Sivut

Kommentit (195)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Esikoista yrittäessä olin 39, raskauduin ensimmäisestä yrityskierrosta. Toinen sai alkunsa kun olin 40 (melkein 41) toisesta yrityskierrosta.

Ennen esikoisen yrittämistä kävin kysymässä gyneltä raskautumismahdollisuuksia. Hän ultrasi ja otti jotain verikokeita, ja sanoi että minulla on samat raskautumismahdollisuudet kuin 30 vuotiaalla, koska munasolureservi on hyvä ja hormonitasot itseäni kymmentä vuotta nuoremman tasolla. Se kuulemma ennustaa että myös vaihdevuodet sitten aikanaan tulevat myöhemmin.

Vaikka keskimäärin tietysti minun ikäiseni raskautuu vaikeammin kuin parikymppinen, minun ikäiseni näiden asioiden suhteen onnekas raskautuu helpommin kuin joku jolla on munasolujen, hormonien tai muiden asioiden suhteen heikompi tilanne. Siten keskiarvojen perusteella ei voi sanoa kaikkea yksittäisen ihmisen tilanteesta.

Ja näin myöhään yritin, koska olin ensin edellisen miehen kanssa 12 vuotta lapsettomuushoidoissa (miehestä johtuvat syyt) ja suhteen kariuduttua useita vuosia sinkkuna ennen mieheni tapaamista. Että en hirveästi ota kuuleviin korviini niitä "mikset aloittanut nuorempana" -heittoja.

Raskautua? Kauhea sana (vrt. raskautettu = taakan alla oleva)

Just olin tulossa kirjottamaan samaa.
Ennen naiset tulivat raskaaksi ja odottivat lapsia, nykyään näköjään raskautuvat.
Kuulostaa kamalalta. Mutta nykymaailmassa se lapsi kyllä tuntuu olevan raskaampi kuin ennen muinoin.

Vierailija

Jos on vaikeaa, se on ihan varmasti ollut sitä nuorempanakin. Joillain se on vaikeaa, toisilla ei. Itse kuulun näihin jälkimmäisiin, esikoinen 36-vuotiaana, raskaaksi ekasta kierrosta, ja kuopus 38-vuotiaana, raskaaksi tokasta kierrosta. Varmaan kolmas olis ollut sit kolmannesta :D Et ehkä tuo tsäänssi aina kuukaudella heikkeni kahdessa vuodessa.

Joillain tuttavilla jotka ovat perhettä perustaneet jo paljon aiemmin, on ollut hankalaa, tai tarvittu hedelmöityshoitojakin. Se riipuu ihan ihmisestä. Mutta tuskin ne mahdollisuudet paraneekaan iän myötä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi nro 2 jätit lasten hankkimisen ylipäätään noin myöhään? halusitko tarkoituksella olla vanha äiti kaikille lapsillesi? minä tein esikoisen vähän päälle parikymppisenä ja neljännen 33-vuotiaana, en voisi kuvitellakaan että olisin aloittanut vasta yli kolmekymppisenä.

Minä en olisi voinut kuvitellakaan että olisin ollut parikymppinen teiniäiti jolla ei ole tarjota lapsille omia huoneita omakotitalossa ja olla pitkään kotona lasten kanssa sekä matkustella jne. Hyh.

Olin vielä 21 v neitsyt. Seukkasin ha meni muutama kk kun ajattelin että menkööt vaikkei tämä oo se oikea.. tuli vielä huti ekan jälkeen ja kolmannella kertaa oli jo menoa ja kaikki meni oikeessa järjestyksessä naimisiin ja vauva muutaman vuoden kuluttua.

Vierailija

Itsellä tärppäsi neljännestä yrittämisestä ja täytän syksyllä 33.
24-vuotias serkkuni yritti yli vuoden.
Kälylläni 27v tärppäsi ensimmäisestä.

Eli mielestäni loppujen lopuksi iällä ei ole suurta tekemistä asian kanssa, vaan muut asiat.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat