Kaupallinen yhteistyö Naperosta nautiskelijaksi kirjan kanssa.

Perheessämmehän on ollut kiinteitä syövä vauva jo parin kuukauden ajan. Viivihän syö pääsääntöisesti soseita, mutta yritämme antaa hänelle mahdollisimman paljon myös sormiruokaa, jotta tyttö oppisi syömään itse ja käyttämään paremmin käsiään. Alkuun olin päättänyt, että Viivi söisi vain sormiruokaa, mutta hyvin pian huomasin ettei edes murto-osa ruuasta mene suuhun saakka joten otimme mukaan myös soseet. Lisäksi on pakko myöntää, että onhan ne soseet helpompiakin kuin keksiä erilaisia reseptejä sormiruualle. Lisävaikeuden sormiruokailuun tuo myös se, että Viivi alkaa hyvin herkästi kakomaan rakeisemmasta ruuasta, eli meillä onkin siis perheemme ensimmäinen niin sanottu sihtikurkkuinen vauva.

Nyt kumminkin sormiruokailu, sekä ruokien keksiminen helpottui suunnattomasti kun saimme luettavaksi Naperosta nautiskelijaksi kirjan joka sisältää paljon ohjeita aamupaloista iltapaloihin, eli kaikki päivän ruuat löytyvät samojen kansien sisältä! Lisäksi kirjassa on paljon tietoa sormiruokailusta, eli kirja sopii myös aloitteleville sormiruokailijoille aivan loistavasti.

Itse koen itseni suhteellisen surkeaksi kokiksi ja mielikuvitus ruokien suhteen on hyvin usein täysin olematon. Tähän ongelmaan tulikin suuri helpotus tämän kirjan myötä sillä varsinkin se, että kirjassa on ruuat eritelty aamupaloihin, lounaisiin, välipaloihin, päivällisiin ja iltapaloihin helpottaa sillä ei tarvitse kuin avata kirja oikeasta kohtaa ja valikoida siellä juuri sille päivälle sopiva resepti. Muutamia reseptejä olemmekin jo kerenneet kokeilemaan ja näistä jo kokeilluista resepteistä mikromunakas on ollut selkeästi sekä lasten, että itseni lemppari sen helppouden ja nopeuden vuoksi.

Koska harva asia on kumminkaan täydellistä, niin yhden huomautuksen aiheen huomasin kirjasta. Tai oikeastaan huomasin sen kun minulle huomautettiin asiasta. Kirjassa nimittäin käytetään jonkin verran tuoreita yrttejä ohjeissa ja niitähän ei suositella alle vuoen ikäisille. Esimerkiksi juurikin mainitsemassani mikromunakkaan ohjeessa on tuoretta basilikaa ja minähän sitten laitoin sitä ohjeen mukaan Viivinkin munakkaaseen kun ohjeessa luki alkaen 6kk. Sain sitten kuulla myöhemmin, ettei sitä suositella ja kun tarkastin asian niin näinhän se on. Toki yksi kerta basilikaa ei varmasti aiheuta mitään ongelmia ja ohjeita seuratessa voi käyttää maalaisjärkeä, mutta tämä kieltämättä pisti silmään.


 

Lyhyesti sanottuna suosittelen kirjaa lämpimästi sormiruokailijoiden vanhemmille ja miksei muillekin. Ja saankin ilokseni ilmoittaa, että saan arpoa kolme (3) kappaletta näitä kirjoja teille lukijoille!

Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen sormiruokaillaanko teillä? (Muista sähköpostiosoitteesi, se ei näy kuin minulle.)

Osallistumisaikaa on 28.3.2018 klo 16.00 saakka jonka jälkeen otan voittajiin yhteyttä sähköpostitse.

Kommentit (31)

Johq
1/31 | 

Sormiruokaillaan, mutta meillä juurikin tuo sama ongelma, että ei äidin mielikuvitus ja tietous sormiruokailusta meinaa riittää. Tämä sopisi meille siis täydellisesti ☺️

Moikku
2/31 | 

Neiti 5kk on aloittanut soseet juuri ja kuukauden päästä sormiruokaillaan sitten. Tämä kirja tulisi nyt todella tarpeeseen

Yh-mamma
3/31 | 

Ei ole meillä sormiruokailtu, ja muruset jo muutaman vuoden ikäisiä, mutta kirjasta saisi varmasti vinkkejä muutenkin uusiin ruokiin ja välipaloihin! Ja kun olisin itse lukenut sen ensin, niin antaisin kirjan hyvälle ystävälle jolle tulossa vauva tuota pikaa!

Vierailija
5/31 | 

Meillä myös syödään sekä sormiruokia ja soseita. Moona kun on niin pieni kokoinen rimppakinttu, niin en ole uskaltanut luottaa pelkkään sormiruokailuun. Sormiruokailuun en esikoisen kohalla niinkään perehtynyt, niin nyt tämän kesäkuisen kohdalla on kiinnostus herännyt kun soitä niin paljon puhutaan.

Janette
8/31 | 

Sormiruokaillaan soseiden lisäksi! Kauheen nälkäinen vauva niin tuntuu että pelkällä sormiruoalla ei vaan jaksa kiinnostua syömisestä niin kauan että tulisi oikeasti täyteen..

Lauraaaa
9/31 | 

Meillä ei vielä sormiruokailla, koska vauva on vasta 3kk, mutta tämä olisikin hyvä saada jo etukäteen :)

Vierailija
10/31 | 

Sormiruokailu on aloitettu pikku hiljaa, pikku neiti rupesi kk (5kk iässä) sitten syömään kiinteitä. Esikoisen aikaan en uskaltanut paljoa asiaa harrastaa, mutta nyt uskallusta on eri tavalla toisen kanssa 😊

Vierailija
12/31 | 

Meillä pelkästään sormiruokaillaan. 🙂 Itselleni ruuanlaitto on harrastus, joten tämä kirja tulisi heti käyttöön!

Seela
14/31 | 

Meidän 7kk tyttö sormiruokailee pääasiassa kaikki muut ateriat paitsi iltapuuron. Iltasin tuppaa olemaan niin väsymeininki että parempi avittaa lusikoinnissa 😊

Vierailija
15/31 | 

Meillä vauva nyt 4,5kk ja tarkoitus olisi jättää soseet kokonaan välistä ja aloittaa suoraan sormiruokailemaan sitten kun vauva on siihen valmis :)

Vierailija
16/31 | 

Meillä syödään vielä vain soseita (6kk), aloitetaan sormiruokailu, kun syöttötuolissa istuminen alkaa sujumaan. Helpot ohjeet ja vinkit tulisi tarpeeseen, koska en ole kovin kummoinen kokkikolmonen. Haluan kuitenkin tarjota lapselleni itse tehtyä ruokaa. 😊

Heiska
18/31 | 

Nyt 2 kk ikäinen vauva eli ei vielä. Mutta toivottavasti muutaman kuukauden päästä :)

TC
19/31 | 

Sormiruokaillaan vaihtelevalla menestyksellä, soseiden lisäksi. Lisävinkit tulisi tarpeeseen.

Vierailija
21/31 | 

Meillä ei vielä olla aloitettu kiinteitä mutta ollaan ajateltu opetella sormiruokailua soseiden ohella sitten kiinteiden tullessa kuvioihin. 😊

Vierailija
22/31 | 

Nyt on aloitettu soseilla mutta olisi kiva myös sormiruokailla ja siihen tarvitsisin vinkkejä ja neuvoja.

VillaValkea
25/31 | 

Meillä aloitettiin kiinteät 6 kk iässä ja pelkällä sormiruualla (ja äidinmaidolla) on menty koko aika. Suosittelen lämpimästi kaikille! :)

Vierailija
26/31 | 

omat lapset jo sen verran vanhoja että meillä ei sormiruokailla mutta olis hienoa voittaa kirja, sillä se menisi ystävän tuoreelle vauvalle lahjaksi.  :)

Miiuli
28/31 | 

Meillä poju 7kk syö vielä soseita, mutta houkuttaisi aloittaa sormiruokailu. Mamma vaan on ideaköyhä kokkailuissa, joten hyvät ohjeet olisivat tarpeen!!

Vierailija
31/31 | 

En osallistu arvontaan, mutta haluaisin kommentoida sormiruokailua, koska mielestäni kirjoituksessa oli harhaanjohtavaa tietoa. On hyvä, että vauva aluksi kakoo. Vauvoilla kakomisrefleksi on suussa edempänä kuin aikuisilla. Tämä on luonnollinen reaktio, joka estää vauvaa tukehtumasta. Vaikka kakominen kuulostaa hurjalta, se ei ole vaarallista. Aluksi on normaalia, että suurin osa ruuasta menee muualle kuin suuhun. Vauva tutustuu ruokaan leikin avulla. Ruuanlaitto ei ole työlästä, koska vauvalle voi tarjota samaa ruokaa, kuin muulle, jättää vain suolan (ja iästä riippuen maitotuotteet pois). Esim lihapullissa, tekee vauvalle pari pullaa ilman suolaa. Itse en ole tehnyt lapselle mitään "erikoisruokia". Sormiruokailija voi syödä myös soseita ja puuroa itse omalla lusikalla. Pointina on että sormiruokailija laittaa kaiken itse suuhun. Aikuinen ei laita vauvan suuhun mitään. Sana sormiruokailu on huono suomennos sanasta baby led weaning joka tarkoittaa luonnollista, vauvantahtista vierottumista äidinmaidosta. Tsemppiä ruokailuhetkiin 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

28-vuotias neljän pojan ja yhden tytön äiti kirjoittaa arjestaan ja ajatuksistaan. Perheeseen kuuluu 02/2010, 12/2011, 06/2013, 06/2015 syntyneet pojat ja 05/2017 syntynyt tyttö. Yhdellä lapsista on dysfasia ja yhdellä ylivilkkautta. Lisäksi perheeseen kuuluu yksi koira jonka kanssa harrastaminen on koko perheen yhteinen juttu.

Yhteyden minuun saa sähköpostitse: mhaavisto1@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Sisältö jatkuu mainoksen alla