Kahden tytön äitinä olen kuullut tämän kysymyksen jo muutaman kerran. Olin täysin tietoinen sen tulevan jossain vaiheessa uudelleen ja kuvittelin jo tietäväni erittäin nasevan vastauksen, kunnes se tällä kertaa kysyttiin kuopuksen kirkkaalla kuusivuotiaan äänellä.

Menin täysin hiljaiseksi. En tiennyt sittenkään mitä sanoa. Olen aina halunnut olla heille rehellinen ja kuitenkin samalla antaa mahdollisimman selkeästi kuvan, ettei ulkonäkö voi olla pääasia, jonka kautta oma arvo määritellään. En itse ole kasvanut arvottaen itseäni ulkonäköni kautta, enkä haluaisi, että tulevaisuudessa tähän instagram-kulttuuriin kasvavat tyttärenikään arvottaisivat. Vaikka nykyinen tykkäysten ja seuraajien tavoittelu tuntuu minusta pelottavalle ja vieraalle, tiedän ettei sitä pakoonkaan pääse ja tottakai ulkonäkö on tärkeä asia. Minullekin. Onneksi se tuli merkittävämpään asemaan elämässäni vasta aikuisena, eikä jo lapsena tai teininä. Koska totuushan on se, että meikkaan, koska koen näyttäväni siten paremmalta. Nätimmältä. En vaan pystynyt sanomaan sitä ääneen, koska se on ihan hirveä vastaus! Ajattelenko oikeasti siten?

 

Viime vuosina meikki on ollut pääasiassa peitekeino väsymykselle, tummille silmänalusille, punoittaville silmäluomille ja jossain vaiheessa hormonikierukan asennuksen jälkeen poskiini ja otsaani ilmestyneelle melasmalle eli kesäisin pahenevalle symmetrisesti kasvoihini ilmestyvälle pigmentille. Jos olen kuitenkin ihan rehellinen, niin sitähän se on. Haluan näyttää nätimmälle. Toisin sanoin muotoiltuna; haluan näyttää freesimmälle ja edustuskelpoisemmalle itselleni. Voisinko kutsua sitä jopa photoshopatuksi versioksi itsestäni? ;)

 

En tosin meikkaa edes päivittäin tai jos meikkaan, se on juuri luomien punoituksen takia silmäluomien pohjustusaine, ripsiväri ja tymäkkä spf 50 auringonsuoja ja kevyt spf 30 päivävoide. On nimittäin myös ollut aikoja, kun olen ollut koirien kanssa aamulenkillä täysin au naturel ja naapurini kysyneet onko minulla kaikki kunnossa... Pahin versio tästä tapahtui Elianan odotusaikaan Calgaryssä, kun maailman ihanimmat naapurimme uskalsivat vasta raskauteni loppuvaiheessa tunnustaa, että olivat kauhuissaan pelänneet minun sairastuneen johonkin todella vakavaan sairauteen, kun alkuraskaudessa olin raskauspahoinvointini takia ollut viikkokausia 24/7 lakananvalkoinen mustilla silmänalusilla varustettuna. Silloin en tietenkään kuukausiin meikannut ollenkaan, kun oksennellessani parin tunnin välein ripsivärit olivat kuitenkin aina pitkin poskia ja naamaa. Onneksi siitä selvittyäni muistin taas hyvin nopeasti itseruskettavan ja valokynän voiman. Etenkin kun muutimme raskauden puolessa välissä lumisesta Calgarystä täydellisten naisten (real housewives...) aurinkoiseen Kaliforniaan. Jota ennen minä onnistuin muuten irroittamaan melkein kaikki ripseni. Mutta se onkin jo toinen tarina...

 

Lopulta kerroin kuopukselle, että meikkaan koska haluan, että ripseni näkyisivät paremmin ja silmäni eivät näyttäisi niin väsyneiltä. Hänen pienet pirteät kasvonsa sen sijaan eivät sellaista vielä pitkään aikaan tarvitsisi. Hän oli onneksi tyytyväinen siihen vastaukseen.

Sitten annoin hänen meikata minut ja E ei todellakaan halunnut peittää virheitä, vaan tuoda iloa ja värejä elämääni. <3

 

 

Pääkuvan meikki by Katja Teinilä

Omien kuvien meikki by Eliana Hagman :)

Pääkuva: Pasi Liesimaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Kun 4-vuotias tyttäreni kysyy, miksi jotkut meikkavat, niin vastaan, että he varmaan ajattelevat, etteivät ole tarpeeksi sieviä ilman meikkiä. Itse en meikkaa. Haluan käyttää aikani johonkin järkevämpään. Kerron tyttärelleni, että me emme meikkiä tarvitse, vaan olemme hyviä just näin. 

Piritta H.
Liittynyt1.6.2018

Ihan mahtavana esikuvana toimit tytöllesi ja saman viestin yritän itsekin välittää omilleni eli että olemme täydellisiä juuri tälläisinä kuin olemme ilman pinnan koristelua ja meikkiä ei tarvita minkään saavuttamiseksi. Vaikka olen todella paljon ilman meikkiä noin yleisestikin, myönnän kyllä rakastavani silloin tällöin meikin avulla leikkimistä ja itseni "koristelemista". Minulle se on aina ollut vähän samankaltaista kuin piirtäminen ja maalaaminen. Valoilla ja väreillä leikkimistä. Piirteiden korostamista ja joskus piilottamista, keino, jolla luodaan illuusioita ja leikitään kuten pienenä roolileikeissä.  Joskus se on ollut jopa suojakeino.  Vieraat ihmiset eivät tunnista kotiminääni niin helposti, koska se ei näytä samalta kuin kuvissa. ;) Mutta yhtäkaikki minun on kyllä tähän myönnettävä ja hyväksyttävä se tosiasia, että tykkään näyttää vähemmän väsyneeltä ja siihen olen opetellut käyttämään meikin apua. Hyvin vahvasti se on tottumus nähdä itsensä tietyn näköisenä.

Annetty
2/3 | 

Hyvä postaus! Hyvä vastaus.
Vastausta itsekin rupesi miettimään.
Voisikohan sanoa, että haluaa korostaa itsessään kauniita puolia, eli ripsivärillä pitkiä ripsiä kehystämään kauniita silmiä, ja poskipunalla korostamaan poskipäitä tms. Näin ollen ei tarvitsisi sanoa meikkauksen olevan tapa "tehdä rumasta kaunista" vaan jo valmiiksi kauniisiin piirteisiin lisätään ainoastaan hieman korostusta! :)
Oma äitini on aina haukkunut itseään ja mollannut ulkonäköään, samoin on tehnyt minulle. Haluaisin puhua itsestänikin kauniisti, ja haluaisin ettei pieni tyttäreni joutuisi puhumaan itsestään rumasti.
Sinulla on kaunis tytär, kuin äitinsä!
Mukavaa syksyä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

39-vuotias, 6-, 9- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii äitiys- sekä lantionpohjan fysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Lisäkoulutukseltaan naturopaattinen ravintoterapeutti (CNM) ja mindfulnessohjaaja.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.

 

Hae blogista