Alastomuus, tuo maailman luonnollisin asia ja asia joka varsinkin lasten kohdalla on äärimmäisen luonnollista ja jopa suloista omalla tavallaan. Alastomuus on myös hyvin kiistelty aihe ja jokaisella äidillä on varmasti mielipiteensä olemassa aiheesta. Alastomuuteen sisältyy myös paljon pelkotiloja, sekä vaaroja, varsinkin kun siitä tekee julkista. Vieläkin enemmän keskustelua aiheuttaa alastomuus puheenaiheena silloin kun kyseessä on nimenomaan lasten alastomuus. Aikuinenhan voi itse kontrolloida mitä tekee, milloin tekee, tekeekö jotain vaatteet päällä vai jopa kokonaan ilman vaatteita. Aikuista ei voi kontrolloida ja aikuista ei voi määräillä. Ei vaikka kuinka varmasti jokainen vanhempi toivoisi, ettei oma lapsi näkisi alastomuutta esimerkiksi internetissä tai muutakaan sopimatonta yhtikäs missään (emme siis voi kieltää muita aikuisia lisäämästä nettiin sopimatonta sisältöä ja siksi aikuisten kuuluu valvoa lasten netin käyttöä). Valitettavasti vain muiden aikuisten tekemisiä ei voi kontrolloida, vaikka kuinka tekisi mieli kääriä oma lapsi pumpuliin ja estää näkemästä mitään sopimatonta.

Missä sitten menee raja lapsen luonnollisen alastomuuden suhteen? Tai ylipäänsä alastomuuden? Jokaisella varmasti on oma rajansa jokaiselle ja kun yhden mielestä on ihan ok, että lapsi juoksee yleisellä rannalla alasti, on se taas toisen mielestä ehdoton ei. Itse kuulun siihen porukkaan jonka mielestä pienen lapsenkaan ei kuulu juosta yleisellä paikalla alasti, ei varsinkaan täydellä rannalla. Maailma on täynnä kaiken maailman sekopäitä ja vaikka en ikinä saisikaan tietää puskassa kurkkivasta sekopäästä, joka tarkkailisi lapsia salaa niin minua silti häiritsisi ajatus, että jos näin olisi käynyt. Toki joku nyt pitää minua moraalittomana sillä kirjoitan blogia, jossa lapset ovat täysin tunnistettavissa. En kumminkaan kirjoita mitään sellaista jota en itsestäni kirjoittaisi, en myöskään lisää kuvia joita en itsestäni lisäisi. Saatan olla myös hieman ylireagoiva lasten alastomuuden suhteen, sillä en esimerkiksi ota edes lapsista kylpykuvia. En nimittäin koe tarpeelliseksi säilöä lapsista alastonkuvia edes kylpykuvien muodossa, ehkä olen traumatisoitunut kun tuntuu, että kaikki vanhemmat nolaavat lapsensa kamalilla alastonkuvilla tai ehkä en ole traumatisoitunut. Tämän päätöksen tein kumminkin jo Eemiliä odottaessa ja tämä päätös on pitänyt.

Nyt kumminkin olen saanut jo useamman kerran järkyttyä Facebookin vauva- ja äitiryhmissä kun Facebookin feediä selatessa on näkyville hypännyt kuva alastomasta lapsesta. Useimmiten vieläpä niin, että pelkkä intiimialue on ollut näkyvissä. Ei minkäänlaista sensuuria ja kirjaimmellisesti kaikki yksityinen näkyvillä. Useimmiten näiden kuvien syynä on ollut neuvojen kysyminen esimerkiksi vaippa-alueen punoitukseen tai esimerkiksi näppylät vaippa-alueella. Joskus syynä on ollut ihan vain viattomaksi tarkoitettu söpö kylpykuva, jossa näkyy estoitta ihan kaikki. Monellekaan näistä kuvia lisäävistä äideistä tuskin tulisi kumminkaan mieleen lisätä itsestään samankaltaista kuvaa nettiin. Miksi lapsen alastonkuva olisi siis yhtään eri asia kuin alastonkuva lapsen vanhemmasta? Paitsi ettei lapsi voi itse päättää tässä tilanteessa kuka hänen intiimialueensa näkee ja kuka ei. Lisäksi someaikakautena ei varmasti ole yhtään ryhmää josta jutut eivät leviäisi muualle. Jos et siis jonkinlaista kuvaa suostuisi itsestäsi lisäämään nettiin, miksi lisäät sellaisen lapsestasi?

Lapsen alastomuus on siis toki täysin luonnollinen asia. Niin on aikuisenkin alastomuus. Mutta näinkin luonnollinen asia ei silti tarkoita, että se kuuluisi kaiken kansan nähtäville. Kukaan ei varmaan antaisi lapsensa juosta alasti ostoskeskuksessakaan, ei edes vaikka siellä on varmasti vähemmän yleisöä kuin internetissä. En toki kritisoi ketään joka antaa lapsensa kirmata rannalla alasti nauttimassa vedestä, enkä kritisoi ketään joka ottaa itselleen söpöjä kuvia lapsesta alasti kunhan nämä pysyvät vain vanhempien omissa muistoissa eikä niitä levitetä koko kansalle. Annetaan lasten olla lapsia ja pidetään lasten kroppa piilossa ulkopuolisilta. Enkä nyt tarkoita että pitäisi hysteeriseksi heittäytyä ja verhota lapsi vaatteisiin esimerkiksi uimahallin suihkussa, mutta tietyn maalaisjärjen jos jokainen pitäisi. Mietitään aina ennen kuvan lisäämistä, että lisäisitkö itsestäsi vastaavanlaisen kuvan nettiin vai et? Jos et lisäisi, älä lisää lapsestasikaan. Jos on huoli esimerkiksi vaippa-alueen punoituksesta niin ota yhteys neuvolaan, terveysneuvontaan tai ihan mihin tahansa ammattilaiseen äläkä lisää kuvaa internettiin.

Mikä on teidän suhtautumisenne alastonkuviin ja / tai kylpykuviin lapsista ja varsinkin niiden julkaisuun?

Käythän tykkäämässä myös blogini Facebook-sivuista niin pysyt aina ajantasalla uusista päivityksistä.

Kommentit (3)

Arwen
1/3 | 

Kuvia tulee otettua omiin albumeihin, mutta ei ollenkaan nettiin. Ja muutenkin erittäin vähän jaan lapsesta edes kasvokuvia somessa. Ne harvat kuvat mitä somessa lapsestani olen julkaissut, näkyy harvoille ja rajatuille/luotettaville ihmisille. Mutta jokainen tavallansa.

Vierailija
2/3 | 

Jos näitä kuvia jaetaan jossain suljetussa ryhmässä niin se edes tuo jotain "turvaa", oma esikoinen ennen somea, ja silloin oli tapana kysyä asioita neuvolasta, jota nykyäänkin voisi suositella, jotta tieto olisi oikeaa.

Vierailija
3/3 | 

Mulla ollut lapsen kanssa ihan sana linja, en laita sellaisia kuvia nettiin, mitä en kehtaisi itsestänikään laittaa. Jos joku hauska-asia käy kotona niin että lapsella ei ole vaikkapa paitaa päällä saatan siitä kuvan napata ja se on sitten semmoinen "vain lähiperheelle näytettävä"-kuva, jota en mihinkään julkaise. Minusta se on vähintäänkin reilua lasta kohtaan, että pidetään kiinni hänen siveellisyydestään! Hyvä kirjoitus! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

28-vuotias neljän pojan ja yhden tytön äiti kirjoittaa arjestaan ja ajatuksistaan. Perheeseen kuuluu 02/2010, 12/2011, 06/2013, 06/2015 syntyneet pojat ja 05/2017 syntynyt tyttö. Yhdellä lapsista on dysfasia ja yhdellä ylivilkkautta. Lisäksi perheeseen kuuluu yksi koira jonka kanssa harrastaminen on koko perheen yhteinen juttu.

Yhteyden minuun saa sähköpostitse: mhaavisto1@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
Sisältö jatkuu mainoksen alla