Jaksossamme varmaan eniten puhuttanut aihe on ollut se, ettei mukanani synnytyksessä ollut oma mieheni vaan mukana oli hyvä ystäväni joka on myös Viivin kummitäti. Ajattelinkin, että ehkä olisi hieman tarpeen avata syitä tälle näin yleisestikin kun olen syitä jo avannut muutamassakin Facebookin ryhmässä.

Olen muunmuassa lukenut kommentteja, ettei viidemmen lapsemme syntymä olisi ollut Jonille tärkeä tai että minä olisin kieltänyt Jonin mukaan tulemisen. Kaikkein törkein spekulointi synnytyksen suhteen on tainnut tähän mennessä olla, etteikö Joni olisi halunnut koko lasta ja siksi hän ei olisi ollut mukana synnytyksessä. Itseäni ehkä hieman nämä spekuloinnit huvittavat, sillä onhan se nyt itsestäänselvyys ettei kaikkea saada mahtumaan yhteen jaksoon ja niinpä avaan asiaa hieman enemmän.

Aloitetaan vaikka ihan siitä, että jokainen tekee omat päätöksensä jopa synnytyksessä mukana olevista ihmisistä. Se mikä sopii ja toimii toisilla, ei toimi kaikilla. Meillähän mies ei ole ollut mukana yhdessäkään synnytyksessä ja tämä on ollut meille vallan toimiva tapa. Kun esikoisemme Eemil syntyi, oli Joni töissä ja hän ei vain yksinkertaisesti päässyt mukaan. Joni oli tällöin päivystysvuorossa kiinteistöhuollon alan yrityksessä ja koska Eemil syntyi Runebergipäivänä, oli liput luonnollisesti nostettava salkoon. Synnytys alkoi edeltävänä iltana noin kello 22 vai 23, yritäppä siinä sitten löytää tuuraajaa töihin joten mukaani lähti oma äitini. Sain mukaani synnytykseen siis oman äitini joka tiesi miltä synnyttäminen tuntuu ja joka osasi olla tukenani. Tämän lisäksi Joni sai rauhassa tehdä työnsä sillä synnytyshän ei ole mikään syy olla pois töistä ainakaan ilman lupaa ja jos tuuraajaa ei löydy. Kukapa sitä potkuja haluaisi vaikka kyseessä olisi oman lapsensa syntymä, töitä kun tarvitaan sen lapsen elättämiseen.

Kun sitten on ollut aika synnyttää toinen, kolmas, neljäs ja tämä viides lapsi niin isommat lapset ovat olleet vielä pieniä. Niin pieniä, ettei heidän jättäminen tuntemattoman käsiin hoitoon ole tuntunut luontevalta kun kaikki ne, jotka olisivat olleet lastenvahdiksi sopivia ovat olleet töissä ja / tai koulussa. Heidän varaansa ei siis ole voinut laskea lasten kanssa oloa. Olemme tietenkin puhuneet asian läpi ja tämä on ollut molemmille ok, kyseessä ei siis ole se, että minä olisin tylysti kieltänyt Jonia tulemasta synnytykseen vaan tämä on ollut meille kaikkein helpointa. Viidennen kohdalla oli jo itsestäänselvyys, että mies jää lasten kanssa kotiin sillä neljälle pienelle lapselle, joista kaksi erityisiä ei hoitopaikan löytäminen ole todellakaan helppoa. Varsinkaan kun käynnistyspäivä oli arkipäivänä niin kuin taitavat käynnistykset olla melkeinpä aina. Nyt varmaan joku ihmettelee, että mitenkäs esimerkiksi MLL:n lapsenvahdit? Käynnistyksestä vauvan syntymään kului puolitoista vuorokautta eikä taida MLL välittää ihan näin pitkäksi aikaa lapsenvahteja. Lisäksi meillä on paristi ollut ulkopuolinen lapsenvahti joista viimeisin kerta oli kun meillä oli neljä lasta. Näistä neljästä lapsesta yksi sitten päätti karata lapsenvahdilta ja lopulta naapurin mummo löysi lapsen autotieltä harhailemasta. Tällöin kyseessä oli erään firman kautta tilattu, koulutettu ja paljon suosituksia saanut lapsenvahti joten hieman jäi pienoinen kammo lapsenvahteja kohtaan tästä. Uudelleen en enää kokeile millainen lapsenvahti vieras palkattu olisi.

Toinen hieman synnytykseen liittyvä kauhistelun kohde on ollut se kun jaksossa sanottiin, että Joni näki Viivin vasta meidän kotiuduttuamme kolmen vuorokauden päästä synnytyksestä. Ehdottomasti tämä kuulostaa karulta kun se muotoillaan noin lyhennetysti, mutta tässä asiassa on se mutta. Joni kyllä näki Viivin, ei paikan päällä sairaalassa, mutta kuvissa ja videopuheluissa Jonin ollessa kotona lasten kanssa ja minun kerätessä itseäni sairaalassa Viivin kanssa.

Miksi näin sitten toimimme? Enkö huolinut miestäni ja isompia lapsiani sairaalaan katsomaan uutta vauvaa? Toki olisi ollut enemmän kuin ihanaa jos oloni olisi sallinut vieraat, mutta epiduraalista minulle aiheutunut postspinaalinen päänsärky aiheutti minulle niin järkyttävän päänsäryn, että kaikki äänet, kaikki valot ja varsinkin pystyyn nouseminen aiheutti niin järkyttävän päänsäryn, että kirjaimellisesti itkin päänsärkyä. Jopa vessaan meneminen oli siis työn ja tuskan takana ja kyyneleet valuivat jo tällä matkalla, joten viimeinen mitä kaipasin sairaalalle oli mikään ylimääräinen ääni. Eikä muuten käynyt kukaan muukaan sairaalassa minua katsomassa samaisen päänsäryn takia. Neljä isompaa lasta moikkaamassa ensimäistä kertaa pikkusiskoaan olisi pakosti aiheuttanut ääntä ja päänsärky joka oli niin paha, ettei sitä toivonut pahimmalle vihamiehellekään eivät olisi olleet hyvä yhdistelmä. Tässäkään ei siis ollut takana mitään dramaattista vaan puhtaasti se, että minulta hoidettiin päänsärky kuntoon (veripaikan laiton se vaati anestesialääkärin tekemänä) ja sain levätä nuo muutamat päivät.

Vaikka kuinka ulkopuoliset siis yrittäisivät hakea draamaa meidän valinnoistamme niin joudun valitettavasti tuottamaan pettymyksen, että draamaa siitä ei löydy. Yksinkertaisia käytännön asioita sen sijaan löytyy taustalta jonka vuoksi olemme tähän ratkaisuun päätyneet. Kumpikaan näistä päätöksistä ei kumminkaan vaikuta siihen kuinka rakastettu myös Viivi on. Viivi on aivan yhtä rakastettu kuin kaikki lapsemme, siihen vanhemman rakkauteen ei tarvita synnytyksessä mukana olemista tai sairaalassa käymistä. Jokaiselle sopii erilaiset tyylit ja jokainen voisi kunnioittaa toisten ratkaisuja. Muutama muukin postaus jaksoon liittyen on näillä näkymin vielä tulossa jos saan fiksua tekstiä aikaiseksi.

Käythän tykkäämässä blogini Facebook-sivuista niin pysyt aina ajantasalla uusista päivityksistä.

Kommentit (1)

Äippä101
1/1 | 

Niinpä, aina se lapsenvahdin saaminen ei ole itsestäänselvyys kaikille. Hyvä kun saimme itse synnytyksen ajaksi lapsen hoitoon, no synnytyksen ajankohta tiedettiin etukäteen joten se helpotti toki. Mutta kyllä sitä ihan yksin hoidetaan näitä kahta lasta.. Ei oo sellasta tukiverkostoa ympärillä, et kahden keskinen aika olis mahdollista.. Mut tämä kestää aikansa.. Tsemppiä, ei kannata välittää muista!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

28-vuotias neljän pojan ja yhden tytön äiti kirjoittaa arjestaan ja ajatuksistaan. Perheeseen kuuluu 02/2010, 12/2011, 06/2013, 06/2015 syntyneet pojat ja 05/2017 syntynyt tyttö. Yhdellä lapsista on dysfasia ja yhdellä ylivilkkautta. Lisäksi perheeseen kuuluu yksi koira jonka kanssa harrastaminen on koko perheen yhteinen juttu.

Yhteyden minuun saa sähköpostitse: mhaavisto1@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Sisältö jatkuu mainoksen alla