Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

 

Pari viikkoa sitten lopettelin hengitysterapeuttiopintoni Jyväskylässä ja saimme kaikki esittää oppimastamme ja kokemastamme omavalintaisella tavalla tehdyn lopputyön. Se sai olla mitä vain. Luovuutta sai käyttää tai olla käyttämättä. Mutta sen piti kertoa omakohtaisesta, oman kokemuksen kautta opitusta ja tästä yhdessä koetusta matkasta hengitysohjaajaksi. 

Tämä koulutus osoittautui matkaksi omaan lapsuuteen ja omiin kokemuksiini kiintymyssuhteissa, kokemuksiini kannatelluksi tulemisesta, erillisyydestä, ulkopuolisuuden tunteesta ja asioista, jotka ovat muovanneet minusta sen kuka olen. Ja vaikka tiesin heti jo ensimmäisenä koulutuspäivänä, että tästä en selviäisi ilman kyyneliä ja kipua, oli se sen arvoista. Kuten kaikki kasvuprosessit.  

Ilman tätä kokemusta ja tekemiämme harjoitteita, en olisi oivaltanut mm. uniongelmiini liittyvää oman hengitykseni pinnallisuutta ja hengitykseen kuuluvan tauon puuttumista öisin. Enkä varmasti myöskään olisi tunnistanut omaa tapaani hengittää surun keskellä. Toisaalta kaiken oppimani jälkeen uskallan nyt luottaa paremmin siihen, että kehoni osaa hengittää juuri niin hyvin, kuin on mahdollista tällä hetkellä, ja itse voin vaikuttaa siihen olemalla lempeämpi itselleni ja ottamalla vastaan ystävieni ja rakkaimpieni tuen.

 

 

Ehkä erilaisessa elämäntilanteessa tämä kokemus olisi ollut hieman helpompi, en tiedä, mutta uskon vahvasti aina siihen, että asiat ja kokemukset tulevat kohdalle juuri silloin kuin niiden kuuluukin ja päätin luottaa tähän ajoitukseen. Ja lopulta, saatoin itse koulutuksen aikana säädellä mihin olin valmis. Eli jos joku harjoitus tuntui liian raskaalta, minun oli lupa jättää se tekemättä. Kerran kouluttajat myös viisaudessaan ohjasivat minut pitämään harjoitustauon, kun huomasivat iänikuisen selviytyjän minussa puskevan itseään liian koville.

Elämäni on viime aikoina tuntunut siltä kuin pääkuvassa näyttää. Meren aallot heittelevät ja keinuttavat myrskyn pyörteissä ja mitä enemmän yritän niitä itseäni valtavan paljon vahvempia aaltoja vastaan taistella, sen väsyneemmäksi tulen. Olisi uskallettava päästää irti, erityisesti hallinnan tarpeesta. Luottaa siihen, että aallot kantavat ja uskaltaa mukautua meren liikkeisiin. Kellua. Suunnata kohti pimeydessä loistavaa majakkaa.

Muistan sen tunteen myös synnytyksestä. Mitä enemmän yritti taistella kipua ja supistuksen voimaa vastaan, sitä väsyneemmäksi ja epätoivoisemmaksi tuli. Ratkaisu oli antautua itseään suuremmille voimille. Omalle keholle. Antaa sille voimalle valta ja rentoutua jokaisen supistuksen kohdalla. Luottaa, että vaikka matka kulkee myrskyn läpi, minä pärjään. Pitäen joka hetkellä tavoitteen kirkkaana omassa mielessä ja keskittyen siihen. Synnytyksessä se tavoite oli tietenkin ihanan konkreettinen. Se oma rakas lapsi, joka aivan kohta olisi sylissä ja jota jokainen supistus toi lähemmäs. Yksi supistus tai aalto kerrallaan. 

Irtipäästäminen ja hellittäminen. Siinäpä opeteltavaa koko loppuelämäksi.

Kuvat: iStock

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Päivät, jolloin ei ole velvollisuuksia tai pakollisia tehtäviä, ovat kaikkein vaikeimpia niissä elämänvaiheissa, jolloin pitää tehdä isoja päätöksiä tai kulkea elämänmuutosten läpi. Silloin hyvinvointiin tarvittavan pysähdyksen ja rauhan keskellä ehtii tuntemaan paljon syvemmin ja pystyy havainnoimaan paitsi ajatuksiaan, niin myös kehonsa tuntemuksia. Usein kaiken kivunkin tuntee silloin paljon syvemmin. Hidastaminen ja pysähtyminen ei ole siis todellakaan helppoa ja siksi olenkin vältellyt sitä mahdollisimman tehokkaasti jo pitemmän aikaa… Suorittaja-tyyppini mukaisesti, sekä siitä syystä, että rakastan työtäni ja oppimista ja asiakkaitteni hoitamista, mutta myös siksi, etten ehtisi murehtia. Ja tietenkin myös siksi, etten tuntisi sitä kipua.

Ihanan työntäyteisen viikon jälkeen mökin ja meren rauhoittava vaikutus onkin taas uponnut pintaa syvemmälle. Olen lauantai aamusta alkaen asti ihmetellyt oikean lapaluuni alueella heijastelevaa erittäin terävää kipua, joka alussa esti olkapään liikuttamista ja vihlonnan ärsyttävä vaikutus muistutti kivun merkittävyydestä mielialaan.

 

 

Oman kehoni tuntemus on viimeisten vuosien aikana kasvanut erityisesti mindfulness-harjoitusten avulla, joten yhdistin kivun heti ajatuksiini ja sydämen alueelta tulevaan ahdistukseen. Olin perjantaina oivaltanut taas itsestäni uusia asioita ja kehoni kirjaimellisesti kiristynyt niistä. Ajatellessani tiettyjä ajatuksia, kiristys tuntui ja tuntuu tulevan suoraan tuolta sydämen läheltä, rintalastan alueelta. (Ja faskiajärjestelmää ja hermostoa tuntien, se on myös täysin loogista)

 

 

Omien asiakkaideni kohdalla olen huomannut saman ilmiön ja melkeinpä päivittäin jo tietoisestikin hoidan asiakkaideni mieltä heidän kehonsa kautta. Keho-mieli yhteys kulkee luonnollisesti molempiin suuntiin. Voimme rentouttaa kehoamme puhumalla surumme ja pelkomme lievemmiksi tai hoitaa kiristynyttä ja ahdistunutta mieltämme liikuttamalla ja pehmentämällä kehoamme. Näin minäkin hoidan, kuten varmasti kaikki bodyworkerit eli kehon kanssa työskentelevät ovat aina tehneet.

Lajimme säilymisen kannalta me muistamme jokaisen negatiivisen kokemuksemme, kuten muiden sanojen tai pelkän katseen kautta aiheutetun mielipahan ja erityisesti häpeän tunteen, paljon tehokkaammin kuin mitkään positiiviset kokemukset, joten niiden kumoamiseksi on kerättävä äärettömän paljon enemmän vahvistavia kokemuksia. Evoluution ja selviytymisen kannalta oli luonnollisesti paljon tärkeämpää olla tekemättä vaaraa aiheuttavia asioita, myös sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle jäämiseen vaikuttavia, joten nämä kokemukset hitsautuvat mieleemme – ja kehoomme – erittäin vahvoiksi muistoiksi.

 

 

Suru, pelko ja ahdistus tuntuvat ja näkyvät salamannopeasti kehossamme ja usein ne myös jäävät sinne pitkäksi aikaa, syvälle kehomme muistiin. Useimmiten täysin huomaamatta jopa loppuelämämme ajaksi. Viime aikoina olen miettinyt tätä erityisesti lasten kannalta, koska tämän mekanismin ymmärtäminen on meille vanhemmille äärimmäisen merkittävää lastemme kannalta. Meidän tehtävämme on koskettaa ja katsoa heitä lempeästi ja hyväksyen mahdollisimman usein ja kertoa heille kuinka ihania he ovat, juuri sellaisina kuin he ovat, ilman mitään suoritusta, kumotaksemme negatiivisia elämänkokemuksia ja pettymyksiä, joita väkisinkin tulee.

 

 

Itsekin tunnen edelleen häpeän fyysisenä kipuna kehossani, kun muistelen tilanteita, joissa olen häpeää kokenut. Kun taas mietin itseäni elämäni onnellisimmissa tilanteissa, se kehomuisto on paljon vaikeampi tavoittaa.

Miten teillä muilla? Kuinka hyvin tunnistatte tai muistatte onnellisuuden tuntemukset kehossanne?

-Piritta

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Vastaus: Ehdottomasti.

Mitä tarvitaan kiihottumiseen ja orgasmiin...? Montakin asiaa. Mahdollisesti riittävästi aikaa, useimmiten rentoutunut ja hyvä mieli. Luotettava ja tyydyttävä parisuhde ja positiivinen kehonkuva olisivat varmasti myös iso plussa. Mutta jos jätetään nuo tärkeimmät yläpään asiat sikseen ja mietitään ihan yksinkertaisuudessaan orgasmiin tarvittavia lihaksia, ne sijaitsevat tietenkin lantionpohjassa.

Orgasmiin tarvitaan erityisesti lantionpohjan etuosan pinnallisia lihaksia. Tutkimusten mukaan miesten orgasmin aikana lantionpohjan lihakset supistelevat yhtäjaksoisesti 10-30 sekuntia ja naisten orgasmin aikana 13-51 sekuntia. Jos näiden supistusten intervalli on tutkimusten mukaan noin 0,8 sekuntia... se on aika paljon lihassupistuksia. Heikoilla lihaksilla ja lantionpohjan toimintahäiriöissä se ei ehkä edes onnistu eli lämmin suositus lantionpohjan ammattilaiselle, joka varmistaa ettei orgasmin puute ainakaan johdu lihasperäisistä ongelmista. Orgasmi tai pari päivässä voisi olla siis terveyssuositus myös lantionpohjan fysioterapeutilta ihan jokaiselle. Näin siis, jos henkilö itse kokee sen itselleen positiiviseksi asiaksi, pakkopullaahan seksi ei saisi olla. Toivottavasti ryppyotsainen suorituskeskeisyys ei ainakaan jatkuvasti ole osa kenenkään seksuaalisuutta.

 

 

Lantionpohjan fysioterapeuttina minulle on kauhistus kun puhutaan menneiden vuosikymmenien "husband stitch" ilmiöstä (synnytyksen jälkeen välilihan leikkausta tai repeämiä korjatessa tikattiin naisen emättimen aukko aviomiehen mielihyvän takaamiseksi hieman "kireämmäksi"  kuin fysiologisesti olisi ollut tarve ja aiheutettiin osalle naisista mm. pysyviä kiputiloja ja yhdyntävaikeuksia) tai siitä kuinka vaginoiden kauneusleikkaukset ja kirurgiset kiristykset ovat tulleet yhä yleisemmiksi.

 

Olen miettinyt paljon huomaavatko naiset lantionpohjan terapeutin näkökulmasta ainakin minulle ilmeneviä huolenaiheita:

1. Oliko lantionpohjan treenausta/harjoittelua edes tehty ennen leikkausta? Sillä oma kokemukseni terapeuttina on, että jos jokin korjataan kirurgisesti, se ei ei tarkoita, että toiminnallisuus olisi edelleenkään palautettu tai alkuperäinen ongelman aiheuttaja korjattu. Ja se kai elämän, liikunnan ja mm. orgasmin kannalta olisi erittäin olennaista. Tiukka ei tarkoita toimivaa. 

2. "Tiukka ja kireä" emätin on hyvin pitkälti täysin vanhanaikaisesti miesnäkökulmasta kuvattu toive ja väitän, että oikeasti hyvä rakastaja ja naisensa nautinnosta kiinnostunut mies tietääkin jo, että naisen kokemuksen lisäksi erityisen tiukka ja kireä ei välttämättä edes ole hyvä asia miehenkään tuntoaistimukselle. 

 

Kenenkään lantionpohjan lihasten ei kuulu olla pelkästään "kireitä ja tiukkoja" tai vastakohtaisesti "löysiä ja aktivoitumattomia". Niiden kuuluu olla kuten kaikkien toimivien lihasten: elastisia, kimmoisia, hyvin hermotettuja loistavalla verenkierrolla varustettuja. Niiden pitää olla tarvittaessa vahvoja ja oikea-aikaisesti rentoja. Miten muuten ne pystyisivät mm. supistumaan 0,8 sekunnin välein tehokkaasti ja rentoutumaan nautinnollisesti.

Lantionpohjan harjoittelu ei siis voi olla pelkästään maksimaalista rutistamista ja pitkiä pitoja, vaan rentous on yhtä tärkeää ja toisille jopa tärkeämpää, erityisesti aktiiviurheilijoille. Sekä naisille että miehille. Myös miesten - erityisesti nuorten, urheilevien miesten - lantionpohjan kiputilat ovat hälyttävästi yleistymässä ja ne useimmiten liittyvät juuri liialliseen lihasten kireyteen/jumitukseen/aktivaatioon.

Lantionpohjan rentoutukseen suosittelenkin tänä viikonloppuna aurinkoista kävelylenkkiä luonnossa ystävän tai rakkaan kanssa, hengittäen syvään metsän tuoksua ja raikasta ilmaa.

 

Nautinnollista ja rentouttavaa lauantaita kaikille!

xoxo

 

Lantionpohjan anatominen kuva: anatomyparts.us/Netter

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Eilen perjantaina vietettiin Vauvan päivää eri puolilla Suomea ja itse olin vapaaehtoisena Mannerheimin lastensuojeluliiton pisteellä Lauttasaaren Lahnalahden leikkipuistossa kertomassa MLL:n toiminnasta toisen hallituslaisen Janinan kanssa ja samalla ihastelemassa muiden vauvoja.

 

 

Meillä Lauttasaaressa taitaa tällä hetkellä syntyä eniten lapsia koko Helsingissä ja se kyllä näkyy katukuvassa, koulujen tarpeissa ja neuvolatoiminnassa. Onneksi positiivisellla tavalla. Tänä vuonna Vauvan päivänä Lahnalahdessa oli silti paljon vähemmän osallistujia kuin viime vuonna, mutta se saattoi selittyä erityisesti todella viileällä ja pilvisellä säällä ja paikallisesti jylläävällä enteroviruksella...

 

 

Kaikkein parasta kaikissa perheille suunnatuissa tapahtumissa on aina yhteisöllisyys ja keskustelut muiden äitien kanssa. Uskon täysin ajatukseen, että koko kylä kasvattaa ja koska aina se ei ole kaikille mahdollista oman perheen/suvun/lähimpien ystävien ollessa kaukana, vertaistuki on sitäkin ihanampaa. Keskustelut, vertailut, toisten oivalluksista oppiminen ovat vanhemmuudessa ihan parasta. Tässä hommassa kasvaa itse enemmän kuin kasvattaa.

Jäin pohtimaan mitä ajatuksia vauva-aika toi omaan mieleeni ja nämä nousivat tänään pinnalle. Nämä olisin halunnut ymmärtää mahdollisimman nopeasti kasvaessani vanhemmaksi.

 

1. Kuuntele muiden ideoita ja kasvatusajatuksia mielenkiinnolla, mutta poimi niistä vain omalle perheellesi sopivimmat tuntematta syyllisyyttä tai huonommuutta/huolta valinnoistasi tai muiden arvostelusta. Luota omaan maalaisjärkeesi ja vaistoosi.

2. Jätä omat mielipiteesi sanomatta, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Paitsi jos kyseessä on oikeasti lapsen kaltoinkohtelu, silloin ilmoita viranomaiselle asap.

3. Lapsesta ei kasva sen "parempaa" yhdellä tietyllä tavalla syötettäessä, puettaessa, kantaessa, hoitaessa, virikkeissä kylpiessä... Kokonaisuus, rakkaus ja turvallisuus ovat tärkeimpiä pienelle ihmiselle. Ja isommallekin.

4. Aina, kun kuvittelet tietäväsi jotain, opit, että et tiedä oikeastaan mistään mitään. :)

5. Suurin osa asioista, jotka vannoit tekeväsi eri tavalla ennen lasten syntymää, teet kuitenkin. Suurin osa asioista, jotka vannoit tekeväsi eri tavalla kuin vanhempasi, teet kuitenkin. Ainakin kerran. :D

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

39-vuotias, 6-, 9- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii äitiys- sekä lantionpohjan fysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Lisäkoulutukseltaan naturopaattinen ravintoterapeutti (CNM) ja mindfulnessohjaaja.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.