Kuva: Panu Pälviä

Olen vuoden kirjoittanut eroperheiden arjesta, ongelmista, erityispiirteistä, iloista ja suruista. Minähän juuri tiedän jo miten tämä kuvio toimii. Joka toinen vuosi sulle, joka toinen vuosi mulle. Monen monessa huoltajuuspaperissakin lukee juuri näin.

Reilua.

Se ei ole reilua silloin, kun minä haluaisin lapseni jouluksi kotiini niin paljon että tekisi mieli huutaa

Paitsi että ei ole. Se ei ole reilua silloin, kun minä haluaisin lapseni jouluksi kotiini niin paljon että tekisi mieli huutaa. Sain viime vuonna jo jatko- ja armonaikaa, kun olisi ollut isän vuoro olla lapsen kanssa jouluna, mutta hän pyysi, voisinko minä kuitenkin olla. No minähän olin. Kiitin häntä mielessäni. Ah, joulu on pelastettu.

Vietinkin sitten perhejoulun vailla vertaa. Kun oma perheeni ei vietä joulua, sain viimeinkin nauttia hetken siitä, että lapsi on lähellä ja perhettä ympärillä.

Nyt ei ole. Ei ole kumppania eivätkä lapset ole luonani. Jatkoaika on ohitse. Ja voi piip että tämä ahdistaa. Tekisi mieli olla välittämättä mistään reiluudesta ja hyvästä hengestä ja sopimuksista. Olla se maailman kiukkuisin eroäiti, joka sanoo, että lapsen paikka on äidin luona. Minä, joka sanon, että molemmat vanhemmat ovat tasavertaisia ja  lapsen on hyvä juuri molempien luona.

Liityn tuhansien erovanhempien joukkoon, jotka eivät saa viettää jouluaan, pyhäpäiviään ja tärkeitä hetkiään lastensa kanssa.

Paitsi nyt en halua sanoa, kun tämä tuska piinaa juuri minua. Liityn tuhansien erovanhempien joukkoon, jotka eivät saa viettää jouluaan, pyhäpäiviään ja tärkeitä hetkiään lastensa kanssa. Ei tässä oikeasti ole mitään kummallista.

Joka toinen erovanhempi on väistämättä tässä tilanteessa. En vain koskaan tiennyt, että tämä sattuu näin paljon. Nyt se on omalla kohdalla. Ensimmäistä kertaa. 

En ole mikään erityistapaus.

Onko minulla tästä lähtien vain joka toinen vuosi oikea joulu?

Onko joulu edes mikään joulu ilman omia rakkaimpia, omia lapsia? Tottuuko tähän ikinä? Vastauksia on niin monta kun on vanhempiakin. Monet eivät vuosienkaan jälkeen totu tällaiseen. Onko minulla tästä lähtien vain joka toinen vuosi oikea joulu?

Olen jo tottunut, ettei esikoinen ole jouluna luonani. Pitääkö nyt tottua siihenkin, että joka toinen vuosi ei ole kuopuskaan? Ja samaan aikaan jo tiedän, että pitää.

Lähestyvä joulu ja lapsen innostus kaikesta ovat katkeransuloisia. Haluan nauttia niistä hänen kanssaan ja riemuita lähestyvistä lahjoista ja joulupukista. Ja samaan aikaan tiedän, etten ole aattona jakamassa niitä asioita hänen kanssaan. Kun aattoilta saapuu, lapseni ovat muualla aukaisemassa lahjojaan ja syömässä herkkuja. En osaa yhtään sanoa, miltä silloin minusta tuntuu. Mutta luulen, että ihan tosi pahalle.

Olen surullinen.

Niin surullinen.

Perheeni on mennyt rikki. Se on korjattu sellaiseksi toisenlaiseksi. Eroperheeksi.

Erovanhempien joulut ovat joka toisessa kodissa vähän erilaisia kuin muilla vanhemmilla. Nyt myös minulla. Totuttava tähän kai vain on.

Lue myös: Etä-äidit kertovat tuntojaan lähenevästä joulusta

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter

Kommentit (4)

Kolmen etä

Ensimmäinen lapseton joulu sattuu eniten. Ja lasten ikä vaikuttaa myös. Pienempiä ikävoi pahimmin. Pääsin onneksi kummilapsen perheeseen ensimmäisenä lapsettomana jouluna ja se vähän helpotti. Ja sain surra myös rauhassa ystävien luona. Otan osaa tuskaasi. 5. edessä ja nyt odotan joulua ihan mielelläni. Saan rauhassa köllöttää ja nauttia joulusta muiden läheisten kanssa. Whatsappi varmaan laulaa mitä lapsille kuuluu. 27.12. Saan omat kultaiset luokseni.

Vierailija

Tätä minäkin pelkäsin, kun sopimuksessa luki joka toinen joulu. Joulu on ollut aina itselleni juhlista tunteellisin ja nautinnollisin. Nyt ajattelin kauhulla tulevia lapsettomia jouluja. Tiesin lapsen isänkin ajattelevan samoin. Sitten kuitenki kuin itsestään, joulumme on muotoutuneet ihan eri tavalla. Vietämme joulun lapsen kanssa ensin luonani pukkeineen päivineen, sitten iskä hakee kullanmurun luokseen ja he viettävät saman yhdessä myös siellä. Pukille vain pitää muistaa vihjata, että ovat lapsen kanssa tavanneet jo vähän aiemminkin päivällä :D Tämä järjestely on osoittautunut meille hyväksi ja toimivaksi. Meillä ei kummallakaan jää yhtään joulua väliin lapsen kanssa :) Ja lapsi juhlii joulun oikein pitkän kaavan mukaan molemmissa paikoissa, molempien vanhempien kanssa (vaikkakin erikseen).

Pikkukiukku

No voi herranjumala sentään. Minä olen eroperheen lapsista vanhin ja vietän kolmekymppisenä edelleen joka toisen joulun äidin kanssa ja joka toisen isän kanssa. Olen jo naimisissa ja vietän joulun erilläni puolisostani, koska vihaan joulua niin paljon ettei sen viettäminen erillään puolisostani merkitse minulle mitään (ja hän haluaa viettää joulun isänsä kanssa). Joka helkkarin vuosi sama show. Äiti ei mitenkään kestäisi muka vieläkään sitä ajatusta että joutuu viettämään joulun erillään lapsista, ja asiasta tapellaan ja uhriudutaan ja surraan joka vuosi. Hänen joulunsa onnistuminen on niin kiinni meidän läsnäolostamme, että vastuu siirtyy kokonaan meille! Vaikka isämme on meille tärkeä ihminen ja pitäisi mielestäni olla ihan normaalia ja sallittua että haluamme viettää joulun myös hänen kanssaan. Ja meillä pitäisi olla siihen myös oikeus. Rauhassa. Sen sijaan saamme jokainen tuntea jouluna syyllisyyttä siitä kun äitimme joutuu "kärsimään" yksinäisestä joulusta.

Vanhemmat ovat mielestäni kummallisia. Rakastavat muka lapsiaan niin paljon etteivät kestä olla ilman niitä, ja samalla siirtävät vastuun omasta onnellisuudestaan lasten niskaan. Mielestäni se ei ole rakkautta vaan itsekkyyttä. Toivoisin että vanhemmat lopettaisivat sanomasta "Olen niin surullinen kun joudun olemaan ilman sinua!" ja opettelisivat mieluummin sanomaan ja ajattelemaan vaikka "Olen niin onnellinen että sinulla on näin monta paikkaa ja ihmistä joiden kanssa olla onnellinen ja viettää joulua!" tai "Olen aikuinen ja osaan tehdä itseni onnelliseksi ilmankin että sinun tarvitsee olla paikalla tekemässä minut onnelliseksi".

Vastuu vanhempien onnellisuudesta tulee olla vanhemmilla itsellään. Ei ne lapset ole pyytäneet päästä syntymään tänne avioeroperheisiin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Etä-äitiys on vähän puhuttu aihe edelleen. Miltä etä-äitiys TUNTUU oikeasti? Millaista on olla eroperheen ja kahden pojan äiti, joilla on eri isä?

Tämä blogi vastaa näihin kysymyksiin. Käsittelen aiheita eroperhe- ja uusperhe-elämän haasteista, etä-äitiydestä, vuoroviikkoäitiydestä sekä elämäni tapahtumista, jotka ovat johtaneet etä-äitiyteeni.

 

etaaiti@gmail.com

Facebook

Instagram

Twitter

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Syyskuu
Huhtikuu
Tammikuu
2017

Instagram