Muistan vieläkin, kuinka joskus muinoin, kun olin vielä onnellisesti naimisissa, luin jostain naistenlehdestä miten Anna-Leena Härkönen (tai joku vastaava) kertoi, että oli naimisissa, mutta asuivat miehensä kanssa erillään ja näkivät vain viikonloppuisin. Luin sitä ihan oikeesti silmät pyöreinä ja aattelin, että eihän nyt noin voi, ja en minä kyllä voisi ja muuta vastaavaa epäuskoista. Enkä yhtään ymmärtänyt, miten parisuhde voisi sillä lailla toimia. Mutta niin ne ajat muuttuu. Nyt kun olen huushollannut kotiani reilu kolme vuotta ilman yhtäkään kompromissia yhdenkään ukon kanssa, tuntuu vahvasti siltä, että en ole halukas sellaiseen maailmaan palaamaankaan. Miten niin parisuhteessa pitäisi asua yhdessä? Miten niin ei riitä jos näkee viikonloppuisin? Miten niin pitäisi vähintäänkin roikkua puhelimessa koko ajan?

Kerroinkin syksyllä, että meillä oli Ison Herran kanssa hankaluuksia arjen yhdistämisessä. Mulle tuntui raskaalta kun hän ramppasi täällä viikolla ja lähti aina ajelemaan keskellä yötä (johon minä aina heräsin enkä sitten nukkunut ja väsyin). Hälle tuntui raskaalta ajaa pimeässä (ja mun mielestä myös liian vähillä unilla). Lisäksi sitten vaikka just siisteyskäsitysten eroavaisuudet väsyneenä vaan ottavat kuuppaan aika tavalla. Väsyttävää ja ärsyttävää. Olemmekin vähentäneet arkipiipahduksia lähinnä keskiviikoille, jos sitäkään. Mielestäni parin tunnin yhdessäolo arki-iltana ei kompensoi yöunia, joten parempi olla yhdessä viikonloppuisin levänneenä. Toki joka toinen viikonloppu hänelläkin on lapset, ja silloin nähdään vain päiväseltään, jos sitäkään, sillä kummallakaan ei ole sellaista kämppää, johon kaikki mahtuis nukkumaan. Eli oikeastaan parisuhdeaikaa on siis joka toinen viikonloppu ja lomilla. Kuulostaa aika vähältä, vai?

Jos jotain olen ymmärtänyt, niin sen, että ihmiset on erilaisia, olosuhteet on erilaisia, ja siksi siis suhteetkin voi ihan oikeesti olla hyvinkin erilaisia. Olematta vääränlaisia. Nyt kun lapset on vielä kuitenkin aika pieniä, vaikka ovatkin jo aika isoja, niin mulle sopii hyvin tällainen viikonloppusuhde. Mulle sopii hyvin, että arkena olen lähinnä lasten kanssa, ja pyöritän arkea omalla tavallani. Arki on jokseenkin kuormittavaa, ja olen sen hyväksynyt. Lisäkuormitusta en siihen kuitenkaan kaipaa, ja jotenkin sellainen aikuisten erilaisten tapojen yhteensovittaminen juurikin tekee arkeen lisäkuormitusta. Ehkä sitten, kun lapset on isompia, tulee aika, kun minullakin on enemmän energiaa, ja helpompaa hyväksyä arkea sekoittava mies, heh.

Lomia odotellessa, silloin olen parisuhteessani onnellisimmillani. Ja miten musta tuntuu, että teillä on tähän jotain sanottavaa - kertokaa vaan!

Terkuin

Miima

Kommentit (18)

Vierailija

Tuo kuulostaa minusta juuri hyvältä, jos se ei teitä itseä vaan rassaa. Tuo olisi minun unelmani parisuhteesta, en jaksaisi uusperhearkea... ja varmaan luulisi että lapsillekin ihanaa kun ei tarvitse hyväksyä uusia ihmisiä jokapäiväiseen arkeen. Niin kauan kuin olette itse tyytyväisiä, antaa muiden ihmisten ihmetellä! :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

En minäkään tässä vaiheessa jaksaisi uusperhearkea - tämä tuntuu nyt sellaiselta, mihin riittää niin sanotusti paukut. Katsotaan tuleeko jossain vaiheessa muunlaista vaihetta :)

Kati Ei ihan vielä

Kuulostaa ihan järkevältä järjestelyltä. Miksi pitäisikään aina mennä samalla kaavalla. Jaksaminen ja arjen sujuvuus ovat kaiken a ja o. 

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

No nimenomaan - arjen pitää sujua, että jaksaa! Olisi toki kiva asua lähempänä toisiamme, että voisi nähdä useammin ilman että se arki häiriintyy. Saa nähdä onko se joskus mahdollista :)

Vierailija

Meilläkin on viikonloppusuhde! Allekirjoitan kaiken mitä olet omasta tilanteestasi kertonut. Me ollaan kyllä naimisissa ja vakituinen osoitekin on molemmilla sama mutta mies käy toisella paikkakunnalla töissä. Lasten koulujen ja toisaalta nykypäivän työelämän arvaamattomuuden takia ei (ainakaan vielä) olla haluttu muuttaa perässä. Ajomatka on sen verran pitkä päivittäin ajettavaksi että hänellä on siellä asunto myös. Käytännössä pyöritän viikot arkea yksinhuoltajana ja viikonloppuisin sitten olemme koko porukalla. Raskasta tämä on mutta sujuu kuitenkin kun ei tule häiriöitä, kuten että mies tupsahtaakin arki-iltana kotiin -> sotkee, tuo pyykkiä ja syö kauhean määrän ruokaa ;) Ja tosiaan päivän muita palveltuani en illalla lasten nukahdettua enää kaipaa seuraa vaan pikemminkin hetken hengähdyksen ja aikaa omille ajatuksille. Viikonloppuna on eri kun saa perustouhutkin hoidettua yhdessä eikä minun täydy olla kaikesta vastuussa.

En usko kuitenkaan että tämä on meillä mikään lopullinen järjestely mutta olosuhteiden pakosta tällä mennään nyt toistaiseksi..

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Ihanaa, kun joku tajuaa! :) Ymmärrän hyvin teidän ratkaisun - se on lapselle iso paikka jos koulua ja paikkakuntaa joutuu vaihtamaan (itse sellaisen kriisin kokeneena 12v en haluaisi omille lapsille sitä tehdä). Mullakin on juurikin noin, että arki-iltana kun on lapset saanut sänkyyn, ei seuraa oikein kaipaa, vaan haluaisi vaan kellahtaa sohvalle hetkeksi omassa rauhassa ennen nukkumaanmenoa. Viikonloppuna on sitten skarpimpi yhdessäoloon.

Tsemppiä teidän arkeen, eihän tuo mikään helppo ratkaisu toki ole! 

Niiinni

Hyvä kirjoitus:) Meilläkin on sama tilanne tosin ajauduttiin siihen aikoinaan ei ekä omasta tahdosta. Mutta paras ratkaisu ikinä. Nyt meillä on 20km välimatka. Mies asuu maalla ja minä ikuinen kaupunkilainen asun "kaupungissa". Siis se on kylä, mutta palvelut mitä täällä on niin ovat lähellä. Kesällä musta on kivaa olla miehen luona maalla ja laitella kasvimaata yms.. Talvella sitten ihnoan yli kaiken sitä lumen kolausta ym. Luulen, että tämä uusi ratkaisu on nykypäivän trendi tai tulossa sellaiseksi. Myös luin Jounin kaupan pitäjän ja hänen vaimonsa jutun. Heillä on Ylläs-Tampere väliä eli aikas pitkä välimatka. Luulen kans, et itse olen sitä luokkaa, että en halua miestä sotkemaan arkeani. Enkä halua tehdä kompromisseja enää, kun niitä tuli aikoinaan tehtyä liikaa toisen eteen. Mietin, että mikä siinä on, onko luonne vai tarpeeksi vaikeat suhteet ajaneet tähän. 

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Meillä ei kumpikaan voi muuttaa, minä lasten takia ja mies työnsä takia, joten tilanne on mikä on. Välimatkaa on vajaa 130km, joten pelkkä piipahtaminen on vähän raskasta. Teillä on kivan lyhyt välimatka, niin voi nähdä pikaisestikin jos haluaa :) Kuulostaa kyllä hyvältä ja toimivalta tuo teidän kuvio! Toi Ylläs-Tampere on aika hurja, ja nostan kyllä hattua Mintulle, että jaksaa reissata kahden kodin väliä (mä en kyllä jaksais!!).

Nyt kun on tottunut asumaan omillaan lasten kanssa, niin on tosi vaikeeta ottaa siihen arkeen toista aikuista, jolla on IHAN erilaiset tavat. Se oli aivan toisenlaista silloin, kun nuorena muutti yhteen, meni naimisiin ja kasvoi yhdessä - silloin ne tavat ja käytännöt syntyivät siinä yhdessä opetellessa. Minusta tuntuu ihan samalta, että en haluaisi tehdä kompromisseja enää - olenhan nyt löytänyt tässä juuri omanlaiseni ja minulle juuri sopivan tavan olla ja elää. Jos minua ottaa päähän miehen sotkuisuus, niin varmasti kaikille helpompaa, jos sotkee omaa kämppäänsä eikä minun ;D

Vierailija

Just hyvä järjestely! Ite teen luultavasti samoin jos joskus otan/saan hyvän miehen :D
Molemmilla omat kodit jossa omat tavat ja säännöt. Viikonloppuisin ja varsinkin kun lapset ovat muualla voi sitten nysvätä toisen kotona :)

Lapset ensin

Todellakin kuulostaa hyvältä ratkaisulta!! Itse en uusperhekuviota jaksanut pyörittää ja seuraavan suhteen haluaisin juuri tuollaisen kuin teillä! Hyvä sinä, hyvä te!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Minusta kans tuntuu, ettei musta ole uusperheen pyörittäjäksi, joten en haluaisi siihen edes mennä. Tämä sopii tähän elämänvaiheeseen mulle just hyvin :)

Sari

Hienoa! Tätä minä olen aina yrittänyt tankuttaa muiden ihmisten päähän, että tehkää omat säännöt! Mikä tuntuu toisesta perheestä hyvältä, ei välttämättä sovi toiselle perheelle ollenkaan. Ei jokaisen unelma ole se perus-ydin-avioliitto, puolistoista kultaistanoutajaa, farkku ja oma talo. Vai miten se nyt meni? ;) Vaan täytyy tehdä juuri niinkuin itsestä, kumppanista ja kaikista perheeseen liittyvistä henkilöistä parhaalta tuntuu.

Loistava postaus ja kivaa viikonloppua!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Tämä systeemi varmastikin sopii mulle paremmin kuin miehelle, mutta olosuhteille ei voi mitään, joten hän mukautuu. Saa nyt nähdä tuleeko niihin olosuhteisiin jossain vaiheessa muutosta, mutta nyt mennään näillä :)

zaainah

Suhteita on hyvin monenlaisia, se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Itse olen reilu 2 vuotta tapaillut Jyväskylässä asuvaa miestä. Itse asun Espoossa. Mies on kuin toinen puoliskoni, hänen kanssaan voin puhua ihan kaikesta, yhteinen huumori, pidämme samoista asioista ja kemiat toimii sekä komeakin vielä! Mutta tapaamiset vaikea järjestää kun tyttöni pahimmassa teini-iässä, ei halua mukaan enkä tällä hetkellä uskalla jättää kotiinkaan kun muuten on jotkut pippalot pystyssä. Siksi viime vuonna näimmekin vain pari kertaa. Olemme kuitenkin yhteyksissä päivittäin. Olemme myös sopineet että emme sido toisiamme koska tilanteemme on tämä, haluan että hän on onnellinen ja jos löytää lähempää jonkun ihanan naisen niin en halua olla onnen esteenä, vaikka tottakai se tekisi minut surulliseksi, koska rakastan häntä ! Ollaan monesti puhuttu että muutaman vuoden päästä kun lapset jo aikuisia, niin sitten meillä on aikaa tehdä mitä vaan. Nyt kuitenkin mennään lasten ehdoilla. Hänellä siis myös teini-ikäisiä lapsia. Tämä on meille tällä hetkellä paras ratkaisu, vaikka välillä onkin kova ikävä.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Vau, no tuollaista ei ainakaan kestä ellei tunteet ole todella todella suuria! Nostan isosti hattua, että ette ole lähteneet teinejä pakottamaan muuttamaan vanhempien yksityiselämän takia! Toivottavasti jaksatte odottaa vielä sen hetken, kun lapset asuu kotona, ja pääsette sitten nauttimaan toisistanne kunnolla! :) Voimia!

Tepa

Samaistuin täysin sun kirjotukseen! Tällä hetkellä en ole parisuhteessa, mutta eron jälkeen olen ollut, enkä pystynyt itseäni uusperhekuviossa näkemään. Kaipaan omaa aikaa ja rauhoittumista arjen keskellä ja ahdistun ajatuksestakin, että saman katon alla asuisi seitsemän henkeä joille tarvisi ruokaa laittaa ja pyykkiä pestä sekä siitä, että koko ajan joku on menossa tai tulossa jostakin. Uskon, että suhde on onnellisempi, kun sen pitää sopivasti sen arjen ulkopuolella :) Kaikkea hyvää sulle ja teidän suhteelle!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

On kyllä kiva kuulla, että "en ole yksin" tuntemuksineni! Ehkäpä nykypäivänä alkaa olla jo vähän enemmän tilaa erilaisille ratkaisuille, eikä vaan se kapea ydinperhe-malli, ja eronneille uusperhe-malli. Kiitoksia! Toivotaan, että sullekin löytyy juuri sulle sopiva suhde! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat