Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (418)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ole enään ollut työelämässä täytettyään joku 55. Fibro paheni sillon.
Oli päivä-äiti ennen sitä, työskenteli kotonaan.
Oli tykätty roolissaan, lapset sekä vanhemmat pitivät. Oli hyvä ammatti hänelle.

Ohis, mutta oletko ruotsinsuomalainen, kun käytät sanaa "päivä-äiti"? Oon tuntenut erään Suomeen Ruotsista 11-vuotiaana muuttaneen ja hän käytti tuota hellyttävän kuuloista termiä (hän myös puhui "kalapinnoista" kun tarkoitti kalapuikkoja). Suomessa ei ole päivä-äitejä tai dagmammoja, puhutaan perhepäivähoitajista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ole enään ollut työelämässä täytettyään joku 55. Fibro paheni sillon.
Oli päivä-äiti ennen sitä, työskenteli kotonaan.
Oli tykätty roolissaan, lapset sekä vanhemmat pitivät. Oli hyvä ammatti hänelle.

Ohis, mutta oletko ruotsinsuomalainen, kun käytät sanaa "päivä-äiti"? Oon tuntenut erään Suomeen Ruotsista 11-vuotiaana muuttaneen ja hän käytti tuota hellyttävän kuuloista termiä (hän myös puhui "kalapinnoista" kun tarkoitti kalapuikkoja). Suomessa ei ole päivä-äitejä tai dagmammoja, puhutaan perhepäivähoitajista.


Olet oikeassa, ruotsissa asunut kahdeksan vuotiaasta.
Kuinkahan yleinen adhd näillä jotka työnperään lähti? Varovaisemmat jäi suomeen.
Mun ja myös mieheni perheessä on tämä muutto maitten välillä tehty peräti kahdesti. Ei siinä paljon lapsia ajateltu. Molempien vanhemmilla joka kerralla olleet myös työpaikat, elikkä töitten perässä ei tarttennut lähtee.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä adhd. .Elää kuin sika. Roskat tiskialtaaseen, paskaiset alusvaatteet jopa ruokapöydällä. Tosi töykeä, röyhkeä. Vittuillee ja on jopa aggressiviinen. syö kahta lääkettä. On oikeasti perus laiska. Miten ennen nämäå erityislapset ja aikuiset pärjäsivät? oli kait pakko? Nykyän aletaan hyysäämään heti. Olet erikoinen, tarvitset erikoisapua. Ja vitut. 

Mulla on kanssa mies, jolla lääkitys. Vetoaa kaikessa kun on adhd. Ei tee mitään kotona. Töistä tulee, syö ja  nukkuu. Meillä kuitenkin kolme alle kouuikäistä lasta.


Mun faija oli samanlainen kun olin lapsi, tosin nyt aikusena kun lapseni ovat saaneet diagnooseja niin voin todeta että lukihäiriö ja add faijassa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
kauanko menny  diagnoosissa niillä jotka tekivät koko prosessin julkisella puolella?

Hämeenlinnassa meni joku vuoden verran, omat hölmöilyt vähän pidensi prosessia. Nykyään syön elvansea johon oon ollut todella tyytyväinen, paljon parempi kuin Concerta tai dexedrine

Tosiaan hain lähetteen yksityiseltä, ei tulis mieleenkään mennä terkkariin tästä puhumaan koska ei ne tajua mistään mitään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä adhd. .Elää kuin sika. Roskat tiskialtaaseen, paskaiset alusvaatteet jopa ruokapöydällä. Tosi töykeä, röyhkeä. Vittuillee ja on jopa aggressiviinen. syö kahta lääkettä. On oikeasti perus laiska. Miten ennen nämäå erityislapset ja aikuiset pärjäsivät? oli kait pakko? Nykyän aletaan hyysäämään heti. Olet erikoinen, tarvitset erikoisapua. Ja vitut. 

Mulla on kanssa mies, jolla lääkitys. Vetoaa kaikessa kun on adhd. Ei tee mitään kotona. Töistä tulee, syö ja  nukkuu. Meillä kuitenkin kolme alle kouuikäistä lasta.

Minä kyllä ymmärrän miestäsi. Mä en kykene kokopäivätyöhön. Osa-aikatyössäkin kuormitun niin, että nukun illat. Opiskelu sujuu, kun saan tehdä omaan tahtiin. Vasta 35-vuotiaana sain diagnoosin ja ymmärrystä itselleni. Mies vittuilee, kun "makaan" kotona. Ehkä sunkin miehen pitäisi vähentää töitä.

Vierailija

Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä olen ihan samanlainen ns kympin tyttö. Tutkimuksissa otetaan huomioon onko älykkyys/ sosiaalinen ympäristö kompensoinut opiskeluvaikeuksia. Ihan sama dg historia mulla. Adhd diagnosoitiin tänä vuonna

Vierailija

Om][quote=Vierailija kirjoitti:
Om kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hyperfokusta mahdollista saada aikaan silloin kun haluaa? Olen outo luova ihminen ja huomaan saavani aikaan paljon kun pääsen flow-tilaan. Itse flow-tila tulee ainoastaan kun sitä huvittaa. Olisi kiva tietää jotain tekniikoita joilla sitä saisi kutiteltua esiin tahdosta.

Hei,
Mä olen lopettanut lääkkeet (36+36 concerta) sen jälkeen kun aloin päivittäin meditoimaan. Aloitin minuutista, nytpuhtaasti hiljaisuudessa istuminen ei varmaan onnistuisi :)

Tää kuulostaa hyvältä ja ehkä pystyn opettelee tätä sitten kun oon esim eläkkeellä tai jossain muussa työssä.. tällä hetkellä jo tuon viestin lukeminen uuvutti kun ajattelin että jestas en jaksa. Joskus teen 5min aamumeditaation joka on töihin motivoiva, niinä päivinä saan hieman enemmän töissä aikaan, saan kai meditaatiolla aivopestyä itseäni vähän. Hyvässä elämänvaiheessa tää meditaatio mullakin varmasti toimisi paremmin mutta nyt on itsellä tilanne että työt sakannut jo pitkään, ensimmäinen pitkä työsuhde, koitan epätoivoisesti pitää siitä kiinni ja lääkkeiden aloitusta odotan. En kyllä muuten kyseenalaista tota meditaatioon voimaa! Mullakin se saattaisi toimia ellen olisi jo siinä pisteessä omia kierroksia että tekis mieli heittää kaikki vaan paskaks ja muuttaa tyyliin ulkomaille, mitä en onneksi tee koska olen hyvässä parisuhteessa, minulla on hyvä työ ja koulutus ja elämä kerrankin mallillaan. Normi rutiinityö ei vaan suju..[/

Joo, aloita ensin lääkkeet ja sen jälkeen sitten vasta toiminnallisia menetelmiä (kuten meditaatio) kun olet muuten saanut asiat vähän paremmin töissä hallintaan. Itse söin pari vuotta lääkkeitä ja puolisen vuotta lisäsin meditointia ennen lääkityksen lopetusta.

Olisiko mahdollista hieman vähentää töitä? Itse en enää aio yrittää yli 60-80% työaikaa. Että onko sinun pakko pystyä suoriutumaan kaikilla osa-alueilla 100%? Itse ajattelen nyt, että jaksan lapset, jopa käyn harrastuksessa ja syön aika hyvin. Näin pystyn tekemään sen 60-80% töitä. Ehkä kun lapset kasvaa, niin sitten voi antaa enemmän töihin. Mistä VOISI hieman downshiftata nykyelämässäsi?

Tämä suunnitelma kuulostaa hyvältä. Toivon että just kun saisi jotenkin nyt tämän homman kasaan, sit pystyisi harjoittamaan noita toiminnallisia menetelmiä paremmin. Ja tuo työaika, mä tiedän että en pitkässä juoksussa kestä 100%työaikaa. Mulla ei ole omia lapsia mutta puolisolla on. Adhd tutkimusten jälkeen oon antanut itselleni paljon enemmän anteeksi asioita mihin ennen itseni sairaalloisesti pakotin, esim kotityöt ei ole sujunut nyt moneen kuukauteen mutta itseni sättimisen asiasta viimein lopetin. Kokoaikatyöhön menee kyllä niin paljon mun kaikesta kapasiteetista, että toive olisi saada joskus lyhyempää työpäivää. Taloudellisesti pärjäisin mutta mun töissä ei katsota sitä lyhyttä työaikaa hyvällä.. pitää tehdä sitten ratkaisuja jos siltä näyttää. Nyt on yli vuoden vielä sopimus voimassa. Mulla on onneks terapeutti joka vannottaa mulle että mä selviän tästä järjissäni ja ne lääkkeet tulee auttamaan ja kaikki tuntuu paljon selkeämmältä sitten. Kun tällä hetkellä kaikki on niin sekamelskaa, kun yhden osan päivästä (työ ja sinne pääseminen fyysisesti: pukeminen ja sen huomaaminen mitä pukee että on asiallinen, työmatka, työpaperit jne) pystyn suorittaa joten kuten, niin kaikki muu onkin sitten vaan kun kulkis pimeässä, toimin ja teen asioita tavallaan ihan tuurilla sinne päin kun aivot ei pysy yhtään mukana että mitäs nyt tapahtuu . Siitä esim tuo että aamulla huolehdittava että pukeudun töihin ok, etten tyyliin unohda hametta sukkahousujen päälle laittaa! Liikunta auttaa mulle onneksi, sitä pystyn tekemään, käyn pitkillä kävelyillä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Mistä päättelit, että olisin masentunut? Rutiininomainen työ on aina saanut minut ahdistumaan enkä ole viihtynyt yhdessäkään työpaikassani puhumattakaan koulusta.

Masennukseni/ahdistukseni on aina lakannut päästessäni kotiin nukkumaan ja olemaan omassa rauhassani.

Ei koulu minua ole koskaan kuormittanut koska kuten kirjoitin, koko peruskouluaikana ei eteeni tullut yhtäkään tehtävää, jonka suorittamisen olisin kokenut vaikeaksi. Vuosilukuja piti muistaa kokeissa kerrallaan ehkä 5 kpl ja ne viisi vuosilukua oli helppo kirjoittaa vaikapa penaalissa olevaan pyyhekumiin ja lisäksi oli aika helppoa päätellä se, mitä vuosilukuja kysyttäisiin. Ala-asteella muistan kerran tuskastuneeni mm. siitä, että kokeessa kuulemma kysyttäisiin Pohjanmaan jokien nimiä. Edellä esittelemälläni tekniikalla ne joet oli helppo listata järjestykseen vaikkapa penaaliin piilotettavan viivottimen takapuolelle. Oma hätäni on aina keinot keksinyt mutta työelämässä/arjessa en oikein löydä paikkaani siksi, että minun pitäisi joka päivä pystyä keskittymään asioihin, joita kohtaan minulla ei ole mitään kiinnostusta (esimerkiksi työni tällä hetkellä).

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Mistä päättelit, että olisin masentunut? Rutiininomainen työ on aina saanut minut ahdistumaan enkä ole viihtynyt yhdessäkään työpaikassani puhumattakaan koulusta.

Masennukseni/ahdistukseni on aina lakannut päästessäni kotiin nukkumaan ja olemaan omassa rauhassani.

Ei koulu minua ole koskaan kuormittanut koska kuten kirjoitin, koko peruskouluaikana ei eteeni tullut yhtäkään tehtävää, jonka suorittamisen olisin kokenut vaikeaksi. Vuosilukuja piti muistaa kokeissa kerrallaan ehkä 5 kpl ja ne viisi vuosilukua oli helppo kirjoittaa vaikapa penaalissa olevaan pyyhekumiin ja lisäksi oli aika helppoa päätellä se, mitä vuosilukuja kysyttäisiin. Ala-asteella muistan kerran tuskastuneeni mm. siitä, että kokeessa kuulemma kysyttäisiin Pohjanmaan jokien nimiä. Edellä esittelemälläni tekniikalla ne joet oli helppo listata järjestykseen vaikkapa penaaliin piilotettavan viivottimen takapuolelle. Oma hätäni on aina keinot keksinyt mutta työelämässä/arjessa en oikein löydä paikkaani siksi, että minun pitäisi joka päivä pystyä keskittymään asioihin, joita kohtaan minulla ei ole mitään kiinnostusta (esimerkiksi työni tällä hetkellä).

Hmm, siis tuossahan kirjoitit toistuvasta masennuksesta aiemmin. Ei minuakaan koulun vaikeus kuormita vaan impulssiivisuys, keskittymiskyvyttömyys, läsnäolo ja jatkuva ajatusten virta päässä.

Rouva

Miehelläni todettiin Add 35-vuotiaana. Hän oli koulussa tosi hyvä. Ysin oppilas. Kouluaineet kiinnostivat ja se oli pointti. Kaikki mikä kiinnosti niin siihen riitti keskittyminen. Muuten reppu unohtui kotiin ja kirjatkin. Tavaroita unohteli mihin sattui ja ne oli aina hukassa.

Aikuisiällä tapasi minut. Ammattikorkea olisi jäänyt kesken jos en olisi tsempannut. Nykyinen työ paljasti keskittymiskyvyttömyyden. Oman työn organisointi ei onnistu. Lähimuisti on huono. Kauppaan kun menee ja pitää tuoda kolme tavaraa hän muistaa ehkä yhden. Kuulostaa niin uskomattomalta mutta totta on.

Kun jutellaan hän saattaa tunnin päästä jo unohtaa mitä puhuttiin. Aloittaa yhden tekemisen, siirtyy toiseen ja kolmanteen, neljänteen. Mitään ei saa valmiiksi. Hyvin luova ihminen. Ideoita pulppuaa. Ja on impulsiivinen. Koko ajan pitäisi olla ostamassa jotain. Hänellä huono itsetunto syystä ettei saa mitään aikaiseksi. Syyttää itseään laiskaksi.

Lääkkeitä on kokeillut jo kolmea. Viimeisin hyvä. Ottaa vain työpäivinä.

Mutta joo, ei hänkään meinannut päästä kunnallisella eteenpäin kun lääkäri hoki vain, että kouluja pitäisi olla keskeyttänyt. Mutta ADHD voi ilmetä monella tavalla. Ei kaikilla ole oppimisvaikeuksia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Mistä päättelit, että olisin masentunut? Rutiininomainen työ on aina saanut minut ahdistumaan enkä ole viihtynyt yhdessäkään työpaikassani puhumattakaan koulusta.

Masennukseni/ahdistukseni on aina lakannut päästessäni kotiin nukkumaan ja olemaan omassa rauhassani.

Ei koulu minua ole koskaan kuormittanut koska kuten kirjoitin, koko peruskouluaikana ei eteeni tullut yhtäkään tehtävää, jonka suorittamisen olisin kokenut vaikeaksi. Vuosilukuja piti muistaa kokeissa kerrallaan ehkä 5 kpl ja ne viisi vuosilukua oli helppo kirjoittaa vaikapa penaalissa olevaan pyyhekumiin ja lisäksi oli aika helppoa päätellä se, mitä vuosilukuja kysyttäisiin. Ala-asteella muistan kerran tuskastuneeni mm. siitä, että kokeessa kuulemma kysyttäisiin Pohjanmaan jokien nimiä. Edellä esittelemälläni tekniikalla ne joet oli helppo listata järjestykseen vaikkapa penaaliin piilotettavan viivottimen takapuolelle. Oma hätäni on aina keinot keksinyt mutta työelämässä/arjessa en oikein löydä paikkaani siksi, että minun pitäisi joka päivä pystyä keskittymään asioihin, joita kohtaan minulla ei ole mitään kiinnostusta (esimerkiksi työni tällä hetkellä).

Hmm, siis tuossahan kirjoitit toistuvasta masennuksesta aiemmin. Ei minuakaan koulun vaikeus kuormita vaan impulssiivisuys, keskittymiskyvyttömyys, läsnäolo ja jatkuva ajatusten virta päässä.

Kyllä, toistuvan masennuksen aiheuttaa tekemäni työn laatu. Luulen, että pohjimmiltaan silkka väsymykseni on vain tulkittu masennukseksi. Alkuun uutta työtä opetellessa mieli on virkeä mutta samojen rutiinien toistuessa seinät rupeavat kaatumaan päälle enkä saa vietyä loppuun helppoja työtehtäviäkään. Lopulta en saa niitä edes aloitettua ja olen pisteessä, jossa lopetan ahdistuksen takia ensin kaiken vapaa-ajan toiminnan ja lopulta myös nukkumisen. Pari päivää valvottuani yleensä kävelen lääkäriin ja minulle ehdotetaan sairauslomaa.

Töissä tunnen olevani papukaija toistamassa samaa lausetta tuhansia kertoja päivässä ja siihen keskittyminen vie voimani. Ei koulussa tarvinnut olla läsnä. Meillä ainakin riitti se, että oli fyysisesti paikalla ja siten sai ajatella vapaasti omiaan tai lukea omaa kirjaa.

Vierailija

Rouva kirjoitti:
Miehelläni todettiin Add 35-vuotiaana. Hän oli koulussa tosi hyvä. Ysin oppilas. Kouluaineet kiinnostivat ja se oli pointti. Kaikki mikä kiinnosti niin siihen riitti keskittyminen. Muuten reppu unohtui kotiin ja kirjatkin. Tavaroita unohteli mihin sattui ja ne oli aina hukassa.

Aikuisiällä tapasi minut. Ammattikorkea olisi jäänyt kesken jos en olisi tsempannut. Nykyinen työ paljasti keskittymiskyvyttömyyden. Oman työn organisointi ei onnistu. Lähimuisti on huono. Kauppaan kun menee ja pitää tuoda kolme tavaraa hän muistaa ehkä yhden. Kuulostaa niin uskomattomalta mutta totta on.

Kun jutellaan hän saattaa tunnin päästä jo unohtaa mitä puhuttiin. Aloittaa yhden tekemisen, siirtyy toiseen ja kolmanteen, neljänteen. Mitään ei saa valmiiksi. Hyvin luova ihminen. Ideoita pulppuaa. Ja on impulsiivinen. Koko ajan pitäisi olla ostamassa jotain. Hänellä huono itsetunto syystä ettei saa mitään aikaiseksi. Syyttää itseään laiskaksi.

Lääkkeitä on kokeillut jo kolmea. Viimeisin hyvä. Ottaa vain työpäivinä.

Mutta joo, ei hänkään meinannut päästä kunnallisella eteenpäin kun lääkäri hoki vain, että kouluja pitäisi olla keskeyttänyt. Mutta ADHD voi ilmetä monella tavalla. Ei kaikilla ole oppimisvaikeuksia.

En tiedä, että mikä teillä on kotona tilanne oikeasti, mutta tämän perusteella liikutuin ❤ Olet selvästikin tutustunut siihen mitä adhd on. Mulla vasta tutkimukset alkamassa, mutta surettaa kun kotiväki ajattelee, että minua ei kiinnosta heidän asiat, kun joudun pyytämään kertomaan uudestaan. Lisäksi mä unohtelen käsittämättömällä tavalla asioita ja se on jo melkein vitsi. On vaikea olla itselleen armollinen, jos muutkin kuvittelevat, että toimin tahallani näin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Mistä päättelit, että olisin masentunut? Rutiininomainen työ on aina saanut minut ahdistumaan enkä ole viihtynyt yhdessäkään työpaikassani puhumattakaan koulusta.

Masennukseni/ahdistukseni on aina lakannut päästessäni kotiin nukkumaan ja olemaan omassa rauhassani.

Ei koulu minua ole koskaan kuormittanut koska kuten kirjoitin, koko peruskouluaikana ei eteeni tullut yhtäkään tehtävää, jonka suorittamisen olisin kokenut vaikeaksi. Vuosilukuja piti muistaa kokeissa kerrallaan ehkä 5 kpl ja ne viisi vuosilukua oli helppo kirjoittaa vaikapa penaalissa olevaan pyyhekumiin ja lisäksi oli aika helppoa päätellä se, mitä vuosilukuja kysyttäisiin. Ala-asteella muistan kerran tuskastuneeni mm. siitä, että kokeessa kuulemma kysyttäisiin Pohjanmaan jokien nimiä. Edellä esittelemälläni tekniikalla ne joet oli helppo listata järjestykseen vaikkapa penaaliin piilotettavan viivottimen takapuolelle. Oma hätäni on aina keinot keksinyt mutta työelämässä/arjessa en oikein löydä paikkaani siksi, että minun pitäisi joka päivä pystyä keskittymään asioihin, joita kohtaan minulla ei ole mitään kiinnostusta (esimerkiksi työni tällä hetkellä).

Hmm, siis tuossahan kirjoitit toistuvasta masennuksesta aiemmin. Ei minuakaan koulun vaikeus kuormita vaan impulssiivisuys, keskittymiskyvyttömyys, läsnäolo ja jatkuva ajatusten virta päässä.

Kyllä, toistuvan masennuksen aiheuttaa tekemäni työn laatu. Luulen, että pohjimmiltaan silkka väsymykseni on vain tulkittu masennukseksi. Alkuun uutta työtä opetellessa mieli on virkeä mutta samojen rutiinien toistuessa seinät rupeavat kaatumaan päälle enkä saa vietyä loppuun helppoja työtehtäviäkään. Lopulta en saa niitä edes aloitettua ja olen pisteessä, jossa lopetan ahdistuksen takia ensin kaiken vapaa-ajan toiminnan ja lopulta myös nukkumisen. Pari päivää valvottuani yleensä kävelen lääkäriin ja minulle ehdotetaan sairauslomaa.

Töissä tunnen olevani papukaija toistamassa samaa lausetta tuhansia kertoja päivässä ja siihen keskittyminen vie voimani. Ei koulussa tarvinnut olla läsnä. Meillä ainakin riitti se, että oli fyysisesti paikalla ja siten sai ajatella vapaasti omiaan tai lukea omaa kirjaa.

Nimenomaan tarkoitin tuota fyysistä läsnäoloa. Yläasteella koko pakka alkoi hajota ja pelkkä paikallaan olo oli äärettömän hankalaa. Nyt teen fyysistä työtä ja opiskelen etänä (kumpikin osa-aikaista) mutta motorinen toiminta oli levotonta ja joudun jatkuvasti liikkumaan jollakin tavalla. Ja tämä on yksi iso kuormituksen syy. Voithan kokeilla hakeutua tutkimuksiin 😊

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Mistä päättelit, että olisin masentunut? Rutiininomainen työ on aina saanut minut ahdistumaan enkä ole viihtynyt yhdessäkään työpaikassani puhumattakaan koulusta.

Masennukseni/ahdistukseni on aina lakannut päästessäni kotiin nukkumaan ja olemaan omassa rauhassani.

Ei koulu minua ole koskaan kuormittanut koska kuten kirjoitin, koko peruskouluaikana ei eteeni tullut yhtäkään tehtävää, jonka suorittamisen olisin kokenut vaikeaksi. Vuosilukuja piti muistaa kokeissa kerrallaan ehkä 5 kpl ja ne viisi vuosilukua oli helppo kirjoittaa vaikapa penaalissa olevaan pyyhekumiin ja lisäksi oli aika helppoa päätellä se, mitä vuosilukuja kysyttäisiin. Ala-asteella muistan kerran tuskastuneeni mm. siitä, että kokeessa kuulemma kysyttäisiin Pohjanmaan jokien nimiä. Edellä esittelemälläni tekniikalla ne joet oli helppo listata järjestykseen vaikkapa penaaliin piilotettavan viivottimen takapuolelle. Oma hätäni on aina keinot keksinyt mutta työelämässä/arjessa en oikein löydä paikkaani siksi, että minun pitäisi joka päivä pystyä keskittymään asioihin, joita kohtaan minulla ei ole mitään kiinnostusta (esimerkiksi työni tällä hetkellä).

Hmm, siis tuossahan kirjoitit toistuvasta masennuksesta aiemmin. Ei minuakaan koulun vaikeus kuormita vaan impulssiivisuys, keskittymiskyvyttömyys, läsnäolo ja jatkuva ajatusten virta päässä.

Kyllä, toistuvan masennuksen aiheuttaa tekemäni työn laatu. Luulen, että pohjimmiltaan silkka väsymykseni on vain tulkittu masennukseksi. Alkuun uutta työtä opetellessa mieli on virkeä mutta samojen rutiinien toistuessa seinät rupeavat kaatumaan päälle enkä saa vietyä loppuun helppoja työtehtäviäkään. Lopulta en saa niitä edes aloitettua ja olen pisteessä, jossa lopetan ahdistuksen takia ensin kaiken vapaa-ajan toiminnan ja lopulta myös nukkumisen. Pari päivää valvottuani yleensä kävelen lääkäriin ja minulle ehdotetaan sairauslomaa.

Töissä tunnen olevani papukaija toistamassa samaa lausetta tuhansia kertoja päivässä ja siihen keskittyminen vie voimani. Ei koulussa tarvinnut olla läsnä. Meillä ainakin riitti se, että oli fyysisesti paikalla ja siten sai ajatella vapaasti omiaan tai lukea omaa kirjaa.

Nimenomaan tarkoitin tuota fyysistä läsnäoloa. Yläasteella koko pakka alkoi hajota ja pelkkä paikallaan olo oli äärettömän hankalaa. Nyt teen fyysistä työtä ja opiskelen etänä (kumpikin osa-aikaista) mutta motorinen toiminta oli levotonta ja joudun jatkuvasti liikkumaan jollakin tavalla. Ja tämä on yksi iso kuormituksen syy. Voithan kokeilla hakeutua tutkimuksiin 😊

Add kuulostaa ehkä itselleni sopivammalta kuin adhd. Mutta olen ajatellut, että ne vain ilmenevät eri tavalla. Minun keskittymisvaikeuteni ovat sitä, että uppoudun omaan maailmaani ja voin helposti viettää siellä vaikkapa viikonkin tylsistymättä. Siis vain maata sohvalla ja ajatella omiani. Kuvitella tapahtumia, ikään kuin ohjata omat elokuvani ja pohtia syy-yhteyksiä. Tavallaan arki on minulle ihan toissijainen maailma, jossa minun kuitenkin pitäisi pystyä toimimaan ilman mitään kiinnostusta ottaa siihen osaa.

Selvennyksenä se, että todellakin tiedostan päiväunelmointini. Se on vain minulle automaattinen tila, johon vaivun ellei huomiotani pysty viemään joku kiinnostavampi asia. Yksinkertaisesti unohdun ajatuksiini ja lapsena/nuorena en vielä tajunnut sitä, että kaikki eivät niin toimi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te dignoosin saaneet olette aikoinaan pärjänneet koulussa? Tuntuu, että kunnallisella puolella ainakin  oletusarvo on se, että oireita pitää olla ollut lapsesta saakka. Ei minulla mitään oireita ole ollut koska olen saanut olla omissa ajatuksissani lapsuuden sekä nuoruuden ja koulusta olen selvinnyt kympin tyttönä siitä huolimatta, että päivät piirsin vihkoon ja luin omia kirjojani opettajien luvalla. Lukiossa lähinnä lintsasin siksi, että pelkästään kymppejä kokeista saavaa lintaajaa pidettiin jokseenkin harmittomana tapauksena.

Ilman minkäänlaista ylppäreihin pänttäämistä kirjoitin pari ällää (reaali ja lyhyt matematiikka) ja loput eximioita. En voi siis vedota opiskeluvaikeuksiini vaikkakaan en ole koskaan joutunut oikeasti opiskelemaan vaan olen ammentanut peruskoulussa/lukiossa tarvittavat tiedot ja taidot uteliaisuuteni aikaansaamasta järjettömän laajasta yleistiedon määrästä. En yksinkertaisesti osaa opiskella ja tiedot jäävät päähäni vain, mikäli ne jollakin tavalla kiinnostavat.

Olen miettinyt adhd:n mahdollisuutta pian 25 vuotta. 15-vuotiaana luin aspergerin oireyhtymästä ja totesin, että minussa on paljon sitäkin mutta olen liian sosialinen/sosiaalisesti pärjäävä ollakseni sellainen. Add ja adhd olivat seuraavat vaihtoehdot.

Minulla on ollut masennusta ja ylipäätään olen alisuoriutunut kaikissa töissäni huolimatta ainakin jonkinlaisesta potentiaalistani.  Työmoraalini on hyvä mutta rutiinien toistaminen saa minut ahdistuksen partaalle parissa vuodessa ja silloin joko vaihdan työpaikkaa tai jään sairaslomalle. Toistuvan masennuksen takia minulle on jopa ehdotettu työkyvyttömyyseläkettä kunnan psykiatrin taholta mutta en minä sellaiselle halua, haluaisin vain voida hyvin ja tehdä samalla työtä, joka ei saa minua voimaan pahoin. 

Olen puhunut epäilyistäni monellekin lääkärille ja psykologille. Kaikki tyrmäävät sen, että minulla voisi olla adhd koska kuitenkin olen pärjännyt niin hyvin koulussa. Kukaan ei tunnu huomioivan sitä, että varsinaisesti en koulussa oppinut mitään vaan olin jo aiemmin opiskellut huomattavan paljon laajemmat määrät tietoa uteliaisuuteni vuoksi. Luokkakaverit varmaan muistavat minut tyyppinä, jolla oli aina läksyt tekemättä ja jolla oli aina kirja väärästä kohtaa auki pulpetilla ja toisinaan jopa väärin päin. Kukaan ei tiennyt sitäkään, että minulla oli taskussani paperilappuja, joille olin kirjoittanut kotiini menevien bussien numerot. 69 meni sekaisin luvun 96 kanssa ja toisena esimerkkinä en ikinä oppinut muistamaan edes kaikkien luokkakavereitteni nimiä (muistan vain itselleni läheisten ihmisten nimet). Puhelinnumeroiden toistaminen niiden kuuntelemisen jälkeen ei sekään ole ikinä onnistunut. Adhd-epäilyä mielestäni puoltaa se, että suvussani on verrattain paljon virallisen asperger-diagnoosin saaneita lapsia sekä näiden vanhempina hiukan autistisen oloisia tutkijatyyppejä.
Kokeeksi pyysin yksityistä lääkäriä kirjoittamaan minulle Voxraa kokeeksi pari vuotta sitten ja sanoin haluavani kokeilla sitä masennukseeni. Tosiasiassa masennuslääkkeet ovat aina vain lamauttaneet minut ja halusin kokeilla sitä, selkeyttäisikö Voxra jotenkin ajatuksiani. Yllättäen Voxra on antanut minulle energiaa ja mielestäni auttanut erittäin paljon päivittäisten rutiinien kanssa. Niin paljon, että olen sen syömistä halunnut jatkaa. Se jotenkin hiukan vaimentaa kymmenien, samanaikaisesti pyörivien ajatusten aiheuttamaa sekamelskaa päässäni. Haluaisin kokeilla Concertaa siksi, että se käsittääkseni on enemmän juuri adhd:n suhteen täsmälääke.

Anteeksi pitkä selostus, liian pitkä työpäivä takana ja en tapani mukaan oikein tiennyt, mistä aloittaa. Mitä te diagnoosin saaneet tuumaatte, tunnistatteko kertomastani omia olojanne?

Mä en nyt oikein saa kiinni, että mitä ne adhd:hen viittaavat oireet on? Muut kuin masennus ja ahdistus. Mulla oli ennen kouluikää oireita, ala-aste meni ok, koska oppiminen oli helppoa. Yläasteella alkoi jatkuva lintsaus. Vaikka olen tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä niin ei minusta kympin tytöksi ole, koska kuormittuminen on iso haaste. Samoin keskittyminen on ihan olematonta.

Mistä päättelit, että olisin masentunut? Rutiininomainen työ on aina saanut minut ahdistumaan enkä ole viihtynyt yhdessäkään työpaikassani puhumattakaan koulusta.

Masennukseni/ahdistukseni on aina lakannut päästessäni kotiin nukkumaan ja olemaan omassa rauhassani.

Ei koulu minua ole koskaan kuormittanut koska kuten kirjoitin, koko peruskouluaikana ei eteeni tullut yhtäkään tehtävää, jonka suorittamisen olisin kokenut vaikeaksi. Vuosilukuja piti muistaa kokeissa kerrallaan ehkä 5 kpl ja ne viisi vuosilukua oli helppo kirjoittaa vaikapa penaalissa olevaan pyyhekumiin ja lisäksi oli aika helppoa päätellä se, mitä vuosilukuja kysyttäisiin. Ala-asteella muistan kerran tuskastuneeni mm. siitä, että kokeessa kuulemma kysyttäisiin Pohjanmaan jokien nimiä. Edellä esittelemälläni tekniikalla ne joet oli helppo listata järjestykseen vaikkapa penaaliin piilotettavan viivottimen takapuolelle. Oma hätäni on aina keinot keksinyt mutta työelämässä/arjessa en oikein löydä paikkaani siksi, että minun pitäisi joka päivä pystyä keskittymään asioihin, joita kohtaan minulla ei ole mitään kiinnostusta (esimerkiksi työni tällä hetkellä).

Hmm, siis tuossahan kirjoitit toistuvasta masennuksesta aiemmin. Ei minuakaan koulun vaikeus kuormita vaan impulssiivisuys, keskittymiskyvyttömyys, läsnäolo ja jatkuva ajatusten virta päässä.

Kyllä, toistuvan masennuksen aiheuttaa tekemäni työn laatu. Luulen, että pohjimmiltaan silkka väsymykseni on vain tulkittu masennukseksi. Alkuun uutta työtä opetellessa mieli on virkeä mutta samojen rutiinien toistuessa seinät rupeavat kaatumaan päälle enkä saa vietyä loppuun helppoja työtehtäviäkään. Lopulta en saa niitä edes aloitettua ja olen pisteessä, jossa lopetan ahdistuksen takia ensin kaiken vapaa-ajan toiminnan ja lopulta myös nukkumisen. Pari päivää valvottuani yleensä kävelen lääkäriin ja minulle ehdotetaan sairauslomaa.

Töissä tunnen olevani papukaija toistamassa samaa lausetta tuhansia kertoja päivässä ja siihen keskittyminen vie voimani. Ei koulussa tarvinnut olla läsnä. Meillä ainakin riitti se, että oli fyysisesti paikalla ja siten sai ajatella vapaasti omiaan tai lukea omaa kirjaa.

Nimenomaan tarkoitin tuota fyysistä läsnäoloa. Yläasteella koko pakka alkoi hajota ja pelkkä paikallaan olo oli äärettömän hankalaa. Nyt teen fyysistä työtä ja opiskelen etänä (kumpikin osa-aikaista) mutta motorinen toiminta oli levotonta ja joudun jatkuvasti liikkumaan jollakin tavalla. Ja tämä on yksi iso kuormituksen syy. Voithan kokeilla hakeutua tutkimuksiin 😊

Add kuulostaa ehkä itselleni sopivammalta kuin adhd. Mutta olen ajatellut, että ne vain ilmenevät eri tavalla. Minun keskittymisvaikeuteni ovat sitä, että uppoudun omaan maailmaani ja voin helposti viettää siellä vaikkapa viikonkin tylsistymättä. Siis vain maata sohvalla ja ajatella omiani. Kuvitella tapahtumia, ikään kuin ohjata omat elokuvani ja pohtia syy-yhteyksiä. Tavallaan arki on minulle ihan toissijainen maailma, jossa minun kuitenkin pitäisi pystyä toimimaan ilman mitään kiinnostusta ottaa siihen osaa.

Selvennyksenä se, että todellakin tiedostan päiväunelmointini. Se on vain minulle automaattinen tila, johon vaivun ellei huomiotani pysty viemään joku kiinnostavampi asia. Yksinkertaisesti unohdun ajatuksiini ja lapsena/nuorena en vielä tajunnut sitä, että kaikki eivät niin toimi.

Kuulostaisi siltä, että se H tosiaan puuttuu siitä. 😊

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat