Sivut

Kommentit (139)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä serkuksia on yhteensä 14, joten sovittu on, että vain kummilapsille ostetaan. Tietysti ihan viisasta kun heitä kuitenkin on niin monta.

Silloin kun heitä oli ehkä n.8 ostettiin vielä kaikille. Harmi vaan, että omat lapseni ovat suvun nuorimmasta päästä niin eivät saaneet lahjoja siis tädeiltään ja enoiltaan ollenkaan, koska säännöstä sovittiin ennen heidän syntymää. Vanhimmat serkukset taas saivat lahjoja puolestaan jopa 15-vuotiaiksi aikanaan.

Ei lisälahjojen saaminen tarpeellista ole, mutta epäreiluus harmittaa. Sama sääntö on osalla käytössä myös syntymäpäivinä. Vähän pahalta tuntui kun 1-vuotiaani ei saanut lahjaa (tai edes korttia) osalta sukulaisia kun taas itse olimme heidän lapsia muistaneet vuosikaudet aikanaan.

Ymmärrän, että harmittaa. Toisaalta muistan, että olin itse innoissani, kun pääsin ostamaan sukuun pitkästä aikaa syntyneelle vauvalle lahjoja. Kukaan ei niitä siis minulta vaatinut. Sitten lapsia alkoikin putkahdella sukuun ja tuttavapiiriin, ja oma elämäkin muuttui hektisemmäksi ja yhtäkkiä lahjominen olikin rasite... Nykyään ostan lahjat kummilapsille, olisi mielestäni kohtuutonta, että lapsettomana olisin koko suvun joulupukki.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tylyä jos 11 v saa lahjan ja 13 v sisarus ei saa?

Minkä ikäiselle lapselle voi alkaa opettamaan ettei elämässä mene nallekarkit tasan?

Sen voi (ja käytännössä pitääkin)  13-vuotiaan kanssa tehdä muina päivinä kuin jouluna! Annetaan 13-vuotiaidenkin olla lapsia, EDES jouluna. 

Mutta silloinhan menee täsmälleen tasaan, jos vaikka kaksi eri-ikäistä sisarusta saa 12 joulua lahjoja tädeiltä ja sediltä, verrattuna siihen että lopetetaan samana vuonna, jolloin nuorempi jää vähemmälle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tylyä jos 11 v saa lahjan ja 13 v sisarus ei saa?

Sitä kutsutaa elämäksi.

13 v alkaa olla itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä, joten tämä on sitä elävää oppimateriaalia, jota ei  kannata ohittaa. Yhteishaussa osa saa sen hakemansa paikan ja  joku pettyy. Moni hakee samaa työpaikkaa, yksi saa ja taas useat pettyy. Osa löytää sen kumppanin ja osaa taas pettyy. jne...


13v on joko peruskoulun kuudennella tai seitsemännellä luokalla, on aivan täysin ja kokonaan lapsi.

Jos on normaali-iässä aloittanut koulun 13 v on joko seitsemännellä tai kahdeksannella luokalla. Kevätpuolella toki kutosissakin alkaa olla 13-vuotiaita.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mun 13 v on kasilla, miten joku laskee että olisivat kutosella vasta? Luokalle jääneet tai koulua lykkäneitä toki on, mutta tosi vähän kaiken kaikkiaan, ei todellakaan edes joka koulussa ole sellaisia.

No voihan olla. Mun tyttö on kuudennella ja tammikuussa täyttää 13v ja normaalin ikäsenä aloittanut koulun eikä oo luokalle jääny. Sun lapsesi on varmaan syntynyt loppu vuodesta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tylyä jos 11 v saa lahjan ja 13 v sisarus ei saa?

Sitä kutsutaa elämäksi.

13 v alkaa olla itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä, joten tämä on sitä elävää oppimateriaalia, jota ei  kannata ohittaa. Yhteishaussa osa saa sen hakemansa paikan ja  joku pettyy. Moni hakee samaa työpaikkaa, yksi saa ja taas useat pettyy. Osa löytää sen kumppanin ja osaa taas pettyy. jne...

Aikuisuuden?? :) 13-vuotias on mennyt vasta pyöreästi 2/3 matkalla aikuisuuteen!

Vierailija

Vähän ohis mutta tuntuu kyllä pahalta näin 22-vuotiaana sinkkunaisena kun kukaan ei muista, etkä ole muistamisen arvoinen kellekkään.

Aikuinen ei muistamista kuulemma tarvitse, ei edes omilta vanhemmiltaan ja poikaystävää ei ole joka muistaisi. Kaverit on köyhiä opiskelijoita ja isovanhemmat keskittyy nuorempiin serkkuihin.

Oon vaan tässä välissä ilman lahjoja, eihän opiskelija ja aikuinen mitään tarvitse.

Että kyllä se parikymppisen muistaminenkin on joskus sille parikymppiselle iso juttu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tylyä jos 11 v saa lahjan ja 13 v sisarus ei saa?

Minkä ikäiselle lapselle voi alkaa opettamaan ettei elämässä mene nallekarkit tasan?

Tässä asiassa ei ainakaan näin aikaisin. 12v.on vielä pieni.
Mun pojat on 17 ja toinen kohta 15. He sen jo ymmärtävät.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun 13 v on kasilla, miten joku laskee että olisivat kutosella vasta? Luokalle jääneet tai koulua lykkäneitä toki on, mutta tosi vähän kaiken kaikkiaan, ei todellakaan edes joka koulussa ole sellaisia.

No voihan olla. Mun tyttö on kuudennella ja tammikuussa täyttää 13v ja normaalin ikäsenä aloittanut koulun eikä oo luokalle jääny. Sun lapsesi on varmaan syntynyt loppu vuodesta.

Mun poika kasilla ja täyttää kohta 15 vuotta maaliskuussa. 13v. voi olla jos täyttää 14 joulukuun lopussa mutta harvalla se näin menee.

Vierailija

[quote=Vierailija]Mun 13 v on kasilla, miten joku laskee että olisivat kutosella vasta? Luokalle jääneet tai koulua lykkäneitä toki on, mutta tosi vähän kaiken kaikkiaan, ei todellakaan edes joka koulussa

Tampio olet.
Kasilla suurin osa 14v. Tiedät sen itsekkin.
Poikani kasilla ja varmaan kaikki on 14 vuotta.
Ja ei kukaan ole jäänyt luokalle.
Ensi vuoden alkupuolella on jo 15 vuotta.

Ainakin mun poika oli kutosella 13 vuotta mutta vasta keväällä.

Vierailija

En lukenut koko ketjua, mutta mun mielestä ois aika loogista että lahjat tottakai jaetaan kaikille joiden kanssa vietetään joulua yhdessä. Jos taas ette ole joulua yhdessä niin sitten lahjoja ei tarvitse erikseen hankkia, ellei välttämättä halua. Jos taas nähdään vähän ennen joulua muissa merkeissä niin silloin olisi myös kohteliasta tuoda mukanaan jotain pientä, vaikka vain konvehtirasiat. Itse en osta lahjoja sukulaislapsille kun tosi harvoin muutenkin nähdään, ei edes joka vuosi. Kaveriperheet puolestaan saavat lahjoja joka vuosi koska nähdään viikoittain. Minä annan lahjat aikuisillekin, eli ei ikärajaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat