Kommentit (14)

Vierailija

Tämä on niin totta! Tämä muotoilee täysin sen mitä olisin halunnut sanoa pää punaisena huutaville kiintymyssuhdekiihkoilijoille kaikissa niissä keskusteluissa, joissa pohditaan voiko vauvan jättää ”isän hoitoon” kuinka moneksi tunniksi tai kuinka ”lapsen tarpeet ovat aina ensisijaiset ja kyllä voi vanhempien parisuhde odottaa kunnes lapset kasvavat”.

Näin on meillä toimittu aina, tiedostamatta ja sen kummemmin asiasta tietämättä. Väitän että tämän ansiosta meillä on vielä 19 vuoden ja neljän lapsen jälkeen onnellinen ja tiivis parisuhde sekä lapset jotka ovat myös isänsä kanssa äärettömän läheisiä plus turvautuvat hyvillä mielin myös isovanhempien ja muiden läheisten aikuisten apuun. Lapset on kasvatettu ikään kuin ”laumassa” mummien, pappojen, serkkujen, kummien ja kaimojen keskellä. Heille on luontevaa tarjota apuaan muille mutta myös yhtä luontevaa pyytää apua muilta.

Vierailija

No kun kaikilla ei ole perheessä isää joka suostuu/ehtii hoitamaan vauvaa saatika mummoja ja kummin kaimoja rientämässä hoitoavuksi. Olisihan tuo ihannetilanne mutta aniharvinainen tässä kulttuurissa. Älä nosta itseäsi muiden yläpuolelle vain siksi että satut olemaan onnekkaassa asemassa tukiverkostojen suhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Luulen, että äidin suojeluvaisto on täysin aiheellinen, kun kyse on vielä pienestä  vauvasta (alle muutaman kuukauden). Silloin vauva ei tarvitse - hänelle saattaa periaatteessa olla jopa haitaksi - kokea "outoa" (totutusta huomattavan poikkeavaa) vuorovaikutusta. Vaikutuksia ei tiedä, siksi äiti suojelee. Se on hänen ensisijainen tehtävänsä. Vauva on ihan yhtä lailla isän, mutta koska äiti on yleensä imetyksen vuoksi ja muutenkin sitoutuneempi, hän on myös suuremmassa vastuussa vauvan henkisestä kehityksestä. Kyse on kai normaalisti siitä, että äiti haluaa siis suojella vauvaansa "epämääräiseltä" kohtelulta. Tietysti on mahdollista, että äiti voi tuntea itsensä ilman vauvaa tyhjän pantiksi... aivan kuten on mahdollista, että isä tuntee vauvasta suurta kateutta, ja toivoisi, että äiti välillä "laiminlöisi" vauvaa hänen edukseen. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta! Tämä muotoilee täysin sen mitä olisin halunnut sanoa pää punaisena huutaville kiintymyssuhdekiihkoilijoille kaikissa niissä keskusteluissa, joissa pohditaan voiko vauvan jättää ”isän hoitoon” kuinka moneksi tunniksi tai kuinka ”lapsen tarpeet ovat aina ensisijaiset ja kyllä voi vanhempien parisuhde odottaa kunnes lapset kasvavat”.

Näin on meillä toimittu aina, tiedostamatta ja sen kummemmin asiasta tietämättä. Väitän että tämän ansiosta meillä on vielä 19 vuoden ja neljän lapsen jälkeen onnellinen ja tiivis parisuhde sekä lapset jotka ovat myös isänsä kanssa äärettömän läheisiä plus turvautuvat hyvillä mielin myös isovanhempien ja muiden läheisten aikuisten apuun. Lapset on kasvatettu ikään kuin ”laumassa” mummien, pappojen, serkkujen, kummien ja kaimojen keskellä. Heille on luontevaa tarjota apuaan muille mutta myös yhtä luontevaa pyytää apua muilta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vauva ja isompi lapsi on kaksi eri asiaa.

Riippuu lapsesta, ja siitä kuinka hyvin(yhtenäisesti) häntä hoivaavat aikuiset kykenevät vastaamaan hänen tarpeisiin, onko eri aikuisten käsittelyssä liikaa poikkeavuuksia epäeduksi vai ei. Isommalla lapsella ei niin dramaattista vaikutusta, kuin vauavalla.

Vierailija

Lisäisin vielä, että isän rooli on kyllä erittäin tärkeä, kun äiti ei täysin onnistu vastaamaan vauvan tarpeisiin - isä voi hyvin pienelläkin panoksella, yhdelläkin laatuhetkellä päivässä, pelastaa vauvan mielenterveyden.

Vierailija

Isä, jos on kuviossa mukana, mikä ei päivänselvää valitettavasti ole, voi huolehtia äidin tarpeista sydämensä kyllyydestä vauva-ajan sekä vauvan vaipanvaihdoista.
Taaperolle ja siitä vanhemmalle sitten enemmän aikaa isän kanssa.

Vierailija

Monikkoperheissä isän asema on monesti yhtä "vahva" kuin äidin. Äidin antama hoiva ei ole korvaamatonta ja myös monikkolapset kasvavat turvallisiin kiintymyssuhteisiin.

Vierailija

Joskus isät vain ajavat liian aktiivisesti imetyksen lopettamista aivan liian varhain ja vauvan huudattamista yksin omassa huoneessa, vaikka vauva nukkuisi mieluiten perhepedissä. Jotkut isät oikein uhkailevat, että vauva pois rinnalta tai se on moro. Isät kokevat, että se on heidän paikkansa, ei vauvan. Surullista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No kun kaikilla ei ole perheessä isää joka suostuu/ehtii hoitamaan vauvaa saatika mummoja ja kummin kaimoja rientämässä hoitoavuksi. Olisihan tuo ihannetilanne mutta aniharvinainen tässä kulttuurissa. Älä nosta itseäsi muiden yläpuolelle vain siksi että satut olemaan onnekkaassa asemassa tukiverkostojen suhteen.

Äläkä sinä lyttää toisen hienoa tilannetta vain siksi, että sinulla on huonommin tai "jollain voi olla huonommin". Se toisen rikkaus ei ole sinulta pois. Hänen miehensä, tätinsä tai kaverinsa eivät luopuisi heidän kanssaan olosta siksi, että rientäisivät sinun luoksesi.

Jos rikasta turvaverkkoa ei ole, tai oman vauvan on saanut yhärinä - tai omaksi mieheksi valitsi tavalla tai toisella hoitajaksi kyvyttömän - joutuu selviämään niillä rahkeilla mitä on. Ja tilanne on tiukempi. Muiden hyvä ei siltikään ole sinulta pois.

Lisäksi niille, joilla olisi turvaverkkoja, mutta jotka kärsivät artikkelissa mainituista tunteista, voivat harjoitella ajatusleikissä tunteiden hyväksyntää ja sen hyväksyntää, että lapsella on muutakin elämää ja ihmissuhteita kuin äiti. Ilman turvaverkkoja sellaisen tilanteen luominen on vaikeampaa, mutta ei välttämättä mahdotonta. Tuuria siihen tosin tarvitaan. Joskaan eipä tarvitse kokea olevansa ulkopuolinen, koska on (halusi tai ei) lapsensa ainoa elämänlanka ja keskipiste.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Joskus isät vain ajavat liian aktiivisesti imetyksen lopettamista aivan liian varhain ja vauvan huudattamista yksin omassa huoneessa, vaikka vauva nukkuisi mieluiten perhepedissä. Jotkut isät oikein uhkailevat, että vauva pois rinnalta tai se on moro. Isät kokevat, että se on heidän paikkansa, ei vauvan. Surullista.

Meillä se huudattaminen toi muuten aivan taivaallisen unirauhan koko perheelle. KYllä, vauva olisi varmaan halunnut vielä olla perhepedissä. Isä näki, että äidin jaksamisen kannalta se ei ole enää hyvä ajatus. Vauvaa ei tietenkään jätetty tuntikausiksi yksin itkemään, vaan käytiin katsomassa, silittelemässä ja opetettiin nukkumaan omassa huoneessa ja omassa sängyssä. 

Meillä on kaksi kouluikäistä, jotka eivät ole valvottaneet meitä käytännössä koskaan. Mikä on ihaninta - ei ole tarvinnut kamppailla sen päiväjaksamisen kanssa, kulkea zombina, hermoilla ja olla riekaleita vuosikausia. Lasten nukkuminen yksin omassa sängyssä ei ole tarkoittanut sitä, etteikö valveilla oloaikana halittaisi, juteltaisi, oltaisi vierekkäin. Yöllä voi herättää, jos on hätä. Yleensä ei ole.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta! Tämä muotoilee täysin sen mitä olisin halunnut sanoa pää punaisena huutaville kiintymyssuhdekiihkoilijoille kaikissa niissä keskusteluissa, joissa pohditaan voiko vauvan jättää ”isän hoitoon” kuinka moneksi tunniksi tai kuinka ”lapsen tarpeet ovat aina ensisijaiset ja kyllä voi vanhempien parisuhde odottaa kunnes lapset kasvavat”.

Näin on meillä toimittu aina, tiedostamatta ja sen kummemmin asiasta tietämättä. Väitän että tämän ansiosta meillä on vielä 19 vuoden ja neljän lapsen jälkeen onnellinen ja tiivis parisuhde sekä lapset jotka ovat myös isänsä kanssa äärettömän läheisiä plus turvautuvat hyvillä mielin myös isovanhempien ja muiden läheisten aikuisten apuun. Lapset on kasvatettu ikään kuin ”laumassa” mummien, pappojen, serkkujen, kummien ja kaimojen keskellä. Heille on luontevaa tarjota apuaan muille mutta myös yhtä luontevaa pyytää apua muilta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vauva ja isompi lapsi on kaksi eri asiaa.

Riippuu lapsesta, ja siitä kuinka hyvin(yhtenäisesti) häntä hoivaavat aikuiset kykenevät vastaamaan hänen tarpeisiin, onko eri aikuisten käsittelyssä liikaa poikkeavuuksia epäeduksi vai ei. Isommalla lapsella ei niin dramaattista vaikutusta, kuin vauavalla.

Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos äiti on huono hoitaja tai isä on huono tai epäadekvaatti hoitaja, hän on huono niin vauvalle, taaperolle kuin teinille. Terve vauva houkuttelee normaalin aikuisen itsensä kanssa suhteeseen. Sairaiden vauvojen kanssa ovat usein äiditkin vaikeuksissa.

Vierailija

Isän tai jonkun muun tuntemattoman käsittely on yleensä todella pienelle vauvalle haitallista. Nykyään ohjeistetaan että vauvan pitäisi olla äidin iholla 24/7 ensimmäinen vuosi eikä lasta saisi antaa kenenkään muun käsiteltäväksi. Juuri tämä isien tuputtaminen lasten elämään aiheuttaa traumoja ja sitä kautta käytöshäiriöitä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun kaikilla ei ole perheessä isää joka suostuu/ehtii hoitamaan vauvaa saatika mummoja ja kummin kaimoja rientämässä hoitoavuksi. Olisihan tuo ihannetilanne mutta aniharvinainen tässä kulttuurissa. Älä nosta itseäsi muiden yläpuolelle vain siksi että satut olemaan onnekkaassa asemassa tukiverkostojen suhteen.

Äläkä sinä lyttää toisen hienoa tilannetta vain siksi, että sinulla on huonommin tai "jollain voi olla huonommin". Se toisen rikkaus ei ole sinulta pois. Hänen miehensä, tätinsä tai kaverinsa eivät luopuisi heidän kanssaan olosta siksi, että rientäisivät sinun luoksesi.

Jos rikasta turvaverkkoa ei ole, tai oman vauvan on saanut yhärinä - tai omaksi mieheksi valitsi tavalla tai toisella hoitajaksi kyvyttömän - joutuu selviämään niillä rahkeilla mitä on. Ja tilanne on tiukempi. Muiden hyvä ei siltikään ole sinulta pois.

Lisäksi niille, joilla olisi turvaverkkoja, mutta jotka kärsivät artikkelissa mainituista tunteista, voivat harjoitella ajatusleikissä tunteiden hyväksyntää ja sen hyväksyntää, että lapsella on muutakin elämää ja ihmissuhteita kuin äiti. Ilman turvaverkkoja sellaisen tilanteen luominen on vaikeampaa, mutta ei välttämättä mahdotonta. Tuuria siihen tosin tarvitaan. Joskaan eipä tarvitse kokea olevansa ulkopuolinen, koska on (halusi tai ei) lapsensa ainoa elämänlanka ja keskipiste.

Miten ihmeessä olen lytännyt toisen hienoa tilannetta toteamalla, että tämä olisi ihanteellista mutta harvoin mahdollista? Kasvatan itse useampaa lasta yksin, enkä siksi että ”olisin valinnut kyvyttömän miehen” sanojesi mukaisesti vaan siksi että elämässä sattuu traagisiakin asioita kuten kuolemat, tapaturmat ja sairaudet. En ole valittanut tilanteestani ollenkaan, mutta vastasin ap tekstiin koska se oli niin kapeakatseisesti kirjoitettu. Hienoa jos löytyy kasvatukseen kokonaisia ihmislaumoja, mutta hyvin tasapainoisia lapsia kasvaa myös kiintymyssuhteessa äitiin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat