Herroilla Keltainen ja Vihreä on ikäeroa aika tasan 1v10kk. Alkuun ikäero ei tuntunut mitenkään erityisen pieneltä, mutta poikien kasvaessa se on vaan kutistunut koko ajan. Nää on hitsautuneet yhteen, aina on ollut se veli siinä - ei isompikaan muista aikoja ennen pikkuveljeä. Erottamaton parivaljakko, jonka väliin ei pääse kukaan, ja joka ei muuta seuraa juuri koskaan kaipaakaan. Kotihoidossa oleville on tietysti kätevää, että se kaveri on omasta takaa, jos puistossa ei ketään muita olekaan (ja sitä tapahtuu suht usein). Ihanaa kun veljekset on toisilleen niin läheisiä ja tärkeitä!

Mutta on asialla kääntöpuolensakin. Herra Vihreä aloitti eskarin, ja veljekset joutuvat eskaripäivien ajaksi erilleen. Tämä ei vielä ollut se kääntöpuoli. Vaan se, että Herra Keltainen on ihan hukassa ilman isoveljeä. Jos puistossa on muita lapsia, hän vetäytyy omiin oloihinsa. Jos joku tulee hakemaan häntä leikkimään (yksikin tyttövaltaisessa hoitoryhmässä oleva poika oli ihan innoissaan kun mentiin puistoon, että jee, nyt tuli poika kaveriksi leikkeihin), hän väistyy takavasemmalle tai tulee roikkumaan minuun kiinni. Yleensä niin reipas, rohkea ja iloinen poika on yhtäkkiä ihan ujopiimä ja äiti-takiainen. Aivan kuin isoveljen mukana loistaisi poissaolollaan kaikki itseluottamuskin. Nyt hän ei enää edes haluaisi mennä puistoon.

Huolestuneena kyselin eskariopettajalta, onko Herra Vihreälläkin veljen-vieroitusoireita, mutta hän kuulemma pärjää hyvin, ja pojat ovat leikkineet eskarissa isommissa porukoissa. Ongelma on siis enempi Herra Keltaisen sopeutumisessa. Ihan varmasti tämä tekee molemmille hyvää, opetella olemaan vähän "omillaan" ja saamaan omia kavereita. Mutta totta kai se tuntuu surkealta, kun toinen ei ole ihan oma itsensä ilman veljeään. Toivottavasti helpottaa pian...

Ilmeisesti Herra Vihreäkin kuitenkin on ikävöinyt pikkuveljeä, tai ainakin meillä on leikit taas menneet hyvin fyysisiksi. Kaikella rakkaudella painimiseksi. Riemukkaaksi nyhjäämiseksi. Tällaisia leikkejä ei synny vieraampien kanssa - nää on omistettu veljeksille!

Toivottavasti ovat yhtä rakkaita toisilleen ihan ihan aina!

Terkuin
Miima

Kommentit (26)

Kai se on vähän niinkun yks puolisko puuttuis :D Mutta luotan minäkin, että ajastaan tottuu olemaan omillaankin!

Pienen ikäeron positiivinen puoli on kyllä juuri tuo kaveri omasta takaa. Varmasti pienempikin reipastuu ajan kanssa :) ihanat!

Kyllä vaan - on nää ihan eri lailla tiimi kuin noitten isompien sisarusten kanssa, vaikka läheisiä ne on nekin! Eiköhän se pieninkin reipastu, ja toivottavasti pian!

Anonyymi

Meillä pojat 4,5v ja 2v aloittivat hoidon juuri.. Ovat päiväkodissa eri osastoilla ja kun ekana päivänä vietiin hoitoon ensin pikkuveli, niin isompi alko itkemään että mitä jos se ei koskaan totu olemaan tuolla.. Ja sit ku sanoin, että tottuu kyllä, eikä sillä oo mitään hätää, hän kyllä pärjää.. Niin isompi itkeä vollotti että mut ku minä en pärjää ilman sitä :D

Toivon kyllä, että meidän pojatkin pitävät yhtä vanhempanakin.. Ite ainakin oon tosi läheinen oman siskon kans :) toisaalta mies ei juurikaan ole tekemissä omien sisarusten kans..

-pikkutassun äiti

Meillä muksuilla on ikäeroa 2v5kk, mutta silti isoveikka aina sanoo jos ollaan kaksin liikenteessä "ikävä sikkoa"

Anonyymi

Hei! En tiedä tarkoititko tuolla, että "nää on omistettu veljeksille" nimenomaan omia lapsiasi, mutta minua yhden lapsen äitinä se hieman loukkasi. Omalla 5-vuotiaalla pojallani on onneksi kaksi serkkua, tyttö ja poika, joiden kanssa hän peuhaa ja könyää juuri tuohon tyyliin. Serkkujen kanssa hän voi myös riidellä (välillä ihan tapellakin) ja sopia eri lailla kuin kaverien kanssa. Voi hölmöillä ja halata ja painia. Juuri samaan tyyliin kuten itse aikanaan sisarusteni kanssa. En halua vähätellä veljesten suhdetta toisiinsa. Haluan vain ilmaista, että kaikki eivät tarvi sisarusta sisarusmaiseen suhteeseen. Sellaisen voi saada muutenkin. Kiitokset ihanasta blogista. :)

Ihanat! :)

Kuulostaa tutulta, vaikka meidän pojilla onkin suht iso ikäero, 2 v 8 kk. Kun isoveikka vuosi sitten lähti päiväkotiin, oli pienempi ihan hukassa ja takertui minuun, kotonakin. Mutta kyllä se ajan kanssa helpotti ja pikkuveikka alkoi nauttia myös yksinäisistä leikeistä, joissa saa ihan itse päättää ;)

Jos pojat ovat jostain syystä pidempään erossa toisistaan, kuten vaikka tässä kesällä isin ja isoveikan 3 yön reissun ajan, on jälleennäkeminen kyllä niin liikuttavaa. Ovat ne niin tärkeitä toisilleen - ja toivottavasti tosiaan vielä aikuisenakin.

No höh että sä sen noin otit! Totta kai tarkoitin omia lapsiani - he ei leiki muiden kanssa noita nujuamisia, keskenään vaan :) En yhtään epäile etteikö ainoalla lapsella voisi olla samanlaisia suhteita vaikkei sisarusta olekaan!

No eihän toi mikään iso ikäero ole! Meillähän on isompien välillä 3v ja 4v ikäerot, eli isoimman ja pienimmän välillä on melkein 9v! Siksi pienet on päässeet eri tavalla tiimiytymään keskenään, kun isommat on olleet jo koulussa ja päivät pois. Toivottavasti meilläkin pienin tuosta pian reipastuu takas omaksi itsekseen (vähän mietin mitä se nyt sitten sanoo kerhoon menemisestä ens kuussa...)

Ihanat veljekset! Meidän pojilla ikäeroa hieman alle kaksi vuotta, mutta jo nyt huomaa kuinka tärkeä veikka on toiselle. Kuopus on vasta 9kk ikäinen, mutta ihanaa seurata miten tiivis suhde veljeksille on ehtinyt jo syntyä. Aamuisin on parasta nöhdä veikka ja köllötellä vierekkäin ♥ Iloista alkavaa syksyä!

Anonyymi

Meillä kävi niin omassa lapsuudenperheessäni, että 1v 9kk nuorempi sisareni halusi pienenä vaihtaa harrastusryhmää isompien ryhmään, missä isosisko oli. Ja vielä teininäkin oli aina seurassani se pikkusisar, joka turvautuu isosisareen. Vaikka toki pärjäsi yksinkin ;) Sama ei pätenyt sitten kuopukseen, johon ikäeroa oli enemmän. Mutta eiköhän se pikkuveli teillä reipastu.

Teillä säilyi tiviit välit sitten isompinakin :) Eiköhän tämä alku vaan ole hankalaa ja ajan myötä helpottuu...

No sama hommahan se on täälläkin, jos vaan veli on paikalla niin siihen väliin ei kukaan muu oikein tahdo päästä! Ikäeroa on 1v6kk. Ihan kauheasti ei tuokaan ole vaikuttanut, että ovat päiväkodissa eri ryhmissä, vaikka ehkä se on sentään hiukan reipastuttanut molempia. :)

Anonyymi

Minä en yhden äitinä loukkaantunut, vaan ajattelin tuon olevan just teidän kahta poikaa koskeva juttu. Meillä ei ole sisaruksen kaltaista suhdetta edes serkkuihin tms. Poika kuitenkin nujuaa kavereiden kanssa. Toisilla on yksi sisarus, toisilla ei yhtään, toisilla monta. Mitä siitä loukkaantumaan, kukin kasvaa omanlaisessaan ympäristössä ja omanlaisissaan suhteissa ihan omanlaisekseen. Elämä on.

-T-

No hyvä :) Näinhän se on että jokainen elää omanlaistaan elämää ja suhteet on erilaisia niilläkin, joilla on täsmälleen sama määrä sisaruksia ja täsmälleen sama ikäero!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat