Sivut

Kommentit (45)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
80-luvulla sai harrastaa vapaasti jalkapalloa ilman kentän laidalla notkuvia vanhempia. Olisi ollut kyllä tosi noloa jos olivat olleet siellä.

Tänä päivänä eletään enemmän lasten ehdoilla , siitä huolimatta lapset ovat ongelmallisia enemmän kuin ennen.


Mutta sen ansiosta junioriurheilun taso on nousussa.

Vierailija

Totta... koska saman ajan voi käyttää esim. sauvakävellen, kaljaa juoden, rullaluistellen ysäreittäin sauli niinistön kanssa tai vaikka netissä vauvalla. Tosi hyvä kysymys, koska kaikki ovat selvästi lapsen harrastusta seuraamista parempia vaihtoehtoja.

Vierailija

Ihan hirveitä kyllä ne vanhemmat, jotka kurkku suorana huutavat kesken harjoitusten ja pelien lapsilleen. Tulee vaan mieleen, et nyt yritetään täyttää vanhempien unelmia..

En mäkään aina jaksaisi katsoa joka peliä eikä varsinkaan kiinnostaisi lähteä aamukahdeksalta viikonloppuna turnaukseen, mutta se rakkaus lapsiin on kai suurin syy siihen, että lähdetään silti.

Harmittaa, että omat vanhemmat ei koskaan jaksanut panostaa minun harrastuksiin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ennen ymmärtänyt, mutta kun lapset harrastaa, niin olen alkanut ymmärtämään. Miten muuten viettäisin aikaa 16- ja 13- vuotiaiden kanssa näin paljon? Kuulisin kuulumiset ja tuntisin nuorten kaverit ja vielä ne kaverin vanhemmat? Ei siellä treenien aikana tarvi seistä, voi käydä välillä kaupassa/ lenkillä tms. Peleihin menen mielelläni, sillä onhan se mukavaa ja jännää seurattavaa. Isoimpien peli on oikeasti jo taitavaa ja vauhdikastakin. Meidän joukkueen mammat ei huutele muuta kuin positiiviseen sävyyn. Ihan valmentajan toivekin. Valmentajakaan ei moiti vaan kannustaa ja antaa ohjeita. Mutta näin vuosien kentänreunakokemuksella voin sanoa, että vastustajat ja heidän kannattajansa ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää sekä omia että vastustajia kohtaan.

Eikä ne oman joukkueenkaan kannattajat ei aina toimi näin. Välillä kielenkäyttö on rumaa ja törkeää omia, että vastustajia kohtaan. Yksikään vanhempi ei voi sitä omaa joukkuettaan nostaa jalustalle!

Meitä on kielletty huutelemassa. Valmentaja, joukkueenjohtaja ja seuran johdosta on ohjeet huutelemisesta. Joskus jollain isällä karkaa mopo käsistä ja välittömästi tuli valmentajalta palaute, että nyt ”Pekka” hiljaa siellä!

Kakkoslajissa, eri joukkue siis, tämmöistä yhteistä periaatetta ei ole, ja se näkyy. Järkyttäviä huutelijoita on vanhemmissa. Meen aina eri puolelle katsomoa.

Vierailija

Olen aina miettinyt samaa. Eikö sen pitäis olla lapsen harrastus, eikä vanhempien.

Pidän tollasia vanhempia vähän... hmm.. miten sen sanos.. pyrkyreinä.. se on sellanen tietty vbanhempien "rotu" joka menee joka paikkaan päsmäröimään ja pätemään, en sitten tie mitä egon pönkitystä se on, mutta menee kyllä multa yli hilseen.
Meillä lapset käy harrastamassa ihan itse, ei siellä minua tarvita. Ei riittäisi mulla mielenkiinto, aika eikä pätemisen tarve. 

Vierailija

Eipä varmaan paljon lasta harrastaminen ilahduta, kun äiti tai isä kyttäämässä ja huutelemassa siellä.
Kyllä multa ainakin loppuis halut aika nopeesti, ihmisiä lapsetkin on. Itse en kestäisi kyttäämistä yhtään.

Vierailija

Minusta vanhemmilla ei pitäisi olla mitään asiaa harrastuspaikoilla.
Eri asia sitten jos urheilusta kyse, kun olisi joku ottelu tai kisat, sinne voisivat tulla pällistelemään. Mutta ei ne kyllä minusta kuulu mihinkään tavallisiin treeneihin ollenkaan.
Oma lapsi harrasti teininä tanssimista, eipä ois tullut mieleenkään tunkea sinne katselemaan, eihän se mun harrastus ollut.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jotkut vanhemmat nauttii lapsiensa kehityksen seuraamisesta.

Mä nautin myös että lapsi kehittyy, mutta ei mua silti tarvita sen soittotunnilla ja kuvataidekoulun pajassa.
Ja kyllä se tietää että mua kiinnostaa, kun kyselen ja käyn näyttelyissä ja konserteissa. Mutta ei sen silti kuulu vilkuilla olan yli tunnilla soittaessaan, että näkikö äiti varmasti.

Vierailija

Kyllä minä tunnen lapsen kaverit ja kaverien vanhemmat,vaikka en notku treenien ajan paikalla. Vien ja haen lasta ja kavereita ja tapaan ihmisiä silloin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vanhemmat nauttii lapsiensa kehityksen seuraamisesta.

Mä nautin myös että lapsi kehittyy, mutta ei mua silti tarvita sen soittotunnilla ja kuvataidekoulun pajassa.
Ja kyllä se tietää että mua kiinnostaa, kun kyselen ja käyn näyttelyissä ja konserteissa. Mutta ei sen silti kuulu vilkuilla olan yli tunnilla soittaessaan, että näkikö äiti varmasti.

Niinpä.

Vierailija

Harvemmin mä treenejä seuraan nyt kun poika on jo 9, mutta kun oli pienempi niin se oli hänelle selvästi tärkeää, joten joko minä tai mies yleensä istuimme siellä laidalla. Nykyään teemme töitä tai käymme juoksemassa treenien ajan (siis, toinen meistä, toinen on kotona nuorempien kanssa). Tärkeisiin peleihin menemme yleensä molemmat, rivipeleihin toinen.

Vierailija

Siellä kentänlaidalla oli todella kiva seurata niin omien kuin toisten lasten kehitystä. Pallopeleissä lapsi oppii kollektiivisuuteen. Yhdessä koettu voitonriemu ja häviön itku saa aikaan hyviä sosiaalisesti taitavia ihmisiä. Koen etten olisi osannut heitä muutoin kasvattaa niin pärjääviksi. Yhtäkään peliä, kun ei rakenna kukaan yksin. Aina on otettava toiset huomioon. Oikeastaan kentällä on kokoelämä kirjoineen. Vanhempana olen saanut paljon ystäviä lastenharrastusten kautta. Tietynlaista yhteisöllisyyttä syntyy vanhemille keskenään. Olen saanut jopa työpaikkani sieltä kentänlaidalla käydyssä keskustelussa. Hyviä suhteita syntyy niin lapsille kuin aikuisillekin. Ne kantavat yli arjen ja ovat jatkuneet aikuisuuteen asti lapsillani. Omat ihmissuhteeni vain rikastuivat kentänlaidalla. Mielestäni olen antanut lapsilleni mahdollisuuden nauttia liikunnasta ja ihmisitä seistessäni kentänlaidalla. Eiköhän liikunnan tuoma ilo opita juuri vanhemmilta heidän tavastaan suhtautua liikuntaharrastuksiin.  Ihan kutense ensimmäinen ajotunti joka kiroiluineen opitaan vanhempien ajotavoista opitaan ne kiroilutkin vanhemmilta jotka niitä käyttää.  

Vierailija

He odottavat lapsistaan uusia patriklaineita, jessepuljujärviä, teemuselänteitä ja teemutainioita, että voivat sitten ottaa ansion lapsensa menestymisestä.

Prototyyppi
Seuraa 
Liittynyt31.10.2015

Mä harvemmin jaksan olla siellä kentän laidalla. Varsinkin turnauksissa menee helposti puoli päivää ja osa futisvanhemmista on uskollisesti alusta loppuun saakka paikalla. Ei ole mun juttuni. Itse lähinnä toimin vain kuskina ja katson korkeintaan viimeisen 15 minuuttia vikasta ottelusta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla on kahden pojan futistreeneissä ”seisoskelua” monena päivänä arkisin ja viikonloput päälle! Kyllä se on rakkaus lapsiin, ihanaa nähdä kun nauttivat ja kokevat onnistumisenriemua, nauttivat omaan tiimiin kuulumisesta ja kehittymisestä - sekä liikunnasta! Meillä lasten kanssa pyöräillään treeneihin ja sekin on mukavaa, liikkua yhdessä.

Kentän laidalla tulee seurattua lasta, peleissä enemmän. Harjoituksissa voi tovin lukea kirjaa tai jutella muiden vanhempien kanssa, se on mukavaa kun tutustuu samanhenkisiä ihmisiin. Sitten on tietysti vielä rakkaus lajiin! Me ollaan siitä erikoisia että usein ”seisoskellaan” ihan puolison kanssa, molempia kiinnostaa lasten harrastukset :)

Eikös teillä oo autoo?

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat