KLO 7.00-9.00

Kello soi matkapuhelimessa, torkutan vielä vartin, koska heräsin mielestäni ihan kesken unien. Haluan arkiaamuina herätä ennen lapsia, jotta ehdin laittamaan itseäni valmiiksi ennen kuin aloitan tyttöjen aamutoimien pyörittämisen, sen vuoksi herätyskello, vaikka olen kotiäinä. Siinä sängyssä maatessani tajuan, että olen herännyt yön aikana imettämään vain kerran. Olo olisi varmasti todella levännyt, jos en olisi edellisenä iltana roikkunut koneella lähes puoleen yöhön asti tekemässä blogipostausta. Nousen sängystä ja menen tekemään kylppäriin aamupesut. Kylpyhuoneeseen rupean kuulemaan kuopukseni iloista höpöttelyä kehdosta. Rakastan kuinka hyväntuulinen ja hymyileväinen Hertta on aamuisin, ehdottomasti yksi päivän kohokohdista. Vaihdan vauvalle päivävaatteet päälle aamupesun jälkeen. Vauva on aina hoitapöydällä mahdottoman iloinen ja lässytän, pusuttelen ja hymyilen pienokaiselleni. Esikoiseni herää myös ja juoksee vuoteesta luoksemme. Imetän vauvalle aamupalan jo ennen omaa aamiaista, toisin kuin yleensä, sillä lokakuinen heräsi tänään poikkeuksellisen aikaisin ja saan näin varmistettua, että saan itsekin syödä aamiaiseni rauhassa. Imetyksen jälkeen siirryn vauvan kanssa keittiöön valmistamaan aamiaista minulle ja taaperolle. Laitan aina edellisenä iltana kaiken mahdollisin valmiiksi nopeuttamaan aamuja, mutta aamiaista en tajua tehdä valmiiksi jääkaappiin. Aamulypsyn jutut piristävät taustalla. Teen aamiaiseksi smoothien kreikkalaisesta jugurtista, ananaksesta, banaanista, chia-siemenista, kookoshiutaleista ja leseistä. Rakastamani Nespresson Lattissima-kahvikone valmistaa minulle hetkessä päivän ensimmäisen latten. Tajuan, että taitaa olla ensimmäinen aamu kun emme tarvitse kattovaloa aamupalapöydässä nähdäksemme. Syömme taaperon kanssa rauhallisissa fiiliksissä aamupalan samalla kun vauva istuskelee sitterissä. Sitten alkaakinpukemisrumba. Ensimmäiseksi esikoinen valmiiksi, sitten itselle päivävaatteet (puen taas päälleni raskausajanhousut ja suosikki imetyspaidan, pitäisi innostua ostamaan itsellenikin uusia vaatteita )ja vauvalle ulkovaatteet. Imetän vielä varmuuden vuoksi, koska vauva söi mielestäni todella pikaisesti aamupalan.

KLO 9.00-12.30

Ulkona. Jotenkin käsittämätöntä ajatella, että siitä kun avasin silmäni on kulunut jo 2 tuntia ja vasta nyt ollaan ulkona. Lähdemme kävelemään kohti kerhoa. Esikoinen kävelee ja hyssytän vauvan vaunuihin. Jossain vaiheessa Hissu haluaa tulla vaunujen kyytiin, jolloin tajuan, että sisaristuin on jäänyt vaunukellariin edellisillan retkien jälkeen. Olen valmis kiroamaan mieheni, kunnes tajuan itse olleeni edellisenä iltana esikoisen kanssa menossa ja unohtanut siirtää istuimen Scooteista sisarvaunuihin. Ei auta kuin kääntyä takaisin. Molemmat lapset kyydissä lähden reippaasti kävelemään kerholle, en tälläkin kertaa halua, että esikoiseni on viimeinen lapsi, joka tuodaan kerhoon. Aurinko paistaa ja minut valtaa todella keväinen olo. Kävelemme hiljaisuuden vallitessa perille. Halit ja pusut pariin kertaan, kun hyvästelen esikoiseni, hän on monena aamuna jäänyt itkemään aamuisin kerhoon, joten olen helpottunut ja onnellinen, että tänään hän jää tyytyväisenä kerhoon, vaikkakin halailemme pitkään ja kerromme toisillemme kuinka meillä tulee toisiamme, ja Hissulla tulee kuulemma myös unilelua, ikävä kerhopäivän aikana. Esikoisen kerhopäivinä käyn yleensä kävelylenkeillä, asioilla, tai menen vauvan kanssa kotiin. Tänään menemme kuitenkin seurakunnan vauvakerhoon. Kyseinen kerho oli esikoisen vauva-aikan yksi kivoimmista jutuista ja nyt kuopuksen kanssa ollaan käyty samaisessa kerhossa siitä asti kun hän oli kolmeviikkoinen. Vauvakerhoon päästyämme Hertta herää vaunuissaan. Mennään sisälle, tänne on aina niin hyvä tulla. Imetän vauvan heti alkuun, jotta hän jaksaisi leikkiä sen jälkeen lattialla. Kerhon ajan pienet ja isot vauvat möyrivät lattialla ja äidit juttelevat keskenään ja juovat kahvia. Vauvani jaksaa yllättävän hyvin olla lattialla, välillä kuitenkin sylittelen häntä ja taidan imettääkkin. Kerhon loppupuolella Hertalla tulee harmitus ja rauhoittuu vasta rinnalle ja samalla hän ottaa tissipäikkärit. Puoli kahdentoista aikaa lähdemme hakemaan isosiskoa kerhosta. Kerhopäivä on jälleen kerran sujunut kivasti, eikä Hissu halua lähteä kotiin. Saan lapseni kuitenkin puettua ja lähdemme kävelemään kotia kohti auringon paistaessa. Hissu koluaa tienpiertaneet ja vauvakin nukahtaa vaunuihin, vaikka olin kuvitellut, että näin ei tapahdu äskeisten tissipäikkäreiden vuoksi. Pohdin miten kaikki tärkeät jutut on tällä hetkellä täällä kotilähiössämme ja toivon, että löydämme uuden kodin täältä samaisesta lähiöstä.

KLO 12.30-15.00

Kotona. Rupean valmistamaan lounasta. Yleensä lounaaksi on edellispäivän päivällistä, mutta päivällinen oli niin hyvää eilen, että söimme koko annoksen, joten nyt lohdin nopean lounaan. Teen pitkästä aikaa bravuurini, eli pinaattifetapastan ja tällä kertaa musta pasta tuo hauskaa vaihtelua ruokailuun. Valmistaessani ruokaa esikoinen touhuaa hamahelmillä ja kuopus kaluaa purulelua sitterissä. Syömme kaikki kolme. Ruokailun jälkeen esikoinen ei halua käydä vessassa, saamme aikaiseksi päivän ensimmäisen tilanteen, jolloin pinnani on todella tiukilla. Päikkäreille meno tapahtuu ikävän fiiliksen vallatessa kotimme. Aivan kuten iltatoimissa myös päikkäreille mennessä on tietyt rutiinit ja esikoinen nukahtaakin helposti vuoteeseensa. Imetän vielä kuopuksen ja lasken hänet päikkäreille kehtoonsa. Klo on 13.30 ja molemmat tytöt nukkuvat. Siivoan keittiön ja sitten nopeasti "eväät" ja kirja mukaan ja sohvalle makaamaan. Julkaisen blogipostauksen. Ehdin loikoilla sen sen 45min, kun vauva herää. Kaivaudumme vauvan kanssa sänkyyn, hän syö ja minä luen JHT:n kirjaa.

KLO 15-19.30

Isi-ihminen tulee töistä kotiin. Mies tulee köllimään kanssamme vuoteeseen. Mutta pian onkin noustava laittamaan paikkoja kuntoon ja valmistamaan päivällistä. Esikoinenkin herää päikkäreiltään parin tunnin unien jälkeen. Imetän. Asuntomme ostaja tulee mittailemaan huoneita tulevaa remonttia varten. Leikimme esikoisen kanssa ja hän haluaa pitää tanssiesityksen koko perheelle. Nämä esitykset ovat kyllä parhaimpia juttuja esikoisen leikeissä, Frozen-tanssi on nykyään lähes päivittäin show momo-kodissamme. Imetän. Syömme päivällistä perheen kesken, kuten jokaisena päivänä. Tänään on alkupalaksi kanttarellikeittoa ja pääruaksi uuniperunoita tonnikalatäytteellä. Imetän vauvaa ja hän taitaa ottaa tissipäikkärit. Pikku Kakkosen jälkeen lähdemme pihalle koko perhe. Käymme samalla kirjastoutolla palauttamassa kirjoja ja lainaamassa Viiru ja Pesosen ja itselleni Karita Tykkän reseptikirjan. Vauva nukahtaa Manducaan. Isi menee edeltä vauvan kanssa sisään ja minä jään esikoisen kanssa kiipeilemään sulavien lumikasojen päälle. Sisälle päästyäni imetän ja pakkaan treenikamat kasaan.

KLO 19.30-23.30

Otan auton alleni ja ajan Fressin Clubhouselle ensimmäiseen Trainer-tapaamiseen. Kehonkoostumismittauksessa selviää että minulla on hyvin lihasta, valitettavan paljon rasvaa ja tavoitepainoon on matkaa 15kg. Puhumme PT:n kanssa tavoitteistani, aikaisemmasta liikuntataustastani, ruokavaliosta ja aikataulusta. Takaisin kotona olen kymmeneltä. Molemmat lapsukaiset ovat syvässä unessa. Miehen kanssa ollaan nykyään pyritty pyhittämään iltaisin aikaa toisillemme, mikä itselläni on tarkoittanut selkeästi sitä, että en roiku iltaisin enää koneella niin paljoa kuin aikaisemmin. Juomme lasilliset viiniä, syömme tuoretta ananasta iltapalaksi ja juttelemme suhteestamme. Yritän yleensä olla nukkumassa klo 22, mutta myöhäisten treenien vuoksi, pääsen vuoteeseen vasta hiukan ennen puolta yötä. Onneksi seuraavana päivänä on "vapaapäivä", joten aamu ei tule olemaan niin tiukka kuin kerhoaamuisin.

ps. Tiedän, sitteriä ei saisi pitää pöydällä, mutta kun on paljon kivempi syödä kaikki yhdessä

sitteri, kehto, fleecehaalari, kumisaappaat, sisarvaunut, vaunuverho, hoitolaukku, kerhoreppu, syvä lautanen, juomapullo saatu

Kommentit (10)

Vierailija

Kiva realistinen postaus kotiäidin päivästä. Tutulta kuulostaa. Lasten kanssa kotona oleminen on täyttä työtä, joten ei ihme, jos välillä pinnaa kiristää. Se kuuluu asiaan. Paljon ootte saaneet yhden päivänä aikaan! Mä en yleensä jaksa laittaa kahta ateriaa päivässä, vaan yhden (uuden) lämpimän vain. Sitä sitten lämmitellään mikrossa iltapäivällä. Ei meillä ole kanttarellikeittoja alkupalaksi eikä parisuhdekeskusteluja viinilasin ääressä. Kulttuuri- vai yhteiskuntaluokkaerot? tv. Korkeakoulutettu äiti maalta

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

En tykkää yhtään kun pinnani palaa ja ääneni nousee, siitä ei ole mitään hyötyä (paitsi, ehkä silloin rupee viimein tapahtumaan, kun olen sitä ennen toistanut jonkun asian sen 10 kertaa) ja tulee pahaa fiilistä arkeen.

Itsekin pyrin yleensä siihen, että lounas olisi valmiiksi tehtynä edellisenä päivänä, eikä tarvitse kotiin tullessa ruveta nälkäisenä hirmuisesti kokkailemaan, kun ollaan kaikki jo päikkäreiden tarpeessa.

Eikö olekin jotenkin hauska kuulla millaisia tapoja muilla perheillä on? Oli ne sitten tälläisiä pieniä eroavaisuuksia kuin ruokailutavat taikka parisuhdeaika.

Vierailija

On hauskaa kuulla eroavaisuuksista. Lopulta ne on vaan tapa- tai tottumuskysymyksiä, esimerkiksi miten ja milloin parisuhteesta keskustellaan.

Meillä toistuu myös tuo, että sanotaan jostain asiasta kymmenen kertaa asiallisesti, mutta lopulta pitää ärähtää. Se on tosi kurjaa, tulee kurja fiilis kaikille ja onhan se ankeeta pitemmän päälle. Oonkin miettinyt, johtuuko se siitä että lapsi hakee rajoja, kokeilee miten pitkälle voi mennä? Vai onko omat kehotukset, kiellot tai käskyt oikeasti niin tehottomia, epäselviä, epämääräisiä tai jotain muuta vastaavaa?

Vierailija

ihmettelen isosti, miten lähes 3 vuotias voi maata vaunuissa lähes tien pinnassa. Itselläni on neljä lasta enkä voisi kuvitellakaan makuuttavani taaperoa nuin. Eihän hän edes näe sieltä muutoin kuin sivulle katsomalla. Joo kyllä minäkin pidän sitteriä pöydällä sillon kun itse olen vieressä vahtimassa ettei kukaan pudota vauvaa alas 😂 ja hyvin voi pitää kun itse on vieressä katsomassa ettei mitään vahinkoa tapahdu.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

Taaperoni viihtyy mainiosti "alakerrassa", kuten hän itse istumapaikkansa ilmaisee. Hän osaa tosiaan kääntää päätänsä, jotta näkee halutessaan maisemia kyydistä. Harva tietää, että Stokken Cruseista saa muokattua sisarrattaat ja olenkin saanut kertoilla monesti kaupungilla kiinnostuneille tästä mahdollisuudesta. Lisää Cruseista sisarvaunuina löytyy tästä postauksesta http://www.vauva.fi/blogit/joukolatar/stokke-crusi-yhdistelmavaunut-sisa...

Vierailija

Hyvä postaus, kiitos.

Toiveen esittäisin! Olet tästä ehkä joskus jo kirjoittanutkin, mutta minua kiinnostaisi kovasti miten on edennyt esikoisen ja vauvan välinen suhde nyt kun useampi kuukausi yhteiseloa on jo takana. Meille tulee kevätvauva samalla ikäerolla kun teillä on ja aika paljon jännittää että miten siitä perheenä selvitään, esikoinen kun tietty on tottunut olemaan maailman napa. Olisi kiinnostavaa jos pystyt peilaamaan myös eroja Hissun suhtautumisessa vastasyntyneeseen ja liki puolivuotiaaseen.

Joukolatar
Liittynyt5.6.2014

kiitos tuhannesti postaustoiveesta. Voisin yrittää muotoilla jonkinlaisen postauksen, kaikki ei ole tosiaan sujunut niin vaaleanpunaisissa pumpulissa tämän asian osalta, vaikka kovasti yritin esikoistani valmistaa pikkusisaren tuloon.

Vierailija

Kirjoituksiasi on kiva lukea. Mulla on lähes samanikäiset lapset. Sitterin kanssa saa olla todella varovainen. Liukkaalla pöydällä liikkuu helposti vauvankin liikkeistä. Meillä on Stokken Newborn set. Sillä saa vauvan samaan tasoon muiden kanssa kätevästi.

Vierailija

Minulle tällainen kotiäitiys on pelkkä unelma. Suoraan sanottuna nauroin ääneeni lukiessani tämän jälkeen ensimmäisen kommentoijan sanoja siitä, kuinka kotiäitiys on täyttä työtä. Ei sillä, ettenkö olisi periaatteessa samaa mieltä hänen kanssaan, mutta työtä on monenlaista.

Meidän perheessä vauvavuosi on  musta aukko, johon kadottiin ja josta selvittiin. Kaksi ekaa viikkoa elo oli auvoista ja ihanaa, sen jälkeen alkoi huuto. Allerginen lapsi itki itki ja itki. Hän oli hiljaa liikkeessä, joten raskauskilot karisivat kahdessa kuukaudessa, kun hänen kanssaan jumpattiin, liikuttiin, käveltiin, keinuttiin. Hän oli hiljaa pystyasennossa, joten pääsääntöisesti nukuin istualtaan ja hytkytin syliä samaan aikaan. Kun nukahdin, heräsin itkuun 40 minuutin välein.

Kirjoitin neuvolaan unipäiväkirjaa, jotta olisimme saaneet apua tilanteeseen. Pahimpina öinä meillä herättiin 15 kertaa. Parhaimpina öinä 5 kertaa (niitä öitä oli hyvin harvoin). Nykyisin hän on jo vilkas taapero, iso ja neuvokas. Öisin hän herää 2-5 kertaa. Tottumuksesta mitä luultavimmin ja milloin mistäkin syystä. Päiväunet hän nukkuu toisinaan, mutta lyhyesti. Vuorokauden uniannos on 10 h, eikä sitä pidennä mikään. Rytmi on säännöllinen, ulkoilemme paljon, vietämme rauhallista kotielämää. Hän ei nuku enempää. Olemme onnellisia niinä iltoina, kun jaksamme mieheni kanssa valvoa yli yhdeksän. Taaperomme nukahtaa ysiltä ja herää kuudelta. Muutamina harvoina aamuina olemme nukkuneet seitsemään, kerran jopa puoli kahdeksaan!

Meidän elomme on silti onnellista. Rauhallisia hetkiä kotipäivinä ovat yhteiset lukuhetket. Joskus jopa nukahdamme päiväunille (mahdollisuus niihin on joka päivä, mutta uni ei aina tule.)

Sitä vain, että sinun kotiäitiarkesi kuulostaa korvaani ihmeellisen ihanalta. Oikeastaan se kuulostaa mahdottomuudelta. Voiko tuo olla totta? on hieman kateellinen ajatukseni. Minä odotan pienellä pelolla pian alkavaa uutta vauvavuotta ja olen jo etukäteen iloinen siitä, että se kestää vain vuoden ja sen jälkeen alkaa pieninä paloina helpottaa. Toivottavasti. Ja olen onnellinen jokaisesta vuodesta, jonka taaperoni saavuttaa, koska arki helpottaa sen myötä. Hän ei todennäköisesti koskaan nuku paljoa, mutta alakouluiässä hän saattaa jo viihtyä aamuisin itsekseen. Niin, että minä saisin joskus vielä nukkua.

Meidän lapsilukumme jää todennäköisesti kahteen. Heillä on suhteellisen pieni ikäero, koska totesin, että kropan totuttua valvomiseen, ei sitä kannata välissä totuttaa uneen. Jos kolmas lapsi joskus tulee, toivon näiden kahden ensimmäisen olevan jo kovin omatoimisia. Sellaisia, että jaksan vielä kolmannenkin valvojan. En nimittäin luota siihen, että meille syntyisi nukkuvaa lasta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

BLOGGAAJA / HEIDI

Olen kolmekymppinen äiti Helsingistä 04/14 ja 10/16 syntyneille tyttärille. Joukolatar on perheblogi, joka käsittelee palasia paljon puhutuista ruuhkavuosista – vauva-arkea, kaupunkielämää Helsingissä, mökkeilyä Joukolassa, taaperoarkea, matkustelua, lastenvaatteita, sisustamista, harrastuksia, juhlaa ja työelämää.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Suosikkiblogejani

Bebe au Lait
Dear Moments & Me
Emilysliv
Home Vanilla
Lähiömutsi
Raitapaitoja ja leikkokukkia
Villa Fox

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013