Onkohan meidän viisihenkinen pataljoonamme ainoa, jossa nuorempien taistelijoiden ruutuaikaa seuraa taajaan kärttyisyys? Sanan säilä heiluu ja räjähdyksiäkin tapahtuu, vaikka pelaaminen olisi lopetettu rauhanomaisesti.

Eräällä kirjastoreissulla sain kuusivuotiaalta vinkin, kuinka välttää taisteluita.

Kirjastossa tapanamme on, että lapset saavat piipata kirjat. Siis vilauttaa viivakoodit lainausautomaatille. Varsinkin nelivuotias pitää sitä luultavasti kirjastoreissun toiseksi parhaana asiana. Heti hissin käyttämisen jälkeen. Tuolla kyseisellä kirjastokäynnillä poimin itselleni Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan.

Piippausvaiheessa poju kysyi: "Mikä kirja tämä on?"

“Kuinka kasvattaa diginatiivi”, vastasin.

"Mikä se on?" kuului luonteva jatkokysymys.

Yritin selittää, että opas jossa mietitään, kuinka kasvattaa lapsia käyttämään tablettia, telkkaria, internetiä ja puhelinta.

“Mitä siinä esimerkiksi kerrotaan”, kuusivuotias tenttasi.

“No, esimerkiksi sellaista kasvatusta, että ymmärtäisitte itse, paljonko on hyvä määrä tablettia ja miksi tablettia ei voi käyttää koko aikaa. Osaisitko muuten sanoa, miksi tablettia ei voi käyttää koko aikaa?”

“Voi tulla pää tai silmät kipeiksi. Ei ehdi tehdä muuta mukavaa.”

Se onkin hyvä perustelu. Jos tabletti vie liikaa aikaa liikunnalta tai vaikkapa lukemiselta, niin ei hyvä. Mikään homma ei ole hyvä, jos sitä on liikaa.

Olemme yrittäneet opettaa lapsia löytämään itse sopivan lopetuskohdan peleistä tai ohjelmista. Usein sanomme: “kohta lopetetaan, katsopa sopiva kohta”.

Nelivuotias on oppinut taidon aika hyvin. Kuusivuotiaalla on vaikeampaa. Otin asian puheeksi, kun olimme hänen kanssaan teemaan päässeet: “Olemme äitin kanssa huomanneet, että olet aika usein kärttyisä, kun pelaaminen pitää lopettaa. Mistähän se johtuu?”

Hetken mietittyään poika loihi lausumahan: “Äkäisyys johtuu siitä, että me ei tiedetä, mille tabletin jälkeen aletaan. Silloin ei oikein keksi tekemistä.”

“Mutta kun ehdotamme äitin kanssa, että piirretään, lähdetään ulos tai tehdään palapeliä, niin vastaus on aina huudonsekainen eeeei”, kummastelin.

“Mutta se pitäisi sopia etukäteen. Sillä tavalla, että tietäisi jo ennen tabletin ottamista, että mitä tehdään sen jälkeen!” kuusivuotias perusteli.
 
Fiksua!

Lisää digikasvatuksesta:

Isäkuukaudet: Ruutuaika, miksi se on niin vaikeaa?

Jyllannin suomineito: Nuoret tykkäävät tulla meille, sillä täällä ei nalkuteta pelaamisesta – miksi meillä saa pelata?

 

Isäkuukausien Facebook ja Instagram - tervetuloa!

Kommentit (6)

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukava kuulla! Ja kuuluuhan tämä toki sarjaan "ei siinä ainakaan mitään menetä", koska jos jatkotekemistä ei mieti etukäteen, sen joutuu miettimään jälkikäteen... Olisipa mukava kuulla myöhemmin, auttoiko poitsin idea perheessänne!

Vierailija

Jotkut nopeatempoiset pelit aktivoivat sympaattista hermostoa ja sekin voi olla syynä ärtyneisyyteen peliä lopeteltaessa. Toki lapsi voi olla ärtynyt monessa muussakin tilanteessa kun mukava tekeminen pitää lopettaa. Omaa poikaa ärsytti eilen kun jalkapallon pelaaminen piti lopettaa.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentista ja pohdinnasta! Hyviä huomioita molemmat. Kyllä meilläkin lapsia kiukuttaa muidenkin mukavien hommien lopettaminen, mutta rehellisyyden nimissä ilmiö on yleisempi tablettipelien kanssa kuin muulloin. Liekö syy sitten sympaattisessa hermostossa vai missä.

Isivuosi

Hieno idea! Kyllä lapset vaan on fiksuja. Itse huomasin aikanaan ollessani iltapäiväkerhossa töissä, että pelit lisäsivät levottomuutta.

Tuo ruutuaika on ido ja vaikea aihe nykymaailmassa, onneksi ei vielä tuon taaperon kanssa ajankohtainen. Paljon kuitenkin jo nyt mietityttää, miten tulevaisuudessa asian kanssa toimitaan.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Kiitos kommentistasi!

Kyllä lapset ainakin meillä ovat useimmiten fiksumpia kuin isänsä... Digin käyttö on meikäläisen vajaan seitsemän vuoden kasvatusuran hankalin aihe. Siinä on niin paljon positiivista ja sen käyttö on kiinteä osa nykypäivää, mutta samaan aikaan negatiiviset asiat näkyvät myös erittäin selkeästi. Ei auta kuin toivoa, että vanhemman parhaansa tekeminen riittää tässä(kin) asiassa.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi.

Tämä on isäblogi perhe-elämästä kolmen lapsen kanssa. Täällä kuulostellaan riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017