Toisilla Joulu päättyy aiemmin, meillä usein myöhemmin. Voisin keskustella pitkään kummasta se johtuu, laiskuudesta vai rakkaudesta joulun tunnelmaan ja joulukoristeisiin, mutta oli miten oli, keräilen tässä iltapäivällä vielä viimeiset Merry Christmas-tyynyt olohuoneen sohvalta ja saatan jopa hyvällä tuurilla pakata koristetontutkin samaan laatikkoon. Mutta joulukuusi meillä olikin eri juttu, se piti pakata jo aiemmin isoon jätesäkkiin ja viedä mökille. Ei varastoon, vaan viileään odottamaan roudan sulamista ja uutta istutusta!

Tässä on tietenkin joulutarina takana.

Toissa vuonna, juuri ennen joulua, joku ystävällinen Aamulehden toimittaja kirjoitti jutun Peter Wohllebenin kirjasta Puiden salattu elämä. Kyseisestä kirjasta muuten lämmin suositus, kävin nimittäin ostamassa sen tyypilliseen kirjahulluun tapaani, mutta tämä juttu, jota sitten innokkaasti jaettiin ympäri somea, onnistui myös muuttamaan (lue: pilaamaan) ajatukseni aidosta joulukuusesta. Myönnän, että näin pehmeäpäinen ja -sydäminen olen. Alkuperäisen jutun voi lukea täältä.

Jutun ideasta saa varmasti kiinni jo otsikosta "Joulukuusi kärsii janoa ja ikävää, kaipaa tovereitaan ja saa huonekasvit huolestumaan" sekä tästä sitaatista: ”Puiden kaataminen ja isoilla työkoneilla myllertäminen ei yhtäkkiä olekaan itsestään selvää, jos tietää että puut aistivat kipua, että niillä on muisti ja että puuvanhemmat elävät yhdessä jälkikasvunsa kanssa.

Kyseisestä artikkelista johtuen meillä on ollut jo toista vuotta peräkkäin ruukkukuusi. Kuusi, jonka voimme istuttaa joulun jälkeen mökille, joten minun ei tarvitse pyhäpäivien aikana seurata hampaita yhteen kirskuttaen kuinka joulukuusivauva hitaasti nääntyy janoon ja lopulta kuolee... Niin, että toimittajien ehkä pitäisi muistaa vielä paremmin vastuunsa ja ymmärtää kuinka pysyvästi he saattavat muuttaa ihmisten elämää ja perinteitä näillä jutuillaan, erityisesti tunteellisten ja herkkien pyhien aikana ja etenkin meidän pehmeäpäisten lukijoiden kohdalla. Tässä korostuu taas vakava journalistinen vastuu.

 

 

Ruotsalaiset olivat silti jälleen kerran olleet nopeampia nappaamaan ruukkukuusitrendistä kiinni, koska kuusenhakumatkalla saimme kuulla, että suurin osa ruukkukuusista oli jo alunperinkin matkannut Ruotsiin ja suomalaisille jäänyt vain niin sanotusta kara käteen. Meidän ostoreissumme aikaan myyntilavalla törötti enää vain neljä kuusta ja kolme niistäkin kuusista olivat erittäin harvoja oksistoltaan. Se yksi poikkeava taas oli jo vähän liiankin tuuhea, mutta ei tietenkään symmetristä nähnytkään. Valitsimme kuitenkin hänet. Tai sen. Kummin vain "kuusen" nyt haluaakin nähdä.

Ruukkukuusta ostaessa on hyvä tietää, että ne ovat yleisesti ottaen kohtuu lyhyitä, nämäkin vain noin 130cm korkeudeltaan eli eivät ehkä sovellu ihan suurimpaan kartanoon, mutta meidän kerrostaloasuntoomme sitäkin kivemmin. Ainakin se on helppo kantaa sisään ja ulos. Ja ei muuten varissut juurikaan uloskantomatkalla! Siitäkin lämmin suositus.

Valitsimme tuuheimman ja samantien tuttavallisesti nimesimme hänet ulkoisten ominaisuuksiensa mukaan Möykyksi. 

Möykky ei ehkä ollut yhtä pitkä tai näyttävä kuin kollegansa muissa kodeissa, mutta vaikka kevyttä urputusta sainkin kuulla lapsilta ja hieman kateellisena myönnän itsekin katselleeni muiden pitkiä ja mallimaisia kuusenheitukoita sekä somessa että naapureiden kodeissa, Möykky oli silti ehdottomasti kaiken sen väärti.

 

 

Möykky-kuusemme muutti eilen uuteen kotiinsa Inkooseen ja asuu nyt vielä hetken viileässä mökissämme, josta hänet siirretään heti tilaisuuden tullen sopivalle paikalle tulevien vuosien aikana kohoavaan adoptoitujen joulukuusten metsään. Kaupan päällisiksi minulla on nyt siis koko kevään uusi viehättävä viherkasvi. Ja koska tähtään selvästikin kuusimetsän omistajaksi, yhteyttä saa ottaa, jos tarvetta kuusen sijoittamiseen on. ;)

 

Rentouttavaa sunnuntaina!

xoxo

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

39-vuotias, 6-, 9- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii äitiys- sekä lantionpohjan fysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Lisäkoulutukseltaan naturopaattinen ravintoterapeutti (CNM) ja mindfulnessohjaaja.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.

 

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla