Kommentit (17)

Optio

Hyvin luultavasti ihmisten katseissa tai reaktiossa ei ole tapahtunut mitään muutosta, ainoastaan siinä miten susi ne tulkitsee. Esim. homealtistus voi aiheuttaa samantapaisia aivotoiminnan muutosta, altistuksen alaisena tuntuu että ihmiset tuijottavat erinäisistä syistä, ja ilman altistusta ei tunnu että kukaan tuijottaa.

Vierailija

Uskon, että Susin huomio on ihan todellinen ja oikea.
Kun lapseni olivat pieniä, ajattelin usein, että minä olisin ihan hyvä isä. Äitinä koin riittämättömyyttä. En usein jaksanut toimia, niin kuin muut äidit. Siis isänä olo on huomattavasti vähemmän stressaavaa ja vaativaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ei minulle tulisi mieleenkään tuijottaa naista paheksuvasti, jos hän ei saa riehuvia lapsia kuriin. Ja vaikka jostain syystä tuntisin paheksuntaa, en ole niin epäkohtelias että näyttäisin sen avoimesti. Olen nainen itsekin, mutta minulla ei ole lapsia.

Vierailija

Olen jo muutama vuosi sitten tehnyt havainnot, että minua pidetään hyvänä isänä kun täytän saman vaatimustason mitä äideiltä pidetään itsestäänselvyytenä. Eli kyseisen henkilön havainto on varmasti hyvinkin paikkansa pitävä.

Vierailija

Totta kai "miesoletetulta" odotetaan erilaista osaamista kuin "naisoletetulta". Naistakin ihmetellään ja ehkä ihaillaan jos osaa vaikka vaihtaa talvirenkaat. Ei rooliodotukset kovin nopeasti muutu. Ihminen tekee koko ajan mielessään oletuksia toisista ja korjaa niitä, mikäli osoittautuvat vääriksi. Usein eivät osoittaudu.

Vierailija

Tajuaakohan Susi (miksi muuten valitsi ulkomaalaisittain selvän naisen nimen, kai tämä "faijakin" on kova ulkomaille lentelijä, kuten tämmöiset lbgtxöw-hipsterit aina?) ettei häntä kukaan miehenä pidä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uskon, että Susin huomio on ihan todellinen ja oikea.
Kun lapseni olivat pieniä, ajattelin usein, että minä olisin ihan hyvä isä. Äitinä koin riittämättömyyttä. En usein jaksanut toimia, niin kuin muut äidit. Siis isänä olo on huomattavasti vähemmän stressaavaa ja vaativaa.

Totta, mutta kuvassa oleva ihminen on nainen. Vaikea uskoa että häntä katsoessa joku ajattelisi isää.

Se johtuu siitä, että tiedät hänen olleen nainen. Onhan tuon näköisiä miehiäkin, mutta yleensä niitä näkee jossain kunnan atk puolen toimistoissa. Ei mitään maskuliinisia otuksia ulkonäöltään. Susi on muutenkin feminiininen joten mieltäminen mieheksi on vaikeaa. 

Vierailija

Tutkimusta tulille sukupuolentutkimuslaitoksella. Helsingin yliopistossa, Tampereen yliopistossa, Turun yliopistossa, Lapin yliopistossa tai Jyväskylän yliopistossa vois sukupuolentutkimuslaitos ottaa tästä kopin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Siis jos hän on lapsen synnyttänyt, niin ei kai hän silti muutu yhtäkkiä äidistä isäksi??

Tottakai muuttuu jos haluu, pitää saada olla mikä haluu, eksä tiiä, Ottaisit asioista selvää tietämätön juntti. ;)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että Susin huomio on ihan todellinen ja oikea.
Kun lapseni olivat pieniä, ajattelin usein, että minä olisin ihan hyvä isä. Äitinä koin riittämättömyyttä. En usein jaksanut toimia, niin kuin muut äidit. Siis isänä olo on huomattavasti vähemmän stressaavaa ja vaativaa.

Totta, mutta kuvassa oleva ihminen on nainen. Vaikea uskoa että häntä katsoessa joku ajattelisi isää.

Se johtuu siitä, että tiedät hänen olleen nainen. Onhan tuon näköisiä miehiäkin, mutta yleensä niitä näkee jossain kunnan atk puolen toimistoissa. Ei mitään maskuliinisia otuksia ulkonäöltään. Susi on muutenkin feminiininen joten mieltäminen mieheksi on vaikeaa. 

Ei johdu, vaan siitä että kuvassa on nainen. Ton näkösiä mammoja on Suomi täynnä.

Sekin on totta.

Vierailija

Joku tutkija voisi yrittää asettua näiden lasten asemaan. Miltä mahtaa tuntua, kun äiti eräänä päivänä kertoo muuttuvansa mieheksi? Vaikka perusarki ei horjuisi perheessä, lapselle ei liene yhdentekevää menettää äitinsä.

Vierailija

Käyttäjä10012 kirjoitti:
Miksi tästä "isästä" on vähän väliä juttuja täällä?

A) Koska paljon klikkauksia

B) Koska Sanoma Oy ja suvaitsevaisuus

Tarvitaanko jotain muita syitä?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat