Uuniruuat ovat lapsiperheiden arjen pelastus. Ne eivät yleensä tarvitse paljoa panostusta ja siksi ovatkin meillä suosittuja. Ainekset vain sekaisin ja uuniin tunniksi. Ruoka valmistuu melkein itsestään. Joskus sitä kuitenkin haluaa piirun verran satsata. Nähdä vaivaa aterian eteen. Silloin pitää laittaa jotain extra hyvää. Niin syntyy niistä hektisen arjen helpoista kotiruuista hieman fiininpiä ruokia, jotka sopivat vaikka illanistujaisiin.

Lihapullat ovat kautta aikojen ollut meidän perheen lasten sekä aikuisten suosikkeja. Pienellä tuunauksella näistä arkiruokien ferrareista tulee vaikka vieraille tarjottava vuoka.

Tomaattikastike

1 iso sipuli

2-3v alkosipulinkynttä

öljyä

1prk tomaattipyreetä

1prk tomaattimurskaa

2 dl ruokakermaa

(tuoretta) oreganoa

tuoretta basilikaa

rouhittua mustapippuria

Lihapullat

400 g jauhelihaa

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 dl hienonnettua hapankorppua

100g kermaviiliä

1 kananmuna

1 rkl sinappia

rouhittua mustapippuria

Lisäksi

perunaa esim. rosamunda

tuoretta basilikaa

minitomaatteja

rucolaa

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota hetki öljyssä. Silppua basilika (ja oregano) hienoksi. Sekoita tomaattipyree, tuoreet yritit ja muut aineet kattilaan. Keitä pari minuuttia, jotta kastike maustuu. Kaada kastike uunivuokaan.

Ota jauheliha huoneenlämpöön. Murskaa hapankorput erittäin hienoksi ja veteen isossa kulhossa (johon lihapulla taikina mahtuu). Anna liota 5-10min. Murskaa valkosipuli ja hienonna sipuli erittäin hienoksi ja lisää kulhoon. Lisää muut lihapullien ainekset. Sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta 4–6 isoa lihapullaa ja laita ne kastikkeen päälle.

Pese ja halkaise perunat ja laita ne vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Öljyä perunoiden leikkauspinta.

Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Käännä lihapullat puolivälissä.

Lisää valmiin vuoan pinnalle basilikaa, rucolaa ja minitomaatteja. 

Alkuperäinen resepti on bongattu yhteishyvä-lehdestä.

Kommentit (12)

Isivuosi

Tämä resepti lähtee heti kokeiluun! Kiitos!

Uuni ja pakastin tuovat helpotusta arkeen. Mikä parasta, kun tietää pakkasessa olevan ruokaa valmiina, ei tarvitse tulla aiemmin sisään kokkaamaan.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Meillä onnistui tuo ruuan pakastaminen siihen asti, kun olimme 3 henkinen talous. Nyt kun lapsia on 3, joista kaks syö aikuisten annoksen, niin ei jää enää säästöön. Hyvä jos seuraavalle päivälle mies saa lounaan töihin. Mutta onneksi rakastan ruuanlaittoa.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Meilläkin ennen tehtiin aina sipulikeittopussiin helppouden ja nopeuden takia. Sitten jossain kohtaa päätin, että alan tekee kaiken itse, enkä osta mitään valmista. Ja sille tielle jäin vaikka kuvittelin, että koe kestää max. kuukauden. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016