on adhd, toisella dysfasia, kolmannella sopeutumisongelmia jne. Yhden opettajan aika tai halu ei riitä enää sen luokan hiljaisen asioihin puuttumiseen. Usein nämä vetäytyjät ovat sellaisia, että kun heille puhuu, saa vastaukseksi hartioiden kohautuksen. Kontaktia ei synny yrityksistä huolimatta. Ryhmätöissä he istuvat sivussa eivätkä osallistu keskusteluun. Jokaisella on omakin vastuu siitä, että saa kavereita ja tulee huomatuksi. Kukaan ei voi väkisin olla kenenkään kaveri eikä sellaiseen voi pakottaa. Uhrin roolista on mahdollista nousta suhtautumalla muihin ihmisiin positiivisesti eikä torjuvasti.

Miten tyypillistä! Opettajaa harmittaa, kun pitäisi luopua siitä yhdestä työnsä helpottajasta eli koulustaan selviytyvästä, mutta selkeästi syrjäytetyn lapsen huomaamisesta ja tukemisesta.

Vaatikaa niiltä pomoiltanne resursseja, nyhveröt opettajat!

Pelijoukkueet pitää sekoittaa ja koota vaikka jonkun vuorojärjestelmän mukaan. Turha tuhlata aikaa siihen, että odotellaan kun joukkueen johtajat (!) asettelevat suosikkejaan arvojärjestykseen. On varmaan ihan kivaa katsella, miten se syrjäytetty kituu, kun se on pakko ottaa joukkueeseen viimeisenä haittaamaan muiden niiiin loistavaa peliä. - Vai kuinka?

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat