Päivät, jolloin ei ole velvollisuuksia tai pakollisia tehtäviä, ovat kaikkein vaikeimpia niissä elämänvaiheissa, jolloin pitää tehdä isoja päätöksiä tai kulkea elämänmuutosten läpi. Silloin hyvinvointiin tarvittavan pysähdyksen ja rauhan keskellä ehtii tuntemaan paljon syvemmin ja pystyy havainnoimaan paitsi ajatuksiaan, niin myös kehonsa tuntemuksia. Usein kaiken kivunkin tuntee silloin paljon syvemmin. Hidastaminen ja pysähtyminen ei ole siis todellakaan helppoa ja siksi olenkin vältellyt sitä mahdollisimman tehokkaasti jo pitemmän aikaa… Suorittaja-tyyppini mukaisesti, sekä siitä syystä, että rakastan työtäni ja oppimista ja asiakkaitteni hoitamista, mutta myös siksi, etten ehtisi murehtia. Ja tietenkin myös siksi, etten tuntisi sitä kipua.

Ihanan työntäyteisen viikon jälkeen mökin ja meren rauhoittava vaikutus onkin taas uponnut pintaa syvemmälle. Olen lauantai aamusta alkaen asti ihmetellyt oikean lapaluuni alueella heijastelevaa erittäin terävää kipua, joka alussa esti olkapään liikuttamista ja vihlonnan ärsyttävä vaikutus muistutti kivun merkittävyydestä mielialaan.

 

 

Oman kehoni tuntemus on viimeisten vuosien aikana kasvanut erityisesti mindfulness-harjoitusten avulla, joten yhdistin kivun heti ajatuksiini ja sydämen alueelta tulevaan ahdistukseen. Olin perjantaina oivaltanut taas itsestäni uusia asioita ja kehoni kirjaimellisesti kiristynyt niistä. Ajatellessani tiettyjä ajatuksia, kiristys tuntui ja tuntuu tulevan suoraan tuolta sydämen läheltä, rintalastan alueelta. (Ja faskiajärjestelmää ja hermostoa tuntien, se on myös täysin loogista)

 

 

Omien asiakkaideni kohdalla olen huomannut saman ilmiön ja melkeinpä päivittäin jo tietoisestikin hoidan asiakkaideni mieltä heidän kehonsa kautta. Keho-mieli yhteys kulkee luonnollisesti molempiin suuntiin. Voimme rentouttaa kehoamme puhumalla surumme ja pelkomme lievemmiksi tai hoitaa kiristynyttä ja ahdistunutta mieltämme liikuttamalla ja pehmentämällä kehoamme. Näin minäkin hoidan, kuten varmasti kaikki bodyworkerit eli kehon kanssa työskentelevät ovat aina tehneet.

Lajimme säilymisen kannalta me muistamme jokaisen negatiivisen kokemuksemme, kuten muiden sanojen tai pelkän katseen kautta aiheutetun mielipahan ja erityisesti häpeän tunteen, paljon tehokkaammin kuin mitkään positiiviset kokemukset, joten niiden kumoamiseksi on kerättävä äärettömän paljon enemmän vahvistavia kokemuksia. Evoluution ja selviytymisen kannalta oli luonnollisesti paljon tärkeämpää olla tekemättä vaaraa aiheuttavia asioita, myös sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle jäämiseen vaikuttavia, joten nämä kokemukset hitsautuvat mieleemme – ja kehoomme – erittäin vahvoiksi muistoiksi.

 

 

Suru, pelko ja ahdistus tuntuvat ja näkyvät salamannopeasti kehossamme ja usein ne myös jäävät sinne pitkäksi aikaa, syvälle kehomme muistiin. Useimmiten täysin huomaamatta jopa loppuelämämme ajaksi. Viime aikoina olen miettinyt tätä erityisesti lasten kannalta, koska tämän mekanismin ymmärtäminen on meille vanhemmille äärimmäisen merkittävää lastemme kannalta. Meidän tehtävämme on koskettaa ja katsoa heitä lempeästi ja hyväksyen mahdollisimman usein ja kertoa heille kuinka ihania he ovat, juuri sellaisina kuin he ovat, ilman mitään suoritusta, kumotaksemme negatiivisia elämänkokemuksia ja pettymyksiä, joita väkisinkin tulee.

 

 

Itsekin tunnen edelleen häpeän fyysisenä kipuna kehossani, kun muistelen tilanteita, joissa olen häpeää kokenut. Kun taas mietin itseäni elämäni onnellisimmissa tilanteissa, se kehomuisto on paljon vaikeampi tavoittaa.

Miten teillä muilla? Kuinka hyvin tunnistatte tai muistatte onnellisuuden tuntemukset kehossanne?

-Piritta

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

38-vuotias, 6-, 8- ja 11-vuotiaiden lasten äiti. Naisten terveyteen erikoistunut fysioterapeutti, synnytysvalmentaja ja doula, joka toimii lantionpohjan- sekä äitiysfysioterapeuttina.

Erityiskiinnostuksen kohteena raskausajan hyvinvointi ja synnytyksestä palautuminen, mutta kokonaisvaltaisesti kaikki terveys ravinnosta mielen harjoittamiseen. Valmistuu naturopaattiseksi ravintoterapeutiksi (CNM) ja mindfulnessohjaajaksi (MBSR) syksyllä 2018.

Asunut yli 10 vuotta Pohjois-Amerikassa; Ft. Lauderdalessa, Dallasissa, Torontossa, Calgaryssa ja Anaheimin vieressä Irvinen kaupungissa, viimeiset viisi vuotta jälleen Suomessa.

 

Hae blogista