Sivut

Kommentit (270)

keski-ikäinen rouva

Suomessa on liian kovat vaatimukset naisia kohtaan. Pitää olla koulutettu, pärjätä työelämässä, pitää olla empaattinen, ystävällinen, fiksu, sisukas, ei saa valittaa mistään eikä heittäytyä autettavaksi (ei todellakaan, tämä on tasa-arvon maa - mikä voi monessa kohtaa tarkoittaa, että nainen tekee kaiken) ja sitten pitää olla kaunis, hoikka, kuntoileva ja mitä vielä... Siis onkohan nyt vähän liikaa vaatimuksia naisia kohtaan. Ihan jos lähdetään siitä, että tulevat (mahdolliset) naiset ja miehet ovat samalla viivalla ja siitä lähdetään sitten miettimään perheen perustamisesta tai vauvahaaveista. Vauvavapaat, työelämä, kodin ja vauvan hoito yms pitäisi keskustella valmiiksi ja ymmärtää, että molempien elämän on jatkuttava toteuttamiskelpoisena vauvankin saavuttua. Ei niin, että nainen menettää työnsä ja mahdollisuudet työllistymiseen, nainen hoitaa lapsen, kodin ja kaikki kulut. Mies saa jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja jos hän esim käyttää isäkuukauden on hän jonkinmonen sankari. Ihmisarvoa ja ymmärrystä naisille ja kohtuulliset vaatimukset!!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No minusta se ei ole sairaus. Alkuraskaudessa moni asia kuten kauppakeskuksen eteisen muovimatto oksetti.

Loppuraskaudessa nyt vaan oli iso maha. Ei se mitään haitannut. Sen kanssa pystyi juoksemaeankin. En koskaan ruvennut kävelemään ankkaa, kuten jotkut raskaana olevat tekevät.

Kivat sulle, että pääsit noin helpolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki muutkin pääsisivät. Osa kärsii ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista ja oksentelusta koko raskauden ajan. Siinä tilassa on ihan yhtä työkyvytön kuin vatsataudinkin aiheuttamassa pahoinvoinnissa ja oksentelussa. Ankkakävely johtuu liitoskivuista, joita harvemmin esiintyy vielä ensimmäisessä raskaudessa, mutta tämäkin on kovin yksilöllistä. Pahojen liitoskipujen aikana juokseminen on mahdotonta. Hyvä, jos pystyy edes pienen matkan vaappumaan eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Sitten on niitä jotka makaavat sairaalassa monta kuukautta lepohoidossa. Tuttava makasi viimeisessä raskaudessa viikot 23-34. Kirjaimellisesti. Kyllä sen sillon jo sairaudeksi mieltää.

Nykyään on myös hyperemeesiä joka alkaa n viikolla 6 ja jatkuu n. 20 viikolle, joillakin raskauden loppuun asti. Paino laskee jopa 10-20kiloa kun mikään ei pysy sisällä. Ihan sananmukaisesti kuihdut kasaan.

Mikä on mun pointti. No se että kun sä kerrot tämmösestä sun läheisille, ne sivuuttaa sen sillee "no voi, noi on jotain raskausjuttuja". Sama asenne tuntuu olevan terveydenhuollossa ja ihan yhteiskunnallisella tasolla. Voivotellaan mutta mitään tepsiviä hoitoja ja konkreettista apua arkeen ei useinkaan löydy. Ei ilman taistelua eikä välttämättä sen kanssakaan.

Sitten näiltä naisilta tullaan silmät kirkkaana kysymään et koskas seuraava vauva tai no mites ne sun opinnot on edistyny. Aaaargh.

Vierailija

Kiitos tästä ketjusta!
Olen kuvitellut olevani joku kummajainen raskauspahoinvointini kanssa. Oksettaa, huimaa, pyörryttää, mahassa on käynnissä jatkuva pulputus kuin olisin pahassa mahataudissa. Urheilemaan en ole pystynyt käytännössä ollenkaan neljään kuukauteen, kävelykin on tuskaa. Päänsärky vaivaa.

Anoppi hehkuttaa ”ymmärtäväisenä” omia helppoja raskauksiaan ja samaan hengenvetoon ”hyväkuntoista & sitkeää tytärtään”, joka on kuin tehty synnyttämään ja jonka kaikki raskaudet menivät kuin ilmaa vaan.

Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi & heikoksi surkimukseksi. Ja samalla myös kiittämättömäksi p**kaksi, joka ”kehtaan valittaa oloani” kun nyt vihdoin olen saanut raskautua. Välillä olen itsekin epäuskoisena miettinyt, olenko vain äärimmäisen heikko ja kuvittelenko voivani huonommin kuin oikeasti voin. Kunnes taas juoksen oksentamaan...

Vierailija

Tässä ei ymmärretä olennaista asiaa: raskaus eli raskaana olo ei tietenkään sinällään olekaan sairaus vaan luonnollinen TILA. Sen sijaan sen oireina voi olla monenlaista hankaluutta, kipua, sairastelua, liikuntakyvyttömyyttä ym.

Ne ovat tosiasioita, ja niitä pitää hoitaa asiallisesti ja aina raskaana olevaa naista kunnioittaen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoista odottaessa on aikaa tällaiseen jonninjoutavaan.

Olin jouluna tiputuksessa, kolmas raskaus. Oli aika ikävää olla osastolla joulupäivänä, täytyy muistaa tuo sanomasi jos vielä raskaudun. Hyvä tietää ettei tarvitse lähteä sairaalaan vaikka taju lähtee kun nousee seisomaan ja jokainen vesitilkkakin tulee kaaressa ulos. Esikoisten odottajien hömpötyksiä :)
Kantasuomalaiset naiset eivät enää tee lapsia just tämän takia. Raskaus ja synnytys on pelkkää paskaa, vauva on toki ihana mutta äitinä olet pelkkä yhteiskunnan loinen joka tekee kaiken väärin ja jota jokainen mopojonnekin on pätevä arvostelemaan. Pokkuroit tunkeilevia sukulaisia ja omivia anoppeja ja siivoat neljän seinän sisällä samaan aikaan kun muut tahkoaa rahaa töissä. Keho reistailee ja media tunkee joka päivä uutisia siitä miten äitiys ei ole tekosyy sille, ettei voi muka osallistua bikinifitness-kisoihin jne.
Teet mustaa työtä, näkymätöntä työtä kotona, silti kuulet pätemistä kuinka päiväkoti on se paras paikka lapselle ja kotona olevat äidit vaan makaa ja pilaa lapset. Sulla on raskausarpia ja arpikudosta alakerrassa ja venyneet rinnat, mutta ne ei saa haitata, koska olethan Äiti. Anoppi jankuttaa lapsille että kyllä mummola on paras paikka ja sun suuttumuksesta tehdään suvun yleinen vitsi. Ja Antti Rinne puhuu samaan aikaan synnytystalkoista.

Synnytyksen jälkeen se vaihtuu 20 vuoden työleiriin, minä aikana hoidat lapsen, palkkatyön, kodin, miehen ja itsesi. Ai miten niin ei houkuttele? - 1 aikuinen lapsi

Itse ainakin hoidan ihan itse omat kotityöni ja itseni ollessani eronnut sinkkumies. Lisäksi hoidan lapsen omalta osaltani kun on yhteishuoltajuus. Lisäksi käyn töissä itse itseni työllistäen yksityislääkärinä ollessani ihan itsenäinen ammatinharjoittaja, eli oikeastaan yrittäjä.

Miksi naiset kuvittelevat että sinkkumiesten ei tarvitsisi hoitaa itse itseään, pestä omia vaatteitaan tai hankkia itse omia ruokiaan ja hoitaa itse oma kotinsa. Luulevatko naiset että eron jälkeen mies kuolee nälkään likaisissa vaatteissaan likaisessa asunnossaan? Siperia opettaa.

Kannattaa myös muistaa että työ on YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan jokaisen ihmisen oikeus, ei velvollisuus. Naisten on oikeus painaa niitä töitä siinä missä miestenkin. Kotitöitä naista ei varsinaisesti mikään laki pakota tekemään. Myöskään lapsia ei naisen ole pakko hankkia hoidettavakseen, laki ei siihen pakota.

Miesten sen sijaan on lain mukaan pakko osallistua maanpuolustukseen, suoritettava asepalvelus eli miesten yhteinen tappamis- ja tuhoamiskoulu vankeusrangaistuksen uhalla ja tarvittaessa jos maa joutuu sotaan on miesten osallistuttava aseellisten voimakeinojen käyttöön eli äärimmäiseen väkivaltaan so. ihmisten tappamiseen ja joutuessaan siinä yhteydessä vielä mahdollisesti itse tapettavaksi asevelvollisuuden nojalla joka koskee vain miehiä.

Mutta naiselle on pakollista kärsiä kuukautisvuodoista ja -kivuista jopa 40 vuotta. Sen varmaan erikoislääkärinä tiedät. Jatkuvat kuukautiset aiheuttavat anemiaa ja raudanpuutetta, koska ihmisnainen on luotu olemaan raskaana ja imettämään suurimman osan fertiliteetti-iästään. Varmaan lääkärinä tämäkin juttu on sulle tuttu. Kuitenkaan, kuukautisista aiheutuvat ongelmat eivät ole sairaus, niinhän? Esimerkiksi tytöille ei opeteta, mikä on normaali määrä vuotoa ja kipua. Endometrioosidiagnoosin saaminen voi kestää vuosia. Että kyllä siinä yksi armeija on pieni pahanen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Synnärillä n. vuorokausi synnytyksestä minulle nousi korkea kuume ja tulehdusarvot hurjiin lukemiin. Mies oli lähtenyt päästämään lapsenvahtia kotiin, jouduimme vauvan kanssa vielä jäämään synnärille. Aloitettiin antibiootit suoraan suoneen. Minulla oli järkyttäviä vilunväristyksiä, mutta huoneessa ei ollut peittoa. Käytävällä olevassa hyllyssä oli vain vuodevaatteita ja pyyhkeitä. Pyysin peittoa, mutta sanottiin, että niitä löytyy käytävältä kanslian kohdalta. En kuumeessa kyennyt sitä itse hakemaan, joten hytisin aamuun asti pussilakanan ja pyyhkeen alla. Peiton sain aamulla, kun mies saapui ja kävi hakemassa. Niin, raskaushan ei ole sairaus. 

 

Mutta synnytys on sairaus, sille on ihan ICD-koodikin. 
O80.9 ’Määrittämätön yhden lapsen spontaani synnytys ’

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen freelancer, eli pätkätöissä ja työt on jatkuneet äitiysloman jälkeen ja tein äloman aikanakin jotain.
Nyt olen raskaana ja sama juttu.

En ymmärrä mikä vakitöiden palvonta tässä yhteiskunnassa on? Hyvälle työntekijälle on aina töitä ja hyvä esimies ei jätä hyvää työntekijää vaikka hän saisikin lapsia.

Olen myös ollut väsynyt ja särkyinen, pahoinvoiva, turvoksissa ja vittuuntunut, silti en ole lastenhankintaa katunut sekuntiakaan. 9kk koko maailman historiassa on hyttysen paska itämeressä.

Se "hyvä työntekijä" on hyvin liukuva käsite ja siihen voi vaikuttaa vaikka se perheenhuoltovelvollisuus. Ja miten niiden huonojen työntekijöiden ja heidän lastensa tulisi elää?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on aikamoista kuraa. Ihmettelen ylipäätään miksi kukaan itseään rakastava ihminen hankkii lapsia, siis nainen. Miestähän ei perhe kosketa. Se vaan ilmestyy ja oma elämä jatkuu kuten ennenkin. Naisen työviikko on 97 tuntia silloin kun on perhe. Miehen työviikko on kymmeniä tunteja vähemmän. Nainen hoitaa kaiken vaikka pää kainalossa ilman mitään apuja ja terveen miehensä siihen lasten päälle. Itse kyllästyin aikoinaan tähän orjuuttamiseen ja kärsimysnäytelmään, 18 vuoden vankeustuomioon per lapsi. En ikinä hankkisi enää lapsia näillä tiedoin en kyllä miestäkään riesaksi. Puolet kuormasta tippuu kun laittaa ukon mäelle, lapset hoidetaan kunnes vapaus koittaa.

Mitä hittoo? Minkälaisia miehiä olette valinneet lapsenne isäksi?

Ja niillä miehillä ei ole mitään vastuuta itsestään ja osallistumisestaan? Vika onkin vaan siinä, että nainen on valinnut huonon miehen isäksi... Koska nainen on aina syyllinen kaikkeen. Valitsee huonon miehen, kärsii huonosta raskausdesta, tekeen huonoja lapsia, ei osallista sitä miestä jne.

Vierailija

Tuossa raskaus ei ole sairaus - mantrassa on vieraannuttu jo niin kauas biologian ymmärtämisestä, että kuvitellaan kaikkien ei-sairaiden olevan pystyvyydeltään kuin täysivoimaisia nuoria miehiä.

Yhtä lailla voisi ilkkua että vanhuus ei ole sairaus, eikä lapsuus ole sairaus. Siitä vaan tehtaaseen töihin vauvat ja vaarit! Sitten vaan pari lapsitähteä ja paavoväyrystä ja sauliniinistöä siihen näytille, että kyllä niitä töitä paiskitaan kuulkaa ihan iästä riippumatta. Robin elätti itsensä keikkatyöllä jo yläasteiässä ja kävi koulut siinä sivussa, ja Paavokin pyrkii presidentiksi vielä 2024, tässä kukaan mitään elatusvelvollisuuksia tai eläkkeitä tarvitse!

Raskaus on itsessään kova homma kropalle ja aiheuttaa monin tavoin sen, ettei ole kohtuullista vaatia täyttä työkykyä. Vaikka se ei olekaan sairaus.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sain vakityön raskauteni aikana. Kärsin pahoinvoinnista, liitoskivuista myöskin. En ole kuitenkaan jäänyt kotiin valittamaan, vaan ulkoillut ja harrastanut hyötyliikuntaa säännöllisesti koko raskauteni ajan, syönyt suht terveellisesti. Kävin töissä ja lisäksi olen koko raskauteni ajan lukenut pääsykokeisiin joka ikinen päivä useamman tunnin ajan, töiden jälkeen. Ei ole helppoa ollut, mutta todellakin vauvan ja mahdollisen uuden uran arvoista.
Moni odottava äiti selviäisi raskaudesta huomattavasti helpommin, kun elämäntavat olisivat kunnossa jo ennen raskautta. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, säännöllinen ja riittävän kuormittava liikunta. Ja ennen kaikkea se, että osaa kuunnella itseään ja omaa kehoaan, mitä se milloinkin tarvitsee.

Jos olet kyennyt harrastamaan liikuntaa, niin et kyllä tiedä liitoskivuista mitään. Kolmannessa raskaudessa aloin niistä kärsiä, ja loppuvaiheessa oli suuri saavutus, jos kykenin kävelemään sadan metrin päässä olevaan lähikauppaan. Kivut olivat jatkuvia ja kovia, ja esimerkiksi jouduin konttaamaan yläkertaan makuuhuoneeseen enkä löytänyt mitään sellaista nukkuma-asentoa jossa ei olisi koskenut. Sairaanhoitajan työstä ei yllättäen tullut mitään, kun hädintuskin pystyin kävelemän osaston päästä päähän, ja jäinkin sairaslomalle jo kauan ennen äitiysloman alkua.


Luulin jo tämän olevan oma kommenttini mutta täysin sama kokemus. viimeiset 4vk (käynnistys 38+0) en voinut käydä missään koska kivut olivat niin kovat etten pystynyt kävelemään enää edes sitä sataa metriä, juuri ja juuri jääkaapille pari krt päivässä. neuvolassa ihmettelivät kun laihduin loppuraskaudessa. todella kova kipu alkoi nostaa verenpainetta joten jouduin vain levätä. ikinä en ole aikuisena tuntenut oloani niin avuttomaksi.

EijKoo

Parasta elämäni aikaa oli olla raskaana. Kaipaan sitä tunnetta vielä 70v. Mitenkähän luonnossa. Mitenkä siellä hoidetaan nämä lisääntymishommat--------. Lapset ovat kasvattaneet minua ja olen hirveän onnellinen, että tein lapset nuoren 21 ja 27v. 

Vierailija

Nyt kun oma raskaus jo takana päin ja kotona pieni vastasyntynyt suloisuus, niin voin todellakin sanoa että ainakin raskaana olo omalla kohdallani tuntui siltä kuin olisin kuolemansairas.

Vaikka synnytin tämän esikoiseni ilman kipulääkkeitä (koska en ehtinyt niitä saada), ja repesin synnytyksessä sekä lisäksi leikattiin myös episiotomia, niin tunnen oloni nyt niin terveeksi ja reippaaksi. Sairaalasta kotiuduttua ollaan joka päivä käyty pari kertaa vaunuilemassa ja muutenkin menty ja tehty kaikenlaista ihan vain koska nautin oloni ollessa näin hyvä pitkästä aikaa.

Kiitollinen olen pikkuisessa vauvastani mutta ainakin omalla kohdallani se raskausaika oli rankkaa, verenpaine oli alhaalla ja pyörtyilin säännöllisesti sekä lisäksi kärsin raskauspahoinvoinnista ihan sen koko 9 kuukautta, joten ei ollut olo järin hyvä enkä todellakaan pystynyt kaikkia entisiä töitäni tekemään kun en jaksanut seistä varttia pidempään pyörtymättä.

Vaikka raskaus ei ole sairaus, niin jotain ymmärrystä siihen raskaana oloon ehkä toisinaan kaipaisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Se sun töissä suoriutuminen ei nyt vaikuta mihinkään. Jos olet määräaikainen, sopimusta ei jatketa olit kuinka tehokas tahansa. Saat etsiä uuden työn perhevapaan jälkeen. Vakityössä taas pidät työsi, oli vointisi mikä tahansa.

Tämä ei ole totta. Minä olin määräaikaisena yhden äitiysloman aikana, jonka aikana minut myös vakinaistettiin. Eli palasin hoitovapaalta sitten virkaan.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat