Poiminta

Lapsi muuttaa kaiken -mantra tuli tutuksi, kun odotimme esikoistamme. Olikin melkoinen yllätys, kun vauvan kotiuttamisen jälkeen elämä tuntui useimmilla osa-alueillaan soljuvan entisissä uomissaan.

Kuusi vuotta myöhemmin olen valmis allekirjoittamaan väitteen. Lapsi todellakin muuttaa kaiken. Aiheellinen jatkokysymys on kuitenkin, että monesko lapsi? Tässä katsaus asioihin, jotka kolmas lapsi on muuttanut.

Vanhempia on vähemmän kuin lapsia

Kuvittele, että seisot olohuoneessa ja nyrkissäsi on superpallo. Aukaiset sormesi. Superpallo putoaa lattialle ja alkaa pomppia sinne tänne. Pystyt seuraamaan katseellasi minne pallo pomppii. Ehdit jopa väliin kun huomaat pallon pomppivan Sylvi-tädiltä saadun Ming-dynastian aikaisen posliininorsun suuntaan.

Jatketaan ajatusleikkiä. Otat nyrkkiisi kaksi superpalloa. Avaat sormet. Pallot putoavat ja aloittavat sinkoilunsa sinne tänne. Pystytkö seuraamaan katseellasi molempia? Voit toki seurata, ettei kumpikaan osu Sylvi-tädin posliiniin. Huoneen toisella puolella olevan Anni-tädin posliinin ja pallon kohtaamisesta sinulla ei kuitenkaan ole käsitystä ennen kuin räsähdyksen ääni saavuttaa tärykalvosi.

Tehdään vielä yksi ajatuskoe. Siinäkin nyrkissäsi on superpallot, mutta pudotat ne kädestäsi kaupungin keskustassa, ruuhkaisessa ostoskeskuksessa tai vaikkapa huvipuistossa.

Tämä on tilanne kolmen lapsen kanssa. Vaikka molemmat vanhemmat olisivat läsnä, toinen seuraa alati kahta superpalloa. Silmiä ei kuitenkaan ole kuin toisella puolella päätä.

Jakautuminen kahteen tiimiin

Täyttä perheilyä -blogissa pohdittiin osuvasti sitä, kuinka kolmas lapsi muuttaa perhedynamiikkaa: perhe jakautuu kolmannen syntyessä kahteen yksikköön. Isä ja isommat lapset sekä äiti ja vauva. Vaikka bebe on vuoden, yksiköt on vieläkin helppo havaita esimerkiksi iltatoimien yhteydessä.

Auto

Kaksi lasta ja kaksi aikuista on melko helppo siirtää paikasta toiseen millä tahansa peltilehmällä, jossa on tavaratilaa enemmän kuin pyöräkärryssä. Kolme alle kouluikäistä on eri juttu. Yhtään kärjistämättä voi sanoa, että vaihdoimme kaaran kolmannen lapsen vuoksi.

Oma aika - mitä se on?

Jos lähtee viettämään omaa aikaa, puolisolle tyrkätään kolme superpalloa. Ei kovin kohtuullista. Kun pomppiminen illan tullen rauhoittuu, voi ihmetellä, kuinka paljon roskaa, pyykkiä, tiskiä ja muuta pikkutaskia viisihenkinen perhe tuottakaan.

Hoitoapujen väheneminen

Lapsillamme on 2 + 2 isovanhempaa. Superpallovertaus käy myös heihin. Mummo ja pappa vetävät hyvin, kun kummankin tarvitsee pitää silmällä vain yhtä superpalloa. Mutta yhdelle isovanhemmalle kaksi kimpoilevaa on haaste.

Kuulosuojainten tarve

Ei meillä nelihenkisenäkään perheenä varsinaisesti hiljaisuuden retriittiä vietetty. Kolmas lapsi on nostanut äänenpaineen huolestuttavalle tasolle. Kun kaksi vanhempaa leikkii, syntyy ääntä. Totta kai. Kun nuorin haluaa huomion, hän älisee niin, että ääni nousee leikkien ääntä ylemmäksi. Totta kai. Mutta se johtaa taas isompien volumen kasvamiseen. Sitten taapero tarvitsee taas vähän enemmän ääntä saadakseen huomiotarpeensa läpi...

Lähdöt

Lähteminen (talvella) mihin tahansa on sujuvuudeltaan jotain kesäkelillä tapahtuvan murtsikkahiihdon ja suomalaisen julkisen liikenteen väliltä. Parhaiten sitä kuvaa Miljoonasateen 506 ikkunaa -biisi hieman versioituna: “506 vaatetta näillä lapsilla on kaikkiaan. Niitä puetuksi kai milloinkaan en saa. 506 vaatetta. Kun kamppeen viimeisen päälle saan, niin alusta täytyy mun taas aloittaa.”

Väittäisin, että kolmas lapsi muuttaa elämää jopa enemmän kun toinen lapsi ensimmäisen jälkeen.

En kuvitellut kolmea -blogissa on julkaistu tarkkanäköinen analyysi samasta aiheesta. Sen mukaan kolme menee siinä missä kaksikin, vain jos kysymyksessä on pulla.

Isäkuukausien Facebookiin ja Instagramiin mahtuu vielä seuraajia. Tervetuloa mukaan! 

Kommentit (2)

Vierailija

Kokeile tuota pukemista niin että asettelet ulkovaatteet eteisen lattialle tyyliin sukat, mahdolliset välipusero ja -housut, kauluri, haalarit, joissa kengät sisällä ja se kumilenkki kengänpohjan ali hattu ja rukkaset. Lapsi sitten alkaa itse pukea tuossa järjestyksessä. Sisävaatteet voi tietysti laittaa samalla lailla lastenhuoneen lattialle. Kun sujuu nopeasti ja hyvin niin saa tietenkin kehut, päänsilityksen ja suukon, aluksi ehkä jonkin naminkin hyvästä suorituksesta tai ainakin sen yrityksestä. Nami viimeistään siinä vaiheessa kun koko ketju meni nurisematta läpi.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Mukavaa, että kommentoit! Itse asiassa tuollainen "jana" on aina silloin tällöin käytössä. Se kieltämättä helpottaa lähtöä. Nyt kun luin kommenttisi, niin tajusin tekeväni siinä kuitenkin järjestelmällisesti virheen. Kasaan 6-vuotiaan ja 3-vuotiaan jonot nimittäin vierekkäin eteiskäytävään. Siitä tulee usein kitkaa, kun toinen on liian lähellä, liian kaukana, liian nopea tai jotain muuta liian. You know.

Pitäisi tietenkin laittaa jonot lasten omiin huoneisiin kenkiä lukuun ottamatta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Lasten kanssa päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Isäkuukaudet kertoo miksi. Tämä isäblogi kuulostelee viisihenkisen perheen riemunkiljahduksia ja ankeuden parahduksia rivarikämpässä. Kuultavaa riittää, sillä tenavat ovat syntyneet -11, -14 ja -16. Äänekkyyden vastapainoksi perheemme viihtyy keskittymistä vaativan tekemisen parissa sekä ulkona.

Kirjoittaja on univelkainen isä sekä aviomies, jonka luonnehdintaan riittää kolme hashtagia: perhe, liikunta ja kokeilintätäitse.

Isäkuukaudet löytyy myös Facebookista, Instagramissa, Blogit.fi:stä, Bloglovinista ja jossain määrin myös Twitteristä. Olet tervetullut seuraamaan ja ennen kaikkea keskustelemaan!

Blogiarkisto

2017

Instagram