Sivut

Kommentit (224)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.

Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...

Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.

Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niih

No multa ei puuttunut hoivaa tai ruokaa tai mitään muutakaan. Äiti antoi mun alkaa mennä enemmän, kun nää mun kaverit tuli kerran ihan mun äidiltä pyytämään, saisinko olla pidempään leffaillassa.(olin 13v) Aiottiin katsoa 3 kauhuleffaa ja olisin ollut tulossa kotiin vasta yhdeltä yöllä. Pojat sai äidin vakuutettua ja sen jälkeen jos pojat oli mukana, sain mennä. Pari vuotta meni ja sain mennä jo itseksenikin. Mutta muistan hyvin, että mulla odotti aina iltapala valmiina kotona. Vähän sama, kun kävin naapurin lapsia kaitsemassa. Aina oli äiti tehnyt mulle valmiiksi syötävää jääkaappiin. Eli vaikka sai olla illalla myöhään ulkona, niin rakkautta ja välittämistä oli.


Peseekö äippä vieläkin pyykit?

What? Ei.:D Olen 28-vuotias, asun yksin, seurustelen ja suunnittelen yhteenmuuttoa miesystäväni kanssa. Ja kuule ihan itse pesen pyykkini. Mitä helvettiä.:DD Äitikö ei saisi osoittaa rakkauttaan tuolla tavoin. Voi herramunjee..


Äitisi antoi teini ikäisen TYTTÖ lapsen pyöriä yksinään öisin kylillä?????

Joo ja toin poikia kotiin 15 vuotiaana.
Syötiin sitten seksin jälkeen äidin tekemiä maukkaita leipiä:)

Mitä helvettiä.:DD Äitikö ei saisi osoittaa rakkauttaan tuolla tavoin. Voi herramunjee..

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Joskus ihmettelen, miten se pojan kasvattaminen onnistui. Murrosikä oli vaikeahko, varsinkin koulussa, vaikka pärjäsi hyvin eikä lintsannut. Ehkä hän reagoi isän puutteeseen, en tiedä. Mutta sitten lukiossa poika oli jo muuttunut, ja ymmärsi varmaan, että oma elämä on kyseessä. Opettajia ei tosiaan kiinnostanut yläasteella edes ottaa yhteyttä koteihin. Kyllä minä raivosinkin, ja yritin saada poikaa tekemään kotitöitä ja siivoamaan omaa huonettaan. Pelkäsin, ettei hän pärjää ollenkaan sitten kun joutuu asumaan poissa kotoa. Turhaan, kyllä se elämä opetti jo 18-vuotiaana lukiopaikkakunnalle muuttaneelle, että kotona tiskataan, laitetaan ruokaa ja välillä siivotaankin. Ja jos äiti sattuu tulemaan kylään, tehdään "megasiivous". Tähän tulee varmaan kommentteja, että meillä kyllä teinit sitä ja tätä, mutta haluan lohduttaa heitä, jotka tuntevat nyt voimattomuutta teininsä kanssa. Asiat voivat muuttua, muistakaa kuitenkin rakastaa sitä ennen niin kivaa poikaa. Tai tyttöä. Kyllä se kiva lapsi on vielä tallella, vähän vaan särmikkäämpänä.

Mutta olisko ne raivoamiset kuitenkin vaikuttaneet siihen,että myöhemmin heräsi "noudattamaan oppeja"? Ilman rajoja ja raivoamistakin ei ehkä opi mitään? Ellei hyvin käy.

Vierailija

Näitä lukiessa tulee väistämättä mieleen harrastusten tärkeys jo nuorempana. Etenkin liikuntaharrastusten. Vaikka siitä on viimeaikoina ollut paljon soraääniä, että lapsilla on liikaa harrastuksia. Harrastuksissa on kavereita, ikätovereita ja mielekästä tekemistä. Psyyke ja kunto sekä sosiaaliset taidot saavat harjoitusta.

Murrosikä ei iske niin pahasti, jos on vielä murrosiässä mielekäs harrastus, mielellään useammin kuin kerran viikossa. Paljot energiat voi purkaa harrastuksessa, eikä ajaudu huonoon seuraan, päihteiden tielle ja yksin huoneeseen koneen ääreen murjottamaan ja itkemään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nykyisin tuntuu että murrosiässä annettu seksivalistus on aivan liian myöhäistä. Jo alle kymmenvuotiaat ovat somessa ja törmäävät asiaan ja jos ovat tietämättömiä voi koitua paljon harmia. Eli valistusta heti eskarissa, niin oudolta kun se tuntuukin.

Eikö vanhemmat osaa olla antamatta lapselle älykännykkää 7-vuotiaana? Ainakin siitä pitäisi sulkea nettiyhteys kokonaan ja kodin laitteille salasana ja pääsy vain vanhemman läsnäollessa. Saman pitäisi jatkua vähintään koko ala-asteen. Eikä ne yläastelaiswtkaan vielä kovin kypsiä ole saamaan koko maailmaan haltuunsa yhdellä painalluksella omasta mukana kulkevat laitteesta!

Vierailija

Olen varmaan huono isä kun mitään kahnauksia ei murrosiässä tullut. Yhtä mukavia kuin pienenäkin ja nyt aikuisina Kai se niin menee, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. En huutanut.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On alkanut käden vääntäminen joka asiasta. Jatkuvasti "huono äiti-fiilis". Voiko kukaan olla ystävällinen ja raivoamatta murkuille? Muutanko minä vai lapset täältä pois?

Välillä sitä hermot menee, mutta parhaiten kaikki sujuu kun silloin tällöin pidetään ruokailun yhteydessä pieni "suunnittelupalaveri". Mulla on 17 ja 13 vuotiaat teinit kotona ja aivan eri luonteisia. Mutta kun kerron heille mitä vaikka sillä viikolla pitää tehdä ja myös mitä minä teen (kotitöistä) niin he ovat yleensä ne asiat tehneet. Tai jos on menossa viikko että itse tulen töistä myöhään, niin teen osan ruoista valmiiksi ettei heidän tarvii kuin lämmittää ja osan he saavat päättää itse. Eli he kertovat mitä ruokaa haluavat laittaa, käydään kaupassa ja heillä on sitä varten kaapissa tarvikkeet sitten valmiina.

Jos eteen tulee isompi siivous (matot ulos jne.) niin sit annan vaihtoehdot joista saavat valita mitä tekevät, yksi kerrallaan, ja teen myös itse. Jos eivät ole ennen jotain siivonneet, niin näytän mallia tai neuvon ja he tekevät itse.

Aiemmin sanoin vaan että "nyt pitää siivota!" ja riidaksihan se meni. He ei oikein tienneet mistä pitäisi ja mitä pitäisi tehdä, mun mielestäni siivosivat väärin ja huutomyrsky oli valmis.

Välillä tulee huutoa, mutta ne myös on sovittu viimeistään ennen kuin on nukkumaan menty. Välillä on ottanut paljon päästä kun on pitänyt mennä pyytämään omaa huonoa käytöstä anteeksi, tai mennä selittämään _miksi_ jotain mitä tekivät/sanoivat oli väärin ja miksi suutuin tai loukkaannuin, mutta eipä nuo opi jos ei heille opeta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa tulee väistämättä mieleen harrastusten tärkeys jo nuorempana. Etenkin liikuntaharrastusten. Vaikka siitä on viimeaikoina ollut paljon soraääniä, että lapsilla on liikaa harrastuksia. Harrastuksissa on kavereita, ikätovereita ja mielekästä tekemistä. Psyyke ja kunto sekä sosiaaliset taidot saavat harjoitusta.

Murrosikä ei iske niin pahasti, jos on vielä murrosiässä mielekäs harrastus, mielellään useammin kuin kerran viikossa. Paljot energiat voi purkaa harrastuksessa, eikä ajaudu huonoon seuraan, päihteiden tielle ja yksin huoneeseen koneen ääreen murjottamaan ja itkemään.

Älä sano :D. Näin vanhempana äitinä voin kokemuksesta sanoa, että ainakin jääkiekkoa ja jalkapalloa harrastavat pojat oppi nuuskankäytön ja kaljan lipityksen muita aiemmin, kun leireillä porukkapainostus oli niin kova. Lukemisetkin monilla jäi, kun piti tulla ammattiurheilijoita. Lisäksi totuus iski myöhemmin päälle rajusti, kun tavallisena duunarina ilman jääkiekkouraa, eivät enää olleetkaan niin suosittuja, kuin nuorena. Ylimielisen käytöksen kun olivat oppineet näissä piireissä, niin sillä ei pitkälle potkittu tavallisessa elämässä.

Vierailija

Itse olin murrosiässä sulkeutunut ja itsepäinen. Huoneeni oli kuin sikolätti. Huolimaton hosuli. Sen ajan kasvatuksessa ei nuorista niin pidetty huolta, vaan saivat olla aika onnensa nojassa. Joten tuli juotua taskulämmintä kossua ja neitsyyskin meni  vähän turhan nuorena. Kaikkea hullua tuli tehtyä.

Ja kas kummaa. Kun minusta tuli aikuinen, tulikin vastuuntuntoinen, jonka komerot ovat siistejä ja joka ei enää välitä alkoholista tippaakaan.

Ja ei, minua ei todellakaan kasvatettu mitenkään. Lapset oli siihen aikaan vain jotain, mitä nyt kaikilla oli ja saivat aika lailla huolehtia itsestään.

Joten kyllä niistä murkuista ihan hyviä aikuisia tulee. Tuli omistakin, vaikka yritin olla parempi vanhempi, kuin omani ja yritin niitä kovasti kasvattaa. Onneksi siitä minun kasvatuksesta huolimatta niistä tuli hyviä ja vastuullisia aikuisia.

Äippä x4

Älä ota nuoren kommentteja itseesi. Ne voivat välillä kuulostaa tosi julmilta. Älä lähde jokaiseen nuoren heittämään riidanaiheeseen mukaan. He kokeilevat sinua ja sinä rakastat heitä kaikesta huolimatta, juuri sen he haluavat huomata. Säännöt ovat tärkeitä ja niiden rikkomisesta seuraa rangaistus, josta sinun on pidettävä kiinni, vaikka välillä olisi helpompaa antaa olla. Vältä huutamista, vaikka joskus sekin on paikoillaan. Itse vastasin välillä nuoren raivoon, minäkin rakastan sinua, ja pysyin rauhallisena. Ei se aina helppoa ollut

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ehkä yksi oivallukseni on, että ihan kaikkeen ei tarvitse reagoida. Pitää keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuärsytykset huomioimatta. Esim. periaatteessa vaadin hyvää käytöstä ja kielenkäyttöä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta 'v....ihin' ja 's.......hin' varsinkin, jos ne tulevat vain perheelle. En myöskään reagoi vetäytymisen, tympeyteen jne ja annan olla omissa oloissa. Elämää ymmärtämättömien (varsinkin niiden, jotka eivät ole teinejä omin pikkukätösin kasvattaneet) mielipiteet ja kommentit jätän omaan olemattomaan arvoonsa.

Samaa mieltä linjoista muuten, mutta meillä ei kiroilla. Tyttö ei haluakaan kiroilla, poika ilmeisesti kavereiden kanssa jonkin verran, mutta mun kuullen ei todellakaan päästetä suusta, eikä olla päästetty.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa tulee väistämättä mieleen harrastusten tärkeys jo nuorempana. Etenkin liikuntaharrastusten. Vaikka siitä on viimeaikoina ollut paljon soraääniä, että lapsilla on liikaa harrastuksia. Harrastuksissa on kavereita, ikätovereita ja mielekästä tekemistä. Psyyke ja kunto sekä sosiaaliset taidot saavat harjoitusta.

Murrosikä ei iske niin pahasti, jos on vielä murrosiässä mielekäs harrastus, mielellään useammin kuin kerran viikossa. Paljot energiat voi purkaa harrastuksessa, eikä ajaudu huonoon seuraan, päihteiden tielle ja yksin huoneeseen koneen ääreen murjottamaan ja itkemään.

Juuri näin, ja soittoharrastus samoin. Menoa sen puitteessa 4-5 krt viikossa ja hyviä kavereita soittoporukoissa, ei paljoa jaksa ja huvita kylillä juosta harrastusten jälkeen.  Ja itsetuntokin vahvistuu, ei tarvitse myöskään hakea hyväksyntää arveluttavilla tavoilla kun saa paljon positiivista palautetta monta kertaa viikossa muutenkin.

Mutta on niinkin, että usein rakastavien perheiden lapset harrastaa, eli heillä on muutenkin asiat yleensä hyvin. Valitettavasti he ketkä eniten sitä positiivista palautetta tarvitsisi eivät saa sitä kotoa eivätkä harrastuksista :(

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa tulee väistämättä mieleen harrastusten tärkeys jo nuorempana. Etenkin liikuntaharrastusten. Vaikka siitä on viimeaikoina ollut paljon soraääniä, että lapsilla on liikaa harrastuksia. Harrastuksissa on kavereita, ikätovereita ja mielekästä tekemistä. Psyyke ja kunto sekä sosiaaliset taidot saavat harjoitusta.

Murrosikä ei iske niin pahasti, jos on vielä murrosiässä mielekäs harrastus, mielellään useammin kuin kerran viikossa. Paljot energiat voi purkaa harrastuksessa, eikä ajaudu huonoon seuraan, päihteiden tielle ja yksin huoneeseen koneen ääreen murjottamaan ja itkemään.

Älä sano :D. Näin vanhempana äitinä voin kokemuksesta sanoa, että ainakin jääkiekkoa ja jalkapalloa harrastavat pojat oppi nuuskankäytön ja kaljan lipityksen muita aiemmin, kun leireillä porukkapainostus oli niin kova. Lukemisetkin monilla jäi, kun piti tulla ammattiurheilijoita. Lisäksi totuus iski myöhemmin päälle rajusti, kun tavallisena duunarina ilman jääkiekkouraa, eivät enää olleetkaan niin suosittuja, kuin nuorena. Ylimielisen käytöksen kun olivat oppineet näissä piireissä, niin sillä ei pitkälle potkittu tavallisessa elämässä.

No jääkiekon olisinkin jättänyt mainitsematta, mutta en kohteliaana viitsinyt leimata. Harrastusten valinnassa täytyy toki käyttää harkintaa. Jääkiekko ei vie kaikkia hyville teille ja on perheitä, jotka jättävät sen suosiolla väliin eivätkä siihen suostu mainitsemistasi syistä.

Jalkapallokaan ei ole puhtoinen valinta, jos sattuu huono tuuri joukkuekokoonpanon suhteen. Jalkapallossa on ehkä helpompi vaikuttaa siihen, millaisessa joukkueessa aikoo aikaansa viettää tai olla viettämättä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan huono isä kun mitään kahnauksia ei murrosiässä tullut. Yhtä mukavia kuin pienenäkin ja nyt aikuisina Kai se niin menee, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. En huutanut.

Jos et laita teinille mitään rajoja, niin ilman huutoja pääset. Tosin teillä ne rajat ehkä laittoi vaimosi/ex-vaimosi.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat