Kokemusperäisesti voin kertoa, että hankalaan elämänvaiheeseen sekä koiranpennun että kissanpennun hankkiminen kolmen viikon välein ei ole ehkä se järkevin idea. Mutta mitäpä meillä olisi koskaan tehty järkevyys edellä. Eipä juuri mitään! Ei ainakaan niitä päätöksiä, jotka olisivat olleet niitä parhaita ratkaisuja. Tunne edellä toimiessa tulee sellaista sekametelisoppaa, että eihän se voi olla kuin se kaikkein jännittävin vuoristoratamatka. (Paitsi, että inhoan vuoristoratoja!) Ja niinhän tässäkin asiassa taas edettiin.

Mutta mitäpä meillä olisi koskaan tehty järkevyys edellä. Eipä juuri mitään!

Viime kesänä menetin elämäni toisen suuren eläinrakkauden Eddien vanhuuteen ja siitä johtuvaan sairauteen ja siitä asti olen tiennyt, että jonain päivänä, kun olen taas valmis, toinen parsonrusselinterrieri tulee vielä saapumaan meille. En vain ollut ajatellut sen olevan vielä hetkeen ajankohtaista. Mutta kuten yleensäkin, aliarvioin jälleen kerran keskimmäisen lapsemme voimavarat ja tahtomäärän, kun hän aloitti alkukeväästä ystävänsä kanssa koiranpentu-unelmoinnin. 8-vuotiaan suurella sydämellä ja kahlitsemattomalla intohimolla ei todellakaan ole rajoja ja jälleen kerran saimme kokea sen koko voimalla. Hän jaksoi sitkeästi jankuttaa asiasta keskimäärin 10-15 kertaa päivässä, useita kuukausia.

 

 

Rehellisesti sanottuna, parin kuukauden jankutusjakso tuntui kylläkin paremminkin vuosilta ja kun olimme jo vihdoin menettämässä järkemme, olimme melkein huomaamattamme jo soittaneet kasvattajalle ja jopa miettineet käytännön ratkaisuja, jotta vain tilanne vihdoin ratkeaisi. Siitä ei sitten enää ollutkaan pitkä matka itse varausmaksun suorittamiseen ja kaiken hässäkän ja isompien tapahtumien keskellä asiat vaan etenivät.

Sama uuvutustaktiikka on muuten toiminut jo kerran hamsterin kanssa 1,5 vuotta aiemmin, joten neiti tiesi jo projektinsa alkuvaiheessa olevansa selkeästi voiton puolella. Ja koska sitkeä, pitkäjänteinen työ palkitaan aina, niin tälläkin kertaa. Toki puolustukseksemme, me vanhemmat olemme itsekin haaveilleet jo vuosia kissanpennusta ja molempien lemmikkien hankkiminen samaan aikaan tuntuikin tässä yhteydessä todella huippuviisaalta ratkaisulta. 

 

Aika paljon pissaa, kakkaa, hampaanjälkiä, jatkuvaa pyykkäämistä, lattianpesua, tuhoutuneita vaatekappaleita, raapaleita ja hermoromahduksia mahtuu nyt yhteen ajanjaksoon.

Logiikkahan tässä oli se, että niistä olisi mukavasti seuraa toisilleen ja heistä tulisi aivan varmasti ajanmyötä myös parhaat ystävät, kun saman ikäisiäkin ovat… Ja tuleehan/tulihan niistä, mutta kombo; kohta 14-vuotias vanha yorkshirenterrieri mummeli, 10-viikkoinen ADHD-tason vilkas koiranpentu neulanterävine hampaineen, 12-viikkoinen päättömän rohkea bengalinkissanpentu ja 2v. kääpiöhamsteri samassa perheessä tuo aika paljon pissaa, kakkaa, hampaanjälkiä, jatkuvaa pyykkäämistä, lattianpesua, tuhoutuneita vaatekappaleita, raapaleita ja hermoromahduksia yhteen ajanjaksoon. Eli en suosittele heikkohermoisille - enkä vahva hermoisillekaan, ellei mielenhallinnan testaus ole ykköstoiveena.

Mutta kuulostaa ihan meidän peruskesältä ja näin tehtiin. :) 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

39-vuotias, 6-, 9- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii äitiys- sekä lantionpohjan fysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Lisäkoulutukseltaan naturopaattinen ravintoterapeutti (CNM) ja mindfulnessohjaaja.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.

 

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla