Kirjoitukset avainsanalla Perhe

 

Toisilla Joulu päättyy aiemmin, meillä usein myöhemmin. Voisin keskustella pitkään kummasta se johtuu, laiskuudesta vai rakkaudesta joulun tunnelmaan ja joulukoristeisiin, mutta oli miten oli, keräilen tässä iltapäivällä vielä viimeiset Merry Christmas-tyynyt olohuoneen sohvalta ja saatan jopa hyvällä tuurilla pakata koristetontutkin samaan laatikkoon. Mutta joulukuusi meillä olikin eri juttu, se piti pakata jo aiemmin isoon jätesäkkiin ja viedä mökille. Ei varastoon, vaan viileään odottamaan roudan sulamista ja uutta istutusta!

Tässä on tietenkin joulutarina takana.

Toissa vuonna, juuri ennen joulua, joku ystävällinen Aamulehden toimittaja kirjoitti jutun Peter Wohllebenin kirjasta Puiden salattu elämä. Kyseisestä kirjasta muuten lämmin suositus, kävin nimittäin ostamassa sen tyypilliseen kirjahulluun tapaani, mutta tämä juttu, jota sitten innokkaasti jaettiin ympäri somea, onnistui myös muuttamaan (lue: pilaamaan) ajatukseni aidosta joulukuusesta. Myönnän, että näin pehmeäpäinen ja -sydäminen olen. Alkuperäisen jutun voi lukea täältä.

Jutun ideasta saa varmasti kiinni jo otsikosta "Joulukuusi kärsii janoa ja ikävää, kaipaa tovereitaan ja saa huonekasvit huolestumaan" sekä tästä sitaatista: ”Puiden kaataminen ja isoilla työkoneilla myllertäminen ei yhtäkkiä olekaan itsestään selvää, jos tietää että puut aistivat kipua, että niillä on muisti ja että puuvanhemmat elävät yhdessä jälkikasvunsa kanssa.

Kyseisestä artikkelista johtuen meillä on ollut jo toista vuotta peräkkäin ruukkukuusi. Kuusi, jonka voimme istuttaa joulun jälkeen mökille, joten minun ei tarvitse pyhäpäivien aikana seurata hampaita yhteen kirskuttaen kuinka joulukuusivauva hitaasti nääntyy janoon ja lopulta kuolee... Niin, että toimittajien ehkä pitäisi muistaa vielä paremmin vastuunsa ja ymmärtää kuinka pysyvästi he saattavat muuttaa ihmisten elämää ja perinteitä näillä jutuillaan, erityisesti tunteellisten ja herkkien pyhien aikana ja etenkin meidän pehmeäpäisten lukijoiden kohdalla. Tässä korostuu taas vakava journalistinen vastuu.

 

 

Ruotsalaiset olivat silti jälleen kerran olleet nopeampia nappaamaan ruukkukuusitrendistä kiinni, koska kuusenhakumatkalla saimme kuulla, että suurin osa ruukkukuusista oli jo alunperinkin matkannut Ruotsiin ja suomalaisille jäänyt vain niin sanotusta kara käteen. Meidän ostoreissumme aikaan myyntilavalla törötti enää vain neljä kuusta ja kolme niistäkin kuusista olivat erittäin harvoja oksistoltaan. Se yksi poikkeava taas oli jo vähän liiankin tuuhea, mutta ei tietenkään symmetristä nähnytkään. Valitsimme kuitenkin hänet. Tai sen. Kummin vain "kuusen" nyt haluaakin nähdä.

Ruukkukuusta ostaessa on hyvä tietää, että ne ovat yleisesti ottaen kohtuu lyhyitä, nämäkin vain noin 130cm korkeudeltaan eli eivät ehkä sovellu ihan suurimpaan kartanoon, mutta meidän kerrostaloasuntoomme sitäkin kivemmin. Ainakin se on helppo kantaa sisään ja ulos. Ja ei muuten varissut juurikaan uloskantomatkalla! Siitäkin lämmin suositus.

Valitsimme tuuheimman ja samantien tuttavallisesti nimesimme hänet ulkoisten ominaisuuksiensa mukaan Möykyksi. 

Möykky ei ehkä ollut yhtä pitkä tai näyttävä kuin kollegansa muissa kodeissa, mutta vaikka kevyttä urputusta sainkin kuulla lapsilta ja hieman kateellisena myönnän itsekin katselleeni muiden pitkiä ja mallimaisia kuusenheitukoita sekä somessa että naapureiden kodeissa, Möykky oli silti ehdottomasti kaiken sen väärti.

 

 

Möykky-kuusemme muutti eilen uuteen kotiinsa Inkooseen ja asuu nyt vielä hetken viileässä mökissämme, josta hänet siirretään heti tilaisuuden tullen sopivalle paikalle tulevien vuosien aikana kohoavaan adoptoitujen joulukuusten metsään. Kaupan päällisiksi minulla on nyt siis koko kevään uusi viehättävä viherkasvi. Ja koska tähtään selvästikin kuusimetsän omistajaksi, yhteyttä saa ottaa, jos tarvetta kuusen sijoittamiseen on. ;)

 

Rentouttavaa sunnuntaina!

xoxo

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Eilen perjantaina vietettiin Vauvan päivää eri puolilla Suomea ja itse olin vapaaehtoisena Mannerheimin lastensuojeluliiton pisteellä Lauttasaaren Lahnalahden leikkipuistossa kertomassa MLL:n toiminnasta toisen hallituslaisen Janinan kanssa ja samalla ihastelemassa muiden vauvoja.

 

 

Meillä Lauttasaaressa taitaa tällä hetkellä syntyä eniten lapsia koko Helsingissä ja se kyllä näkyy katukuvassa, koulujen tarpeissa ja neuvolatoiminnassa. Onneksi positiivisellla tavalla. Tänä vuonna Vauvan päivänä Lahnalahdessa oli silti paljon vähemmän osallistujia kuin viime vuonna, mutta se saattoi selittyä erityisesti todella viileällä ja pilvisellä säällä ja paikallisesti jylläävällä enteroviruksella...

 

 

Kaikkein parasta kaikissa perheille suunnatuissa tapahtumissa on aina yhteisöllisyys ja keskustelut muiden äitien kanssa. Uskon täysin ajatukseen, että koko kylä kasvattaa ja koska aina se ei ole kaikille mahdollista oman perheen/suvun/lähimpien ystävien ollessa kaukana, vertaistuki on sitäkin ihanampaa. Keskustelut, vertailut, toisten oivalluksista oppiminen ovat vanhemmuudessa ihan parasta. Tässä hommassa kasvaa itse enemmän kuin kasvattaa.

Jäin pohtimaan mitä ajatuksia vauva-aika toi omaan mieleeni ja nämä nousivat tänään pinnalle. Nämä olisin halunnut ymmärtää mahdollisimman nopeasti kasvaessani vanhemmaksi.

 

1. Kuuntele muiden ideoita ja kasvatusajatuksia mielenkiinnolla, mutta poimi niistä vain omalle perheellesi sopivimmat tuntematta syyllisyyttä tai huonommuutta/huolta valinnoistasi tai muiden arvostelusta. Luota omaan maalaisjärkeesi ja vaistoosi.

2. Jätä omat mielipiteesi sanomatta, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Paitsi jos kyseessä on oikeasti lapsen kaltoinkohtelu, silloin ilmoita viranomaiselle asap.

3. Lapsesta ei kasva sen "parempaa" yhdellä tietyllä tavalla syötettäessä, puettaessa, kantaessa, hoitaessa, virikkeissä kylpiessä... Kokonaisuus, rakkaus ja turvallisuus ovat tärkeimpiä pienelle ihmiselle. Ja isommallekin.

4. Aina, kun kuvittelet tietäväsi jotain, opit, että et tiedä oikeastaan mistään mitään. :)

5. Suurin osa asioista, jotka vannoit tekeväsi eri tavalla ennen lasten syntymää, teet kuitenkin. Suurin osa asioista, jotka vannoit tekeväsi eri tavalla kuin vanhempasi, teet kuitenkin. Ainakin kerran. :D

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Eilen saimme uuden pienen ja niin ihanan kummitytön. Saaga Lyydia kastettiin kauniissa kastejuhlassa, jota vietettiin lempeän lämpimässä loppukesän auringossa - ulkona puutarhassa! Niin harvinaista ja ihanaa, kun voi edelleen viettää puutarhajuhlia. Minulle omat kummivanhempani olivat koko lapsuuteni kuin toiset vanhempani. Se oli uskomattoman turvallinen tunne, kun sai kasvaa tietäen, että minulla oli aina heidät tukenani ja turvanani. Aito kiinnostus minua kohtaan vahvisti aivan varmasti itsetuntoani ja ohjasi minua hyvällä tavalla. Siitä tunteesta olen ammentanut omien kummilasteni kanssa ja vaikka olosuhteet ja elämä vaikuttavat miten kummisuhde saa kasvaa, jokainen heistä on aina meille ikioma perheenjäsen.

 

Oli uskomattoman turvallinen tunne, kun sai kasvaa tietäen, että minulla oli aina heidät tukenani ja turvanani.

 

Saaga Lyydia <3
Saaga Lyydia

 

Kummilapsia meillä on neljä myös Suomen World Visionin kautta eli Keniassa 11-vuotias Faith, 9-vuotias Bridgit ja 6-vuotias Lydia ja Kambodzassa 6-vuotias Meylin. Heidänkin kuvansa löytyvät paitsi kehyksistä ja perhealbumista, niin myös jääkaapin ovesta. Mitä enemmän lapsia elämässä, sen parempi. 

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Hei! Ootteko palanneet yhteen Niklaksen kanssa? :) Ihana uutinen, jos olette :) <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kokemusperäisesti voin kertoa, että hankalaan elämänvaiheeseen sekä koiranpennun että kissanpennun hankkiminen kolmen viikon välein ei ole ehkä se järkevin idea. Mutta mitäpä meillä olisi koskaan tehty järkevyys edellä. Eipä juuri mitään! Ei ainakaan niitä päätöksiä, jotka olisivat olleet niitä parhaita ratkaisuja. Tunne edellä toimiessa tulee sellaista sekametelisoppaa, että eihän se voi olla kuin se kaikkein jännittävin vuoristoratamatka. (Paitsi, että inhoan vuoristoratoja!) Ja niinhän tässäkin asiassa taas edettiin.

Mutta mitäpä meillä olisi koskaan tehty järkevyys edellä. Eipä juuri mitään!

Viime kesänä menetin elämäni toisen suuren eläinrakkauden Eddien vanhuuteen ja siitä johtuvaan sairauteen ja siitä asti olen tiennyt, että jonain päivänä, kun olen taas valmis, toinen parsonrusselinterrieri tulee vielä saapumaan meille. En vain ollut ajatellut sen olevan vielä hetkeen ajankohtaista. Mutta kuten yleensäkin, aliarvioin jälleen kerran keskimmäisen lapsemme voimavarat ja tahtomäärän, kun hän aloitti alkukeväästä ystävänsä kanssa koiranpentu-unelmoinnin. 8-vuotiaan suurella sydämellä ja kahlitsemattomalla intohimolla ei todellakaan ole rajoja ja jälleen kerran saimme kokea sen koko voimalla. Hän jaksoi sitkeästi jankuttaa asiasta keskimäärin 10-15 kertaa päivässä, useita kuukausia.

 

 

Rehellisesti sanottuna, parin kuukauden jankutusjakso tuntui kylläkin paremminkin vuosilta ja kun olimme jo vihdoin menettämässä järkemme, olimme melkein huomaamattamme jo soittaneet kasvattajalle ja jopa miettineet käytännön ratkaisuja, jotta vain tilanne vihdoin ratkeaisi. Siitä ei sitten enää ollutkaan pitkä matka itse varausmaksun suorittamiseen ja kaiken hässäkän ja isompien tapahtumien keskellä asiat vaan etenivät.

Sama uuvutustaktiikka on muuten toiminut jo kerran hamsterin kanssa 1,5 vuotta aiemmin, joten neiti tiesi jo projektinsa alkuvaiheessa olevansa selkeästi voiton puolella. Ja koska sitkeä, pitkäjänteinen työ palkitaan aina, niin tälläkin kertaa. Toki puolustukseksemme, me vanhemmat olemme itsekin haaveilleet jo vuosia kissanpennusta ja molempien lemmikkien hankkiminen samaan aikaan tuntuikin tässä yhteydessä todella huippuviisaalta ratkaisulta. 

 

Aika paljon pissaa, kakkaa, hampaanjälkiä, jatkuvaa pyykkäämistä, lattianpesua, tuhoutuneita vaatekappaleita, raapaleita ja hermoromahduksia mahtuu nyt yhteen ajanjaksoon.

Logiikkahan tässä oli se, että niistä olisi mukavasti seuraa toisilleen ja heistä tulisi aivan varmasti ajanmyötä myös parhaat ystävät, kun saman ikäisiäkin ovat… Ja tuleehan/tulihan niistä, mutta kombo; kohta 14-vuotias vanha yorkshirenterrieri mummeli, 10-viikkoinen ADHD-tason vilkas koiranpentu neulanterävine hampaineen, 12-viikkoinen päättömän rohkea bengalinkissanpentu ja 2v. kääpiöhamsteri samassa perheessä tuo aika paljon pissaa, kakkaa, hampaanjälkiä, jatkuvaa pyykkäämistä, lattianpesua, tuhoutuneita vaatekappaleita, raapaleita ja hermoromahduksia yhteen ajanjaksoon. Eli en suosittele heikkohermoisille - enkä vahva hermoisillekaan, ellei mielenhallinnan testaus ole ykköstoiveena.

Mutta kuulostaa ihan meidän peruskesältä ja näin tehtiin. :) 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

39-vuotias, 6-, 9- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii äitiys- sekä lantionpohjan fysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Lisäkoulutukseltaan naturopaattinen ravintoterapeutti (CNM) ja mindfulnessohjaaja.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.