Joululoma alkoi tänään. Yrittäjälle tai vanhemmalle se ei tietenkään ole lomaa siinä muodossa, että tekemistä ei riittäisi, vaan jo viime viikonloppuna alkoi kaappien ja kodin järjestely, joka jatkuu koko arkiviikon paperitöiden ja kuittien selvittelyn lomassa. Olin odottanut lomaa kuin kuuta nousevaa ja nyt huomaan kuinka ahdistus kaikesta tekemättömästä kasvaa hetki hetkeltä... Jopa tätä kirjoittaessa. Suljin jo työpuhelimen ja yritän olla katsomatta edes emaileja, mutta onnistuukohan se?

 

Tiedän, että nyt pitäisi vain tehdä lista ja alkaa järjestelmällisesti ruksimaan siitä asioita pois, jotta tunne tilanteen (näennäisestä) hallinnasta palaisi. Tällä viikolla joka päivä kannattaisi aloittaa lasten koulussa/hoidossa ollessa kunnon tehokkaalla hikitreenillä ja nostaa siten endorfiinit kattoon, sekä pitää iltapäivällä puolen tunnin meditaatio-tauko, jotta olisi tunnesäätelyltään tasapainoisempi äiti lasten kotiin tullessa ja tietenkin myös tehokkaampi koko loppuillan.

 

Tiedän itsekin miltä tämä kuulostaa. Suorittamiselta, taas. Tiedän. (itkunauruhymiö) Onneksi tämä ei ole kuin oman pään sisäinen ongelma. Mutta sepä tekeekin siitä just niin vaikean! Muiden ongelmien ratkaiseminen on suorittajalle helppoa, omien tunteiden piilottaminen tekemisen alle sitäkin helpompaa. Pysähtyminen nostaa silmien eteen kaikki ne tunteet, joita en jaksaisi juuri nyt käsitellä. Ja samaan aikaan kuitenkin tunnistan kuinka kiitollinen omasta elämästäni saan olla ja kuinka onnekas olen niin monella tapaa.

 

Eilen illalla 11-vuotias halusi edelleen, kuten joka ilta, jutella päivän mietteensä ennen nukkumaan menoaan ja halasi ihanan pitkään kotiin tullessani, 9-vuotias varmisti kymmeniä kertoja, että muistan hakea hänet tänään oikeaan aikaan koulusta joululahjaostoksille. Ja viime yönä sain pitää kainalossani kuusivuotiasta, jonka omatoimisuus ja viisaudet hämmentävät päivittäin ja silti hän kaipaa kaikkein eniten olla vain minun sylissäni tankkaamassa rakkautta.

 

Ahdistus ja kiitollisuus. Onneksi tiedän, että kaikki nämäkin tunteet tulevat ja menevät. Ne eivät ole pysyviä. Ahdistus vaihtuu pian kiitollisuudeksi, kun vain pysähtyy kuuntelemaan omaa hengitystään.

Rauhallista alkuviikkoa kaikille.

xoxo

 

Kuva: Heli Blåfield

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

39-vuotias, 6-, 9- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii äitiys- sekä lantionpohjan fysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Lisäkoulutukseltaan naturopaattinen ravintoterapeutti (CNM) ja mindfulnessohjaaja.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.

 

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla